tiistai 7. heinäkuuta 2020

Suru-uutisia maailmalta

Eilen iltapäivällä MTV3 toi julkisuuteen kaksi murheellista uutista, jotka kertovat meille jotain tästä ajasta ja ehkä myös omasta tulevaisuudestamme.

Niistä ensimmäinen koski USA:n länsirannikolla tapahtunutta mielenosoitusta, jonka keskelle syöksyi auto tappaen yhden henkilön. Kuljettajan kerrottiin olevan "27-vuotias afroamerikkalainen", joka oli kiertänyt poliisin tiesulun ajamalla yksisuuntaista katua väärään suuntaan. Tässä vaiheessa voimme vain arvailla tämän kuljettajan motiivia teolleen.

Toinen eilisen iltapäivän suru-uutinen koski ranskalaista julkista liikennettä. Siellä bussikuski oli kieltäytynyt ottamasta matkaan kyytiinpyrkijöitä, joilla ei ollut esittää matkalippua. Tästä närkästyneinä nämä pahoinpitelivät kuljettajan aivokuolleeksi.

Tekijöistä ei toistaiseksi ole annettu minkäänlaisia muita tuntomerkkejä kuin se, että heitä on ollut useampia henkilöitä, joista pidätettynä on toistaiseksi vain yksi. Toivottavasti loputkin saadaan kiinni, vaikka tämänkään tapauksen motiiveista ei ole vielä tietoa - tai ainakaan sellaisista ei ole uutisoitu.

Kertomatta MTV3:lta jäi samaan sarjaan kuuluva SVT:n uutisoima eteläruotsalainen yhteenotto, jossa kaksi tarkemmin määrittelemätöntä joukkiota otti toisistaan mittaa. Aseina oli mm. viisi autoa, joilla ajettiin vastapuolen taistelijoiden päälle - sairaalaan näistä vietiin kolme, joista kaksi vakavasti loukkaantuneina. Yhteenoton motiiveista ei ole kerrottu, mutta samat osapuolet olivat nahistelleet jo juhannuksena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Osoittiko juhannus, että jotain tarttis tehdä?
USA:n levottomuuksista
Jumala osoitti jälleen suuruutensa arabian kielellä

16 kommenttia:

  1. "Vastuullinen media" suojelee herkkiä suomalaisia pahalta maailmalta.
    Meille kannattaa kertoa hyviä asioita, kuten intersektionaalinen feminismi on.

    VastaaPoista
  2. Jos kuljettaja olisi ollut entinen kamelikuski ja pahoinpitelijät aitoja eurooppalaisia, meillä olisi tiedossa tekijöiden nimet, kuvat ja henkilöhistoria.

    VastaaPoista
  3. Monikulttuurisuus on rikkautta.
    Kehitysmaissa vuosisatoja jatkuneet uskontojen, klaanien ja etnisten ryhmien väliset kahakat ynnä muu primitiivinen käyttäytyminen ovat kansainvaelluksen myötä juurtumassa Eurooppaan.
    Tätä monikulttuurisuuttako tänne halutaan?
    Mikä tätä kehittynyttä ja sivistynyttä maanosaa vaivaa?
    Olemme matkalla kohti kaaosta kuvitellessamme parantavamme maailmaa sallimalla tämän järjettömän kansainvaelluksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "sallimalla tämän järjettömän kansainvaelluksen"

      Se on useiden eri tahojen MASINOIMA INVAASIO. Tärkeimmät ovat EU-diktatuuri Kalergi-suunnitelmineen, Rotschild-agentti Soros mm. suurimittaisella valuuttakeinottelulla ansaitsemine miljardeineen ja tuottoisaa liiketoimintaa harjoittavat ihmisalakuljettajat ennenkaikkea Välimerellä.

      Meillä enemmistön muodostavat petturipoliikot pitävät rajamme auki barbaarien invaasiolle ja salaavat kansalta maahantunkeutujista aiheutuvat vähintään 3 miljardin euron (uudella ulkomaanvelalla rahoitettavat) vuotuiset kustannukset ja muut haitat kuten rikollisuuden. Saatanallisten punapolitrukki-toimittajien dominoima valheellinen valtamedia on petturipoliitikkojen kanssa samassa juonessa mukana.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  4. Muutamia tulkintoja uutisoinnista tai uutisoimatta jättämisestä:

    Only black lives matter.

    Etnisen taustan kertominen on rasistista, jos se on joku muu kuin kyseisen maan valkoinen kanta-asukas.

    Kun koira puree ihmistä, se ei ole uutinen. Uutinen on se, kun ihminen puree koiraa.

    VastaaPoista
  5. Lisää vain maahanmuuttajia, niin ei ongelmat lopu. Ohisalo hehkuttaa televisiossa, että jo päätettyjen 175 lisäksi harkitaan, josko voitaisiin ottaa lisää. Sitten päästäänkin pohtimaan, mistä saadaan lisää poliiseja ja muita resursseja hoitamaan kaikki ongelmat, joita maahanmuuttajien mukana tulee. Monikulttuurin mukana tulee ongelmia, joista ei täällä olisi koskaan kuultukaan ilman maahanmuuttajia. Tämä on kuitenkin sitä ihmeellistä rikkautta, jota tämä kaikkien idioottien kruunaamaton kuningatar tänne haluaa.

    VastaaPoista
  6. Tällä välin USA:ssa rintamalinjat alkavat muodostua: https://www.rt.com/usa/493862-stone-mountain-july4-black-militia/

    Monikulttuurisuus saa uusia muotoja!

    Historix

    VastaaPoista
  7. Kulttuuriantropologisen ja sosiologisen tiedon tola on sellainen, että se sukupolvi, joka nykyisin länsimaissa on ja nousee valtaan, ei enää ymmärrä edes perusasioita.

    Valta-ajattelu toistaa muodottomiksi muuntuneita mantroja 60-luvulta, ja valtapoliitikoista ja journalisteista valtaosa ajattelee jollain lailla "punavihreästi". Eli tietämättään on juuri se "jäljestätulevien valtava lauma" josta 60-luvulla laulettiin.

    Valtaosa ihmisistä esimerkiksi uskoo -- tai, sanoisin, luulee "tietävänsä" -- että vieraskulttuurien vierastaminen on jokin ihmisen primitiivisimpiin taipumuksiin kuuluva juttu. Jotain josta "sivistyneiden" nykyihmisten pitäisi päästä irti. Ei se ole. Primitiivisimmät ihmiset eivät omanneet niitä pitkälle eriytyneitä kognitiivisia eroja, jotka nyt aiheuttavat torjuntaa.

    Monet kokevat ja uskovat, että maailma pelastuu jonkin opillisen "ismin" nimissä -- ja että "pahuus" ilmenee vastakohtaisessa ideologiassa. Ei pelastu eikä ilmene. Yhteisövoimat ja -ominaisuudet ovat yhtä ikuisia kuin ihminen itse, eikä mikään yhteisöilmiö ole kiinni siitä minkä vuosituhannen tai -sadan opillisten käsitysten mukaan eletään.

    Moni kokee, että maailmassa vallitsee "hyvän" ja "pahan" keskinäinen taistelu. Ei vallitse. Yhteiskuntien kriisiytyessä niin hyvä kuin pahakin taantuvat ihan yhtä aikaa ja samalla tavalla, ja jäljelle jää vain joukkotodellisuuden totalitaristisiin mekanismeihin palautuvaa automotorista pakkovaltaa.

    Ihmiset kuvittelevat, että kriisiytyneessä yhteiskunnassa riehuvat mielenosoittajajoukot koostuisivat selvistä ideologisista tai vaikkapa "rodullisista" rintamista. Eivät koostu. Joukot ovat sitä sekalaisempia mitä syvemmälle taantuminen etenee.

    Jotkut uskovat, että kahtiajakojen rintamista toinen on väkivaltainen, toinen taas käyttää vain "puolustavaa" väkivaltaa. Ei pidä paikkaansa. Yhteisöllisen kriisiytymisen seurauksena väkivalta eskaloituu niin "pahojen" kuin "hyvienkin" joukoissa.

    Eli jonkinlaisena perustotuuksien yhteenvetona: mikään nykyisen "punavihreän" ajattelun perusoletuksista ei pidä paikkaansa. Silti ne muodostavat aikalaisajattelun koko valtavirran. Ja jotenkin tämä harha on myös "sisäisesti itseään vahvistava" -- eli kyse on nimenomaan julkilautumattomalla pinnanalaisella tasolla tapahtuvasta joukkomittaisesta ajattelun taantumisesta, jolla on omat lakinsa jotka luovat illuusion sisäisestä johdonmukaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Eli jonkinlaisena perustotuuksien yhteenvetona: mikään nykyisen "punavihreän" ajattelun perusoletuksista ei pidä paikkaansa”.

      On hyvin kyseenalaista, onko nykyinen punavihreä ajattelu lainkaan ajattelua sanan varsinaisessa merkityksessä. Joitakin ajattelulle ominaisia piirteitä ovat esimerkiksi ankkuroituminen tosiasioihin, loogisuus, syy-seuraussuhteiden tunnistus, suhteellisuudentaju eli asioiden suuruusluokkien tunnistus ja huomiointi, kriittisyys ja itsekriittisyys. Näitä on kovin vaikea löytää punavihreästä ajattelusta. Enemmän sieltä löytyy tuota mainitsemaasi mantrojen toistelua.

      Ps. ”Monet kokevat ja uskovat, että maailma pelastuu jonkin opillisen "ismin" nimissä”. Jos kuitenkin tuntee tarvetta vannoa jonkun -ismin nimiin, suosittelen pragmatismia.

      Poista
    2. Valitettavasti punavihreää "ajattelua" näyttävät edustavan myös KANSATTOMAN-ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen punaporvaritkin
      kuten Ylen haastattelema kokoomuslainen Helsingin apulaispormestari Pia Pakarinen:

      "Yleisälykkyys tabuna säilyy: Yle selittää maahanmuuttajien heikot PISA-tulokset rasismilla:

      Filosofian alaan kuuluvassa epistemologiassa eli tietoteoriassa tarkastellaan mm. argumenttien johdonmukaisuutta (ristiriidattomuutta so. logiikkaa) ja tosiasiaväitteiden pätevyyttä. Niin ikään tietoteorian alkeissa opetetaan, kuinka yhden premissin (perusteen) virheellisyys voi kumota koko argumentin pätevyyden. Tätäkin ratkaisevampaa argumentin kumoutuvuudelle on aksiomaattisen, kyseenalaistamattomana pidetyn ensimmäisen premissin, epätotuus.

      Kun nämä taustatiedot pidetään mielessä, on helppo ymmärtää, miksi moderni länsimainen "demokratia" on kaatumassa omaan mahdottomuutensa. Se nojaa lähes kaikessa virheelliseen lähtöpremissiin, jonka mukana kaatuvat kaikki siitä johdetut tosiasiaväitteet ja niiden varaan rakennetut yhteiskuntapoliittiset ohjelmat. Valistunut lukija saattaa jo arvata mistä epätotuudesta, kaikkien valheiden äidistä, tässä on kyse. Aivan, tasa-arvosta.

      Vähänkin elämää nähnyt ymmärtää sanomattakin, että ihmisissä löytyy valtavia henkisiä kykyeroja ja että ne voidaan ulottaa eri populaatiohin. Ikävä kyllä tämä empiirisiin havaintoihin ja eri populaatioiden yleisälykkyyden (iq) mittauksiin perustava tutkimustieto ei ole vallitseva totuus. Tämä johtuu hegemonisen julkisen keskustelun vallanneesta ylikoulutetusta keskiluokasta ja "edistysmielisestä" punaporvaristosta, jotka erottuaakseen rahvaasta kannattavat tosiasioille vieraita utopioita. Nämä egalitarismitartunnan saaneet "hyvät ihmiset" kykenvät älyllisellä itsepetoksellaan ylläpitämään näennäisen uskottavaa valhetta ihmisten lähtökohtaisesta samanlaisuudesta riippumatta rodusta ja sukupuolesta.

      Se, mihin he eivät kykene, on tästä valheesta seuraavan väistämättömän lopputuloksen estäminen. Tosin silloinkaan he eivät myönnä aksiomaattisen lähtöoletuksensa virheellisyyttä, vaan käyttävät kaikkia mahdollisia argumentatiivisia jongleeraustaitoja selittääkseen epämiellyttävän lopputuloksen pois. Tavanomaisin ad hoc -poisselitys heille on RASISMI...

      Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/07/yleisalykkyys-tabuna-sailyy-yle.html

      Kalergi-suunnitelma








      Poista
    3. Kyllä linkki ainakin itselläni toimii.
      Voithan kokeilla http://ylewatch.blogspot.com
      Siellä artikkeli on päiväyksellä maanantai 6. heinäkuuta 2020

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  8. Täällä Ruotsissa lehdet kirjoittavat linja-auton kuljettajasta, joka pahoinpideltiin aivokuolleeksi, koska kieltäytyi ottamasta kyytiin matkustajia, joilla ei ollut suusuojaa, joka on pakollinen kun matkustaa linja-autoissa Ranskassa.
    Mikä ikinä syy onkaan, on tapaus surullinen ja käsittämätön.

    VastaaPoista
  9. Tuo professorin mainitsema Alingsåsin autoilla hyökkäys oli syyttäjän mukaan maahanmuuttajien välinen. Siellä on ollut jo pidempään konflikti päällä ja kehittyy vaan. Arabiperheessä voi olla jopa 400 jäsentä ja kaikille miehille on kunnia-asia ja velvollisuus kostaa perheen kokema vääryys. Nyt vielä kun ei ole muutakaan tekemistä, pizzeriat on nurin ja huumekauppa seisoo.

    Fria tider on hyvä sivusto.

    VastaaPoista
  10. Viherkommunistinen sisäministeri Ohisalo hylkäsi kaavaillun ehdotuksen jalkapannan laittamisesta maasta poistettaville henkilöille:
    https://www.kansalainen.fi/sisaministeri-ohisalo-ei-jalkapantaa-turvapaikanhakijoille/

    Ohisalolle kantasuomalaisten turvallisuus ei merkitse mitään sen rinnalla, että hänen rakkaat sydänkäpysensä voisivat tuntea olonsa mahdollisimman mukavaksi oleskellessaan laittomastikin maassamme.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. Eipä kai tuohon bussitapaukseen tarvita sen kummempaa motivaatiota kuin että kasvoja ei saa menettää kavereiden ja yleisön silmissä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!