lauantai 1. toukokuuta 2021

Ranskalainen hätähuuto vai rasistinen möläytys?

Ranskassa on joukko upseereita tullut siihen tulokseen, etteivät he voi enää vaieta islamin kotimaalleen tuomasta uhasta. Niinpä he ovat julkisessa kirjeessään varoittaneet muslimien ja näiden asuttamien lähiöiden irtautumisesta muusta yhteiskunnasta ja kertoneet sen johtavan ennen pitkää sisällissotaan. 

Tämä on tapahtunut siitä huolimatta - minkä upseerit epäilemättä ovat tienneet - ettei heillä ole sananvapautta poliittisissa asioissa. Ja että he joutuvat sotilastuomioistuimen eteen vastaamaan kirjeestään. 

Tapaus on mielenkiintoinen monessakin mielessä. Ensinnäkin on tietenkin sananvapauskysymys - voiko mielipiteen ilmaiseminen olla vapaassa Euroopassa vielä nykyisin rangaistavaa? 

Toiseksi upseerien ulostulo on jakanut Ranskan poliittista kenttää. Siinä missä hallitusvalta on tuominnut itseensä ja politiikkaansa kohdistuneen arvostelun, ovat upseerit saaneet ymmärrystä etenkin politiikan kansallismieliseltä siiveltä. 

Kolmanneksi on tietenkin se kaikista mielenkiintoisin kysymys. Eli osoittautuuko upseerien ulostulo aiheelliseksi. Siihen vastauksen saaminen tosin kestänee vielä jonkin aikaa. 

Ja lopuksi se, millä tavoin upseerien kirje vaikuttaa suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Katsotaanko se meillä kotimaansa tulevaisuudesta huolestuneiden upseereiden perustelluksi hätähuudoksi ranskalaisuuden puolesta vai sotahullujen idioottien rasistiseksi möläytykseksi.  

Varmaa tässä on ainoastaan se, että ranskalaiset upseerit ovat uhranneet oman tulevaisuutensa torjuakseen Ranskalta sellaisen tulevaisuuden uhan, jonka toteutuminen on heidän mielestään nykyistä politiikkaa jatkaen väistämätöntä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nyt Yle alitti jopa itse asettamansa riman
Maria Ohisalolta uusi linjaus
Alistuminen vai aggression sietäminen?

22 kommenttia:

  1. Ei ole tällaisilla ulostuloilla mitään merkitystä politiikalle. Vasta kun on vääjäämätön tapahtumassa, reagoidaan jotenkin tapauskohtaisesti, koska kyse on aina yksittäistapauksissa. Siinä välissä kansalaisille jaetaan tuomioita rasismista ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jos jotain uskaltavat sanoa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä mielipide voi olla rangaistavaa Euroopassa. Saksassa tuomittiin äskeittäin 92-vuotias Ursula Haverbeck toistamiseen vankilaan, koska hän ei usko juutalaisiin kohdistunutta järjestelmällistä kansanmurhaa eli holokaustia. Tuomarin mukaan vanha rouva joutuu aina telkien taakse, kunnes oppii pitämään suunsa kiinni.

    Suomessa Sebastian Tynkkynen on saanut jo useammat sakot, kun ei allekirjoita puniikkiglobalistien näkemystä musujen kansainvaelluksen siunauksellisuudesta. Päivi Räsänen saanee sakot, kun pitää homoutta seksuaalisena kehityshäiriönä. Kummallista, ettei vaikkapa lukihäiriöstä puhumisesta joudu samalla tavalla vastuuseen.

    Tuo rasismista kohkaaminen on aivan turhaa. Uskon kansallishengen olevan luonnollista. Ihmisen on helppo samaistua toiseen ihmiseen, joka on syntynyt samassa kulttuuripiirissä ja puhuu samaa kieltä ja on vielä samaa rotua kuin itse.

    Minä suvaitsen hyvin täällä käyviä ulkomaalaisia rotuun katsomatta. En kuitenkaan aidosti innostu patamustan koripallonpelaajan menestyksestä maailmalla, vaikka media kuinka yrittäisi hehkuttaa hänen suomalaisuuttaan.

    Joku taho hyötyy varmasti siitä, että Eurooppaa yritetään ajaa sekarotuiseksi väkisin. Sillä yritetään heikentää kansallistunnetta, joka on joidenkin pyrkimysten edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekalainen sekarotuinen porukka saadaan helpommin sekasortoiseen tilaan jossa sitä on helppo hallita pienen "uskollisen" asekaartin kanssa.
      Huru-ukko

      Poista
    2. "Joku taho hyötyy varmasti siitä, että Eurooppaa yritetään ajaa sekarotuiseksi väkisin. Sillä yritetään heikentää kansallistunnetta, joka on joidenkin pyrkimysten edessä."

      EU-diktatuurin pystyttänyt planeettamme rikollinen ns. "eliitti" pitää kansallistunnetta esteenä päämääränään olevalle harvainvaltaiselle Uuden maailamanjärjestyksen tyrannialle.

      "EU:n siirtolaisasioiden komissaari vaatii siirtolaisten suoraa vastaanottamista kolmansista maista ja uudelleensijoittamista EU-jäsenmaihin",
      https://www.kansalainen.fi/eun-siirtolaisasioiden-komissaari-vaatii-siirtolaisten-suoraa-vastaanottamista-kolmansista-maista-ja-uudelleensijoittamista-eu-jasenmaihin/

      Tässä käytetään myös tarkoituksellista käsitesekaannusta hyväksi: ELINTASOPAKOLAISET sekoitetaan tarkoituksellisesti todellisiin pakolaisiin, joita on vain muutama prosentti Rotschild-agentti Soroksen ja ihmissalakuljettajien Väimeren yli auttamista kehitysmaalaisist tulijoista:

      "YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina.",
      https://nykysuomi.com/2017/04/26/alle-3-valimeren-yli-italiaan-tulleista-pakolaisista-sai-turvapaikan/

      Ks. "Uusi maailmanjärjestys: Mitä käsite oikeasti tarkoittaa?",
      https://beta.oikeamedia.com/o1-157803

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Meikäläiset upseerit komensivat sotamiehet kantamaan muslimimaahantunkeutujien matkalaukkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän he takivät. Käsky tosin taisi tulla puolustusvoimien ulkopuolelta.

      Poista
  4. "Failed state" eli "menetetty maa" Ruotsia esikuvanaan pitävät viherkommunistit tekevät parhaansa, jotta Suomeenkin saataisiin vastaavanlainen tilanne:
    laittomille maahantunkeutujille mm. ilmainen terveydenhoito ja Ohisalon mukaan "turvapaikanhaku on perusoikeus", jonka taikasana "asylum" vielä vahvistaa valtakunnanrajallamme. Kaikki tuo koskee myös esim. ISIS-terroristeja.

    "Kyselyn mukaan 63 % ruotsalaisista haluaa vähemmän turvapaikanhakijoita. Asia tulee ilmi SVT:n Novuksella teettämässä mielipidekyselyssä.

    Tuhannelta ihmiseltä kysyttiin ”Pitääkö Ruotsin ottaa enemmän tai vähemmän turvapaikanhakijoita?”. 63 % vastanneista kertoi, että he haluavat vähemmän turvapaikanhakijoita kuin vuonna 2019, jolloin maasta turvaa haki noin 22 000 henkilöä. Kun asiaa kyseltiin viimeksi vuonna 2018 niin silloin 56 % vastaajista halusi vähemmän tulijoita. Mielipidemittausten mukaan muutamassa vuodessa ihmisten määrä, jotka haluavat vähemmän turvapaikanhakijoita, on hieman noussut.

    Tämän perusteella Ruotsalaiset ovat itsetuhoista kansaa ja kärsivät ehkä Saksan syndroomasta, jossa ruoskitaan itseä hullun vimmalla menneiden takia.Eivät vaan tajua että ruoskivat itsensä kansakuntana kohti lopullista tuhoa.Ei sen puoleen, sen jälkeen nousee vahvempia maita jotka hallitsevat noita matujen kansoittamia ja tuhoamia maita, kuten kansakuntina vahvistuvat itä-euroopan ..."
    https://duckduckgo.com/?q=ruotsalaiset+pian+v%C3%A4hemmis%C3%B6kansallisuus&t=ffab&ia=web

    Kalergi-suunnitema

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Ruotsissa tuo järjissään olevien määrä on suurempi kuin 63 %. Ehkä osa pelkää katsoa totuutta silmiin ja valehtelevat vielä itselleenkin, tai eivät sitten kehtaa arkuuttaan kertoa todellista mielipidettään.

      Poista
    2. Sittenhän svenssonien kannattaisi äänestää sen mukaisesti, muuten saavat nauttia disintegraatiostaan hamaan tulevaisuuteen.

      Poista
  5. Vahva sosiaalinen sitovuus, jota Durkheim nimitti itsemurhatutkimuksessaan "altruistiseksi" motiiviksi, on omistaista sotilaiden ammattikunnalle. Tässä mielessä ei ole mitään ihmeellistä siinä, että nimenomaan ammatilleen omistautuneet sotilaat rohkenevat tulla julkisuuteen huolestumisensa ilmaisemaan.

    Heitä kannattaisi kuunnellakin, sillä he ovat ikään kuin herkistyneitä huomaamaan tällaiset asiat. Sosiologit varmaan kuuntelevatkin. Narsistiset naispoliitikot taas tuskin kuuntelevat.

    Oma yhteiskuntamme elää vielä aika vahvasti impivaaralaisen yksiarvoisen yhtenäiskulttuurin suossa, vaikka asiasisällöt ja arvojen etumerkit ovat viime vuosikymmeninä kääntyneet päälaelleen. Tosiaankin, taistolaisuus oli aikansa lapsi, joka edelleen elää, nyt tosin näennäisesti erilaiseksi "punavihreäksi ajatteluksi" transformoituneena yhteiskunnallisten aktivistien sieluissa. Toiskulttuuriset ovat nyt palvonnan kohteita. Avatkaa televisio ja noteeratkaa, miten eriväriset ihmiset ovat nyt valloittaneet esimerkiksi kaupalliset mainokset.

    Kovin on tämä kansamme yhä ulkoaohjautuvaa, eikä merkkejä mistään kypsymisestä juurikaan näy. Päinvastoin, nythän nämä uudet syytetapaukset "kansanryhmää vastaan kiihottamista" koskevan lain perusteella taas kertovat omaa rujoa kieltään siitä, millaista vahvistusta totaaliselle järjettömyydelle yhä halutaan hakea.

    VastaaPoista
  6. Narsistista moraaliposeerausta harrastava viherkommunistien ulkoministeri P.Haavistohan on tehnyt parhaansa myös ISIS-terroristien nousevaa polvea edustavien saamiseksi maahamme, veronmakssajille aiheutuvista kustannuksista piittaamatta.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea kuvitella mitään järjettömämpää sen enempää suomalaisten kuin seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisten kannalta.

      Poista
  7. Irakissa sota Isis:ä vastaan on jo aikoja sitten loppunut ja maa on rauhallinen.
    Syyrian sisällissota on loppunut maassa on rauha.
    Afganistanista USA ja muut maat vetävät joukkonsa pois eli sota on loppunut sielläkin.

    Kaikki näistä maista tulleet turvapaikanhakijat voidaan siis Euroopasta palauttaa.
    Tämä teko kummasti rauhoittaisi Eurooppaa ja varmistaisi sen ettei maanosastamme kehity Paskastaniaa.

    Tanskassa on jo oikea suuntaus kuten alkuvuoden uutiset kertoivat vaikka siellä onkin sos.dem. pääministerinä.
    Kaikkien Euroopan maiden tulisi tukea Tanskan näkemystä ja toimia samoin.

    Jokainen ymmärtää, että tällainen kannanotto upseereilta on todellakin viimeinen hätähuuto oman maansa ja kulttuurinsa pelastamiseksi.

    VastaaPoista
  8. Monietninen yhteiskunta on altis sille, että etnisyyksiä kiihotetaan tarkoituksellisesti toisiaan vastaan. Näin on tapahtunut Amerikassakin, vaikka siellä eri kansanryhmät ovat olleet tekemisisissä toistensa kanssa pitkään. Tilanne on vielä paljon kärjekkäämpi, kun maassa on huomattava osa muutaman viime vuosikymmenen aikana tulleita, pääosin sotilasikäisiä miehiä, jotka edustavat maan omaan kulttuuriin nähden törmäyskurssilla olevia perinteitä ja uskontoja.

    BLM on oiva esimerkki siitä, kuinka monikulttuurisuutta voidaan hyödyntää puoluepoliittisesti ja henkilökohtaisten etujen saamiseksi. BLM-liikkeen rahoittajat ja iso osa sen hyödyllisistä katu-idiooteista on muita kuin mustia. Edes mustat BLM-johtajat eivät suhtaudu mainostamiinsa tavoitteisiin vakavasti. Esimerkiksi johtoon kuuluva musta nainen on ostanut sponsoreilta saamillaan miljoonilla dollareilla useita asuntoja itselleen valkoisilta asuma-alueilta sen sijaan, että olisi sijoittanut rahoja mustien tilanteen parantamiseen. Mallia on luontevasti otettu siitä kuinka afrikkalaiset diktaattorit "sijoittavat" maksamiamme kehitysyhteistyörahoja.

    Etnisyyksien välille masinoitavissa oleva kiista onkin keskeinen peruste varsinkin vihervasemmiston kannattamalle maahanmuutolle. Sisäministeri Ohisalo on julistanut koko hallituksen puolesta, että inersektionaalinen feminismi on toiminnan ohjenuora. Samaan ajatusmaailmaan kuuluu kriittinen rotuteoria. Näin ollen kantaväestölle on varattu vain lisää veroja ja syyllistämistä. Perimmäinen tavoite on maan tuhoaminen suurempaan valtakeskittymään liittymistä varten.

    Tässä hötäkässä on aktiivisesti unohdettu mm. kiveen hakatut periaatteet, joiden mukaan ihmiset ovat lain edessä tasa-arvoisia tai että ei saa suosia tai vainota ihonvärin tai uskonnon perusteella. Ei lupaa maalle hyvää, jos parhaiten menestyviä ihmisryhmiä syytetään huonoimmin menestyvien epäonnistumisista. Aikoinaan maa rakennettiin kyvykkyyden avulla ja nyt sitä pitää hävetä. Hallitus on sairas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "johtoon kuuluva musta nainen on ostanut sponsoreilta saamillaan miljoonilla dollareilla useita asuntoja itselleen valkoisilta asuma-alueilta"

      Tällaisissa tapauksissa tietysti minimissään lähde esiin - ja mielellään vähän spekulaatiota, miksi huuhahahmotuksen ulkopuolinen todellisuus onkin itse asiassa oikeasti enemmänkin tällainen.

      https://www.maanmittauslaitos.fi/huoneistot-ja-kiinteistot/huoneistojen-ja-kiinteistojen-palvelut/selvita-kiinteiston-omistaja

      Poista
    2. Kommentti ei anna kovin paljon tilaa lähdeviitteille. Tapaus on sitä paitsi ollut esillä medioissa meillä ja muualla viime viikkoina (tosin tuskin juurikaan valtamediassa). Tässä lisätietoa:

      Kyseinen BLM-johtohahmo on Patrisse Khan-Cullors. Wikipedia toteaa hänestä:
      "Patrisse Cullors (born June 20, 1983) is an American artist and activist and a co-founder of the Black Lives Matter movement. Cullors created the #BlackLivesMatter hashtag in 2013 and has written and spoken widely about the movement. Other topics on which Cullors advocates include prison abolition in Los Angeles and LGBTQ rights. Cullors integrates ideas from critical theory, as well as social movements around the world, in her activism."

      Viime aikoina on paljon ollut esillä hänen talokauppansa useassa mediassa, mm:
      https://theblacksphere.net/2021/04/black-homes-matter-blm-leader-has-bought-four/

      Kyseinen tapaus oli tekstissäni esimerkkinä Amerikassa vastaavien liikkeiden ympärillä toimivien motiiveista. Useat suuret yritykset ja nwo:t, kuten Soros ovat rahoittaneet vihervasemmistolaisia kampanjoita ja presidentinvaalien alla Bidenin taustajoukot antoivat niille tukensa.

      Olennaista kommentissa ei ole tämä esimerkki, vaan monikulttuurisen yhteiskunnan jatkuva käymistila, varsinkin, kun intersektionaalisuus ja kriittinen teoria oikein yllyttävät siihen. Näin ollen keskustelun siirtäminen Suomen maanmittauslaitokseen vie keskustelun sivuraiteille.

      Poista
    3. Hyvä sinällään, että keloissasi on tietty sisäinen koherenssi.

      Sivuraiteille ei menty vähimmissäkään määrin, vaan kannustan tutkivaan journalismiin sen suhteen, mistä esim. tuo ensimmäisen kerran nyt näkemäni "media" saa tietonsa kiinteistökaupoista. Huom., toki voin olla väärässäkin, en ole mikään jenkkiekspertti. Kenties asiat menevät siellä oikeasti eri tavalla.

      Ihan vain teki mieli tarttua tuohon, kun muilta osin arvelen tuon jenkkikonservatiivi-maailmankuvan olevan umpeen luutunut, niin ajattelin kaupan kautta vaivihkaa vavisuttaa.

      Jatkakaa harjoituksia.

      Poista
    4. "Tällaisissa tapauksissa tietysti minimissään lähde esiin - "

      Tässä lähde.

      https://nypost.com/2021/04/10/inside-blm-co-founder-patrisse-khan-cullors-real-estate-buying-binge/

      Poista
    5. Juuri tällaista keskustelua länsimaat kaipaavat. Eli perusteltuja ja dokumentoituja argumentteja näkemyksiä vastaan tai niiden puolesta. Lukija harjoittakoon omalta osaltaan lähdekritiikkiä ja tehköön sen perusteella oman synteesinsä.

      Poista
    6. Tuo viimeisin lähde ei ole enää ainakaan yksikäsitteistä huuhaata.

      Olen eri mieltä, tarvitsevatko länsimaat tällaista keskustelua. Minusta keskustelu pitäisi ohjata siihen, miksi tilisiirrot - muun muassa myös Murdochin omat - ovat lähes mahdottomia tavikselle jäljittää. Tuohan todetaan itse NY Postin jutussakin: "nimetön lähde", toisaalta myös tosiaan BLM:n sekava tilinpito.

      Vaikuttaa nopeasti katsottuna, että nuori hihhuliliberaali on hakeutunut oman laumansa vertaistuella ylemmäs kapitalismin kammareissa eli tavallaan vertaisporukkansa hierarkiassa, mutta englanninkielisessä maailmassa tuollaista luokkaretkeä näyttääkin komppaavan kuoro vanhan linjan lahtareita, joiden mielestä nousukas on porukkaan väärän oloinen ja sitä paitsi riistänyt vääriä tyyppejä ja väärällä lailla. White trash on tarinassa moraalinen pujottelukeppi.

      Vastenmielinen epäkulttuuri jo lyhyellä oppimäärällä, ei voi muuta sanoa. Ja te tuotte sen tännekin.

      Poista
  9. Galluppien mukaan valtaosa ranskalaisista jakaa noiden upseerien mielipiteen. Enkä ihmettele, mm. sananvapaus on muslimien sekä islamovasemmistolaisten vankina ranskassa.

    https://www.dailymail.co.uk/news/article-9529841/amp/Majority-French-voters-AGREE-military-chiefs-threaten.html?fbclid=IwAR0huRYTvMpq3DI-HDpVhqeJhpByYY-4L5_p5HKnRPyuDGhUhMwYIhgqQN4

    VastaaPoista
  10. Mikä olisi finnlandisiertingiä vastaava ilmaisu, joka kertoisi, mikä kohtalo odottaa piip

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!