sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Pieni palkka johti rikokseen

Iltalehti kertoi postissa työskennelleestä varastomiehestä, joka varasti työpaikaltaan tietokoneita siten, että kähvellykset dokumentoituivat valvontakameroille. Rikosten tekotapana oli salakuljettaa koneet ulos roskien mukana ja siirtää ne sen jälkeen miehen hintavaan saksalaiseen autoon. Ja sieltä edelleen jakeluun, josta ainakin osa perustui etukäteistilauksiin.

Kyseinen henkilö ei rysän päältä kiinni jäätyään yrittänyt kieltää tapahtumaa. Iltalehden jutussa olleiden valokuvien mukaan hän on 23-vuotias, hoikka, ruskeaihoinen ja mustatukkainen. Lisäksi esiteltiin hänen kirjoittamansa tekstiviesti, jossa luki "Paljon pystyt otta koitan järkkä". 

Mielenkiintoista kyllä, tekijällä ei ollut muuta syytä teolleen kuin työstään saamansa harmillisen pieni palkka, joka ei riittänyt hänen elämäntapaansa. Koneiden välittäjinä oli puolestaan kolme henkilöä, joilta peräisin oleva jutussa näytetty tekstiviesti oli kieliopillisesti moitteetonta suomea.

Hoikka, ruskeaihoinen ja tummatukkainen sai varkauksistaan vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka varas otti tuomionsa vastaan - tunsiko hän sen kohtuuttoman kovaksi, vai kokiko kenties päässeensä kuin koira veräjästä.

Meidän kantasuomalaisten kannalta tapaus on vain mitättömän pieni lisä siihen taakkaan, jonka sotaa ja vainoa paennut väestönosa tuottaa. Siitä huolimatta meistä itse kukin voi pohtia sitä, mitä tapauksen tekijän tapahtumaketjusta pääteltävissä oleva ilmeinen typeryys ja röyhkeys tarkoittavat maamme tulevaisuuden kannalta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutisia monikulttuurisesta Suomesta - sekä kurkistus tulevaisuuteen
Maahanmuuttajien väkivaltarikollisuutta olisi helppo hallita
Reviiritapaus Itäkeskuksessa

9 kommenttia:

  1. Minkäänlainen palkka ei riitä pikipään elämäntapoihin, kun ne tavat muuttuu yks yhteen rahoitukksen kansssa, jos ei muuta keksi niin kultaa kaularemmeihin

    suvakit ei maksa, sinä ja minä...maksamme

    VastaaPoista
  2. Näiden tulijoiden rikollinen käytös selittää sen, miksi he ovat "joutuneet" lähtemään sotaa pakoon. Sotien taustoilla on ahneus. Tämäkin nilkki tuli tänne hyötymään, kun omassa Paskastanissa oli liikaa kaltaisiaan kilpailemassa samoista apajista.

    Meidän idealismin sokaisemat päättäjät tuntevat itsensä sitä paremmiksi, mitä enemmän he "ymmärtävät" näiden roistojen näennäisongelmia. Järki on Suomessa hiipuva luonnonvara, mistä pitäisi eeniten olla huolissaan.

    VastaaPoista
  3. Oletan, että ehdollisen tuomion lisäksi kyseinen karjuvan työvoiman paikkaaja on saanut myös potkut. Edelleen oletan sen harmittaneen enemmän kuin itse (ehdollinen) vankeustuomion sillä enää ei "pysty järkkä", eli pääse varastamaan ja jatkamaan elämäntyyliä jonka tämä "sotaa ja vainoa paennut" oli mielestään itselleen ansainnut (ehdollinen tuomio on ihan vitsi, etenkin ensikertalaiselle, se ei edellytä tuomion saanutta käytännössä yhtään mihinkään).

    VastaaPoista
  4. Ja sitten vielä väitetään, että rikos ei kannata. Kyllä se Suomessa kannattaa, jos on oikea ihonväri ja oikeaa ideologiaa tunnustava tuomari.

    VastaaPoista
  5. Ja oppiko Posti tapauksesta kenties jotain? Yhtään mitään? Tai oppiko juristeria ja oikeuslaitos? Oppivatko journalistit, poliitikot ja ihmisoikeusaktiivit? Oppiko kukaan mitään millä olisi minkäänlaista merkitystä?

    Tietysti ehdollisena määrätty tuomio ihmetyttää. Mikä olisi vaihtoehto? Elättää tällaisia rikollisia vuosi pari vankilassa? Oppisivatko he siellä mitään? Ehkä tekemään rikokset seuraavalla kerralla paremmin?

    Yhteiskunta on kulttuurisen rikollisuuden kanssa kasvavissa ongelmissa. Niihin omalla kulttuurillamme ei ole mitään vastausta. Typerä mussuhumanismi jota omat oppineemme lmpimikseen mutustelevat on tähän tilanteeseen johtanut ja johtaa tilanteen jatkuvaan pahenemiseen.

    Sitten kun kuulemme presidentin, pääministerin, kaikkien ministereiden, kansanedustajien, korkeiden virkamiesten, "tutkijoiden" ja "asiantuntijoiden", journalistien -- myös niiden kaikkein jälkijättöisimpien kuten YLE:n ja HS:n skribenttien -- kansalaisaktivistien ja ihan tavantallaajien kuin yhdestä suusta ymmärtäen toteavan: "Siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", ei mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään" -- vasta sitten maalla olisi jotain toivoa.

    Mutta sellaista ei tule tapahtumaan. Romahdus jatkuu, ja kun sitä ei romahduksena käsitellä, ei sitä kohta enää edes romahdukseksi ymmärretä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Seppo
      Olen itse ollut melko hiljainen näistä asioista, saatuani elinikäisen bannin US blogista.
      Nyttemmin niitä luettuani, totean vain että mikään ei muutu: ideologinen peruste tulee - järjen vähyyden puitteissa - olemaan Terve Seppo
      Terve Seppo
      Olen itse ollut melko hiljainen näistä asioista, saatuani elinikäisen bannin US blogista.
      Nyttemmin niitä luettuani, totean vain että mikään ei muutu: ideologinen peruste tulee - järjen vähyyden puitteissa - olemaan pysyvä luonnonvara. Huusko et.al, kaikki ideologisteja, tai sitten virallisen pakkototuuden myötäilijöitä.
      Järjen vähättely, tai pikemminkin uskonnollis-ideologisuus kompensoi kaiken näkyvästi perusteltavissaolevan todellisuuden. Platon puuttui tähän sivulauseenomaisesti luolateoriassaan ja tästähän on vasta 2400 vuotta. John Locke aiheutti sivistyksellisen myrskyn 1600 luvulla kirjoituksillaan, erityisesti muistan An Essay Concerning Human Understanding: onko mitään opittu?
      Yhä edelleen, tosiasioiden pimittäminen on virallisen vallan perusmetodi.
      Voimme toki naureskella Putinille, jolla on käytössään koneisto, totuuden muuttamiselle valheeksi ja valheen totuudeksi. Kauhistelemme Hitleriä ja Stalinia valheen väkivallasta mutta emme näe oman yhteiskuntamme metodista sumutusta.
      Cicero kysyisi Cui bono? Putinilla on rahaan ja vallankäyttöön liittyvät perusteensa. Entä eurooppalaisessa totuus/valtarakennelmassa? Surullista kyllä, eivät yhteiskunta tai vallanpitäjät hyödy muuta kuin moraalisen hybriksen. Vallitsevan sosiaalipolitiikan ja siihen liittyvän propagandan ainoa hyötyjä on mamu.

      Poista
    2. Sorry. En kirjoittanut suoraan alustalle ja kopioinnissa tapahtui jotakin muuta kuin olisi pitänyt - tuli osatuplaa...

      Poista
  6. Eipä tuolla Iltalehdessä mainuttu sanallakaan, että voro olisi ollut esim. uusisuomalainen. Kaikki hänen suustaan päästämät lausahdukset tulivat ihan kirjakielellä Iltalehden tulkkauksen mukaan. Jos aito Suomalainen olisi tehnyt tämän rikoksen, niin varmasti olisi mainittu valkoihoinen Suomalainen mies. Niin ja tietysti aidolle Suomalaiselle ehdoton tuomio.

    VastaaPoista
  7. Wau, vai että ihan itse Posti !! Whuptiduu. Ei se juurikaan tuppaakaan kadottamaan ikinä mit...ei kun heeii ??!..hetkinen.. sehän kadottaa aivan jatkuvasti ja koko ajan jotakin !! Hahahaa, niin aina ! Minultakin meni yhden sukulaisen minulle lähettämät hynät aikanaan jonkun helvetin neekerin tai suomalaisen vasurimulkun taskuun. Tämä tapaus tekee tuon kaiken vain ...ällöttävän selväksi, ja sinulle joka mietit oppiiko nuo älykääpiöt tästä mitään, niin nin ei. Ei ne opi, ne ei ole oppivaisia elukoita. Papukaijat ja koira oppii.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!