torstai 23. tammikuuta 2020

Tarja Halosen möläytyksestä

Pekka Haaviston (vihr) toimet ISIS-järjestöön kuuluvien lasten ja heidän äitiensä hankkimiseksi Suomeen ovat perustuslakivaliokunnan arvioitavina.  Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesti näistä naisista eikä lapsista, vaan Haaviston toimintatavoista.

Tapaus ei olisi muuttunut kovin erikoiseksi, ellei Suomen tasavallan historian kävelevä katastrofi eli Tarja Halonen (sd) olisi lähtenyt poliittiselle ristiretkelle Haaviston puolesta epäilemällä, että "Haaviston seuraavaa presidenttivaalikampanjaa koetetaan kammeta".

Asiaan otti kantaa Halosen seuraaja eli tasavallan nykyinen presidentti Sauli Niinistö, joka oli aikanaan tuomitsemassa Kauko Juhantaloa (kepu). Hänen mukaansa "oli myös mediaepäilyjä silloin, että asia ei tule asianmukaisesti käsitellyksi. Kyllä se tuli ja kyllä siellä jäsenillä on vastuuntuntoa, enkä lähtisi sitä epäilemään."

Näin on meidänkin toivottava ja uskottava. Onhan selvää, että mikäli perustuslakivaliokunta ei pysty tutkimaan rehellisesti niinkin selvää asiaa kuin Haaviston tapaus, menee siltä kokonaan uskottavuus.

Painetta perustuslakivaliokunnalle lisää myös se, että poliittisen järjestelmämme uskottavuus on muutenkin koetuksella Sanna Marinin (sd) hallituksen toimien takia. Tarkoitan ensinnäkin poliittisten avustajien määrän tolkutonta kasvattamista ja toiseksi tänään ilmeisesti toteutuvaa poliittista virkanimitystä, jossa vallan korruptoiva vaikutus ruumiillistuu Vihreiden joukossa nimittämällä puoluetoveri pätevämmän hakijan ohi ministeri Ohisalon (vihr) kansliapäälliköksi.

Nähtäväksi siis jää haluaako nykyinen perustuslakivaliokuntamme toimia lain mukaisesti puolueettomasti ministerin toimia tutkivana elimenä. Ainakaan asiaa ei helpota se, että entinen tasavallan presidentti ryhtyi jo etukäteen horjuttamaan sen uskottavuutta.

Nähdäkseni hän onnistui tälle tavalla lähinnä vaikeuttamaan sekä perustuslakivaliokunnan että myös Pekka Haaviston asemaa, sillä Halosen möläyksen jälkeen ministerin vapauttaminen epäilyistä lienee poliittisesti mahdollista vain erityisen selkein ja läpinäkyvin perustein. On siis todennäköistä, että Haavisto joutuu valtakunnanoikeuden eteen riippumatta siitä, onko hän todellisuudessa syyllistynyt väärinkäytöksiin vai ei.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tähän on tultu: ministereiltä odotetaan rehellisyyttä ja totuudessa pysymistä
Sauli Niinistön suosio ja kävelevä katastrofi
Tarja Halonen haluaa pitää laittomat maassaolijat Suomessa

18 kommenttia:

  1. Tuhkaa mietityttää se että miten vihreiden kannatus reagoi?
    Voi olla että vihreiden äänestäjät arvostavat tälläistä politiikkaa ja kannatus nousee tai ainakin pysyy ennallaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreiden kannattajissa lienee paljon ihmisiä, jotka vastustavat vihreiden politiikan tuloksia, mutta silti äänestävät vihreitä.

      Suomessa on Vihreät puolueena ja organisaationa, mutta sen lisäksi sen äänestäjillä on aivoissaan kuvitelma vihreästä puolueesta. Ääni annetaan kuvitelmalle.

      Acc

      Poista
  2. Mitä tulee naisten panokseen yhteiskunnan asioiden hoitoon, niin eipä kovin hyvältä näytä tähänastisten kokemusten valossa. Halonen, Jäätteenmäki, Berner, Ohisalo...

    VastaaPoista
  3. Nähdäkseni Lipposen pelastaminen syytteiltä hänen myytyään Bushille Suomen osaksi USA:n Irak-sotakoalitiota -- Halonenhan se lopulta valitsi mihin suuntaan tuo Lipposen sekoilu tulkittaisiin ja hän mieluummin uhrasi Jäätteenmäen -- on yksi hämäräksi jäänyt lähihistorian kohta tämän naispresidentin arvojohtajuusprofiilissa.

    Ja jos kauemman mennään, ei se Kauko Juhantalon syytteeseen saaminen mikään oikeuden riemuvoitto sekään ollut. Silloinhan ensin oikeuskansleri Jorma S Aallto ei nähnyt ministerin koplaustoimissa mitään moitittavaa.

    Ettei se oikeus siis tässä maassa missään vahvoissa kantimissa ole. Poliittiset intohimot ovat ajaneet ja ajavat -- voivat ajaa -- isolla jyrällä sen yli mikä olisi oikeus ja kohtuus. Esimerkiksi täydellisen kohtuuttomia ovat nyt nuo oikeudenkäynnit "kansanryhmää vastaan kiihottamista" tai "uskonrauhan rikkomista" koskevien, käsitteellisesti epäselvien pykälien perusteella. Nekin ovat vain olemukselliseti poliittista ajojahtia.

    Aikalaistodellisuuteen ei tervejärkinen ihminen pysty enää suhtautumaan muulla kuin kunnon sotamies Svejkin asenteella. Ei mitään niin mieletöntä, etteikö huomenna voisi tulla julki jotain vielä mielettömämpää. Pikarissa tuoksui olut, täällä parfyymit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jollekulle on vielä jotenkin epäselvää se miten epäselviksi nuo Lipposeen liittyvät kyseenalaiset sekoilut jäivät, tämän blogin lisäyksistä voi lukea kertauksen noista lipposhalossekoiluita.

      Ja nyt siis Halonen on todellakin taas pelastamassa aatetoveriaan, vihreiden Haavistoa. Aika puistattavaa.

      Jos kunnon sotamies Svejk vielä vaikuttaisi, hänen hurtti huumorinsa ehkä heittäisi vain lisää löylyö näiden valtalöylynlyömien höyryihin. Ehkäpä hän hekottelisi kuvitelmilla siitä miten hassua olisi nähdä Haavisto itsenäisyyspäivän vastaanotolla isännän paikalla kättelemässä puolisonsa kanssa parhaimpiinsa pynttäytyneitä juhlavieraita...

      Poista
    2. Mitenkähän allahin lähettiläät siinä kohti menettelisivät? Eikös ne jotkut kiletäydy naisimmeisiäkin kättelemästä? Miten lienee haukion kohdalla, en oo moisia pippaloita kattellu nii en tiiä.
      Huru-uko

      Poista
  4. Ennen vanhaan oli Hyvä veli-järjestelmä (joka saattaa olla vieläkin voimissaan) mutta nyt on Hyvä sisko-järjestelmä ja Kulmuni kepuleineen ilmoittautuu mukaan, kts alla.

    Oikeesti naisilla olisi ollut tuhannen taalan paikka tervehdyttää politiikka ja saada kansalaisten arvostus nousemaan sitä kohtaan mutta kun ei niin ei.

    Ja Halonen on siis varsinainen esimerkki - lähtee vetämään mattoa perustulakivaliokunnan jalkojen alta! Jo on aikoihin eletty...

    IS tänään:

    "Keskustan Kulmuni puolustaa Ohisalon oikeutta valita myös vihreä ehdokas sisäministeriön kanslia­päälliköksi – ”Noudattavat vakiintunutta perinnettä”

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006381642.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sitten on keskustan ja demareiden vuoro. Asiat on tietysti sovittu jo. Mätä korruptoitunut systeemi, jossa häärivät nyt uudet nuoret häpeämättömät naispoliitikot.

      Poista
  5. Halosen mukaan pelataan presidenttipeliä(?), mitä peliä tämä on?

    Yle tänään:

    "Valtakunnansyyttäjä pyytää eduskunnalta suostumusta asettaa perussuomalaisten Juha Mäenpää syytteeseen"
    Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo, että puolue aikoo estää suostumuksen antamisen eduskunnassa.

    https://yle.fi/uutiset/3-11172099

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäenpää on vain murjaissut huumorijutun ja tosikko Toiviainen lähtenee luvan saatuaan syyttämään Mäenpäätä valtakunnanoikeudessa. Eliitti on mielisairastuttanut tämän maan.

      Poista
    2. Enemmän kuin Toiviaisen tosikkomaisuudesta on kyse demlaoikeudesta. Demlan toiminta-ajatus on oikeuslaitoksen käyttäminen polittisena aseena. Tämä on käynyt yhä ilmeisemmäksi oikeuslaitoksen toilailuissa. Tämä on tietysti oikeuden väärinkäyttöä ja halveksittavaa mielivaltaa kansaa vastaan. Sillä alleviivataan sitä, että valta ei kuulu kansalle, vaan eliitille.

      Poliittisia näytösoikeudenkäyntejä soveltaneet hallinnot ovat normaali-ihmiselle kauhistus. Sen sijaan vallassa olevia poliittisperustainen syyttäminen ja tuomitseminen houkuttavat vastustamattomasti. Samoin poliittiset virkanimitykset ovat vastustamattoman houkuttelevia, siitä huolimatta, että sellaista soveltava päättäjä on hieman aikaisemmin on voinut arvostella ankarasti poliittisia nimityksiä. Tuoreena esimerkkinä on köyhyystutkija Ohisalo, joka oli täysin eri mieltä poliittisista virkanimityksistä sisäministeri Ohisalon kanssa. Ohisalo on muissakin suhteissa ristiriitainen hahmo puheiden ja tekojen osalta. Tällaisten päättäjien arvostelu on sitten vihapuhetta. Toivottavasti röyhkeä oikeuden- ja vallankäyttö herättää äänestäjät.

      Poista
    3. Jokaisen ajattelevan kansalaisen tulisi tykönään miettiä tuo paradoksi auki: miten on mahdollista, että nämä vallankäyttäjät yhtäältä omaksuvat aivan absoluuttiset arvot ja toisaalta ovat valmiita ihan minkälaisiin keinoihin tahansa päästäkseen johonkin vallankäytössä välttämättömäksi kokemaansa päämäärään. Kuinka kukaan ihminen voi omassa tajunnassaan hyväksyä näitä härskejä kognitiivisia dissonansseja?

      Ja olennaista on huomata, etteivät vastaukset tällaisiin kysymyksiin löydy yhdenkään yksittäisen yksilön ominaisuuksista, vaan kyseessä on nimenomaan se tapa, jolla hyvin primitiiviselle asteelle taantunut yhteisöllinen "valtamekanismi" toimii. Kognitiiviset dissonanssit ovat vain oire tai indikaattori siitä miten syvälle totalitarismin tiellä on jo upottu.

      Absoluuttiset arvot ja relativistiset keinot -- kun "arvot" noituvat ymmärryksen ihanteellisella ideologisuudellaan, kuten kaikki "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" tekevät -- mikä tahansa menettely muuttuu tiukan paikan tullen sallituksi.

      Äly ei riitä kyseenalaistamaan tätä vallan mekanismia. Äly rakentaa vain käyttökelpoiset verbaaliset kulissit valtakorruption kulisseiksi.

      Orwellin kirja on tässä suhteessa todella osuva ja puhutteleva. Sen karu sanomahan on, että kun taanutaan totalitarismin asteelle, mikään sisältö ei enää merkitse mitään, vaan kaikessa on kyse pelkästä raa'asta vallasta.

      Meillä on tuollaisen taantumisen tunnusmerkit jo yhteiskuntailmastossamme. On maagiset leimasanat, ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri, näytösoikeudenkäynnit -- ja nyt myös vallan korruptoituminen. Mitä kukaan ajattelevat kansalainen voi tehdä?
      Tuskin paljoakaan.

      Poista
    4. Jos joku ei sattuisi tietämään tai muistamaan, mikä Demla on:

      ”Kirjainyhdistelmä Demla (ent. Suomen Demokraattiset Lakimiehet) on monille etäisesti tuttu. Se symboloi Suomen oikeuslaitoksen poliittista korruptiota. Demla on kommunistien vuonna 1954 perustama vasemmistolainen lakimiesyhdistys, joka Neuvostoliiton aikana piti tiiviisti yhteyttä idän ”edistyksellisiin” (so. kommunisteihin). Sen tavoitteena on ohjailla suomalaista oikeusjärjestelmää ja lainsäädäntöä oman poliittisen arvopohjansa mukaisesti. Sillä on kautta historiansa ollut huomattavasti valtaa maassamme, ja monet Demlan jäsenistä ovat kuuluneet presidenttiä (Halonen) ja pääministeriä (Jäätteenmäki) myöten korkeimpaan valtiojohtoomme. Juuri järjestön vaikutusvalta tekee siitä vaarallisen; demlalaiset ovat perinteisesti olleet avainasemassa esimerkiksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta päätettäessä.

      Vasemmiston taktiikoille uskollisena Demla on julkilausumissaan piilottanut todelliset tavoitteensa ympäripyöreän ihmisoikeushötön taakse. Kommunismin edistäminen on sittemmin vaihtunut monikulttuurin kannattamiseen ja muun muassa aseiden omistusoikeuden vastustamiseen. 2000-luvulla demlalaisten toiminta on herättänyt suomalaisissa närkästystä etenkin siksi, että yhdistyksen jäsenet ovat pyrkineet aktiivisesti rajoittamaan suomalaisten sananvapautta oikeusteitse.

      Ruben Stiller totesi taannoin Yle Puheen keskusteluohjelmassa, että Suomeen tarvittaisiin lakimiesryhmä, joka ottaisi asiakseen ”rasistien” (eli monikulttuurisuutta vastustavien) jatkuvan ahdistelun. Demla on juuri se ryhmä.”

      http://www.magneettimedia.com/mika-on-demla/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Rouva Katastrofi yrittää kammeta Haaviston presidenttikampanjaa ylöspäin uhriuttamalla tämän. Uhristatus suojaa arvostelulta ja uhrin sanojen epäilemiseltä. Kohta kenen tahansa vihreän arvostelu johtaa vankilatuomion.

    VastaaPoista
  7. Jos ei itse ole penaalin terävin kynä,
    sitä voi kompensoida isolla laumalla avustajia!
    Berner taasen kuvitteli olevansa se terävin kynä ja Jumalasta seuraava, eikä kuunnellut asiantuntijoita vaan ajoi läpi umpipaskan taksiuudistuksen.
    Vaikka pelkällä maalaisjärjelläkin olisi ymmärtänyt että sutta syntyy!
    PRKL miten vähällä älyllä tätä maata johdetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tätä maata johdeta edes vähällä älyllä vaan ihan silkalla älyttömyydellä.
      Huru-ukko

      Poista
  8. http://paivanbyrokraatti.com/tag/pirkkalan-moniste/
    Päivien vihervassareiden byrokratiaa:
    Vihervassareita on syytä epäillä rikoksen suosimisesta,

    "Pimiä on muun muassa hyväksynyt vihreiden lainsäädäntösihteerin kansalaistottelemattomuuden palautuslennolla. Vihreiden lainsäädäntösihteeri tuomittiin sakkoihin yrityksestä estää palautuslentoa. Yhdenvertaisuusvaltuutettuna Pimiän mielipide tapauksesta oli, että kansalaistottelemattomuus kuuluu demokratiaan ja kansalaiset tekevät itse arvionsa, luottavatko viranomaisiin."

    sillä kyseessä on lainvastainen toiminta tämän PIMEÄN taholta, jolloin tämä rikos estää ko henkilön nimittämisen tähän sisäministeriön kansliapäällikön virkaan, sillä tällöin jopa poliisi kuluisi hänen hallintonsa alla - mikä toden totta on aivan absurdi ajatus.
    Onkohan takana DEMLA, värisuora sehän vaikuttaa mm KO/KHO:ssa;
    'harjaa talos arappipunalla'

    https://intermin.fi/ministerio/johto-ja-organisaatio/osastot-ja-yksikot

    Tuohan käy hyvinkin yksiin tämän 'Pirkkalan monisteen' kanssa ja sen suunniteltujen mittasuhteiden laajuuden kanssa - aka TRE yliopisto.
    Uusi tutkimus esitti Pirkkalan koulukokeilulle vaiettuja mittasuhteita

    Keväällä 2016 julkaistu poliittisen historian tutkimus toi aiheeseen uutta valoa: sen mukaan virkamiesten ja psykologien tarkoin valmistelema koulukokeilu oli huomattavasti laajempi ja määrätietoisempi hanke, kuin on tiedetty. Poikkeuksellisesta kokeilusta tallentui merkittäviä osia Ylen ääni- ja kuvanauhoille.
    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/09/30/uusi-tutkimus-osoitti-pirkkalan-marxilaisen-koulukokeilun-vaietut-mittasuhteet
    Ylen videoita
    Mistä kummasta tuo 'pertti araljärvi' on noussut esiin,
    ainiin harjaa talos arappio-punal aka Demla, värisuora KO / KHO

    husband & spouce
    https://www.aamulehti.fi/a/23631269

    https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tuore-kirja-pirkkalan-koululaisia-aivopestiin-kokeilulla-jonka-piti-olla-sosialismin-alkusoittoa-23631269
    Tuore kirja: Pirkkalan koululaisia aivopestiin kokeilulla, jonka piti olla sosialismin alkusoittoa
    Tutkija Jari Leskisen kirja Kohti sosialismia nostaa myös Pentti Arajärven nimen kiusallisesti esiin
    5.5.2016 13.21

    Poliittisen historian tutkimus 2016 lisää: sen mukaan virkamiesten ja psykologien tarkoin valmistelema koulukokeilu
    oli huomattavasti laajempi ja määrätietoisempi hanke, kuin on tiedetty.

    https://sananvapauteen.fi/artikkeli/225
    Pirkkalan koulumoniste levitti vasemmistolaista historiakäsitystä
    Tuomo Olkkonen
    Pirkkalassa oli 1970-luvulla salainen koulukokeilu, jossa opetettiin marxilaista historiakäsitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaiseva kommentti!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!