perjantai 6. marraskuuta 2020

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

Islamistisen terroriaallon ravisteltua Eurooppaa voisi kuvitella, että Suomenkin hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin riskin pienentämiseksi täällä Pohjantähden alla. Samaan aikaan COVID-19 pandemia on johtanut valtion ripeään velkaantumiseen, minkä voisi kuvitella johtavan budjetin menoerien rajoittamiseen vain välttämättömimpään.

Näin ei kuitenkaan ole, vaan Sanna Marinin kabinetti on päättänyt nostaa pakolaiskiintiötämme entisestään. Perustelu on suorastaan mykistävä, sillä ministeri Henrikssonin (ruots) mukaan "meillä on Suomessa kaikki mahdollisuudet auttaa turvaa hakevia ihmisiä. On tärkeää, että voimme kantaa osuutemme kansainvälisestä vastuusta ja auttaa hädässä olevia."

Suomen ensi vuoden pakolaiskiintiön koko (1050) asettuu raameihinsa, kun sitä verrataan esimerkiksi Yhdysvaltain vastaavaan (15 000). Väkilukuun suhteutettuna se tarkoittaa sitä, että verrattuna amerikkalaisiin järjestämme jokaista maamme asukasta kohti noin nelinkertaisen määrän elätettäviä kehitysmaalaisia. 

Ei siis ihme, että maan pääoppositiopuolue Perussuomalaiset hiillosti hallitusta eduskunnassa (ja Yle jätti asian kertomatta eilisessä TV:n pääuutisessaan). Kritiikki koski ennen kaikkea hallituksen intoa järjestää laittomasti maassamme oleville pysyvä oleskelulupa. 

Keskustelun aikana ministeri Ohisalo (vihr) osoitti jälleen kerran, ettei häntä ole syytä pitää minään ruudinkeksijänä tai vaihtoehtoisesti hän on varsinainen luikurinlaskija. Hän nimittäin vastusti ajatusta kertomalla, etteivät kaikki maat ota vastaan omia pakolaisiaan, joten heille on siten parasta antaa oleskelulupa, jotta heille syntyisi "jonkinlainen status tässä yhteiskunnassa". 

Tosiasiassahan perussuomalaisten ehdottama laittomasti maassa olevien säilöönoton tarkoituksena on motivoida heidät palaamaan vapaaehtoisesti kotimaihinsa. Eikä sitä tiettävästi estä kansalaisiltaan yksikään maailman valtioista. 

Siten Ohisalon eilen eduskunnassa esittämä väite "tämä asia olisi varmasti helpompi ymmärtää, jos sen haluaisi ymmärtää" sopisi paljon paremmin sanottavaksi hänelle itselleen kuin perussuomalaisille. Mutta sitä ministeriparka ei taida ymmärtää tai sitten hän ei vain ole ymmärtävinään.

Eilen käyty keskustelu jättikin ilmaan kysymyksen siitä, onko ministeri Maria Ohisalo aidosti tyhmä vai "ainoastaan" epärehellinen. Ja joka tapauksessa se vahvisti, että hän on älyllisesti epärehellinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratian ja sananvapauden puolesta
Halla-aho esitti loogisesti pätevät ja älyllisesti rehelliset perustelut
Maria Ohisalo: miten olisit ennaltaehkäissyt islamistilta tarpeen terroristiseen murhaan?

26 kommenttia:

  1. Valistumaton arvaukseni blogistin otsikkokysymykseen: sekä että.

    VastaaPoista
  2. Ohisalon lause "tämä asia olisi varmasti helpompi ymmärtää, jos sen haluaisi ymmärtää" kertoo kyllä tylysti siitä, ettei hän ymmärrä miten tavattoman vaikea asia kulttuureiden yhteentörmäys on ymmärrettäväksi. Yksikään joka ymmärtää, etteivät yhteisövoimat, yhteisöominaisuudet ja yhteisöilmiöt ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin ei kyllä missään yhteydessä ääneen väitä, että se olisi helppoa ymmärtää.

    Ja koko kansainvaelluksen ongelman ydin on nimenomaan siinä, ettei yksilölähtöinen ajattelutapa ole vain riittämätön ja virheellinen, vaan että sen pohjalta päädytään kaiken yksilöelämää kannattelevan sosiaalisen alustan romahtamiseen. Se ei ole yhdenkään yksilön, ei oman eikä vieraan, etu.

    Romahdus on aluksi taloudellinen, sitten sosiaalinen ja terveydellinen, lopulta sitten se kaikkein pahin -- tiedollis-kognitiivinen. Ja kun nyt siis ihminen, joka on valta-asemassa, ei ymmärrä näitä sosiologian perusteita, ei ymmärrä omaa ymmärtämättömyyttään -- mitä on tehtävissä? Kansalla pitäisi olla sitä itseään valistuneemmat johtajat, mutta kun ei ole.

    Toistelen jatkuvasti lausetta: siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", ei mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" koskaan sopeutuisivat toisiinsa. Tämä on jostain syystä nykyhallituksemme tippaleipäaivoisille naisille aivan ylivoimaisen vaikea ymmärtää.

    VastaaPoista
  3. Vastauksena otsikon kysymykseen: epärehellinen. Hän on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden tohtori ja se edellyttää ainakin verbaalista lahjakkuutta. Vaikeammin vastattava kysymys on se, miksi henkilö valitsee tällaisen epärehellisen toimintatavan. Siihen kysymykseen vastauksen löytäminen kuuluu psykologian alaan ja vastauksen löytäminen sekä selkokielelle pukeminen olisi jopa erinomaisen tärkeää. Kun henkilö onnistuu hankkimaan itselleen etua - valtaa ja rahaa - siten, että tuottaa yhteiskunnalle vahinkoa ja käyttää tässä välineenään älyllistä epärehellisyyttä, ilmiö on niin vahingollinen, että sen tunnistaminen ja siitä eroon pääseminen on demokratian toimivuuden kannalta suorastaan kohtalonklysymys.

    VastaaPoista
  4. Oharissa on tiivistynyt suomalainen perinnöllinen sairaus: vieraanmakeus. Sen oireisiin kuuluu usko siihen, että joku ulkomaalaistaho on jotenkin arvokkaampi kuin oma viiteryhmä, eli suomalaiset. Tautiin sairastuneilla on pakonomainen tarve palvoa vierautta. Potilas hakee päänsilittelyä taholta, jonka kuvittelee olevan itseään suurempi. Jos tauti ilmaantuu tarpeeksi monella poliitikolla, seurauksena voi olla valtion muuttuminen alustamaaksi.

    VastaaPoista
  5. Valtamedia ei näe velka- ja turvattomuuskierteessä ongelmaa, sillä sensuroimalla se pitää ongelmat poissa silmistä ja siis poissa mielestä.

    Demokratia on ylistetty hallintamuoto ja sitä halutaan viedä kehitysmaihin vaikka väkisin. Demokratian mallimaassa Amerikassa demokratiaa vahvistettiin juuri tekaistuilla äänillä. Täälläkin valtamedian vaalipropagandaa varmistetaan vaalipetoksilla, jos ei vielä niin tulevaisuudessa. Ja haukutaan lisäksi Venäjää vaalivaikuttamisesta! Näin varmistetaan, että ohisalot saavat jatkossakin järkeillä omiaan kansan pään menoksi.

    Ohisalo on nostanut syytteen uhkailijaansa vastaan. Kun kyse on hänen omasta turvallisuudentunteestaan, on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Tavallisille kansalaisille saa riittää turvaksi terroristeja vastaan periaate, että sen syy, jonka päähän osuu.

    VastaaPoista
  6. Ohisalon pakkomielle "pakolaisten" auttamisesta menee kaiken ohi. Hän oli likipitäen ainoana Euroopassa sitä mieltä, että Kreikan olisi pitänyt ottaa vastaa Erdoganin masinoima kansainvaeltajien väkivaltainen invaasio. Siitä jo näkee, että hän ei pysty erottamaan tosiasioita omista unelmistaan. Sama koskee humanitaarisen maahanmuuton rikos-, työttömyys- ja tukiriippuvuustilastoja, niillä ei ole mitään vaikutusta. Pahinta on täydellinen välinpitämättömyys kantasuomalaisten vähäosaisten ja syrjäytyneiden asemasta, ja ymmärtämättömyys Suomen taloudellisesta tilanteesta. Jos nykyiseen lepsuun turvapaikkapolitiikkaan lisätään vielä täydellinen ylläpito kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeenkin, niin sen selvempää kutsua tulla Suomeen ei voi keksiä. Onko hän tyhmä vai vihaako suomalaisia jostain syystä niin paljon, että haluaa tänne Ruotsin tapaisen helvetin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottakoon kotiinsa vaikka tuhat pelastettavaa, jos itse elättää ja kouluttaa ne maan tavoille.

      Poista
  7. Ei hän tyhmä ole, punakaartin kosto on täysin suunnitelmallista. Väärä Suomi on tuhottava.

    VastaaPoista
  8. ohisalo on maanpetoksellinen punainen fasisti jota on rankaistava ankarimman mukaan.Kuolemantuomio on ainoa mahdollinen tuomio.Ja toivotaan toivotaan sitä sun tätä professorillekin tiedoksi että tässä maassa on aiemminkin tuomittu kuolemaan hieman pienemmistäkin rikoksista kuin ohisalon toimet.Kuolemantuomio voidaan ja PITÄÄ palauttaa kun näitä maanpettureita tuomitaan.Siihen voidaan sopivasti heidän oman rauhan ideologiansa mukaisesti tuomita TAKAUTUVASTI jo tehdyistä rikoksista kuten he itse ovat oivasti punaviherterrorin välineenä käyttämiensä vihapuhelakien muodosssa osoittaneet.

    VastaaPoista
  9. Suomalaisten pahin turvallisuusuhka on harhainen ja epärehellinen viherkommunisti-sekopää Ohisalo, vaikka hänelle jo pelkästään ministerinvalansa perusteella oman maan kansalaisten turvallisuuden pitäisi kuulua tärkeimpiin asiohin. Ks. esim. https://www.kansala inen.fi/perussuomalaiset-syyttaa-hallitusta-islamismin-aiheuttamaa-turvallisuusuhkan-pahentamisesta-suomen-kansalaisuuden-saa-nykyaan-alennusmyynnista/

    "Kansalaisaktivisti paljasti terroristin, -itse tänään syytettynä käräjäoikeudessa.
    Useita suomalaiseen poliittiseen elämään soluttautuneita islamisteja on paljastunut kansalaisaktivisti Anter Yasan toiminnan ansiosta. Tänään hän on vastaamassa itseensä kohdistuviin syytteisiin Helsingin käräjäoikeudessa, terroristit ovat yhä vapaalla jalalla",
    https://www.extrauutiset.com/kansalaisaktivisti-paljasti-terroristin-itse-tanaan-syytettyna-karajaoikeudessa/ - Niin toimii meillä vallankahvaan kiipineiden, ylikansallisia tahoja kumartavien psykopaattisten globalisti-maanpetturien tavantakaa suureen ääneen ylistämä "oikeusvaltiomme" - suomalainen kansallisvaltiomme täytyy tuhota estämästä omalta osaltaan heidän harvainvaltaisen Uuden maailmanjärjestyksen tyranniansa toteuttamista. Siihen tarvitaan kantasuomalaisten korvaaminen juurettomilla sekarotuisilla maailmankansalaisilla. Ohisalo on yksi heidän hyödyllisimmistä idiooteistaan.

    “The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and COMMUNISM under the same tent, all under their control. … Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and INCREDIBLY EVIL IN INTENT.”
    ~ Larry P. McDonald
    U.S. Congressman, 1976, killed in the Korean Airlines 747 [Otaksuttavasti Rockefeller & Co:n järjestämä lento-"onnettomuus"]
    in “Introduction” to The Rockefeller File, by Gary Allen (1975) - Kiina on jo käyttännössä prototyyppi tuosta Rockefellerin ideaalista. Siellä on onnistuttu ilman väestönvaihtoa kommunismille tyypillisellä rautaisella tyrannialla. - "China’s AI Tech Exports Are Seeding Surveillance Societies Globally. TN has warned repeatedly that China intentionally exports oppressive surveillance technology to the world, and that includes the United States. It is widely acknowledged that China is the ‘perfect police state’ and other authoritarian regimes willingly follow the leader. ⁃ TN Editor", https://www.technocracy.news/chinas-ai-tech-exports-are-seeding-surveillance-societies-globally/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biologista sotaa: Kiina kerää amerikkalaisten DNA-profiileja:

      https://www.technocracy.news/biological-warfare-china-already-collects-dna-profiles-of-americans/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  10. Ainakin joku Sisäministeriössä tiedostaa mitä on odotettavissa. "Sisäministeriön lakiesitys: Puolustusvoimien autettava poliisia joukkosurmien torjunnassa
    Sisäministeriö jätti perjantaina lausuntoja varten lakiluonnoksen Puolustusvoimien virka-avusta poliisille. Yhtenä tavoitteena on parantaa poliisin kykyä varautua ja välittömästi puuttua esimerkiksi terrorismiin"

    VastaaPoista
  11. Mahdollisesti hallituksella on tullut hätä, että Suomeen ei tule koronan takia riittävästi "pakolaisia", joten on päätetty lisätä kiintiö"pakolaisten" määrää. Muuten rikkaus saattaa jäädä saamatta.
    Miten tuo Henrikssonkin on noin typerä, onko Ohisalo jotenkin noitunut tai hypnotisoinut koko ämmälauman. Ettei vain olisi kysymys siitä, että Rinne mahdollisesti osti Rkp:n mm. pakkoruotsilla vasemmiston hyödylliseksi idiootiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kepun maakuntamallilla vielä hyödyllisemmiksi idiooteiksi!!

      Poista
    2. RKP:llä on piuhat kytkettyinä Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaan. Lisäksi kielipoliittisista ja ties mistä kotimaisista syistä puolue asettaa muualta tulevat suomenkeilisten edelle.

      Kielitaistelun aikaan sata vuotta sitten ruotsinkieliset taistelivat hurristi pitääkseen kiinni ylivallastaan maan hallinnossa.
      Ruotsinkieleen nöyrästi ja ihailevasti suhtautuvat suomalaiset, kuten Paavo Lipponen saavat nykyäänkin Axel Olof Freudenthal-mitalin. Tämä on suomenkieliselle suuri kunnia, sillä Freudenthalin tutkimusten mukaan ruotsinkieliset ovat rodullisesti ylivertaisia suomenkielisiin nähden.

      Poista
    3. Juuri noin ja erityisesti "RKP:llä on piuhat kytkettyinä Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaan." Sillä on hurrien keskuudessa vahvana tukenaan HBL, jossa kaikenlainen kurkunleikkaaja-barbaarienkin invaasiota koskeva kritiikki on ankaran sensuurin alaista.
      Aikaisemmin HBL:ssä myös LGBT-perversiopropaganda oli yhtä räikeää kuin esim. Brysselin Pravdassa, mutta (jouduttuaan kritiikin kohteeksi?) se on viime aikoina vaimentunut.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    4. Uusruotsalaisten(?) ilotulitusta 12 autoa polttamalla viime yönä Märstassa - olisi Ohisalonkin kelvannut olla ihailemassa:
      https://www.friatider.se/12-bilbrander-i-marsta-i-natt

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  12. En ole psykiatri enkä Vastaamon potilas, joten kysyn vain: onko joissakin ministereissä psykopaatin oireita?

    VastaaPoista
  13. Kyselyn mukaan yli puolet Ranskan nuorista muslimeista haluaa sharialain maahan. Mahtavatko Suomen muslimit poiketa mielipiteiltään paljoakaan ranskalaisista muslimeista?
    Kun Ohisalo haluaa antaa niille vapaan pääsyn maahamme - "turvapaikanhaku on perusoikeus" - niin kuinka hän aikoo sovittaa yhteen nimenomaan naisia sortavan sharialain intersektionaalisen feminisminsä kanssa?

    "Over Half of Young French Muslims Prefer Sharia to French Republic Laws, Poll Finds",
    https://sputniknews.com/europe/202011061081059347-over-half-of-young-french-muslims-prefer-sharia-to-french-republic-laws-poll-finds/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. “- niin kuinka hän aikoo sovittaa yhteen nimenomaan naisia sortavan sharialain intersektionaalisen feminisminsä kanssa?”

      Ei kai tuossa ole yhteensovittamisen tarvetta, sillä muslimimies on intersektionaaliselta uhriusasteeltaan esim. kaikenväristen naisten, transseksuaalien ja homojen yläpuolella. Siten hänellä on heihin nähden jopa ”license to kill”. Asiahan näkyy jo siitä, että tilastojen mukaan nuoret muslimimiehet ovat hallituksen mielestä maahantulijoina halutuinta A-ryhmää.

      Poista
    2. Ovatko muslimimiehet siis intersektionaalisten feministien mielestä jopa sorretumpia kuin musliminaiset?
      Onko muslimimiehiin kohdistuvaa sortoa jonkun mielestä esimerkiksi se, että heidän ei täällä sallita tehdä heidän kulttuuriinsa kuuluvia kunniamurhia?

      Poista
    3. Onko joku kuullut feministien kiinnittävän huomiota naisten asemaan muslimiyhteisöissä JA ryhtyneen korjaaviin toimenpiteisiin?

      Poista
    4. On vielä rikkomatta se lasikatto.

      Poista
  14. Olen ilahtuneena pannut merkille, että älymystö on alkanut ymmärtää holtittoman pakolaispolitiikan turmiollisuuden ja käyttää asioiden esille tuomisessa kieltä, joka on ymmärrettävää myös tavalliselle kansalle. Tavallinen kansahan on tuon turmiollisuuden kylläkin huomannut jo vuosia sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein on niin, että älymystö älyää asiat viimmeisenä. (vanha viidakon sananlasku)

      Poista
  15. Esitin Twitterissä Ohisalolle kysymyksen: "Rouva Sisäministeri, onko Teidän mielestänne myös perusteeton turvapaikan hakeminen tai turvapaikan hakeminen valheellisin perustein perusoikeus?" https://twitter.com/AKustaanheimo/status/1323615033851551744

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!