sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Organisoitua matkailutoimintaa Lähi-idästä Suomeen

Uutiset kertovat siitä, kuinka kansainvaelluksia organisoivat bisnesmiehet kaupittelevat Suomea uutena kohteena parempaa elintasoa etsiville kehitysmaalaisille. Hinnaksi matkalle tulisi aikuisilta noin 4880 euroa ja lapsilta 3100 euroa.

Nähtäväksi jää, johtaako markkinointi tuloksiin, eli joukkovaelluksiin Venäjän kautta Suomeen. Toivoa tietenkin sopii, ettei sillä olisi menestystä, mutta nähtäväksi jää kuinka tässä käy. 

Ilta-Sanomat valaisi minkälaista joukkoa Suomeen on aiemmin hakeutunut. Entinen kansanedustaja Sirpa Asko-Seljavaara (kok) joutui nimittäin miehensä kanssa ryöstön kohteeksi. Päättäväisen toimintansa takia hän menetti kuitenkin vain kännykkänsä varkaalle.

Varas oli hänen mukaansa miellyttävän näköinen ja siistin olemuksen omaava henkilö, joka hoki jatkuvasti "money, money" ja lösähti kuljettajan paikalla olleen ex-kansanedustajan päälle. Siitä 82-vuotias nainen sai hänet kuitenkin työnnetyksi ulos. Toivon mukaan parkkihallin kameravalvontaan jäi jäljet kyseisestä maahanmuuttajasta.

Kuten kaikki tiedämme, ei viime vuosien maahanmuutto ole ollut lottovoitto suomalaisille. Tunnettuja ovat erityisesti humanitaarisin perustein maahamme saapuneiden henkilöiden - en tiedä liittyikö Asko-Seljavaaran kokemus sellaisiin - ansiot seksuaali- ja muun väkivaltarikollisuuden saralla. Ja eräs itäeurooppalainen etninen vähemmistö on puolestaan kunnostautunut pienempien rikosten saralla.

Jääkäämme siis suurella kiinnostuksella odottamaan, kuinka maan hallitus toimii, mikäli rajoillemme ilmaantuu salakuljettajien avustuksella ihmisiä pyytelemään turvapaikkaa. Osaako se sanoa yhtä huonosti "ei" kuin vihreät poliitikot alaikäisen ruinatessa alkoholia tai puuttuuko siltä halu hillitä omia maahanmuuttokritiikittömiä himojaan kuin pääministeriltä silloin, kun hänen tekee mieli bilettää koronavirukselle altistuneena. 

* * *

Koronaviruksesta ja sen uusimmasta variantista puheen ollen. Lupasin viikko sitten palata Etelä-Afrikan koronatilanteeseen tänään. Odotan siltä osin kuitenkin vielä tuoreimmat tilastotiedot ja palaan asiaan iltapäivällä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n pitäisi muuttaa tulkintaansa Geneven sopimuksesta
Reviiritapaus Itäkeskuksessa
Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen

10 kommenttia:

  1. Aivan sama mitä tekevät jatkossa.Maanpetturihallinto EI ole minun hallintoni.EI aika monen muunkaan.Kaiken ilveilyn maksavat jatkossa vihreiden stalinistien ja muiden kommarien äänestäjät sekä tukijat.
    Henkilökohtaisesti.
    Yhdentekevää HALUAVATKO he pelleilyjään maksaa.
    HE maksavat.

    VastaaPoista
  2. Mummeli oli vieläkin innoissaan ryöstäjän kauniista kasvoista. Tuohon taitaa kiteytyä koko maahanmuuttokysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maahanmuuttokysymys on mutu-metodilla arvioiden aika lailla sukupuolittunut. Maahanmuuton puolestapuhujat ja myötäilijät, niin poliitikot kuin virkamiehetkin, ovat silmiinpistävästi enimmäkseen naisia. Poislukien perussuomalaiset naiset. Tosin vihervasemmistossa ja RKP:ssä ne muutamat miesoletetutkin poikkeuksetta kannattavat mitä tahansa (sanotaanko vaikka Adlercreuzilaista) maahanmuuttoa.

      Poista
    2. Ei kai se ole ainoastaan eksoottinen efekti tai muu ulkonäkökysymys, joka sen hormonipiikin naisten vereen tuottaa. Myös siinä erehdytään perusteellisesti kun ankaran normimoraalin kasvateille ominainen hyvätapaisuus tulkitaan sisäistyneeksi ominaisuudeksi. Sitten väkivaltatapauksissa ihmetellään että miten se saattoi sellaista tehdä, sehän oli niin miellyttävä mies.

      Normimoraali vs. omantunnonetiikka. Sosiaalisesti sitovat vs. yksilölliseen eriytymiseen suuntaavat kulttuurit. Teokratia vs. demokratia. -- Tällaisia sosiopsyykkisesti toisensa pois sulkevia vastakohtaisuuksia ei keskusteluissamme juurikaan tuoda esille. Niistä puhuminen on tabu -- omaan ruotsalaistyyppiseen poliittiseen korrekiuteemme ei kuulu tosiasioiden tunnustaminen saati käsittely, vaan puhumattomuus ja vaikeneminen.

      Poista
  3. Pessimistinen ennustukseni on, että keväällä / kesällä viimeistään avataan reittiä. Tämä hallitus lisää ns kaasua ensi vuonna. Menevät vaikka oppositioon vaalien jälkeen, mutta niitä kemuja on tänne saatava. Koska niitä on nyt vain tänne saatava.

    VastaaPoista
  4. Jos teistä tuntuu, että maailma on vinksallaan, mutta iihmettelette miksi, niin kannattaa tutustua seuraavan linkin takana olevaan tunteroisen kestävään videoon. Silmänne saattavat avautua. Jos haluat vaalia uskoasi hyvään maailmaan ja elää harhassa, voit todella ahdistua filmistä. Sunnuntain "ratoksi", olkaat hyvät:
    https://injektiopiikki.com/2021/11/24/woke-build-back-better/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella lukemisen arvoisesta linkistä.
      Sitä kannattaa levittää, samoin kuin juristi Jaana Kavoniuksen tutkintapyynnöt poliisille maatamme johtavista (globalisti)rikollisista.

      https://www.riemurasia.net/kuva/Sanna-ja-Klaus-/227363

      Poista
    2. Koko ihmiskunnan mikrosirutus on Maailman talousfoorumi -johtaja Klaus Schwabin tavoite.
      Schwabin omien sanojen mukaan hänen tavoitteenaan on kaapata demokraattiset hallitukset ja instituutiot kaikkialla maailmassa ja korvata ne yritysvallalla. Schwabin mukaan tämä johtaa yhden maailmanhallituksen luomiseen, jossa ihmisillä ”ei ole mitään, he eivät omista mitään ja ovat onnellisia”.
      https://www.vaken.se/att-mikrochippa-hela-manskligheten-ar-drommen-for-world-economic-forum-chefen-klaus-schwab/

      Vaikka nuo ylimmän tason globalistirikolliset sen noin suoraan sanovat, niin siitä huolimatta noiden rikollisten tavoitteena oleva Uuden maailmanjärjestyksen tyrannia on Pravda/Yle-uskovaisille "salaliittoteoriaa"!

      Poista
  5. Minua on jo pitkään askarruttanut kysymys, kuinka paljon suomalaiset poliitikot tekevät bisnestä tällä muuttoliikkeellä. Taudin voi useimmiten päätellä varsin luotettavasti oireiden perusteella ja niin taitaa olla kyse tässäkin tapauksessa.

    VastaaPoista
  6. Siinähän voi käydä niin, että Venäjä heittää itärajan täyteen turvapaikanhakijoita ennen hyökkäystään Ukrainaan. Onneksi vihervasemmistohallitus pitää ainakin yhden raja-aseman auki, että varmasti saadaan vaikka sitten se 30000 tai ylikin hitaasti uuteen kotimaahansa. Ja paluusta vanhaan kotimaahan ei tarvitse huolestua, täältä löytyvä niin elatus kuin uudet paperit kaikille halukkaille.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!