torstai 21. tammikuuta 2021

Vallanvaihto

Yhdysvalloissa vaihtui eilen presidentti Donald Trumpista Joe Bideniin. Tämä ennakoitiin aiheuttavan väkivaltaisia mellakoita, mutta niiltä säästyttiin

Itselleni tämä ei ollut yllätys, koska väkivaltaiset mellakat eivät ylipäätään kuulu konservatiivisten valkoisten amerikkalaisten tyypilliseen käyttäytymiskoodistoon. Mellakoita ennakoinet voivat toki vedota maan kongressin valtaamiseen, joka kyllä oli itselleni yllätys.

Vallanvaihdon suurempi merkitys liittyykin siihen, että se paljasti jälleen kerran USA:n syvän jakautumisen, jota alleviivasivat uuden presidentin ensi töikseen peruuttamat edeltäjänsä asetukset. Näin maailman johtava valtio mm. liittyi Pariisin ilmastosopimukseen ja lopetti muurin rakentamisen Meksikon rajalle. 

Yhdysvallat on kuitenkin suuri laiva, joka ei käänny helposti. Siten nyt nähdyt toimet ovat pikemminkin kannattajille suunnattuja demonstraatioita kuin valtakunnanpoliittisesti merkittäviä toimenpiteitä. Siten jää nähtäväksi, millä keinoin ja kuinka suurin taloudellisin uhrauksin Biden lähtee esimerkiksi vähentämään USA:n kasvihuonekaasupäästöjä tai vapauttaa maahantulopolitiikkaa.

Jälkimmäisen osalta Väli-Amerikan suunnalta annettiinkin jo merkki siitä, mitä tuleman pitää. Tarkoitan Guatemalaan Trumpin kanssa tehdyn sopimuksen perusteella jämähtäneitä hondurasialaisia, joita Bidenin hallinto on jo yrittänyt toppuutella, vaikka on aiemmin lupaillut näille pääsyä USA:an. 

Pitkällä aikavälillä Yhdysvaltain tulevaisuuden määrää epäilemättä väestösuhteiden muutos. Maahanmuuton seurauksena Pohjois-Eurooppalaisen taustan omaavan väestön osuus laskee vähitellen ja erityisesti latinalaisamerikkalaisen taustan olevien ihmisten määrä kasvaa. Ja Bidenin hallinnon voi olettaa nopeuttavan tätä kehitystä. 

Kaiken kaikkiaan koko maailma on nyt uudessa tilanteessa. Meidän suomalaisten kannalta siinä on parasta se, että kansainvälinen kauppa todennäköisesti vapautuu jonkin verran, joten vientiteollisuutemme päässee muutamia viime vuosia paremmin kerryttämään myös täällä Pohjantähden alla asuvien hyvinvointia. Kunhan oma hallituksemme ei vain innostuisi lyömään liika kapuloita sen rattaisiin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
UPI ja Trumpin tappiosta seuranneet levottomuudet
Mitä opimme USA:n trilleristä?
Raju ratkaisu vientiteollisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi

18 kommenttia:

  1. Jeesuksen toinen tuleminen tapahtunut, nähty jo Capitolilla, mikäli suomalaiseen mediaan on uskominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilosanomaa suomalaisille kertoneen Hentusen otsasuoni oli tasoittunut sitten Trump-uutisoinnin.

      Poista
  2. Kuvista päätellen koronan leviämisestä ei ole pelkoa.
    Biden lupailee, hallintoo torppaa. Jos tämä linja jatkuu, levottomuuksia on luvassa laajalti.

    VastaaPoista
  3. "Kaiken kaikkiaan koko maailma on nyt uudessa tilanteessa. Meidän suomalaisten kannalta siinä on parasta se, että kansainvälinen kauppa todennäköisesti vapautuu jonkin verran, joten vientiteollisuutemme päässee muutamia viime vuosia paremmin kerryttämään myös täällä Pohjantähden alla asuvien hyvinvointia."

    No kun professori on ottanut huumorin mukaan blogiin, niin:
    Olisikohan professorin aika viedä kristallipallo huoltoon. Ainakin säädöt tulisi päivittää uudempiin Nokian ajoilta, tai ainakin ajoilta Täällä Pohjan Tähden alla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan kryptistä. Avaapa hiukan, mitä tulee tapahtumaan.

      Poista
    2. Linkkaamani kappale blogista on se kommenttini kryptinen osuus. Taitaa olla paras, että en yritä lähteä sitä blogistin puolesta availemaan.

      Poista
    3. En tiedä mikä tuossa on kryptistä, mutta lienee yleisesti hyväksytty asia, että vapaa kauppa on viennistä hyvinvointinsa ammentavalle Suomelle hyväksi.

      Poista
  4. Yhdysvallat on jonkinlainen Euroopan epämuodostunut äpärä, joka sitten on vielä mennyt sekaantumaan muidenkin mantereiden juurettomiin pakolaisiin. Yhdysvallat on suuri laiva, jossa on sekalainen sakki soutajia ja huopaajia, ja pienin yhteinen nimittäjä on todella niin pieni ettei sieltä juuri mitään inhimillisesti suurta voi tulla.

    Historiallisen uuden ajan siemenet kylvi eurooppalainen renessanssi, ja tiedollinen edistys käynnistyi kartesiolaisen rationaalisuuden varassa. Amerikan asutti se aines joka ei pärjännyt täällä. Eivät nämä lähtökohdat ole mihinkään hävinneet.

    Kongressin vallanneet ekstreemikot ovat hyvä pienoiskuva siitä millaiset voimat maailmanmahtavaa valtiota nyt pitävät näyttämönään. Pelkureista pelkurimaisimman kulttuuriväen Bidenille suuntaama suitsutus kertoo lähinnä siitä miten onnettomassa jamassa intellektuaalinen elämä ylimalkaan voi olla.

    Meksikon suunnasta kasvava paine ja kansainvaellus olisi kai jonkinlainen armonisku sisäisesti jo peruuttamattomasti hajonneelle maalle -- aivan kuten Lähi-idästä ja Afrikasta Eurooppaan tapahtuva kansainvaellus tulee olemaan ermonisku "outoa itsemurhaa" tekevälle Euroopalle.

    Viime viikkojen ja kuukausienkin tapahtumat USA:ssa eivät olisi sellaisen meuhkaamisen ja uutisoinnin arvoisia kuin mitä täällä meilläkin on nähty. Pitäisi osata olla huolissaan siitä mitä todella tapahtuu, eikä siitä millaisia marionetteja suurten kulttuurien maailmannäyttämö nostaa podiumille kulttuurikuoron hymistellessä hymnejään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit: "Amerikan asutti se aines joka ei pärjännyt täällä."
      Amerikkalaiset ovat kieltämättä valikoitunutta porukkaa. Mutta sanoisin pikemminkin, että sinne pikemminkin, että sinne muutti kahdenlaista väkeä: toisaalta kaikkein tarmokkaimmat, joita siellä avautuvat mahdollisuudet esimerkiksi uudisraivaajina houkuttivat, toisaalta, kuten itse sanoit, osa niistä, jotka eivät pärjänneet täällä. Eli ehkä monessa suhteessa parhaat ja huonoimmat, mutta eivät juuri sillä välillä olevat. Voisikohan tämä vieläkin olla todettavissa esimerkiksi älykkyystesteissä siten, että siellä tulosten hajonta on paljon suurempi kuin Euroopassa?
      Mutta erilaisista lähtökohdista tulleet muuttivat siellä tyypillisesti eri seuduille. Joskushan Time-lehdessäkin todettiin, että eri osavaltiolla on suuria eroja väestön keskimääräisessä älykkyystasossa. Kärjessä olivat jotkut itärannikon pienet osavaltiot kuten New Jersey, Massachusetts ja Maryland, mutta heti niiden länsipuolella on Appalakkien alue, joka aikoinaan sai kyseenalaisen maineen asukkaidensa alhaisesta sivistystasosta.
      Joka tapauksessa onhan Yhdysvalloissa ollut melkoinen joukko huippuluokan tiedemiehiä, jotka ainakin 1900-luvun loppupuolella suorastaan keskittyivät sinne.

      Poista
    2. P.S. Pitkälti samaa voisi sanoa Australiastakin, joka on ehkä vielä kärjistyneempi tapaus. Ensimmäiset sinne muuttaneet, tai pikemminkin sinne siirretyt eurooppalaisethan olivat rangaistusvankeja. Vasta myöhemmin sinne alkoi lähteä myös vapaaehtoisia siirtolaisia.

      Poista
  5. Trump oli kiinnostunut taloudesta, jonka seurauksena mm työttömyys oli ennen koronaa ennätysalhainen. Veroja alennettiin, ja maahanmuuttotulvaa hillittiin. Lähi-idässä saatiin pientä edistystä aikaan ja pieni rakettimies rauhoittumaan. Liittolaisia kehotettiin maksamaan sovittu osuutensa puolustuksesta. Kiinaa yritettiin saada kuriin ja ilmastovouhotusta hillittiin. Presidentillisen esiintymisen puolesta ei voi korkeita tyylipisteitä antaa.
    Bidenin puheista päätellen tapahtuu hyvin ptkälle u-käännös, eli käykö päinvastoin kuin yllä, jää nähtäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä listaus Trumpiin saavutuksista, jotka nyt jäävät julkisuudessa kovin vähälle huomiolle. Nähtäväksi jää, mitä Biden tuo tullessaan.

      Poista
  6. Hienoa. Bidenin 1900 miljardin euron koronaelvytyspaketti ei lisää päästöjä, kun maa päätti liittyä takaisin Pariisin ilmastosopimukseen.

    Bidenin kunto ei kestä nelivuotiskautta. Tilalle tulee sekarotuinen Kamala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamala Harris on todella KAMALA!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Eikös Kamala Harris ole mies?

      Poista
    3. Liekö Ylen uutiset jo aloittanut "Keimälä"-ääntämisen? Amerikkalaisen kulttuurin hännystelyä. Kylmän sodan jälkeinen kulttuuritaistelu tulee uuteen vaiheeseen kun musta nainen pommittaa kamalaa Valko-Venäjää. -jussi n

      Poista
  7. Suomalaisvihamielisten, samalla kaikkien kantaeurooppalaisten matalan intensiteetin etnistä kansanmurhaa kannattavien petturipoliitikkojen johtamat puolueet käyvät viimeiseen taistoon persuja vastaan ennen kuntavaaleja:

    "PS jatkaa ykkösenä Ylen gallupissa - "Kaikki aseet persuja vastaan käyttöön".
    Radikaalivasemmisto valtamedian tuella käyttää nyt lyömäaseena Yhdysvaltain kongressin mellakointia hyökätäkseen perussuomalaisia vastaan",
    https://oikeamedia.com/o1-153206

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!