Yliopiston valintakriteereistä

Ylioppilastutkinnon merkitystä yliopistojen sisäänpääsyssä tullaan kasvattamaan. Hakijat on tarkoitus jatkossa asettaa paremmuusjärjestykseen pääosin pelkän ylioppilas-todistuksen perusteella. Julkilausuttuna tavoitteena on nopeuttaa nuorten siirtymistä työelämään.

Toimenpidettä on kritisoitu paljon, mutta ajattelin siitä huolimatta listata itsekin joitain ajatuksia tähän liittyen.

Lukiossa on nykyisin paljon mahdollisuuksia valita kurssiohjelmansa. Sen seurauksena kahden lukion suorittaneen henkilön opinnot saattavat poiketa toisistaan varsin merkittävästi. Siten heidän vertaamisensa on vaikeaa pelkkien arvosanojen perusteella. Itse en pitäisi oikeudenmukaisena esimerkiksi lyhyestä matematiikasta tai englannin kielen lyhyestä kurssista laudaturin saaneen asettamista vastaavien aineiden pitkistä oppimääristä vaikkapa magnan kirjoittaneiden edelle.

Tämän ongelman lienevät huomanneet muutkin, joten lienee todennäköistä että kunkin tiedekunnan pääsykokeisiin määritetään mitkä ylioppilastodistuksen arvosanat huomioidaan sisäänottokriteereinä - epäilemättä vaikkapa tekniikan alle pyrittäessä pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian hyvät arvosanat ovat kullan arvoisia.

Tämä johtaa kuitenkin toisenlaiseen ongelmaan. Ensimmäiset lukion kurssivalinnathan tehdään 15-16-vuotiaina, jolloin vain harva tietää miksi haluaa "isona". Niinpä murrosiän jälkimainingeissa olevat sinänsä teknisesti lahjakkaat nuoret miehet voivat mennä sieltä missä aita on matalin, ja päätyä kaikessa mahdollisessa lyhyisiin kursseihin. Kun asiaa on entistä vaikeampi korjata pääsykokeissa (vaikkei niistä kokonaan luovuttaisikaan), jää osa maan teknisen alan lahjakkuudesta hyödyntämättä.

Sama koskee muitakin pääaineita. Jos oikeustieteelliseen hakijoita arvioidaan esimerkiksi historian ja yhteiskuntaopin arvosanojen perusteella tai lääketieteelliseen hakijoita biologian ja kemian arvosanojen perusteella ollaan vastakkain täsmälleen vastaavien ongelmien kanssa.

Oma lukunsa on sitten ylioppilastutkinnon korostamisen vaikutus lukioiden suoritusaikaan: tuntuisi järkevältä varmistaa lukiosta huippuarvosanat suorittamalla se neljässä vuodessa, jolloin jokaiseen aineeseen jää riittävästi opiskeluaikaa. Tämän päivän Helsingin Sanomissa opetusministeri Virkkunen torjui tätä pelkoa toteamalla, etteivät lukion neljässä vuodessa suorittaneiden arvosanat ole parempia kuin kolmen vuoden ylioppilaiden.

Tässä pitää ihmetellä että voiko ministeri ja filosofian lisensiaatti olla näin tyhmä? Eiväthän kolmen ja neljän vuoden ylioppilaat ole satunnaisotoksia (saati samoja henkilöitä), joten heidän vertaamisensa ei ole mitenkään relevanttia. On esimerkiksi hyvin todennäköistä että henkilön lahjakkuus vaikuttaa lukion oppimäärien suoritusnopeuteen, eli lahjakkaiden opiskeluajat ovat lyhyempiä kuin vähemmän lahjakkaiden. Tällä lienee huomattava vaikutus myös nyt toteutuneisiin arvosanoihin.

Jo nyt suomalaiset lukiolaiset ovat hyvin stressaantuneita (tietoa esimerkiksi tässä). Tieto siitä, että lukiomenestys vaikuttaa vielä nykyistäkin enemmän jatko-opintoihin tulee varmasti lisäämään entistä enemmän etenkin tunnollisten oppilaiden kokemaa ahdistusta. Sen pitkäaikaisvaikutuksena nuorten aikuisten burn outit tullevat lisääntymään entisestään.

Entä asian toinen puoli, eli yliopistot?

Pääsykokeisiin luetaan yleensä alan kirjallisuutta, jolloin saadaan ensimmäinen kosketus tulevaan pääaineeseen. Tässä vaiheessa moni toteaa, ettei sittenkään ole kiinnostunut käsillä olevasta alasta, ja päättääkin pyrkiä jonnekin muualle. Samoin ne, joille vaikkapa lakitekstin ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia, eivät halustaan huolimatta pääse nykytyyppisestä karsinnasta sisälle. Nämä molemmat seikat vaikuttavat siihen, että yliopistojen opinnot aloittamaan pääsevät nuoret ovat hyvin motivoituneita ja sopivia aloittamaan opintonsa. Tämä vähentää opintonsa keskeyttävien määrää. Lisäbonuksena nuoret ovat pääsykokeeseen päntätessään saaneet ensimmäiset oppinsa tulevassa pääaineessaan, mikä lyhentää samassa suhteessa heidän opiskeluaikaansa ja opettajan kannalta helpottaa alkuvaiheen opintojen suunnittelua.

Vielä haluaisin nostaa esiin sen, että vähemmän haluttuihin pääaineisiin tulee entistä enemmän huonosti motivoituneita opiskelijoita. Ilmiö on jo nyt tuttu esimerkiksi luonnontieteistä, joihin pääsee pelkän ylioppislastodistuksen perusteella. Niissä on myös korkea keskeyttämisprosentti, kun vaikkapa lääketieteelliseen tiedekuntaan alkujaan halunneet opiskelijat turhautuvat opintoihinsa alalla, jolle he eivät alun alkaen edes halunneet. Samalla he ovat tulleet vieneeksi opiskelupaikan motinoituneemmilta nuorilta, joilla lukiomenestys syystä tai toisesta ei ollut hyvä. Tässä on huomattava erityisesti poikien pitkään jatkuva henkinen aikuistuminen.

Kaikkiaan minusta näyttääkin siltä, että hallituksen ja opetusministeri Virkkusen ajama uudistus tuottaa monia seurauksia. Entistä useammille nuorille nousee tie pystyyn jo lukion alkuvaiheessa, enstistä useammat lukiolaiset stressaantuvat koulussa, entistä useammat suorittavat lukion neljässä vuodessa, entistä useammin väärät ihmiset valtaavat halutuimpien pääaineiden opiskelijapaikat ja entistä useammat opiskelijat keskeyttävät opintonsa. Yliopiston kannalta opiskelijoiden motivaatiotaso laskee, soveltuvuus oppiaineeseen on aiempaa huonompaa ja heidän tietotasonsa pääaineesta on opintojen alkaessa nykyistä alhaisempi.

Näiden seurauksena suhtaudun erittän vahvalla varauksella hallituksen ajaman uudistuksen tavoitteiden toteutumiseen.