maanantai 20. toukokuuta 2019

Onko FPÖ:n Strache valtavirtaa vai mätä omena?

Euroopan kansallismielisten oikeistopuolueiden ongelmana ei ole se, etteikö erittäin suuri osa kansasta kannattaisi heidän poliittisia näkemyksiään. Se on käynyt selväksi monenlaisissa kyselyissä.

Sen sijaan näiden puolueiden ongelmana on uskottavuuden puute, jota vihervasemmalle kallellaan olevat valtamediat ruokkivat päivästä toiseen. Ja lähes kaikissa EU-maissa.

Tällaisessa tilanteessa näiden puolueiden johtohenkilöiden tulisi ymmärtää toimiensa olevan erityisen tarkkailun alla. Ja jopa mahdollisten ansojen olevan mahdollisia.

Tällainen ansa asetettiin ilmeisesti Itävallan vapauspuolueen FPÖ:n puheenjohtajalle Heinz-Christian Strachelle, joka joutui eroamaan varaliittokanslerin pestistään neuvoteltuaan videokameran edessä eduista, joita hän voisi saada venäläisiltä urakoiden järjestämistä ja medianäkyvyyttä vastaan. 

Strache ei ole kieltänyt sanomisiaan eikä tapaus sikäli ole vähääkään epäselvä. Eikä selitykseksi käy humalatila eikä kaunis nainen. Sen sijaan Itävaltaan on tulossa syysvaalit, joiden jälkeen pulinat on syytä lopettaa, koska kansa on puhunut ja halutessaan pudottanut FPÖ:n pois politiikan keskiöstä - tai vaihtoehtoisesti antanut sille luottamuslauseen.

Videon esille tuominen juuri eurovaalien alla on ilmeisesti tarkoitushakuista, koska se on tehty jo kauan sitten päätellen siitä, että video on ollut tunnetun koomikon tiedossa jo pitkään. Tämä on tavallaan ikävää, mutta tietenkin myös vaalitaktiikkaa, jolla pyritään tuhoamaan EU:n tasolla yhdistymässä olevien kansallismielisten puolueiden kannatus.

Samalla väitteet kansallismielisten puolueiden venäjämielisyydestä vellovat - suomalaisena esimerkkinä vaikkapa keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemen Twitter-tili - ja niiden kilpailijat lyövät Kremlin kätyrin leimaa koko poliittiseen liikkeeseen. Asiaa ei muuta se, ettei suomalaispuolueen Venäjä-suhteen kriittisyydestä ole pienintäkään epäilystä.

Lopullisena tavoitteena on tietenkin estää kansallismielisten puolueiden yhteisen euroryhmän perustaminen ja ylipäänsä niiden vuoden 2015 tapahtumien seurauksiin perustuva kannatuksen nousu kaikkialla Euroopassa. Jos tämä onnistuu, saavat esimerkiksi Suomen Perussuomalaiset "kiittää" Strachen arvostelukyvyttömyyttä ja ahneutta itselleen aiheutetuista vahingoista.

Lopuksi totean, että jokainen lukijani päättää tietenkin itse siitä, kenelle äänensä antaa. Ja suomalaispuolueet puolestaan päättävät itse, mihin EU-parlamentin ryhmään itsensä asemoivat. Tässä pelissä Venäjän tarkoitusperien edistäminen tuskin vastaa kansallismielisten puolueiden äänestäjien tahtoa, mutta toisaalta puolueiden yhdessä toimiminen lisää aivan oleellisesti niiden vaikutusvaltaa eurooppalaisessa politiikassa.

Kansallismielisen äänestäjän kannalta on valittava kahden vaihtoehdon väliltä: tahtooko hän ajaa EU:ssa näkemyksensä mukaista politiikkaa vai pelkääkö enemmän sitä, että Venäjän vaikutusvalta Unionissa kasvaisi äänestämällä kansallismielisiä tahoja. Eli onko Strache näiden puolueiden eurooppalaisen valtavirran ilmentymä vai pikemminkin niihin liittyvä mätä omena.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratia voittaa ellei kansa vaihdu
Itävallassa toteutui kansan tahto
Keski-idän miehet toteuttamassa Kianderin visiota Itävallassa

11 kommenttia:

  1. Strache keskusteli palvelusten vaihdosta naisen kanssa, joka teeskenteli olevansa venäläisen oligarkin sukulainen. Salavideointi osoittaa, että kyseessä oli poliittinen ansa. Videon julkistamisen ajankohta on tarkoituksellisesti EU-vaalien alla. Miettikää, mikä porukka tästä hyötyy.

    Mitään todellista lahjontaa ei voi tapahtua, jos kummaltakin osapuolelta puuttuu pelimerkit kuten oli tilanne videointihetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka tapauksessa video osoittaa, ettei Strachen moraali tai harkintakyky ole sellaisella tasolla kuin pitäisi. Ei etenkään sellaisella tasolla, jolla nouseva puolue hankii luottamusta.

      Poista
  2. Naurettavaa. Ylipäätään menee aika absurdiksi, että joittenkin mielestä esimerkiksi Suomen kansalliset edut on uhrattava, jos Suomen kansalliset edut yhtenevät yhtään Venäjän etujen kanssa. Sellainen atavistinen Venäjä-pelko on mielisairaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Venäjään pitää suhtautua kuten kaikkiin suurvaltoihin. Varautumalla pahimman varalle, mutta hyödyntämällä siellä missä se on mahdollista.

      Poista
  3. "Lopuksi totean, että jokainen lukijani päättää tietenkin itse siitä, kenelle äänensä antaa."

    Siinä yhteydessä on syytä muistaa mm. miten KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen punaporvari-ministerit pian väistyvässä hallituksessa ovat olleet suomalaista Suomea tuhoamassa – on "vihapuhetta" arvostella rajattoman maailman vapaamatkustajien tulemista suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi:

    ”ULKOMINISTERIÖN TYÖRYHMÄN JA YLEN MIELESTÄ SANANVAPAUS EI KUULU KANSALLISMIELISILLE

    Mitä tyytymättömäksi kansa käy vieraita intressejä palvelevien päättäjien ja vaikuttajien politiikkaan, sitä vihamielisemmin hallitseva nomenklatuura käy omaa kansaansa vastaan. Tämä käy selväksi eilisessä Yle-uutisessa Työryhmä esittää kansallista vihapuheen vastaista toimintaohjelmaa – Ehdotuksissa mukana myös lakimuutoksia. Jo se seikka, että kyseinen viidennen kolonnan työryhmä on ylipäätään perustettu, kertoo karua kieltään kansanvihollisten soluttautumisesta maan virkamieskuntaan muodostaen näin Syvän valtion ytimen. Siksi ei ole yllättävää, että virkamiehet ovat valinneet sisäministeriön vihapuhetyöryhmän vetäjäksi punaisena arkkipiispana tunnetun Kari Mäkisen.

    Viime vuonna mädätystyöstään eläkkeelle jäänyt arkkipiispa on päässyt nyt todellisen kutsumustehtävänsä pariin. Toki hän saattoi jo vasemmistoliberaalina troijalaisena tehdä myyräntyötään kirkon saattamiseksi muslimeja kumartavaksi homofoorumiksi. Sisäministeriön työryhmässä hänen ei ole kuitenkaan enää tarvinnut peitellä tulipunaista ideologiaansa, vaan on voinut täysin avoimesti ajaa kulttuurimarxismiin kuuluvaa repressiivistä toleranssia. Siinä marxilaisille ihanteille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee mustamaalata – ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon tekemällä niistä hyväksyttäviä ja tavoiteltavia.tu

    Työryhmän johtajana Mäkinen on voinut luultavasti itse päättää sen koostumuksesta. Jäsenluettelon perusteella kyseessä on varsinainen Mäkisen The Punamädätys Dream Team, johon kuuluvat ne tutut Usual Suspects:…”

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2019/05/ulkoministerion-tyoryhman-ja-ylen.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”Hankkeen sihteeristönä ja ohjausryhmänä toimi kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen (pj) sisäministeriöstä, poliisitarkastaja Måns Enqvist Poliisihallituksesta, opetusneuvos Heli Nederström opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman oikeusministeriöstä. Lisäksi kokouksiin on osallistunut asiantuntijana hankepäällikkö Milla Aaltonen oikeusministeriöstä.” –
      https://www.kansalainen.fi/vihapuhetyoryhma-julkaisi-suosituksensa-vihapuheen-ja-nettikiusaamisen-kitkemiseksi-suomesta/

      Perustuslakiin kirjattua sananvapautta loukkaavan sensuuri-hankkeen takana on siis väistyvän hallituksen kolmen kokoomuslaisen punaporvari-ministerin johtamat ministeriöt – ja luonnollisesti myös PettUri Urpo, joka syksyllä silloisena sisäministerinä otti avosylin vastaan maahamme yli 30000 kolmannen maailman vapaamatkustajaa nauttimaan täysihoitoa suomalaisten veronmaksajien kustannuksella – ”vastuulliseksi” tunnettua kokoomuslaista politiikkaa, kuten J.Käteisen hallituskausinaan melkein 50 miljardilla eurolla kasvattama valtionvelkamme!

      Sisäministeri Mykkänenhän kävi viime vuoden lopulla Marokossa hyväksymässä "vastuullisesti" GCM-sopimuksen, joka lopullisesti vahvistettuna antaa kaikille rajattoman maailman halukkaille vapaamatkustajille oikeuden tulla nauttimaan suomalaisten veronmaksajien kustantamaa sosiaaliturvaa - jota riittää niin kauan kuin ulkomaiset lainanantajat antavat Suomelle mahdollisuuden edelleen kasvattaa jo nyt suureksi paisutettua ulkomaista valtionvelkaansa. Ks myös velkakello.fi

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Korjaus: "syksyllä silloisena sisäministerinä" piti olla "syksyllä 2015 silloisena sisäministerinä".

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  4. Puhdas identiteettipolitiikka toteutuu myös suurvaltatasolla. Ja kun samaistuminen ideologisiin identiteetteihin ratkaisee, työkaluiksi kelpaavat nimenomaan leimaaminen, projektiot, ilmiannot, ja identiteetin saastuttaminen. Välineellisellä järjellä ei ole enää mitään roolia, vain ilmaisulliset seikat ratkaisevat.

    Jos välineellistä järkeä käytettäisiin, emme pystyisi ymmärtämään mitään siitä mitä ympärillämme nyt tapahtuu. "Venäjä haluaa heikentää EU:a." Miksi? EU itsessään on vahvojen kansallisvaltioiden hajoamisen ja heikkouden merkki. Venäjän pitäisi päin vastoin tukea EU:n liittovaltiokehitystä, jos se haluaa avuttomaan tilaan vajoavan Euroopan.

    Mutta meille vain identiteetit merkitsevät. Ne ovat joukko jämähtäneitä mielikuvia ja uskomuksia -- usein täysin päinvastaisia ja todistelutarpeita eri suuntaan vieviä kuin miten asiat oikeasti ovat. Samaistumme hienoihin ideoihin, kuten "yhteinen vahva Eurooppa", ja noidumme ymmärryksemme ylimittaisilla, pelkkää skolastista käsiterealismia edustavilla yleiskäsitteillä, kuten "ihmisarvo- ja -oikeusideologioilla" -- mutta tämä kaikki on vain omaa suurta psyykkistä taantumaamme, joka yhä kipeämmin tarvitsee yhä projektiivisempia viholliskuvia. "Venäjä, Venäjä, Venäjä" on kolmesti kiellettynä todella käyttökelpoinen stiiknafuulia, yhtä toimiva woo-doo -kirous kuin vaikkapa "rasisti!!".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen tulkinnut nuo EU:n heikennyspuheet pelkäksi nousevaa poliittista voimaa vastaan suunnatuksia propagandaksi. Ikävä kuitenkin huomata, ettei tässäkään asiassa ole savua ilman tulta.

      Poista
  5. Puolalla on traagisempi Venäjä-historia kuin Suomella. Silti siellä on syntynyt potentiaalisesti Venäjää hyödyttävä "kansallinen käänne". Meillä ei synny koska "Putinin trolli" on leimoista pelottavimpia. -jussi n

    VastaaPoista
  6. Oliko se Itävalta, jonne on rakennettu kaksi venäläistä ydinvoimalaa ja jonka kaksi entistä pääministeriä on istunut pitkään venäläisten suurfirmojen hallituksessa?

    Terveisin Paavo Put(k)in

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!