tiistai 11. toukokuuta 2021

Byrokraatin tulisi edistää eikä hankaloittaa taloutta

Tänä aamuna luin Helsingin sanomista mielipidekirjoituksen, jossa oli tiivistetty erinomaisesti yksi talouden merkittävimmistä kulmakivistä. Siis se, että "uudet työpaikat syntyvät yleensä uudistumiskykyisiin ja kasvaviin yrityksiin, ja näin tapahtunee myös tulevaisuudessa... Työn tuottavuus kasvaa osaamisen, tehokkaampien toimintatapojen ja koneiden sekä uusien tai uudistettujen tuotteiden avulla."

Asia on juuri siten kuin mielipidekirjoittaja on sen muotoillut. Ja se tulisi ottaa huomioon tehtäessä kotimaista innovaatio-, yritys- ja teollisuuspolitiikkaa. 

Luettuani tyytyväisenä kyseisen kirjoituksen katsahdin Maaseudun tulevaisuutta. Ja se palautti minut maan tasalle. 

Sieltä löytämäni jutun mukaan suomalainen lupakäytäntö on nimittäin siirtämässä meidät syrjään nykyaikaisesta kalankasvatuksesta. Syy on - ah niin perin suomalainen ellei suorastaan tsaristinen. Eli maamme byrokraatit näyttäisivät ymmärtäneen tehtäväkseen yhteiskuntaa stagnoivan byrokratiaperinteen ylläpitämisen sen sijaan, että olisivat ymmärtäneet roolikseen taloudellisen toiminnan edistämisen myös lupa-asioissa. 

Suomen ja Ruotsin suurimman kirjolohen kasvattajan ahvenanmaalainen toimitusjohtaja nimittäin kertoi, että viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaiset kalankasvattamot ovat saaneet vain jokusen luvan. Ja silloinkin luparuljanssi valituksineen on kestänyt vuosia ja saattanut maksaa yrittäjälle 100 000 euroa, vaikkei lupaa edes olisi saanut. Niinpä kirjolohenkin kasvatukseen jatkossa tehtävät investoinnit tehdään lähinnä Ruotsissa ja Virossa.

Eikä siis ihme, että jo nyt kulutamme kotimaisen kirjolohen sijaan lähinnä norjalaista lohta. Ja rikastutamme sitä kautta öljymiljardeissaan muutenkin kieriskeleviä vuonomaalaisia - ja jatkossa yhä useammin siis myös ruotsalaisia ja virolaisia. 

Tätä taustaa vastaan ei siten kannata ihmetellä, ettei Suomen talous ole lähtenyt Nokian romahduksen jälkeen sellaiseen lentoon kuin hyvinvointivaltion ylläpitäminen edellyttäisi. Eikä se näillä yrityspoliittisilla asenteilla tule sitä kyllä koskaan tekemäänkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Markkinatalous Harvardin professorin silmin
Mistä työllisyys syntyy?
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?

18 kommenttia:

  1. Mitäköhän Suomesta on tällä menolla jäljellä 10-15 vuoden kuluttua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä juuri Vihreä Unelma: 338455 km2 luonnontilaista (tai siksi muuttuvaa) luonnonsuojelualuetta.

      Poista
  2. Punakaartin kosto...

    VastaaPoista
  3. Norjanhan piti nääntyä, kun jättäytyi tämän maanpäällisen paratiisin eli EU:n ulkopuolelle. Me taas olemme päättävissä pöydissä ajaneet Suomen velkaantuvaksi pakolaisten vastaanottokeskukseksi, joka vielä maksaa Italian ja Espanjan verohelpotukset, työajanlyhennykset ja työajan lyhentämiset. Kyllä elvytyspaketti pitää hyväksyä, ettei meitä potkita pois tästä onnelasta ja päättäjämme saavat edelleen aikaan omanlaistaan politiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis piti sanoa eläkeiän alentamiset.

      Poista
    2. Globalisti-maanpetturien ja viherkommunistihallituksen suosiollisella myötävaikutuksella ruotsinmallinmukainen Suomen alasajo jatkuu ja globalisti-maanpetturien kontrolloima valtavalemedia pimittää tiedon käynnissä olevasta kehityksestä kansan enemmistöltä.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Nimetön klo 0825: Juuri näin. Kun Norjan EU-kansanäänestyksen tulos selvisi, niin Pertti Salolainen hirnahteöi, että nyt se Norjan talous romahtaa. Nauttisin suunnattomasti, kun joku uskaltaisi heittää em. lausunnon nyt Salolaisen naamalle ja muutamien talouslukujen vertailun kera kysyä, että milloinkas se Suomi ohittaakaan Norjan, kun Norjan piti romahtaa. Salolainen on yksi niitä niljakkeita, joita ei olisi tarvinnut syntyäkään.

      Poista
    4. Kyllä ainakin itselleni oli selvää, ettei Norja liittyisi, koska siinä tapauksessa sen luonnonvarat olisi jaettu koko EU:n hyväksi. Eli Norjasta olisi tullut kovan luokan nettomaksaja. Kyllä tämä käsittääkseni ymmärrettiin laajemminkin.

      Poista
  4. Miten todennäköistä että sekä Suomi että sääntö-Suomi selviävät, sanotaan nyt varovasti kuivin jaloin? Ainakin vedonlyönnissä kerroin nousisi korkeaksi. -jussi n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvoisin sopivaksi kertoimeksi jotain välillä 55,9 - 112,0.

      Poista
  5. Korkein hallinto-oikeus torppasi Kuopion puhtaan puunjalostuslaitoksen jonkin keskieurooppalaisen viemärijoen esimerkin mukaan. Varmuuden vuoksi, jotta ei tule tehtyä virkavirhettä. Kalliita ovat nämä teoreetikot ja byrokraatit suomalaisille.

    VastaaPoista
  6. Lohesta sen verran, että nythän Tenolle ollaan laittamassa ainakin vuoden kestävää lohestuskieltoa.
    Kanta on kuulemma romahtanut. Ei se liikakalastuskeen ole romahtanut vaan Pohjois-Norjan kassikasvattomoista leviämään lohiloiseen.
    Norskit vie Suomea Tenon kohdalla kuin kuoriämpäri ja mikse ei veisi.
    Norjalla lohijokia riittää ja niiden ulkomaalaisille myönnettäviä lupia vahdataan kuin kruununjalokiviä.
    Suomeen jääkin sitten yksi ainoa kunnon lohijoki eli Tornionjoki.
    Saattaa olla tulevana kesänä ruuhkaa, onneksi majoitus-ja venevaraukset ollaan tehty jo Tammikuussa.

    VastaaPoista
  7. Hallitus, media ja läpeensä korruptoitu muu järjestelmä noudattaa ilmiselvästi YK:n projekteja Agenda 21 (21. vuosisata) ja sen välitavoitetta Agenda 2030. Siihen liittyi myös sammutetuin lyhdyin hyväksytty GCM-sopimus, jolla käyännössä sitouduttiin kansainvaelluksen vastaanottoon.

    Projekteihin liittyy mm. kansakuntien sisäisen koheesion hävittäminen globaalin hallinnon edistämikseksi, kristinuskon ja siihen perustuvan arvomaailman mustamaalaaminen, islamin edistäminen, omaehtoisen yritystoiminnan alasajo rajoitusten avulla sekä ihmisten ajattelumallien muuttaminen koulutuksen, sensuurin ja mielipidevainon avulla. Kaikkea tätä sisältää mm. YLE:n ohjelmatarjonta. Pitää aikaan saada Homo globalus. Ei se mitään, vaikka biologianvastainen Homo sovieticus-projekti epäonnistui. Uusi yritys ihan varmaan onnistuu ja tuottaa onnellisuutta!

    Kun hallituksen touhuja peilaa edellä sanottuun, sen toiminta muuttuu täysin loogiseksi. Kaikkein selvimmin aatteensa on tuonut julki ministeri Ohisalo, mutta muutkin, mukaan lukien keskustan ministeri Saarikko toistelevat Agendojen 21 & 2030 mukaisia mantroja tai niiden muunnoksia. Byrokratia on sosialistisissa järjestelmissä hyväksi koettu ase hallinnon käsissä. Sen avulla kampitetaan ja lannistetaan kiusallista yritteliäisyyttä. Se on myös yksi olennainen ominaisuus suuressa internationaalisessa järjestelmässä, johon hallitus pyrkii.

    VastaaPoista
  8. Proffa on ymmärtänyt täysin väärin byrokraatin olemuksen ja tehtävän. Byrokraatin nimenomainen tehtävä on hankaloittaa ja tehdä mahdottomaksi kaikenlainen taloudellisesti järkevä toiminta tässä maassa ja yleensäkään missään. Paitsi siinä tapauksessa, että saa ns. ruskeita kirjekuoria sopivilta tahoilta.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuota ainakaan lainsäädännössä ole noilla sanoilla ilmaistu.

      Poista
  9. Eikös Helsingin liikennesuunnittelun ohjenuoranakin ole nykyisin autoliikenteen eli yksityisautoilun "hankaloittaminen", mihin olennaisena osana kuuluu pysäköintipaikkojen minimoiminen ja tekeminen maksullisiksi. Siten saadaan autoilijat pois kaupungista, mikä siinä sivussa tarkoittaa myös ns kivijalkakauppojen kuolemaa. Ajatusten valtaviemäri Ohisalohan totesi, että hän tarvitsee ostoksille mennessään vain lompakon !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoilun vaikeuttaminen on ollut Helsingin ohjenuorana jo kymmeniä vuosia. Vihreiden myötä vain vauhti on lisääntynyt. Mutta itse ajatus lienee peräisin muinaisen SKDL:n piiristä.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!