tiistai 3. marraskuuta 2020

Demokratian ja sananvapauden puolesta

Kirjoitin eilen raikkaasta tuulahduksesta suomalaisessa lehdistössä. Sama jatkui eilen kun MTV3 julkaisi Vallilassa henkirikoksen tehneen 16-vuotiaan romanipojan etnisen taustan ja yhdisti tämän myös aiempaan puukotustapaukseen. Samalla maamme rehellisin valtamedia kertoi, että tämän kaksi kaveria olivat ulkomaalaistaustaisia.   

Yksikään valtamedia ei sen sijaan ole kertonut, että myös raiskauksen tehnyt turkulaismies oli ulkomaalaistaustainen. Tai ainakin hänen nimensä oli oululaisen raiskausringin paljastaneen Junes Lokan mukaan Taif Falih. 

Asia kuuluu meille veronmaksajille myös sikäli, että me maksoimme Falihin oikeudenkäyntikuluja yhteensä 2 200 eurolla. Ja joutunemme lopulta kuittaamaan myös hänen uhrille maksettavaksi määrätyt huomattavasti suuremmat korvaukset. 

* * *

Itävallan pääkaupungissa Wienissä on tapahtunut juutalaisen synagoogan lähellä terrori-isku, jossa on kuollut ainakin kolme ja loukkaantunut seitsemän ihmistä. Tavallista suuremman uhriluvun selittää se, että iskussa käytettiin konetuliaseita.  

Iskun tekijöistä ei ole tätä kirjoitettaessa kerrottu sen enempää, joten emme tiedä oliko kyseessä islamilla vai juutalaisvastaisista rotuopeistaan tunnetulla natsismilla motivoitu teko. Oli kyse kummasta tahansa, on Euroopan syytä seistä yhtenäisenä terroristeja vastaan puolustaen rauhanomaista demokratiaa ja sananvapautta. 

Tämä on tärkeää siksi, että riippumatta Wienin tapahtumien perimmäisestä motiivista, ovat juuri nämä länsimaisen elämäntavan keskiössä olevat arvot terroristien tähtäimessä. Eikä sitä voi hyväksyä yksikään, joka ymmärtää miltä näyttävät vaihtoehdot. 

Sikäli terrorismirintamalta on kuitenkin kuulunut myös jotain hyvää. Muslimiterroristien ärsyttämä Ranska on nimittäin tehnyt Malissa operaation jossa yli 50 Al-Qaidan terroristia on absurdien uskomustensa perusteella päässyt raiskaamaan paratiisiin 72 neitsyensä koskemattomuutta.

Nähtäväksi kuitenkin jää, pystyykö Ranska tekemään mitään omalla maaperällään vaikuttavia terroristeja vastaan. Tai Saksa, missä yksi 600 kiihkeimmästä radikaalimuslimista oli tappanut miesparin homovihansa motivoimana. Islamisteja Saksassa lasketaan olevan 30 000.

Suomen sen sijaan tiedämme. Nykyinen hallitus jatkaa terrorismiriskiä kasvattavaa politiikkaa heti kun COVID-19-pandemian aiheuttama este tai ainakin hidaste poistuu. Siksi on tärkeää, että maamme vastuulliset poliittiset voimat saavat vaalivoiton ensin vuoden 2021 kunnallis- ja sen jälkeen vuoden 2023 eduskuntavaaleissa, jotta haitallinen kehitys saataisiin loppumaan Suomessa. 

JK kello 9:55. Wienissä iskun tekijät olivat islamisteja. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alistuminen vai aggression sietäminen?
Heikki Aittokoski, Itävalta osoittaa demokratian voiman
Itävallassa toteutui kansan tahto

9 kommenttia:

  1. Tänään on muutenkin tuulahdellut suomalaisen median suunnalla kun vuotuisen luokkaerolietsontapäivän materiaalin on huomattu olevan 'leikattua'. Suurin osa mediasta on ilmoittanutkin jättävänsä uutisoimatta kuukaudeksi verotiedoista, mutta tämä ei toki ole estänyt ko konsernien iltapäivälehtiä revittelemästä esim Maisa Torpan ja huutokauppakeisari verotiedoilla. Niiden yhteiskunnallinen merkitys tosin jää hieman hämäräksi.


    Tilanne onkin ollut liian herkullinen medialle kun tekemällä kerran verokoneen saa siihen kontenttia ilmaiseksi kerran vuodessa valmiiksi toimitettuna ja voi vain keskittyä kohuotsikoitten laatimiseen. Verotiedothan ovat edelleen julkisia, mutta nyt niiden esille kaivamiseksi pitäisi tehdä vähän journalistista työtäkin, ei pelkästään julkaista valmista pakettia.

    Tätä perustellaan avoimmuudella ja yhteiskunnallisella merkittävyydellä, mutta samalla kaikki yhteiskunnan jakamat tuet on visusti piilotettu yksityisasioina. Väitän, että enemmän yhteiskunnallista merkitystä olisi julkaista kaikkien yli 20000€ vuodessa tukia saaneitten yksityishenkilöitten nimet.

    Jos taas halutaan keskittyä vain ansiotulopuolelle niin ehkäpä veronmaksukalenteri olisi yhteiskunnallisesti merkittävämpi. "Katso kaikki kuntasi yli 30000 veroja maksaneet"

    Samoin avoimessa yhteiskunnassa julkistettaisiin rikoksiin syyllistyneiden ihmisten sukupuoli ja kansalaisuudet sekä mahdollisesti yhteiskunnallista merkitystä omaava tausta.

    VastaaPoista
  2. En ole oikein koskaan ymmärtänyt miksi rikoksentekijöiden etninen tai kulttuurinen tausta pitäisi salata.

    Kaikki "ihmisyys" on nimenomaan kulttuurista ihmisyyttä, ja niin myös kaikki sosiaalisuus kulttuurista sosiaalisuutta. Samoin kulttuurinen epäsosiaalisuus on kulttuurista rikollisuutta, ja siinäkin tapauksessa että se, mikä meillä on rikollista olisi toisessa kulttuurissa normaalia sosiaalisuutta -- siinä tapauksessahan kulttuuriset taustat nimenomaan pitäisi tuoda esiin.

    Kun koko "ihmisarvo- ja -oikeusideologiamme" perustuu yli-ihanteelliseen ylimittaisilla yleiskäsitteillä muodostettuun ihmiskuvaan -- mielikuvaan jonkinlaisesta ylihistoriallisesta, ylikulttuurisesta, ylikansallisesta ja yliyhteisöllisestä yliyksilöstä -- ei ole ihmeellistä, että koko ihmisoikeusajattelumme on sekaisin kuin ministerin meikkilaukku. Emme ymmärrä, ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään seuraa se, että kaikki kulttuurit voisivat koskaan sopeutua keskenään.

    Jos tiedonvälityksemme todellakin on nyt puhkaisemassa edes neulasreijän kokoisia valopisteitä siihen mustaan säkkiin missä se on pitänyt päätään tähän asti, asia on syytä noteerata hattua nostaen.

    Edelläkävijän rooli on erityisen raskas. Vastassa ovat kaikki ne jotka eivät ajattele omilla aivoillaan.

    VastaaPoista
  3. Tekotapa paljastaa, mistä etnisestä ja uskonnollisesta ryhmästä tekijä/t on. Pirkanmaan käräjäoikeus teki oikeusmurhan, kun päästi tulevan Vallilan tappajan vapaaksi, vaikka puukko oli heilunut jo lokakuun alussa.

    MTVlle kiitos rehellisyydestä. Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, kuluisi YLEltä 48 tuntia ennen kuin tohtisi sanoa, että hyökkääjät ovat venäläisiä. Ettei vain tulisi rasistista virhearviota.

    VastaaPoista
  4. Entäpä jos yksinkertaisesti onkin kyseessä vanha konsti: kolmas kerta toden sanoo?
    1529 ja 1683 ottomannet kävivät kolkuttelemassa Wienin portteja, mutta rasistiset wieniläiset eivät laskeneet heitä sisään. Nyt strategia on toinen, mennään kutsuttuina sisään ja sitten aloitetaan ottomaaninen maailmanvalloitus apinain raivolla. Wienin valloitus lienee symbolisesti tärkeä, joten sinne kotoutuminen on ensisijainen tavoite, aivan kuten vääräuskoiset ovat heille jo vuosikausia toitottaneet. Ruotsissahan projekti on jo onnistuneesti saatu hitsattua normaaliin muhamettilaiseen päivärytmiin. Rikkautta tiedossa ehkä Suomeenkin tulevina vuosina?

    VastaaPoista
  5. Professorin mainitsemat paratiisissa odottavat 72 neitsyttä ovat hyvin todennäköisesti huomattava motivaatiotekijä primitiivisille barbaareille. Näillehän nämä imaamien tarinat ovat totisinta totta. Kun palkintoon sisältyy vielä lupaus koko muunkin perheen pääsystä paratiisiin, niin jopa äidit ovat valmiita kannustamaan poikiaan marttyyrin töihin, eli murhaamaan vääräuskoisia. Niinpä sitten vain syyttömiä teurastamaan ja sankarillisesti katkomaan vanhojen naisten kauloja kirkkoihin.

    VastaaPoista
  6. Saksan vihreiden puheenjohtaja haluaa taistella islamismia vastaan, mutta mitä seuraavasta artikelista käy ilmi, niin täysin hampaattomasti, koska ei laiteta täydellistä sulkua niiden maahantulolle ja lähetetä jo maahan päästettyjä sinne mistä ovat tulleetkin:
    https://www.kansalainen.fi/saksan-vihreiden-puheenjohtaja-haluaa-taistella-islamismia-vastaan/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. Pirkanmaan käräjäoikeus on mainio esimerkki Suomen oikeusvaltiosta. Siihen vedoten ministeri Tuppu-Tytti voikin jatkaa koulumestarin luentojaan Puolalle ja Unkarille.

    VastaaPoista
  8. On mielenkiintoista nähdä, milloin Suomen viherkommunistien SETA-pervertikkoalajaos löytää Suomesta vastaavaa:

    "Transseksuaali vihreiden poliitikko syyttää Nürnbergin liikennelaitosta syrjinnästä – lomakkeissa on vain kaksi sukupuolta",
    https://www.kansalainen.fi/transseksuaali-vihreiden-poliitikko-syyttaa-nurnbergin-liikennelaitosta-syrjinnasta-lomakkeissa-on-vain-kaksi-sukupuolta/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Sanoutuvatko viherkommarit irti islamilaisesta väkivallasta ja pyrkivät estämään sen leviämistä kaikin keinoin?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!