keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Rakenteellista tai ei, verotuksella on vaikutuksensa

Tehyn ekonomisti Ralf Sund kertoi, että rakenteellinen alijäämä on käsitteenä pelkkää sumustusta. Hänen mukaansa "kuntasektorilla palkkavaatimukset tyrmätään toistuvasti vetoamalla rakenteelliseen alijäämään, josta syystä varoja ei ole. Kun ongelma määritellään rakenteelliseksi, halutaan antaa kuva, ettei asialle voi tehdä mitään."

Sund vielä tarkensi, että "kaikki tulot ja menot ovat ihmisten päätöksiä. Vaihtoehtoja päättää on lähes rajattomasti. Kyse ei ole rakenteista."

Tehyn ekonomisti esitti perusteluksi väitteen, jonka mukaan kuntien tulojen "suuruus määräytyy melko pitkälle veroäyrin suuruuden mukaan. Päätös tehdään kunnanvaltuustoissa. Se on siis ihmisten päätös. Rakenteellisuuden määritelmää tuskin täyttää kunnanvaltuustojen ujous nostaa veroja."

Tähän haluaisin esittää vastalauseen. Niin omalta kohdaltani kuin epäilemättä monen muunkin kohdalta veroäyrillä on tässä muutenkin korkean verotuksen maassa kyllä vaikutusta esimerkiksi asuinpaikan valinnassa. Sitä enemmän, mitä korkeapalkkaisemmasta ihmisestä on kyse. 

Jos ja kun näin on, niin kyllä tämän kaiken looginen seuraus on se, että - Sundia lainatakseni - ihmisen veropäätöksen seurauksena voidaan kunnasta häätää myös hyväpalkkaiset asukkaat. Ja sitä kautta ehkäistä sen mahdollisuuksia kerryttää käyttöönsä verotuloja.

On tämä sitten rakenteellinen ongelma tai ei, on se kuitenkin asia, joka jokaisen kuntapäättäjän pitäisi ymmärtää. Ja koko maan hallituksen silloin, kun se suunnittelee veronkorotuksia ylläpitääkseen sellaisia menoja, joille ei saada vastinetta tulopuolelle - esimerkkinä vaikkapa ne lähes 100 000 000 euroa, jotka annamme valtion kassasta joka kuukausi kehitysapuna.

Niille aidosti huipulla eläville ja suuria verotuottoja tahkoaville ihmisille, joille kielitaito ei ole este, eikä kansainvälinen työyhteisö pelottava, korkean verotuksen ympäristöstä muualle muuttaminen ei tuota vaikeuksia. Mutta pois muuttaessaan he siirtävät veronsa sellaiselle asuinympäristölle, joka jättää heille Suomea enemmän päätösvaltaa omien tulojensa kuluttamiseen. 

Ja tämä ei olekaan mikään pikkujuttu, sillä 22 prosenttia suomalaisista maksaa yli 95 prosenttia kaikista ansiotuloveroista. Voidaan toki sanoa, että he ovat moraalittomia tai että onhan heillä varaa, mitkä  seikat saattavatkin jossain määrin pitää paikkansa. Mutta yhä lailla selvää on, että heillä on - muiden elämisen maksamiseen kyllästyttyään - myös vapaus ja houkutus siirtää isot tulonsa muualle verotettaviksi. Ja siitä kärsii jokainen noiden tulojen verotuksesta osansa saava vähävarainen.

Siksi on tärkeää, että niin kunnat kuin valtiotkin harrastavat kohtuutta verotuksessaan. Ja että ne ohjaavat menonsa tulojen mukaan vain välttämättömään - ellei niille sitten ole jollain aikavälillä saatavissa riihikuivaa vastinetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka nainen eroaa miehestä?
Sosialismin seireeninlaulu houkuttaa hallitusta
Yhteiskuntavastuu ja verokiila


8 kommenttia:

  1. Yhtä tärkeää minulle, ellei tärkeämpääkin on minkä kunnan alueella käteen jäävän rahan käytän. Ja tärkeimpänä, minkä valtion alueella käteen jäävän osuuden eläkkeestäni käytän, mitä vastinetta rahoilleni saan. Suomi ei siinä vertailussa todellakaan pärjää. Ei nyt ja tulevaisuudessa vielä huonommin jos ja kun verotusta lisätään entistä enemmän kulutuksen suuntaan.

    VastaaPoista
  2. Ansiotulovero (6 miljardia euroa) on vain kuutisen prosenttia kaikista Suomessa kerättävistä veroista.

    Tasaveroista suurimmat verokertymät ovat arvonlisävero (21 miljardia euroa) ja kuntien tulovero 20 miljardia euroa).

    VastaaPoista
  3. Ralf Sund on vasemmistoliiton ja sen edeltäneen kommunistisen liikkeen aktivisti. Hänen veronäkemyksensä on siksi kommunistinen. Vasta kun kaikki on sosialisoitu, Sundin kaltaiset ihmiset ovat saavuttaneet unelmansa. Verotus on demokraattisessa yhteiskunnassa tehokkain väline sosialismiin.

    Kunnissa on paljon menoja, jotka eivät ole lakisääteisiä. Esimerkiksi mikään laki ei velvoita palkkaamaan virkamiehiä, joiden tehtävänä on neuvoa maahanmuuttajille, miten voidaan saada enemmän sosiaaliturvaa. Vielä suurempi merkitys on julkisen sektorin tehottomuudella. Aivan liian suuren julkisen sektorin puolustukseksi esitetään aina samat: sairaanhoitajat, opettajat, poliisi. Ja jätetään sanomatta ne kymmenet tuhannet virkahenkilöt, joiden tehtävänä on vain paperien pyörittäminen laajasti ymmärrettynä. Tai joiden työpaikka perustuu poliittisiin nimityksiin.

    Vihervasemmisto haluaa lisää veroja myös sen takia, että he siten saavat entistäkin turvatumman työpaikan ja myös korkeammat palkat. Juuri siksi Sundkin on saanut nykyisen työpaikkansa. Tehy on Suomen suurin sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö. Jos Tehy tarvitsee tutkijan, hänen tulee olla objektiivinen, eikä sosialistisen yhteiskunnan tavoittelija eläkevirassa.

    Jokainen lisää verotettu euro vähentää yrittämistä ja ihmisten vastuuta omasta elämästä. Ja yrittämisestä koko suomalainen yhteiskunta elää.

    VastaaPoista
  4. Onhan se tavallaan "rakenne" kun kuuttaja-aasin turvan eteen on ripustettu porkkana, jota se jaksaa tavoitella. Kun oikein yrittää, muuttuu yrittäjäksi, joka pyörittää yristystä. Yrittäjä ei tule toimeen ilman pankkia, jolle on siunattu rahanluontioikeus. "Rahaan" olemuksellisesti kuuluva, pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma sallii sitten sen falskin ajattelun, jonka pohjalta voidaan hahmottaa "talousjärjestelmiä", eli kuvitteellisia "rakenteita", joita sitten voidaan tunnustaa kuin uskontoja, ja maailmakin on jaettu kahteen leiriin tuollaisten kuvitelmien pohjalta.

    Ihminenhän tarvitsee sekä taivaan että helvetin ollakseen onnellinen ja kokeakseen tehneensä valintojaan hyvän puolesta ja pahaa vastaan. Mutta tosiasiassa taivas ja helvetti ovat naimisissa keskenään, ja yhtyvät niin vimmatusti, ettei ole väliä kumpi on kumpi.

    Friedrich Hayek perusteli aasi-porkkana-teorian puhumalla taloudesta "hajautetun järjen systeeminä", mutta kovin oli hepoista tämänkin talousnobelistin ihmis- ja kulttuurituntemus. Kyllähän sitä kaikkivoipaisen talousvallan rakenteellista keskittymistä tapahtuu. Esimerkiksi nyt synnytettävä "EU-elpymisrahasto" on kupla, jonka voima sijoitetaan tuonne Välimeren rantaviivalle, johon suursijoittajien odotteleman massiivisen kansainvaelluksen pitäisi rantautua.

    Siinäpä teille yksityisen menestyksen tavoittelijoille oivaa tulevaisuudenkuvaa: kun rikastutte tarpeeksi, ongelmaksi muodostuu miten saatte numeeriset summat sidotuksi reaalimaailmaan niin etteivät luodut kuplat yhtenä päivänä puksahda jonkin romahduksen myötä tyhjiksi. Ei ole muuta niin varmaa keinoa kuin vanhojen vakaiden kansallisvaltioiden valjastaminen vetämään yhä suurempia velkarekiä. Ja siihen tarvitaan sitten näitä ihmismassoja, joita ei todellakaan mihinkään reaaliseen tarvita.

    VastaaPoista
  5. Planeettamme rikollisen "eliitin" ja sen luomuksen EU-diktatuurin käsikassaroina toimivat johtavat maanpetturi-poliitikkomme aikovat mm. pakottaa suomalaiset veronmaksajat kasvattaamaan tuota "rakenteellista alijäämää" lahjoittamalla 6,6 miinus reilut kaksi miljardia euroa italialaisten hulppeisiin lapsilisiin ja espanjalaisten lyhyempään työviikkoon, https://www.suomenuutiset.fi/ps-kyselytunnilla-miten-suomalainen-hyotyy-siita-etta-se-maksaa-italialaisten-hulppeat-lapsilisat-ja-espanjalaisten-lyhyemman-tyoviikon/

    Ks. myös "Taloustieteen dosentti Malinen: Kokoomus myy Suomen itsenäisyyden neljällä miljardilla...

    Perustuslakivaliokunnassa kunnioitettiin sotaveteraaniemme muistoa linjaamalla, että itsenäisyyttämme ei myydä halvalla. Kokoomusjohto sen sijaan valitsi pelkurin roolin vetäytymällä päätöksestä ratkaisevalla hetkellä samalla kuitenkin siunaten elpymisrahaston läpimenon eduskunnassamme, Malinen tykittää.

    ”Kokoomusjohdosta Suomen häpeäpilkku"

    Malinen ei ihmettele kokoomuksen historiallista päätöstä. Hän huomauttaa tietävänsä kokoomuksessa olevan myös itsenäisyyttämme vaalivia kansanedustajia.

    – Tiedän, että kokoomuksessa on myös vahvoja, lakia, oikeutta ja itsenäisyyttämme kunnioittavia kansanedustajia, hän kirjoittaa.

    – Puolueen viimeaikaiset johtajat ovat kuitenkin Jyrki Kataisesta lähtien olleet selkärangattomia vätyksiä, joilla on siintänyt tähtäimessä ura EU:ssa.

    Kritisointi yltyy: Malisen mukaan kokoomusjohdosta on tullut ”Suomen häpeäpilkku”.

    – Kokoomuksen puoluejohdosta onkin tullut Suomen häpeäpilkku. Pelkurijoukko, joka itsenäisyytemme hengellään ostaneiden sotaveteraanien muistopäivänä kehtaa julkisesti ilmoittaa, että se vetäytyy vastuusta ja myy itsenäisyytemme 4 miljardista. Halvalla meni, Malinen harmittelee.",
    https://www.suomenuutiset.fi/taloustieteen-dosentti-malinen-kokoomus-myy-suomen-itsenaisyyden-neljalla-miljardilla/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. Planeettamme rikollisen "eliitin" ja sen luomuksen EU-diktatuurin käsikassaroina toimivat johtavat maanpetturi-poliitikkomme syyllistyvät laittomuuksiin myös pakottamalla poliisit hyökkäämään rauhallisten mielenosoittajien kimppuun:

    "Kansanedustaja Ano Turtiainen poliisin väkivallasta vapauden puolustajia vastaan: ”Lippuni on puolessa salossa” [UMV-Videot]
    Poliisi oli jälleen hyökännyt täysissä mellakkavarusteissa ja näyttävästi tavallisten rauhallisesti käyttäytyvien kansalaisten kimppuun Helsingissä. Käskyt poliisille tulevat nyt pahimmilta vihollisiltamme, jotka ovat valitettavasti keskuudessamme, kirjoittaa kansanedustaja Ano Turtiainen..."
    https://mvlehti.net/2021/05/03/ano-turtiainen-poliisin-vakivallasta-vapauden-puolustajia-vastaan-lippuni-on-puolessa-salossa-umv-videot/

    Planeettamme rikollisen "eliitin" etäkontrolloima valtavalemedia luonnollisesti vaikeni poliisin hyökkäyksestä kymmeniä rauhallisesti käveleviä vapauden puolustajia vastaan:

    "...Valtamedia ei lähettänyt nenänsä eteen Sanomatalon kulmalle ainuttakaan toimittajaa taltioimaan kymmenien rauhanomaisten vapauden puolustajien sumputuksen ja kovaotteisen joukkopidätyksen vappupäivänä Helsingissä. Valtamedia vaikeni ja antaa nyt poliisijohdon uhriutua.",
    https://mvlehti.net/2021/05/04/poliisiylijohtaja-uhriutui-salaliittoteorialla-vapun-voimatoimista-helsingissa-kolehmainen-syyttaa-vaarallisia-agitaattoreita/

    Brysseliä kumartavien maanpetturien aikaansaama laittomuuden tila maassamme korostuu siinä, että korkeimpiin oikeusviranomaisiin kuuluva henkilö rikkoo räikeästi perustuslakiimme kirjattua sananvapauskohtaa mm. kansanedustaja Päivi Räsäseen kohdistamallaan vainolla.

    Milloin lammaslauman kaltainen ihmisten enemmistö herää siitä horroksestaan, johon rikollisen "eliitin" kontrolloima valtavalemedia onsen vaivuttanut?

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemmeko matkalla kohti brežneviläistä bolsevismia?!

      Timo Vihavainen blogissaan:

      "Stalin julisti vuonna 1937, että ensimmäisen kysymyksen oli aina oltava:

      Onko se vihollisen käsi?

      Muinaisina brežneviläisinä aikoina oli neuvostojen maassa ns. nollatoleranssi uskonnolliselle kirjallisuudelle. Sehän kilpaili selvästi samassa sarjassa virallisen ideologian kanssa. Niinpä uskovaisten oli tuettava rajan takana olevia kanssaveljiään salaisesti. Hengellisen kirjallisuuden lähettämisessä otettiin käyttöön klassiset salakuljettajien keinot.

      Moinen toiminta rikkoi tietenkin lakia ja muistan, miten joku iltapäivälehtemme laati asiasta skuupin, jossa paljasti, että jokin täällä meillä Suomessa toimiva kuppikunta syyllistyi rikolliseen toimintaan. Naapurin ius positum nautti toimittajan silmissä ilmeisesti täydellistä kunnioitusta ja hän näköjään oli sangen ylpeä työstään lain ja oikeuden esitaistelijana.

      Nyt raamattujen levittäminen ei enää ole edes Venäjän karikatyyrimäisen byrokratian mukaan rikos, vaikka itse kirja näyttää Suomen oikeuslaitoksen edustajien mukaan olevankin epäiltynä rikollisten näkemysten esittämisestä...",
      https://oikeamedia.com/o1-159011

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. EU-diktatuurin käskyläisinä toimivien vallanpitäjiemme maanpetturuus ilmenee myös tässä:

    "Somali- ja monikulttuuriyhdistyksille yli miljoona euroa STEA-rahaa – Suomalaisuuden Liitolle ei heru euroakaan valtiolta",
    https://www.suomenuutiset.fi/somali-ja-monikulttuuriyhdistyksille-yli-miljoona-euroa-stea-rahaa-suomalaisuuden-liitolle-ei-heru-euroakaan-valtiolta/

    Tarkoitus on luonnolisesti edistää EU-diktatuurin käskyttämää väestönvaihtoa:

    "EU:n siirtolaisasioiden komissaari vaatii siirtolaisten suoraa vastaanottamista kolmansista maista ja uudelleensijoittamista EU-jäsenmaihin",
    https://www.kansalainen.fi/eun-siirtolaisasioiden-komissaari-vaatii-siirtolaisten-suoraa-vastaanottamista-kolmansista-maista-ja-uudelleensijoittamista-eu-jasenmaihin/

    Ks. myös "Suomen tuhoamisohjelma",
    https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!