maanantai 31. joulukuuta 2018

Oulun tapahtumia ei saa käyttää vihan lietsontaan, vaan maahanmuuttopolitiikan perusteena

Yle kertoi pääministeri Juha Sipilän uudenvuodentervehdyksestä. Siinä tämä sanoi sen itsestäänselvyyden, että epäiltyihin rikoksiin Oulussa syyllistyivät yksilöt, eivät väestöryhmät.

Tämä on tietenkin totta. Mutta aivan yhtä totta on se, että tekijät kuuluivat sellaiseen väestöryhmään, jonka yksilöiden tiedetään meillä ja muualla syyllistyneen samantapaisiin - ja suomalaiselle kulttuurille vieraisiin - rikoksiin.

Tätä alleviivasi myös se, että Arabianrannan tai Porvoon lastenmurhaajien kulttuuritausta on samansuuntainen kuin Oulun pedofiiliraiskaajilla. Sekä tilastot, jotka ovat osoittaneet kyseisten väestöryhmien olevan rajusti yliedustettuina seksuaali- ja väkivaltarikoksissa. Ja tehneen maassamme jopa raa´an terroriteon samaan tapaan kuin muuallakin maailmassa.

Siten väestöryhmät eivät ole merkityksettömiä Oulun vastenmielisten tapahtumien taustalla. Eivätkä ne tule vähenemään, mikäli näihin väestöryhmiin kuuluvien ja omasta kulttuuristaan kiinni pitävien ihmisten ihmisten määrä kasvaa maassamme.

Tuohon määrään voidaan vaikuttaa kahdella tavalla: rajoittamalla kyseisiin väestöryhmiin kuuluvien ihmisten maahanmuuttoa sekä vieroittamalla täällä jo olevat oman kulttuurinsa haitallisista tavoista ja opeista. Kumpikaan ei tarkoita näihin väestöryhmiin kuuluvien ihmisten vihaamista eikä syrjintää, vaan ainoastaan kantaväestön elinolosuhteista huolehtimista. Sekä kyseisiin väestöryhmiin Suomessa kuuluvien ihmisten omasta ja heidän jälkeläistensä pitkän aikavälin etujen ajamisesta.

Näiden tosiasioiden sanominen ei ole vihapuhetta eikä rasismia. Sen sijaan kyseessä on tosiasioiden tunnustaminen tavalla, jollaisen soisi kuulevansa myös valtakuntamme pääministeriltä. Etenkin kun tämä on omalla toiminnallaan enemmän kuin kukaan muu vaikuttanut puheena olevien väestöryhmien määrään kotimaassamme. Ja valveutuneimmat maahanmuuttajatkin tunnustavat nämä tosiasiat.

Näillä sanoin voin yhtyä pääministerin vetoomukseen, jossa hän toivoo, että Oulun "tapahtumia ei käytetä vihan lietsontaan pakolaisia tai ulkomaalaistaustaisia henkilöitä vastaan". Samalla vaadin maamme poliittisia johtajia tunnustamaan edellä kuvailemani tosiasiat ja tekemään maahanmuuttopoliittiset ratkaisunsa paasikiviläisessä hengessä eli ammentamalla tosiasioiden tunnustamisesta sen viisauden, jolla Suomi pidetään vakaana ja turvallisena yhteiskuntana myös jatkossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kyselyssä kepu yllätti maahanmuuttosinisilmäisyydellään
Lipsahtiko Sipilältä? Yli kuudesosa budjettisäästöistä on tehty maahanmuuton takia
Maahanmuuttajan neuvo: "jos ei sitoudu, ei pitäisi saada rahaa penniäkään"

24 kommenttia:

  1. Näitä nyt vallassa olevia poliitikkoja kiinnostaa enemmän kantaväestön vihan lietsonnan hillitseminen kuin kantaväestön suojelu. Ei mitään uutta. Yksikään poliitikko ei ole tullut ulos julkilausumalla, ettei tällaista käytöstä suvaita. Ei yksikään. Oksettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaan tällä "Yksikään poliitikko ei ole tullut ulos julkilausumalla, ettei tällaista käytöstä suvaita." nyt tapahtuneeseen tappoon ja muihin rikoksiin, joihin tietyistä maista tulleet syyllistyvät kantaväestöä enemmän. Nimim. Sama ano kuin edellä

      Poista
    2. Kyllä Sipiläkin puhui tuossa kirjoitukseni herättäneessä rankaisemisesta, joten siinä mielessä ei hänkään suvaitse tapahtunutta. Sen sijaan hän suvaitsee ja kasvattaa tuollaisten tapahtumien riskiä luultavasti siksi, ettei osaa tai ymmärrä kertoa väkimäärää ja riskiä keskenään sekä tehdä tuloksesta johtopäätöstä.

      Poista
    3. Tänä vuonna Sipilä voisi kutsua reilumman kokoisen vähemmistön telttaretkelle Suomen suveen. Tilaa enemmän kuin keskikokoisessa puutalossa, jossa kääntyminen esim. uskoon mekaanisesti vaikeampaa.
      http://www.suviseurat.fi/

      Poista
  2. Aina toitotetaan sitä että
    EI SAA YLEISTÄÄ!
    Siis muslimien suhteen, kuulema valtaosa on kuitenkin niitä "maltillisia".
    Totuushan on että monet islamin tekstit ja muslimien kulttuurin tavat ovat vastoin LAKEJAMME, DEMOKRATIAA, IHMISOIKEUKSIA,
    TASA-ARVOA, SIVISTYSTÄ ja jopa TERVETTÄ JÄRKEÄ.
    Islamin tavoitehan on luoda islamilainen maailma sharialakeineen.
    Tämän totuuden julkituominen aiheuttaa helvetillisen älämölön rasisti-, natsi- ym syyttelyn!
    On täysin turha kuvitella että islam olisi kuten kristinusko, kaikki muut uskonnot suvaitseva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli islam mitä tahansa, on sen piiristä tulevilta ihmisiltä (kuten kaikilta muiltakin) syytä vaatia sopeutumista uuteen kotimaahansa. Se pitää sisällään mm. aidon uskonnonvapauden toisin uskoville ja ateisteille, maallisen lain noudattamisen silloin kun se on omien kulttuuris-uskonnollisten uskomusten kanssa ristiriidassa sekä lasten ja naisten oikeuksien kunnioittamisen. Ja tietenkin velvollisuuden elättää itsensä omalla työllä - sekä siihen vaaditun osaamisen hankkimisen.

      Poista
  3. Pääministerin kommentit ovat ristiriitaisia sen suhteen, että yksilöiden rikoksia ja väärinkäytöksiä käytetään tänä päivänä perusteluina koko kansaa koskevassa alkoholipolitiikassa tai vaikkapa liikenteen nopeuksien rajoittamisessa.

    Entäpä PVL:n toiminnan kieltäminen ja sen viitekehyksessä olevan ihmisryhmän kokoontumisvapauden rajoittaminen. Perusteethan tälle haettiin juurikin yksilöiden toiminnasta.

    Viime aikojen terävintä vasemmistokoomikkoa lainatakseni: "Se on eri asia."

    VastaaPoista
  4. Tämä oman väen syyllistäminen, oman kulttuurin halveksiminen ja alasajo, monikulttuurisuuden ihannointi ja rajojen pitäminen auki kaikkien halukkaiden tulla ja asettua kantaväestön elätettäväksi sekä asioiden kritisoinnin kieltäminen on jo saanut sellaiset mittasuhteet, että ei voi välttyä ajatukselta, että Suomi on edelläkävijänä (?) noudattanut GCM-sopimusta ennen kuin sopimuksen ensimmäistäkään riviä on kirjoitettu. Lopputulos kuitenkin taitaa olla se, että tyhmimmän eväät aina ensin.

    VastaaPoista
  5. Sipilää ja muita Brysselin renkejä kiinnostaa vain ja ainoastaan "vihapuhe" ei kansalaisten turvallisuus.
    Aika kornia, että jo nyt jätetään rikoksia tutkimatta vetoamalla resurssipulaan mutta "polpon" resursseja lisätään. En olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut, että maassamme toimisi omiaan vastaan suunnattu ajatuspoliisi ja samaan aikaan kaduilla lampsii 10000-jotain tikittävää aikapommia jotka ovat vaan ilmoittaneet etteivät lähde yhtäänminnekkään vaan lonnivat "laittomasti".
    Tuo "laittomuus" on taas varsin koomista kun samaan aikaan jätkät saavat ilmaisen ylöspidon diskorahoineen, melkoista perseilyä päättäjiltämme.
    On sillä Brysselin mahdollisella hillotolpalla melkoinen valta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin!
      Valitettavasti vain harvat suomalaiset suostuvat näkemään olohuoneessa seisovan elefantin ja vielä harvemmat muistavat sen vaaliuurnilla joten Brysselin korruptoimat maanpetturit saavat jatkaa maamme ja kansamme tuhoamista entiseen tapaan.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Luulenpa, että tällaiset Sipilän ja muiden vastaavien vihapuhetta vastustavat puheenvuorot ennemminkin lisäävät kuin vähentävät kuulijoidensa aqqressioita.

    VastaaPoista
  7. Älkäähän nyt - täytyyhän Sipilänkin yrittää esittää jotain - edes jotain, kun eduskuntavaalit lähestyy.
    Tälläkin kertaa esitys vaan meni päin mäntyä - kuten Sipilän tapauksessa niin usein.

    VastaaPoista
  8. Eikö siinä jo jonkinlainen väestöryhmä ole kysymyksessä, kun noin monta moniosaavaa rikastajaa on yhden 10-vuotiaan kimpussa.

    Kyllä siinä normaalin moraalin omaavalla hiukan omatuntoa kolkuttelisi, jos olisi itse kutsunut rikollisen roskaväen maahan, ja sitten joutuisi lepyttelemään suomalaisten oikeutettua vihastumista. Mutta Sipilän tyyppisillä teflon-uskovaisilla ei tunnu omatuntoa olevan ollenkaan. Jos sitä olisi, niin kyllä sen nyt jo näiden tapahtumien jälkeen luulisi aiheuttavan jotain muutosta toimintaan. Jos todella ajattelisi suomalaisten turvallisuutta, niin jollain tavalla voisi alkaa estämään samanlaisen porukan saapastelua maahan. Mikä siinä on, että esimerkiksi Tanskan ja Norjankin järkevää toimintaa ei voida ottaa malliksi, vaan pyritään lähinnä matkimaan ruotsalaisten kansallisen itsemurhan politiikkaa.

    Jokaisen pitäisi muistaa, että tähän voidaan saada muutos vain äänestämällä. Vihervasemmiston lisäksi myös kokoomus ja keskusta ovat osoittautuneet tuhoisan maahanmuuttopolitiikan kannattajiksi.

    VastaaPoista
  9. Hyvä Professori, ajatuksesi maahanmuutosta ovat yleviä ja paperilla kuulostavat oikeudenmukaisilta Suomelle. Pidän erityisesti otsikosta tyylistä ja ilmapiirista, siinä on ajattelua mukana. Mutta. Miten sitä maahanmuuttopolitiikkaa tehdään käytännössä ja miltä pohjalta, kun samalla pitäisi olla yleistämättä yksittäistapausten takia mutta kuitenkin vetoat että niidenkin perusteella pitäisi suuntia vetää. Siinä on pohdittavaa poliitikoille kyllä paljon enkä kadehdi heidän rooliaan yhtään siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Miten sitä maahanmuuttopolitiikkaa tehdään käytännössä ja miltä pohjalta"

      EU-maiden osalta maahantunkeutuja-invaasiossa on kysymys ennenkaikkea siitä, että Brysselin korruptoimat maanpetturihallitukset noudattavat Kalergi-suunnitelman mukaista Brysselin diktaattia:

      "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be "New Norm",
      https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      Kalergi-suunnitelma: http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      *

      Britti-patriootti David Noakes sivustollaan ”Expose the EU dictatorship and its police state”:

      ”The EU has BRIBED 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.”
      https://eutruth.org.uk/

      ”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
      The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”
      http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html

      Onneksi viime aikoina on ilmaantunut joukko maita, joiden ministereitä Brysseli ei enää ole onnistunut korruptoimaan maanpettureiksi kuten esim. Italia ja Unkari:

      "Italian sisäministeri Salvini: Siirtolaisuuteen puuttuminen tärkeimpiä tehtäviä – “elätettäviksi tuleville yksisuuntainen matkalippu”", https://www.kansalainen.fi/italian-sisaministeri-salvini-siirtolaisuuteen-puuttuminen-tarkeimpia-tehtavia-elatettaviksi-tuleville-yksisuuntainen-matkalippu/

      "Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti"",
      http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Raja-aidan materiaaleista saisi käsittämättömän määrän luoteja. Eli kustannustehokkuupohjalta en lähtisi aitalinjalle.

      Poista
  10. Täsmäviha saadaan, kun tuontirikollisten lähtömaa, nimet ja Suomessa olon perusteet julkaistaan.

    VastaaPoista
  11. Ajattelemisen aihetta!

    Tartuntataudit lisääntyneet vuodesta 2015 - "Laittoman maahanmuuton aiheuttama riski hirvittävä"
    "Ympäri Eurooppaa tuntematonta alkuperää olevien sairauksien esiintymistiheys on kasvanut 14 prosentista 26 prosenttiin"
    https://beta.oikeamedia.com/o1-93517
    ---------------------
    "Islamilainen ilmiantajien FB-ryhmä käy sotaa "kafireita" vastaan"
    https://beta.oikeamedia.com/o1-93500

    VastaaPoista
  12. Yle tänään Sipilän hallituksen videosta:

    Aleksis Salusjärven kolumni: Mainosvideo sote-uudistuksesta on hurmaava fiasko, jossa on selvät klassikon ainekset

    https://yle.fi/uutiset/3-10564545

    Kolumnista poimittua:

    Sote-elokuva synnyttää sketsin ja draaman keinovalikoimaa sekoittaen viestin, että tulevat polvet ylistävät Sipilän hallitusta yhtenä kuorona.
    Yhdessä he laulavat hymnejä Suomen historian pelastaneille johtajille, joita ilman olisimme syöksyneet kadotukseen.

    Tästä on enää muutama askel propagandaan. Jotkut toimittajat ovatkin hämmästelleet (siirryt toiseen palveluun), onko tällainen toiminta edes laillista.
    Oikeuskanslerille asti ei ole kanteluita tullut.

    Mainonnan harmaa alue liittyy moraaliin. Mainostoimistojen maailmassa vastuu on tilaajalla.
    Pahimmassa tapauksessa mainos aliarvioi yleisönsä ja saa asiakkaan näyttämään tollolta. Sote-mainoksen kohdalla käy juuri niin.
    ---------------------------

    Toden totta, Sipilä todella kuvittelee kansalaisten olevan tolloja kuten hänen uudenvuodenviestikin rivien välistä antaa ymmärtää :(

    VastaaPoista
  13. Itse asiassa sosiologia tieteenä perustuu siihen että luotettavilla tilastoilla on ennustearvonsa, ja että on oikein, toistan tämän: on oikein ottaa tämä tieto huomioon suhtauduttaessa tilastollisesti erityisen ryhmän ennestään tuntemattomiin yksilöihin.

    Kun puhutaan "yleistämisestä" ei joko ole ymmärretty asiasta mitään tai sitten halutaan olla ymmärtämättä asiasta mitään. Luulen, että Sipilän suhteen kyse on kummastakin.

    Elämme keskellä älyllisiä häränpyllyjä. Niitä päästelevät suustaan korkeimmat poliittiset johtajamme, virkakoneisto ja jopa tutkijat.

    Yksi ylittämättömistä päästöistä on se pykälikkö joka kriminalisoi "kansanryhmää vastaan kiihottamisen" ja "uskonrauhan loukkaamisen". Siinä väkivaltaisia provosoitumistaipumuksia omaava uskonnolisuus on lähtökohtaisesti legitimoitu, ja rangaistavaksi säädetty tällaisen "ryhmän" loukkaaminen. Varsinainen oikeushyvä koskee siis yhteiskuntarauhaa, eikä lainsäätäjä-ressukka itse edes tajua, että määritellessään "loukatun" viiteryhmän hän de facto puhuu juurikin niistä ryhmäominaisuuksista, toistan: ryhmäominaisuuksista, joiden esiinnostamisen hänen kirjoittamansa laki tuomitsee.

    Nuo lait -- laki "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja laki "uskonrauhan rikkomisesta" -- eivät ole de facto muuta kuin käsitesekananusta, ja käytännössä ne toimivat vain sekavien sensuuritoimien oikeuttajana ja mielipide-inkvisition työkaluna. Niillä luodaan itsesensuuria ja oikeutetaan sensuuritoimet.

    Juha Sipilä on tässä mielessä yksi tragikoomisimmista hahmoista. Mutta kyllä hallituksen muutkin ministerit, puhumattakaan lainsäädäntökoneistosta, kilpailevat rinta rinnan samassa sarjassa.

    Puhumattakaan presidentistä, jonka mielestä suomalaisten tulisi ratkaista nämä ongelmat rupeamalla diskriminoimaan toisiaan kun puheet alkavat lähestyä näitä asenteellisia älyttömyyksiä (klikatkaa nimeäni).

    VastaaPoista
  14. Maahantunkeutuja-invaasiota, eurooppalaisten valkoista kansanmurhaa tuetaan huomattavasti myös muilta tahoilta kuin Brysselistä.

    Huomattava tekijä ovat Välimerellä operoivat ihmissalakuljettajat ja valtioiden sisällä joukko mamu-liiketoiminnasta hyötyviä maanpetturi-poliitikkoja sekä laajamittaisella valuuttakeinottelulla miljardeja ansainnut Rotschild-agentti George Soros, joka on päätekijänä seuraavassa: "USA:s migrationskrig mot Europa skall också fördröja finanskraschen", http://whitetv.se/en/gigantic-ponzi-scheme/1359-usas-migrationskrig-mot-europa-skall-ocksa-foerdroeja-finanskraschen.

    (Rotschildin valtava, vähintäänkin läntistä maailmaa orjuuttava velkaponzi-rahajärjestelmä - johon Suomikin petollisesti kytkettiin euroon liittämällä - uhkasi jo romahtaa. Romahdusta pystyttiin lykkäämään velkaannuttamalla EU-maita maahantunkeutujista aiheutuvilla kustannuksilla.
    Velkaponzin olemassaolo vaatii jatkuvaa velan lisäämistä jotta KOROT voitaisiin maksaa, mutta siitä petolliset vallanpitäjämme niitä tukeva valtaVALEmedia eivät kerro kansalle.)

    Ks. myös "Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"",
    http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella
    (NYKY-Kokoomuksen suhteen vanha mies Jaakkola kylläkään valitettavasti ei näytä olevan ajan tasalla.)

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EU-komissio on Rotschildin Chathman Houselle alistettu korporaatiojäsen ja itse EU on Rotschildin Lontoon Cityn omistama korporaatio. Angela Merkelin kaltaisten super-vapaamuurarien kautta Lontoon City jakaa ohjeistuksiaan maakohtaisille suurlooseille ja sieltä edelleen sen alalooseille - ja mm. niihin kuuluville poliitikoille.

      ”The EU Commission is a subservient CORPORATE MEMBER of ROTHSCHILD´s CHATHAM HOUSE – and here . Its New World Order (NWO) is today´s Pharisaism.
      This means the EU is a corporation of, owned by Rothschild´s City of London – just like the US is through the Washington corporate false constitution of 1871 , the Royal Dutch Shell and all National Banks except for 4 (Rogue states).

      The City of London is the centre of the NWO “rule of law” – distributing its orders through Supermasons like Angela Merkel to the local grand lodges and fom there to national lodges which rule “our” politicians like lap dogs.”
      (Itse artikkelissa on huomattava joukko linkkejä)

      Koko artikkeli: https://new.euro-med.dk/20181229-supermason-merkel-exposes-the-pharisaic-zionist-nwo-conspiracy-blabbing-the-protocols-of-zion.php

      Rotschildin Chatham House'sta (RIIA) on lyhyesti seuraavaavassa:
      "THE MILNER-FABIAN CONSPIRACY
      How an international elite is taking over and destroying Europe, America and the World",
      http://milnerfabianconspiracy.net/0/chathamhouse-riia.htm

      Huomaa artikkelin lopussa erityisesti seuraava:
      "Chatham House leaders successfully reversed European colonization of other continents, replacing it with mass immigration and colonization of Europe by millions of non-Europeans."

      Kalergi-suunnitelma

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!