sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Lähes koko valtamedia vaikeni Rikosylikomisarion viestistä

Suomalainen rikosylikomisario Christer Ahlgren - siis varsin suuri tappi suomalaisessa poliisilaitoksessa - esitti eilen huolensa siitä, että Suomeen on syntynyt ensimmäinen vakavasti otettava, eli Ruotsin ja Tanskan mallin mukainen, maahanmuuttajien johtama nuorisorikollisjengi. Ja sen lisäksi useita muita huolestuttavia piirteitä omaavia katujengejä.

Hänen näkemyksensä toisti myös usein tässäkin blogissa esitetyn näkemyksen yhteiskuntamme tulevasta kehityksestä. Ylikomisarion sanoin: "olemme todella vahvasti Tanskan ja Ruotsin tiellä".

Valtamedioista asiaan tarttui ainoastaan MTV3, joka teki aiheesta jutun. Sen sijaan esimerkiksi Helsingin sanomien tai Yleisradion toimituksessa katsottiin, ettei asia ole mediajulkisuuden arvoinen. Tai ettei niiden lukijakunnalle ole syytä välittää kyseistä tietoa.

Nähtäväksi jää, saako ylikomisario jatkossa enemmän julkista näkyvyyttä huolelleen. Näin erityisesti siksi, että hänen sanomansa on luonteeltaan ennaltaehkäisevä, kuten seuraavat lainaukset MTV3:n jutusta osoittavat.

"Tilannekuva on edellytys sille, että voimme ymmärtää mikä on sitä yhteiskunnan kannalta haitallisinta rikollisuutta, johon rajalliset resurssit olisi syytä kohdistaa. Samalla on muistettava, että myös vakiintuneet rikollisorganisaatiot Suomessa ja maailmalla ovat erittäin aktiivisessa tilassa."

Siitä huolimatta edes erilaisten huolestuttavien jengien "tarkka lukumäärä ei todennäköisesti ole edes poliisin tiedossa".

Ongelman hoitamiseksi "meillä tulisi olla sekä pehmeitä että kovia keinoja. Pehmeät keinot ovat juuri näitä yhteiskuntaan integroitumisen tukemista ja syrjäytymisen ehkäisemistä", mutta "järjestäytyneisiin rikollisjengeihin nämä keinot eivät ikävä kyllä tehoa. Ne täytyisi pystyä tunnistamaan ajoissa, jotta niihin voitaisiin myös puuttua ajoissa."

Käykö suomalaisessa mediajulkisuudessa ja sen myötä poliittisessa päätöksenteossa siis siten, että viestintuoja - ellei nyt sentään ammuta, mutta - vaietaan vasemmalle kallellaan olevien toimittajien toimesta kuoliaaksi, jotta nykyisen hallituksen tavoitelistalla korkealla olevaa yhteiskunnan monikulttuuristamista voitaisiin edistää maksimaalista nopeutta ilman enempiä vastalauseita. Lopputulosta - tai pikemminkin vasta sitä ennakoivaa välivaihetta - voi jokainen suomalainen toki seurata ruotsalaisesta mediasta (tai epäsuorasti sieltä juttunsa ammentavasta PT-mediasta), mutta lienee niin, ettei kumpikaan niistä saavuta väestön suurta enemmistöä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jengirikollisuuden tilasta Suomessa ja Ruotsissa
Helsingin rautatieaseman henkirikoksen pitäisi herättää hallitus
Klaanirikollisuuden torjunnalla alkaa olla kiire

10 kommenttia:

  1. Vaalit kertovat, mitä suomalaisten enemmistö haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihanko totta???Mitähän ne vaalit enää kertovat?Äänestäjillä ei käytännössä ole enää mitään mahdollisuutta saada faktoihin perustuvaa informaatiota asioiden todellisesta tilasta hallinnon jatkuvan sensuurin sekä systemaattisen valehtelun vuoksi ja niitä "suomalaisia" tuodaan päivästä toiseen lisää äänestämään hyvyyden puolueita.Afrikastakin löytynee kohta pari miljardia sorrettua joiden ihmisoikeus on tulla Suomeen äänestämään vihreitä stalinisteja 5:n miljoonan Suomalaisen rasistista sortoa vastaan.

      On menossa kolmas sortokausi ja alkaa olla aika toimia sen mukaisesti.

      Poista
    2. Ongelma on (nuoret) naiset, jotka eivät seuraa oikeasti politiikkaa, ja äänestävät umpimähkään vihreitä, koska nämä ovat edustavinaan luonnonsuojelua ja muita hyviä arvoja. Siten nämä älyvapaat Ohisalot, Suomelat ja muut pääsevät sanelemaan Suomelle tuhoisia ilmastovaatimuksiaan, joilla ei saavuteta mitään globaalissa mittakaavassa, mutta tapetaan suomalainen elinkeinoelämä. Oman merkittävän panoksensa antavat Kaius Niemen ja Jouko Jokisen viidennen kolonnan toimittaja-armeijat valemedioissaan.

      Poista
    3. Ja vihreiden hulluus on huipussaan juuri maahanmuutossa, jolla Suomeen haalitaan rikollispotentiaalia kaikkein väkivaltaisimmilta muslimialueilta.

      Poista
    4. Kolme edellistä anonyymikommentia osuu naulan kantaan.

      Poista
  2. No tietenkin Vihapuhe on suurin uhka Suomelle. Ei siinä muutama (kymmenen) järjestäytynyttä rikollisjengiä tunnu missään.

    Luottakaamme viisaaseen hallitukseemme, se tietää meitä paremmin mikä on tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sakasasa kuulemma sellanen tilanne että vihreet voivat omlla myös kanseleripuoleu, hienoo 30-luku toistuu, NASDAP:n perillinen voi päästä taas valtaan ..

      Poista
  3. Hesari, YLE, tai vatakunnansyyttäjä eivät varmasti itse ymmärrä miten väärässä ovat.

    Tiedollisesti harhassa, moraalisesti väärässä. Ihan ihmisyyttä koskevissa perusasioissa.

    Ihminen ei luo kulttuureja, kulttuurit ovat luoneet ihmisen. Ihminen on lajityypillisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laji, ja kehityksellisen matkan varrella valikoituneet kulttuuriset perusratkaisut ovat pysyvintä ja periytyvintä mitä ihmisessä on.

    Täydellinen ihmistä koskeva ymmärtämättömyys -- täydellisesti väätä ihmiskuva -- rakentaa yksilölähtöistä kuvitelmaa, jossa yksilö omaa itsensä suhteen jonkinlaisen kaikkivoipaisuuden. Kuin yksilö voisi olla mitä tahansa, ihan mitä haluaa. Ja kuin koko todellisuus muodostuisi siitä mitä yksilöt haluavat.

    Yksilö on vain oman kulttuurinsa ja aikansa käsiteliemeen upotettu sieni. Me olemme eurooppalaisen uuden ajan individualismin kasvatteja, ja päämme on uitettu liian suurten yleiskäsitteiden liemessä. Emme enää saa reaalitajuista otetta todellisuuteen.

    Noidumme ymmärryksemme "ihmisarvo- ja -oikeusideologioilla". Emme ymmärrä, ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään.

    Hesari, YLE ja valtakunnansyyttäjä eivät itse ymmärrä että ovat tiedollisesti niin harhassa kuin vain olla voi, ja että se johtaa vain yhteiskuntamoraalin kaikinpuoliseen romahdukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueskelin tuossa Sanoma-yhtiön toisen propagandatuutin, Ilta-Sanomien juttuja Päivi Räsäsen esiintymisestä "Masked Singer" -tv-ohjelmassa, ja taas kerran jäin ihmettelemään sitä täysin härskiä ja älyvapaata tapaa, jolla itseään ihan viisaina pitävät toimittajat ja kirjoittelijat laativat nykyisin tekstejään.

      Esimerkiksi käsite "perhe" on kokenut melkoisen ekstrapolaation siitä mitä sillä pitäisi pelkästään tarkoittaa. Kun olen juuri itse kirjoittanut pitkän blogitekstin äidin ja lapsen symbioottisesta suhteesta, perusperheestä ja perusturvallisuudesta, en voi muuta kuin järkyttyä siitä kenties ajanmukaisesta mutta typerästä ja pinnallisesta tavasta, jolla käsite "perhe" on nykyisin omittu marginaalivähemmistöjen "ihmisoikeuksien" propagandaan lyömä-aseeksi taistelussa ihmisyyden kaikkein normaaleimpien ilmenemismuotojen merkityksen mitätöimiseksi.

      Herranjumala. Ja he siis käyttävät noita ylimitoitettuja yleistyksiä, "ihmisoikeudet", "perhe", "sukupuoli", jne. -- Keskiajalla skolastikot pähkäilivät päänsä puhki pohtiessaan, onko yleiskäsitteellisiä asioita edes oikeasti "olemassa" -- nyt sellaisilla käsitteillä noidutaan ymmärrys niin, että käräjillä tuomitaan noitaoikeudenkäynneissä ne, jotka eivät tuollaisten ylilaajennettujen maagisten taikasanojen pyhitettyihin merkityksiin usko.

      Voi tätä aikaa. -- En minä siis pidä Päivi Räsästä minään neropattina, kaikkea muuta -- mutta kyllä nämä ihmisoikeusriekkujaiset jotenkin pitäisi saada tolkuilleen. Muuten me päädymme sensuurista kirjojen ja ihmisten polttamiseen.

      Poista
  4. Ylikomisario on kohta entinen ylikomisario. Dat iz ray zissum!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!