maanantai 8. heinäkuuta 2019

Ulosteenheittoa hyvinkääläiseen tapaan

MTV3 kertoi Hyvinkäällä kulkevasta keski-ikäisestä miehestä, joka roiskii ulostetta kahden maahanmuuttajataustaisen yrityksen seinille ja jopa sisään. Turkkilaistaustainen pizzayrittäjä arveli miehen olevan rasisti tai sairas ihminen.

Pizzayrittäjän näkemykseen on helppo yhtyä. Tai itse asiassa kyse lienee mieleltään sairaasta rasistista.

Kun maahanmuuttokysymykset ovat yksi Suomen ja suomalaisuuden kohtalonkysymyksistä, on todettavat että Hyvinkäällä nähdyn kaltainen toiminta ei ainakaan edistä järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Sen sijaan se on - Jussi Halla-ahon toisessa yhteydessä käyttämää sanontaa lainatakseni - syöttämistä suoraan suvakkien lapaan.

Toisaalta ei ole tiedossa onko kyseessä ensinnäkään kantasuomalainen rasisti. Tai ainakaan MTV3 ei sitä kerro.

Mikäli kyseessä on maahanmuuttajien tai maahanmuuttajaryhmien vihanpidosta lähtenyt toiminta, kertoo tapaus sellaisesta kulttuurista, jota ei kaivata Suomessa. Ei maahanmuuttajien eikä kantasuomalaisten tekemänä.

Niin tai näin. Oli kyseessä kuka tahansa, on syytä toivoa, että poliisi nappaa ulosteenlevittäjän mahdollisimman pikaisesti kiinni ja saattaa tämän oikeudelliseen vastuuseen. Mieluiten ennen kuin hyvinkääläisen tempausten uutisointi johtaa vastenmielisen käytöstavan leviämiseen myös muihin kaupunkeihin.

Näin maahan saapuneille ja itsensä yrittämällä elättämään pyrkiville maahanmuuttajille taataan työrauha ja maahanmuuttopolitiikan osalta voidaan keskittyä hakemaan kaikkia tyydyttäviä ja suomalaisen elämäntavan säilymisen takaavia ratkaisuja nykyisen taakanjakopolitiikan sijaan. Siinä onnistuminen olisi niin kantaväestön kuin maahan jo muuttaneiden ulkomaalaistaustaistenkin etu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kusipäisyys leviää median välityksellä kuin tuhkarokko
Kusi päässä, paskat seinillä
Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu

9 kommenttia:

  1. Ei tuollainen käytös todellakaan vaikuta tervejärkisen touhulta.

    VastaaPoista
  2. Oulun teatterissa 80-luvulla tuo oli taidetta.

    Leikki sikseen: paskanroiskinta on surkeata protestointia. Onko kyse taistelusta markkinaosuuksista vai yrityksestä karkottaa Suomeen kotoutuneet ravintolanpitäjät maasta?

    VastaaPoista
  3. Hyvinkääläisenä olen antanut itselleni ymmärtää kyseessä olevan kolmen pizzayrittäjän keskinäinen kahina reviireistä. Kaipa paskasta saa selvitettyä onko DNA suomalaisen vaiko maahanmuuttajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulun teatterin paskanheitto on jalostunut olun pizzamafiassa paskanheitoksi Hyvinkäällä???

      Poista
    2. Tuota kirjoittaessani ajattelin, että kyse saattaisi olla pizzeriayrittäjien reviirikiistasta, mutta ilman parempaa tietoa en ottanut kantaa - enkä ota nytkään ennen kuin asia on varma. Joka tapauksessa mikäli näin on, "kertoo tapaus sellaisesta kulttuurista, jota ei kaivata Suomessa".

      Poista
  4. Olisikohan ulosteiden heittäminen johonkin eksoottiseen kulttuuriin kuuluva tapa osoittaa halveksuntaa. Minkä etnisen ryhmän jäsenet voisivat vihata turkkilaisia?

    Tiedetään kohteen taustat. Tiedetään, että heittäjä on keski-ikäinen mies. Jotain on jäänyt kertomatta. Miksi ei kerrota heittäjän tuntomerkkejä.

    Acc

    VastaaPoista
  5. Näissä yhteyksissä hyvä ja huono käytös hyökkäävät päällimmäisinä esiin, ja niin se kaikkein tärkein läksy jää syrjään ja kokonaan oppimatta.

    Ja sen oppiaksemme tarvitsemme sitten Hannah Arendtia. Ja se läksy on hyvin typistetysti sanoen tämä: kun yhteiskunta kriisiytyy ja taantuminen alkaa, koko yhteiskunta -- ihan kauttaaltaan -- romahtaa. Ei jää jäljelle hyviä vs. huonoja, ei hyvää käytöstä ja huonoa käytöstä, vaan moraali romahtaa ihan kautta linjan.

    Siinä että "monikulttuurisuuden" mukana heräävät kaikenlaiset -- myös väkivaltaiset tai muuten täysin älyttömät -- kulttuuriset hylkimisreaktiot, siinä ei ole mitään mikä olisi vältettävissä. Se tulee tapahtumaan vuorenvarmasti, koska ihminen on sosiaalinen laumaeläin joka tarvitsee sisäpiirinsä ja "omiensa" kulttuuriyhteyden. Mutta samaan kuvaan kuuluu, että kriisiytyminen romauttaa kaikien yhteisömoraalin -- ei vain yksien, jotenkin "huonojen" yksilöiden moraalin.

    Hannah Arendt puhui siitä miten natsi-Saksassa myös juutalaisyhteisöjen moraali romahti -- että vastakohta natsiroistojen ja rotu-uhrien välillä yhteiskunnan taantuessa katoaa ja jäljelle jää vain raakaa moraalittomuutta -- puolin ja toisin ja myös jokaisen rintaman sisälle.

    Hyvän kuvauksen siitä mitä meilläkin on nyt Ruotsin mallin mukaisesti tapahtumassa saa Ruben Östlundin elokuvasta "Play", jonka arvioon -- Durkheimilla ja Arendtilla pohjustettuna -- pääsee nimeäni klikkaamalla.

    VastaaPoista
  6. Voiko yksittäisen paskannakkelijan toimien perusteella vedellä johtopäätöksiä kulttuurien romahduksista?
    Eihän sitä tunnuta vetävän vastaavia johtopäätöksiä kovemmistakaan tempuista, esim.:
    https://voiceofeurope.com/2019/07/16-year-old-czech-girl-raped-close-to-the-czech-german-border-by-an-african-deported-from-germany/

    Tai oikeastaan lukemalla Voice of Europen uusimmat otsikot voi todeta Juicen tapaan:
    "voi kuinka räntä voi lentääkään".

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!