perjantai 17. joulukuuta 2021

Turha selvitys laittomista maassaolijoista

Eduskunnassa käytiin eilen keskustelua laittomasti maassa olevien oleskelun laillistamisesta. Sen aloitti Jenna Simula (ps), joka osoitti kysymyksensä hallitukselle sanomalla, että "te kaavailette heille oleskelulupia sisäministeriössä. Ihmisille, jotka ovat saaneet jo useita kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, ihmisille, joilla ei ole mitään perustetta olla maassamme. Tällä tavoin te romutatte koko turvapaikkajärjestelmän, ja viimeisetkin rajoitteet hallita Suomeen suuntautuvaa maahanmuuttoa."

Kysymykseen olisi pitänyt vastata sisäministeri Krista Mikkosen (vihr), mutta hänen myöhästyttyään vastaamaan kiiruhti Annika Saatikko (kepu), joka kielsi hallituksen tehneen tällaista esitystä ja kertoi ettei sisäministeri ollut sellaista edes esittänyt hallitukselle. Asian vahvisti paikalle kesken kaiken pölähtänyt Mikkonen, joka sanoi, että "en tiedä, mistä on lähtenyt leviämään käsitys, että sisäministeriössä ollaan valmistelemassa jotain, emme me ole". 

Mutta jatkoi sitten, että "kun selvitys on tehty, me tiedämme, mitä selvityksessä on ja sitten sitä asiaa käsitellään". Kysymys tietenkin kuuluu, että miksi hallitus sitten tekee selvityksiä veronmaksajien rahoilla, ellei sen tarkoituksena ole valmistella?

Asiaan palasi vielä Annika Saarikko, joka kertoi, että "tämä, johon te nyt kysymyksenne kohdistatte, ei ole hallitusohjelman mukainen ja sellaisesta ja sen edistämisestä ei ole hallituksessa keskusteltu enkä myöskään sitä henkilökohtaisesti tue". Toivottavasti Saarikkoon voi tässä asiassa luottaa - tosin Keskustan maine puolueena ei ole kovin rohkaiseva, kuten kaikkien tuntema sanonta "Kepu pettää aina" tuntuisi vihjaavan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Olisiko nyt oikea aika kaataa hallitus?
Laittomien terveydenhuolto on älyllisesti epärehellistä
Työoikeus laittomasti maassa oleville


14 kommenttia:

  1. Viitaten eiliseen puheenaiheeseen totean, että minusta olisi aika huvittavaa ellei vain hyvä vitsi kuulla kuinka sisäministeriössä vihreiden toimesta "vain tehtäisiin selvitystä varjoyhteiskunnan ayntymisestä", ellei asia olisi niin äärimmäisen vakava että on syytä pelätä tällaisen selvityksen johtavan nimenomaan siihen mitä kaikki kieltäytyvät ääneen sanomasta -- eli sellaisten käsitteellistysten kehittelyyn, joiden raamituksessa lopulta toteutuu tuo vihreiden niin himoitsema "turvapaikkapolitiikan" romuttaminen.

    Varjoyhteiskunna n syntymisessähän ei ole mitään selvitettävää. Sellainen syntyy, jos turvapaikkahakemuksia saadaan tehtailla loputtomasti tai jos kielteisistä päätöksistä huolimatta sallitaan hakijoiden jäädä ja käytännössä elää yhteiskunnassa teillä tietymättömillä. Ei tuossa asiassa ole mitään selvitettävää. Epäselvyys syntyy sen jälkeen, kun laittomasti oleskelevia ei eristetä yhteiskunnasta odottamaan palautusta, vaan annetaan heidän kuljeskella vapaina luomassa varjoyhteiskuntaa ja turvallisuusuhkaa tavallisille suomalaisille.

    Eduskunta voisi joskus keskustella siitä miksi vihreiden kahdestakymmenestä kansanedustajista seitsemäntoista on naisia, ja miksi naisille tuo järjen sumentava uhriajattelu on niin vahvaa että se johtaa älylliseen epärehellisyyteen ja käsitteellisiin kiemurteluihin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisenergiasta hyvänä esimerkkinä käy Justa Gratia Honoria, keisari Valentinus III isosisko. Lienee totta, että hän olisi ollut veljeään pätevämpi hallitsija, mutta hänen ratkaisunsa oli varsin naisellinen. Kun hänet aiottiin naittaa turvalliselle ja tylsälle, riittävän kunnianhimottomalle herrasmiehelle, Honoria kirjoittikin hunnien kuninkaalle Attilalle pyytäen tätä hakemaan hänet pois ja varmemmaksi vakuudeksi lähetti vielä barbaarikuninkaalle sormuksensakin.
      Attila sitten tosiaan lähti hakemaan Honoriaa.

      Poista
    2. Vaikka olen lukenut Freudia ja mietiskellyt syvyyspsykologisia kysymyksiä koko ikäni, hämmästyn sitä miten myöhäisellä iällä vasta itse tajusin miten määräävä tekijä niin sanottu "uhriajattelu" ihmisen tajunnassa on. Ilman tuota jokaisessa vaikuttavaa, psyyken alkusymbioosiin palautuvaa tekijää ei sen enempää nykyhetken kuin historiankaan ymmärtäminen ole mahdollista.

      Ja oikeastaan sain asian yksinkertaisesti mutoiltua vasta pari vuotta sitten. Esimerkiksi tuossa kirjoituksessa.

      Ihmettelen ihan hirvittävästi, miksi se, että vihreiden kahdestakymmenestä kansanedustajasta on seitsemäntoista naisia, ei ole herättänyt sen suurempaa kummastelua. Aivan kuin tiettyjen kysymysten räikeä sukupuolittuminen olisi automaattisesti sellainen asia, joka julkisuudessa ja kaikessa yhteiskunnallisessa keskustelussa täytyisi säilyttää tabuna -- haudata poliittiseen korrektiuteen ja puhumattomuuden kulttuuriin.

      Mihin siinä sitten päädytään. Juuri siihen mihin jo ollaan päätymässä, kuten nämäkin nyt ministeriössä meneillään olevat "selvitykset" ennustavat.

      Sitaatti yllä viitausta kirjoituksesta: ""Kulttuurista rikollisuutta ei tulla missään vaiheessa järkiperäisesti jäsentämään nimenomaan kulttuurisena rikollisuutena, vaan rikollisena tullaan päinvastoin näkemään se, ettei toiskulttuuristen uhristatusta tunnusteta.""

      Niin se käy.

      Poista
  2. Miksi hallitus sitten tekee selvityksiä veronmaksajien rahoilla, ellei sen tarkoituksena ole valmistella?

    No eikös tämä ole sitä nykyään muodikasta yli-viikarointia:
    "Eihän meillä ole tarkoituskaan tehdä veroeuroilla sitä mitä viraston tai ministeriön tai muunkaan instanssin nimi antaa olettaa!
    Me tytöt halutaan vaan pitää hauskaa! Get over it, boomer!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai meillä ole muutakaan vaihtoehtoa ennen seuraavia vaaleja?

      Poista
    2. Ei meillä ole paljon vaihtoehtoja "selvityksillekään". Ne ovat sitä mitä "politiikka" nyt ymmärrettynä tuottaa. Voisiko tuottaa muutakin? Ilman tällaisia "äärikysymyksiä" Suomi viimeistään muuttuu hisoriallisesta toimijasta maantieteelliseksi "niemeksi". -jussi n

      Poista
  3. Ryti sanoi aikoinaan että "Pahimmat vihollisemme ovat omassa keskuudessamme ne, jotka itsekkäistä syistä ovat valmiita uhraamaan kansakunnan elinehdot, ja ne jotka jatkuvasti ja toistuvasti julistavat sitä, minkä tietävät valheeksi."
    Tämä sopii hyvin nykyiseen vihervasemmistoon. Tosin ei ole varmaa, että he tietävät julistuksensa valheeksi, voi olla että he toimivat näin silkan typeryytensä ja ajattelukyvyttömyytensä vuoksi. Molemmat ovat yhtä huonoja vaihtoehtoja.
    Tuo alamittaisten viides kolonna pitäisi saada äkkiä pois vallasta.

    VastaaPoista
  4. Naisten sähköauto on 0,8 sähköautoa! Ihan esimerkiksi vaan tämän hallituksen tahtotilasta ja ala-arvoisesta ajatuksen tasosta. Maahanmuutto on se köysi, johon naiset haluavat Suomen hirttää. Ja ovat pitkälti onnistuneetkin siinä.

    VastaaPoista
  5. Ensin nainen syö itsensä muodottomaksi, kun miehiä ei kiinnosta, nainen alkaa vihaamaan miehiä. Maahantunkeutujia kiinnostaa koska oleskelulupa, naisilla on äänioikeus, ja kaikki menee päin helvettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noissa vihreissä naisissa paljon myös muodollisesti päteviäkin.

      Poista
    2. On juu,ajattelin enemminkin heidän äänestäjiään, Sirpa Pietikäinen kok (mutta kuitenkin vihreä) 77450 ääntä, ei voi käsittää.

      Poista
    3. Ei tuo nyt tee niin hirveän montaa ääntä per kilo.

      Poista
    4. Kokoomus äänesti kaksi kertaa Halosen presidentiksi. Pietikäisen äänimäärä on sen kanssa hyvin linjassa.

      Poista
  6. Selvitys selvitys? on ikäänkuin uusia asia halitukselle ta suvakeille, että näitä pikipäitä Suomes riittää ihan yli oman tarpeen??

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!