torstai 27. toukokuuta 2021

Huonosti koulutettuja, tyhmiä vai omaa parastaan ymmärtäviä tutkijoita?

Senhän me kaikki tiedämmekin, että Ruotsi on jo pitkään ollut maailman kärkeä raiskaustilastoissa. Ja että se tavoittelee nykyisin samanlaista asemaa ampumiskuolemissa. 

Niinpä olin varsin hämmästynyt, kun Iltalehti kertoi jälkimmäisestä tilastosta. Sen mukaan maan tutkijoilla ei nimittäin ole harmainta aavistusta siitä, miksi maassa surmataan nykyisin niin monia ihmisiä aseilla. 

Itse arvelen kuitenkin, että jokaisella tämän blogini lukijalla on selvä käsitys, mistä länsinaapurimme ampumistapausten lisääntymisessä on kysymys. Ja onhan myös minulla itselläni aika vahva näkemys tämän tilastoihmeen perimmäisistä syistä. 

Siten avoimeksi kysymykseksi jää se, että minkälainen vika mahtaa olla ruotsalaistutkijoiden koulutuksessa tai älykkyydessä, jotta he eivät ymmärrä asiaa. Vai onko ruotsalaisen yhteiskunnan ilmapiirissä jotain sellaista, minkä seurauksena tutkijat eivät sittenkään ole osaamattomia eivätkä tyhmiä, vaan pelkästään omaa parastaan ymmärtäviä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tragikooomista politiikkaa
Minkälaiset ihmiset raiskasivat ja yrittivät haudata elävältä?
Ruotsalainen esimerkki velvoittaa

16 kommenttia:

  1. Sen lauluja laulat jonka leipää syöt ... Täällä Ruotsissa on työpaikka löyhässä jos käy ilmi että äänestät muita puolueita kuin vasemmisto/ympäristö tms. Totuuden puhuminen ilmastohysteriasta, maahanmuuton haitoista ja tasa-arvo/HBTQ/BLM - hullutuksesta lasketaan vihapuheeksi joka saattaa pahimmassa tapauksessa lisätä Sveridemokraattien kannatusta ja on siten lähinnä rikollista.
    Kutakuinkin näin toimii Ruotsi nykyään. Entinen hieno yhteiskunta.

    VastaaPoista
  2. Hiljattain joku ehdotti imaamikoulutusta Suomeen. Sieltähän sitten tulee "oikeita" ammattilaisia, jotka opettavat, miten Suomessa kohdellaan naisia, koska oppikirjana on pyhä kirja, jonka tekstiä ei saa edes tulkita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imaamikoulutus pitäisi Suomessa hoitaa teologisessa tiedekunnassa ja kieltää muiden toimiminen imaaneina. Perusteet lienevät fiksuille selvät.

      Poista
    2. Tiedä vaikka näin kävisikin nyt kun opetusministerin valtiosihteeri on nimitetty opetushallituksen pääjohtajaksi.

      Poista
  3. Tietämättömyyden korostaminen vaikutti suorastaan huvittavalta. Puuttuisiko tutkijoilta myös mittarit? Esimerkiksi miten saisi mitattua, että barb ... monikulttuurisen maahanmuuttajaryhmän 2. sukupolvi on väkivaltaisempi kuin 1.? Pelkkä korrelaatiohan ei vielä todista kausaalisuutta. Ja sopeutuihan suomalaisetkin...

    Monikulttuurisuushan on rikkaus, kun kulttuurit esiintyvät omilla (synnyin) alueillaan. Kun kaikki toisiinsa vihamielisesti suhtautuvat kulttuurit tuodaan samaan kaupunkiin, saadaan aikaan ... vilkasta toimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä eivät ole Kalle, Pelle ja Svenne, sanoo ruotsidemokraattien Åkesson.

      https://www.friatider.se/akesson-det-har-handlar-inte-om-pelle-kalle-och-svenne

      Ruotsin rikosseuraamusvirasto lopetti jo ajat sitten rikosten ja rikollisten tilastoinnin kansallisuuden ja etnisyyden perusteella. Haluttiin torjua rasismia.

      Niinpä Hesari ja yle otsikoivat :Anders ei ala tappaa vasta nelikymppisenä, vaikka tuon viime aikojen murhasarjan tekijöistä 90% on mamuja.

      Toisaalta, onhan se ennakkoluuloa ja rasismia tehdä jotain päätelmiä nimen MOHAMMED perusteella.

      Poista
  4. Köyhyys- ja sukupuolentutkimus ei ymmärrä aihetta. Pitää myös muistaa rasismi.

    VastaaPoista
  5. Ilmastonmuutos ja sen aiheuttama koronapandemia minulle ainakin ensimmäiseksi selitykseksi tulee mieleeen.

    VastaaPoista
  6. Yle aamuradiouutisten mukaan Ruotsissa ammuskeluihin osallistuvat 20-29 v. "nuoret miehet" ja ammuskeluja on eniten "köyhissä lähiöissä". Ettäs alamaiset nyt tiedätte. Köyhät lähiöt...

    VastaaPoista
  7. Ruotsin ilmapiiriä kuvastaa se, että lähes viidesosaa kansasta edustava puolue on blokattu ulos demokratiasta. Poliittinen korrektius, selkärangattomat poliitikot, henkisesti korruptoituneet tiedotusvälineet väärinajattelijoiden mustamaalauskampanjoineen, siinä joitakin syitä tutkijoiden tulkintoihin. Kukaan ei halua vapaaehtoisesti työntää päätään silmukkaan.

    VastaaPoista
  8. Voi herra keisarin paljaat pallit, joita ei saa nähdä.

    VastaaPoista
  9. "vaan pelkästään omaa parastaan ymmärtäviä?"

    Vastaus löytyy Orwellin kirjoista: Eläinten vallankumous ja Vuosi 1984.

    VastaaPoista
  10. Ostaisitko yhteiskuntatutkijoilta selvityksen, jos sinun pitäisi puuttua ongelmiin ja vähintäänkin estää niiden paheneminen? Eiköhän ajan ja rahan säästämiseksi olisi ensimmäiseksi syytä sulkea rajat, laittaa rikolliset säilöön odottamaan lähtöhaluja ja muistelemaan, mistä on tullut. Lisärahoitusta operaatioihin saisi irtisanomalla mitäänsanomattomat tutkijat.

    Samalla voisi suunnitella strategioita paikallisten ongelmalähiöiden hoitamiseksi mm. sähkön, lämmön ja veden säännöstelyllä sekä sotalakijulistuksilla. Näiden käyttöönoton laukaisevista ehdoista pitäisi tietysti kertoa näkyvästi mediassa. Tiedotuksella olisi rikollisuutta ennalta ehkäisevää vaikutusta, toisin kuin anarkistiystävällisen viherkomissaari Taposen rikollisuutta silittelevällä viestinnällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtion budjetin leikkaukset voisi todella aloittaa irtisanomalla viherkommunistis-kulttuurimarksilaiset nollatutkijat.
      Ks. myös "Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin",
      http://jukkahankamaki.blogspot.com/2021/05/tieteiden-uusvasemmistolaistuminen.html

      Edelleen seuraavasta voisi jatkaa todella huomattavilla veronmaksajien varojen säästöillä:
      https://jukkahankamaki.blogspot.com/search?q=maahanmuutto+työllistää

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  11. Aate ja rasistikortti haittaavat ilmeisesti näköä - ja vielä vahvemmin siihen mitä ylipäätään uskaltaa sanoa.
    Näin se monikulttuurinen islamovasemmistolainen intersektionaalinen feminismi cancel-kulttuureineen on ottanut jälleen uuden voiton valkoisista kantaeurooppalaisista.

    VastaaPoista
  12. Ylen uutinen kertoi taas tästäkin vain puolitotuuden. Kenen etua tämä korruptoitunut valemedia ajaa? Vai ihanko vain puuttuu rohkeus kirjoittaa oikeita uutisia?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!