torstai 16. maaliskuuta 2023

TV:n katselu lisää ja liikunta vähentää dementiariskiä

Helsingin sanomissa kerrottiin, että kolmannes suomalaislapsista liikkuu tarpeeksi. Toisin sanoen kaksi kolmannesta liikkuu liian vähän. 

Myös sukupuolten välillä oli oleellinen ero, sillä kaikista pojista suosituksen mukaisesti liikkui 43 prosenttia, kun tytöistä näin teki vain 24 prosenttia. Nähtäväksi jää, miten tämä näkyy myöhemmin näiden tulevien aikuisten elämässä.

Toisaalta kovin paljon ei ole kehumista aikuistenkaan liikkumisessa. THL:n mukaan he kyllä saavat tarpeellista arjen liikettä päivittäisistä kotiaskareista kuten siivoamisesta ja kodin kunnostustöistä, mutta peräti 26 prosenttia miehistä ja 30 prosenttia naisista ei harrasta vapaa-ajallaan lainkaan liikuntaa. Nähtäväksi siis jää myös se, miten liikunnan puuttuminen vaikuttaa nykyisten aikuisten vanhuuteen. 

Edelle kirjoittamaani taustaa vastaan oli mielenkiintoista lukea tutkimusta, jossa oli selvitetty TV:n katselun ja tietokoneajan vaikutusta yli 60-vuotiaisiin ihmisiin. Sen taustana oli tieto, jonka mukaan passiivinen elämäntapa liittyy sydän- ja verisuoni- sekä aineenvaihduntasairauksiin sekä ennenaikaiseen kuolleisuuteen, mutta sen sijaan sen vaikutukset dementiaan ovat epäselviä. 

Tutkimukseen tarkasteltiin 146 651 UK Biobankin 60-vuotiasta tai vanhempaa ihmistä, joilla ei oltu havaittu dementiaa ennen tutkimuksen aloittamista. Osallistujat ilmoittivat itse, kuinka paljon aikaa he käyttivät kahteen istumiseen liittyvään aktiviteettiin - televisio-ohjelmien katseluun ja tietokoneen käyttöön - sekä aikaan, jonka he käyttivät fyysiseen aktiivisuuteen. 

Keskimäärin lähes 12 vuoden seurannan jälkeen 3 507 osallistujaa sai dementiadiagnoosin. Tutkijat poistivat tuloksistaan lihavuuden, alkoholin kulutuksen ja työnteon tyypin vaikutuksen, koska on vaikutusta asiaan. Mutta sen jälkeenkin he havaitsivat yhteyden televisio-ohjelmien katselun ja dementian ilmaantumisriskin kasvun välillä. Tämä riski pieneni hieman korkealla fyysisen aktiivisuuden tasolla. 

Lisäksi he havaitsivat, että tietokoneella vietetty aika vähensi hiukan dementian ilmaantumisriskiä, Myös tätä vaikutusta lisäsi - mutta vain hiukan - korkea fyysinen aktiivisuus. 

Toisin sanoen tutkimustulokset viittasivat vahvasti siihen, että passiivinen TV:n katselu lisää dementiariskiä enemmän kuin tietokoneen käytön kaltainen hiukan enemmän aktiivisuutta vaativa ajankäyttö. Ja joka tapauksessa liikunta vähentää molemmissa tapauksissa ennenaikaisen höperöitymisen riskiä, joskin vain vähän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehopositiivisuus on kaksiteräinen miekka
Hyttysiä ja sarvettomia lehmiä
Ponsse ja menestyksen salaisuus

5 kommenttia:

  1. Ylen ohjelmisto tekee kritiikittömistä katsojista aivokuolleita viherkommareita.

    VastaaPoista
  2. Eilen salilla 80 kg penkkipunnerruksessa ja päälle pari satsia jalkaprässiä. Ei taida riittää liikunnaksi vaikka toistuu kolmesti viikossa. Vaari 74 v.

    VastaaPoista
  3. Merkitystä on varmaan juuri sillä, että television katselu on passiivista, eikä juuri vaadi aivojen käyttöä, kun tietokone taas vaatii, varsinkin osallistuminen somekeskusteluun. Lisäksi tv-ohjelmat ovat 90- prosenttisesti roskaa, mikä myös vaikuttaa aivojen rappioitumiseen. Ylen ohjelmissa on tunnetusti raivostuttava vihervasemmistolainen opetus- ja sumutuspyrkimys, joka rassaa aivoja erityisesti.

    VastaaPoista
  4. Ite olen kohta 50v eli nuori vielä.
    Äitini kuoli alle 80 vuotiaana alzheimerin tautiin vaikka oli kuin teravkanto kunnoltaan, ei ollut yhtäkään päivää kun ei olisi raatanut ja liikkunut vulä tuon lisäksi järjettömiä matkoja pyörräillen ja kävellen, söi myös erittän terveellisesti. Joten anteeksi vain, en kyllä paljoa omakohtaisesti usko tuohon. Lisäys vielä, että äitini ei katsonut tv:tä edes minuuttia elämässään.

    VastaaPoista
  5. Verisuonten kalkkeutumisella on oma osuutensa dementoitumiseen, eli asiat jotka aiheuttavat kalkkeutumista, kuten tupakointi, ovat riskitekijä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!