maanantai 18. maaliskuuta 2019

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

Yle julkaisi Elinkeinoelämän valtuuskunnan maahanmuuttokyselyn tulokset. Niiden mukaan Oulun raiskausvyyhti ei juurikaan muuttanut ihmisten asenteita. Jutussa EVA:n tutkimusjohtaja ihmetteli tätä tulosta.

Minulle tulos kertoi sen, että maahanmuutosta on nyt keskusteltu riittävän paljon, jotta ihmisille on muotoutunut asiasta selkeä oma kanta. Todennäköisesti se on myös jossain määrin polarisoitunut, eli ne jotka ovat omaksuneet maahanmuuttokriittisen kannan ovat perustelleet sen omasta mielestään pätevästi. Ja sama koskee maahanmuuttolöperöitä.

Itse tutkimuksen tulokset vastaavat pitkälti omia näkemyksiäni, eli edustanen suomalaisten valtavirtaa tässä asiassa. Tai ainakin enemmistöä.

Näkemykseni mukaan Suomessa ei tarvita humanitaarisiksi maahanmuuttajiksi naamioituneita elintasopakolaisia mihinkään, joten heidän tuloaan pitää supistaa. Mieluiten EU-tasolla, mutta ellei se toimi niin kansallisesti.

Sen sijaan osaavien ihmisten työperäinen maahanmuutto on suomalaisille eduksi erityisesti silloin kun he tuovat maahan sellaista osaamista, josta meillä on pula. Heikosti koulutetun halpatyövoiman maahantuonnille en sen sijaan näe muuta tarvetta kuin suorittavan työn palkkatason laskemisen, mitä ei voi pitää koko yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisena. Ei ainakaan ennen kuin meillä on pula tällaisten töiden tekijöistä.

Todellisten humanitaaristen pakolaisten osalta on todettava, että heitä on lähtökohtaisesti autettava, mutta maailmalla on aivan liikaa kriisipesäkkeitä, jotta kaikki hätää kärsivät voisi sijoittaa Eurooppaan. Siksi heistä on huolehdittava lähellä kotiseutuaan tai mikäli he kaikesta huolimatta ilmaantuvat maanosaamme, mahdollisimman kustannustehokkailla ja väliaikaisilla ratkaisuilla.

Samalla on huolehdittava siitä, etteivät he aiheuta esimerkiksi Oulussa nähdyllä tavalla vaaraa kantaväestölle. Toisaalta osaaville ja kyvykkäille on varattava mahdollisuus myös eurooppalaisiin yhteiskuntiin integroitumiselle - tässä ehdottomana edellytyksenä tulee olla pysyvä työpaikka sellaisella palkkatasolla, ettei elämiseen tarvita veronmaksajien nettorahoitusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oulun tapahtumien poliittinen jälki on vahvempi kuin Turun terrori-iskun
Muslimimaahanmuuttajat ajautumassa ylisukupolviseksi etnis-uskonnollisesti leimautuneeksi alaluokaksi
Suomalaisten asenteet maahanmuuttoon ovat kohdallaan

22 kommenttia:

  1. Kyselyissä usein puhutaan vain maahanmuutosta, tyyliin "pitäisikö maahanmuuttoa lisätä vai vähentää".
    Maahanmuutossahan on suuria laadullisia eroja, jotka ovat kustannus- ja yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan täysin vastakkaisia. Humanitaarinen maahanmuutto on jokseenkin ikuinen rahareikä ja ongelma, kun taas koulutetun työvoiman tulo voi olla hyödyllistä, jos tulijat sijoittuvat alalle, jonka tuotteita joku on valmis ostamaan, eivätkä tule verorahoilla kustannetun maahanmuuttoteollisuuden palvelukseen.
    Suomi sijaitsee arktisella alueella, ja on suurin piirtein kalleimpia paikkoja maailmassa ihmisen elää. Sen vuoksi on täysin järjetöntä rahdata tänne ihmisiä alueilta, jossa eläminen maksaa murto-osan siitä kuin täällä.
    Olemme nyt hetken eläneet korkeasuhdanteen aikaa, mutta silti Suomi ottaa velkaa. Velalla rahoitetaan humanitaarista maahanmuuttoa. Lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat maksamaan tätä velkaa. Tämä on moraalisesti väärin.
    Humanitaarinen maahanmuutto tulee primitiivisiltä alueilta, ja sen mukana tulee rikollisuutta, väkivaltaa ja naisten aseman polkemista. Islam on yhteiskunnan syöpä.
    Suomen väestömäärä vastaa maailman mittakaavassa suurehkon kaupungin väestömäärää. Meillä ei yksinkertaisesti voi olla resursseja toimia maailman sosiaalitoimistona, tyhmimmänkin maailmanhalaajan luulisi ymmärtävän sen.
    Näin ollen humanitaarinen maahanmuutto pitäisi lopettaa kokonaan vahingollisena toimintana.

    VastaaPoista
  2. Ihan ullatus, tuli puskasta kuin irakiaano.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyksiä saa myös oikeudesta :(

      IL eilen:

      "Lapsen raiskannut selvisi ehdollisella - oikeus: ”Vankeus haittaisi sosiaalista selviytymistä”
      Mies oli löytänyt seksuaalisesti kokemattoman uhrinsa Facebookista. Oikeus kuitenkin sympatisoi raiskaajan ankeita taustoja ja määräsi vankeustuomion ehdolliseksi.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f2b5b676-6bf3-47c1-ba96-226056ecf727

      Artikkelista poimittua:

      Pohjois-Karjalan käräjäoikeus katsoi, ettei miehen syyllisyydestä jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

      Raiskausta arvioidessaan oikeus katsoi, että sukupuoliyhteys oli ollut vastaajan harjoittamattoman ”hellittämättömän väkivallan seurausta”.
      Vaikka oikeuden mukaan väkivalta oli lajissaan lievää, se oli ollut riittävä murtamaan asianomistajan tahdon.

      Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1998 syntyneen Ismael Kaban kahden vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta.
      Tuomio määrättiin ehdollisena.

      Poista
  3. Oma vaimo on tullut Suomeen Japanista. Aluksi hän opiskeli Suomessa sairaanhoitajaksi, toki oli jo Japanissa valmistunut yliopistosta sairaanhoitajaksi. Maahanmuuttovirasto oli tarkka aina oleskelulupaa hakiessa, että tilillä on tarpeeksi rahaa, että voi itseään elättää oleskeluluvan ajan.
    Opiskelujenkaan ajalta hän ei saanut mitään tukea vaan kaikki oli maksettava itse.
    Omaan ymmärrykseen ei mahdu, että minkä takia turvapaikan hakijoille sitten pitäisi kustantaa ihan kaikki. Omasta mielestäni turvapaikka pitäisi olla vain väliaikainen, eikä tarkoituksena saisi olla se, että turvapaikan hakija jäisi automaattisesti Suomeen.
    Mutta Suomi on kuitenkin saanut erittäin hyvän ja ahkeran sairaanhoitajan Japanista joka ei herkästi edes mistään valita. Sellaista maahanmuuttoa todellakin toivoisi lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japanilainen vaimo ei sovellu EU kalergisuunnitelman raameihin....

      Poista
  4. Kuten kaikissa kyselytutkimuksissa joissa mitattavana ovat "asenteet" niin tässäkin tulos ilmentää vain tai korkeintaan tapoja joilla yleisessä "keskustelussa" reagoidaan tiettyihin avainkäsitteisiin ja kieli-ilmaisuihin. Jos ilmiöitä nimettäisiin -- kuvattaisiin ja selitettäisiin -- alusta asti oikealla tavalla -- niin että yleiskäsitteitä vältettäisiin ja eri ilmiöt erotettaisiin toisistaan eri käsitteillä, silloin kyselyjen tuloksilla olisi edes sen verran pohjaa että asiasisällöllinen keskustelu mahdollistuisi.

    Nyt nämä "kyselytutkimukset" ovat yhtä tyhjän kanssa. Esimerkiksi kaiken kokoava avainkäsite -- tuo "maahanmuutto" -- ei tarkoita yhtään mitään. Se on täydellistä keskiaikaista käsiterealismia, sen tehtävä on virittää tietty yleinen mielentila, vähän samaan tapaan kuin sana "Jumala" virittää hartaan tunnelman koko seurakunnan keskuuteen.

    Niin sanotun "mielipiteensä" ilmaisijat ovat samanlaisia mielenosoittajia kuin Tenavien Ressu-koira, joka sarjakuvassa marssii antaen kylttiä: "Poistakaa paha maailmasta!" Jaska katselee touhua ja toteaa: "Sinun pitäisi määritellä tuo 'paha' vähän tarkemmin." Ressu menee vaikean näköiseksi, pähkäilee ja pähkäilee, rustailee sitten kylttiinsä lisää tekstiä. Nyt siinä lukee: "Poistakaa KAIKKI paha maailmasta!"

    Kaikki puhe "maahanmuutosta" pitäisi lopettaa kokonaan. Sellaista asiaa ei todellisuudessa ole olemassa. Historiallisesti voimme puhua "siirtolaisuudesta", "pakolaisuudesta", poliittisesti vainottujen yksilöiden "turvapaikoista" -- mutta se ilmiö johon meidän nyt tulisi reagoida ja ottaa kantaa ei ole mikään näistä, vaan se on kansainvaellus. Toistan: se on ihmisen historian toistaiseksi pahimmin uhkaava, ylivoimaisesti valtavimpiin ihmisvirtoihin tulevalla vuosisadalla kasvava, Euroopan moninkertaisesti kokonaan alleen hautaava kansainvaellus.

    Se tulee olemaan niin hallitsematon ja hurja juttu, ettei tietysti ole ihme, jos haluamme panna päämme mahdollisimman suurten yleiskäsitteiden pensaisiin. Siksi puhumme mieluummin "maahanmuutosta" kuin Afrikan väestöräjähdyksestä. Ja siksi väistämme myös kaikki keskeiset ja kiopeimmät ongelmat -- esimerkiksi sen, miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat. Etteivät keskenään eritasoiset ja sosiodynaamisilta voimiltaan erisuuntaiset kulttuurit koskaan sopeudu, vaan ainoastaan repivät toisensa riekaleiksi ja ajavat yhteiskunnat kahtiajakojen, radikalisoitumisen ja väkivallan kieretisiin. Ettei ole odotettavissa mitään ehjää ja kehittyvää, vaan ainoastaan yhteiskuntien hajoamista ja taloudellinen, sosiaalinen, terveydellinen ja myös tiedollis-kognitiivinen romahdus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IS 14.12.2018

      "Kaksi kuvaa kertoo, miksi Afrikan väestönkehitys on yksi Euroopan suurimmista haasteista – Mykkänen luvuista: ”Dramaattisia”

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005931738.html

      Artikkelista poimittua:

      Afrikassa asuu tänään noin 1,2 miljardia ihmistä, eli noin kaksi kertaa enemmän kuin Euroopassa.

      YK:n ennusteen mukaan luku nousee vuoteen 2050 mennessä 2,4 miljardiin, eli nelinkertaiseksi Euroopan väkilukuun verrattuna.

      Vuoden 2100 ennusteen mukaan maanosassa asuisi jo 4,2 miljardia ihmistä, ja samalla yli kolmannes koko maailman väestöstä.
      --------------------------

      EU: "Väestömäärä (miljoonaa henkeä) 2015 yhteensä 508 miljoonaa"

      https://europa.eu/european-union/sites/europaeu/files/population_fi.pdf

      EU-maissa väestönosalta puhutaan miljoonista ja siis Afrikan kohdalla miljardeista.
      Miten läntinen Eurooppa selviää tästä pullistumasta?
      Saa nähdä miten asenteiden käy? Italiassahan on jo hiukan kokemusta tummista tulijoista...ja vaalituloshan oli sen mukainen kun ihmisillä on mitta täynnä.

      Poista
    2. Se ettei Eurooppa pysty kehittämään mitään yhteistä puolustautumista tulevaa massamittaista invaasiota vastaan kertoo aika karua kieltä siitä mikä systeemi EU kaiken kiiltokuvamaisen käsitekuorrutuksen alla on. Se on systeemi, joka tarjoaa hyvin lyhyttä taloudellista hyötyä niille, jotka haluavat valjastaa kansallisvaltiot vetämään myös niitä velkarekiä, joita täysin erilaatuista ihmisyyttä edustavan väestön määrätön lisääminen väistämättä aiheuttaa. -- "Maahanmuuttoystävällinen" EU on todellinen maailman suursijoittajien paratiisi.

      Se on todella Suuri Yhteinen Valhe, tämä "maahanmuutto". On vain ajan kysymys, milloin "ilmastonmuutoksesta" voidaan päästää irti ja keskittää kaikki numeerisesti luotava raha maahanmuuttokysymyksiin. Kaikki on kohta käsitteellisesti valmiiksi pedattua -- tarpeeksi uskottavat, niin taloudelliset kuin humanistisetkin käsitteistöt ovat jo vahvat ja vakiintuneet, eikä kukaan kohta pysty potkimaan tutkainta vastaan tulematta saman tien mitätöidyksi "populisti"- tai "rasisti"-leimoilla.

      Taloususkonto on oman aikamme uusi suuri maailmanuskonto, valtauskonto, ja "rahaan" kuuluva pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma on kaikessa lapsenomaisuudessaan Suurin Realiteetti mitä pankkiirit, poliitikot ja niin sanotut "intellektuellit" käytännössä tunnustavat. "Raha" on "Jumala" -- se on todellinen yleiskäsitteiden yleiskäsite, jolla on täydellinen kyky noitua viisaskin ymmärrys. On ihan saman sarjan ymmärtämättömyyttä puhua numeerisen rahan kasvattamisesta kuin puhua minkä tahansa uskonnon kaikkivoivista jumalista. Valtiot voivat kasvattaa velkaa vaikka BKT:n kasvu olisi pelkkää epäsosiaalisen väestömäärän lisäämistä ja sosiaalisen häiriön korjausyrityksiä.

      Meidän ei pitäisi puhua "maahanmuutosta" eikä muutenkaan käyttää ymmärrystä noituvia yleiskäsitteitä. Yleiskäsittellisestä ajattelusta tulee aina uskontoa. Jumala on oikea yleiskäsitteiden yleiskäsite. Kun mitataan suomalaisten "asenteita" tätä "maahanmuuttoa" kohtaan, tulokseksi saadaan vain kartoitus siitä miten tietyt käsiterealismia edustavat avainkäsitteet ja kielenkäyttötavat ovat lanseerautuneet yleiseen "keskusteluun".

      Ja "Jumalasta" puhuminen tässä yhteydessä on yksi yhteen resonanssi. "Jumala" on todellinen yleiskäsitteiden yleiskäsite.

      Uskovaiset voivat puhua "Jumalasta" toisiaan syvästi ymmärtäen, vaikka heillä jokaikisellä olisi asiasta täysin päinvastainen käsitys kuin yhdelläkään toisella -- kaikki seurakuntalaiset ovat kuin kukin mustan säkin päähänsä vetäneitä uskontunnustajia, jotka kokevat yhteenkuuluvuutta ja hokevat toisilleen: "Älkää peljätkö, tässä me olemme samassa pimeässä huoneessa kaikki."

      Poista
  5. ”Minulle tulos kertoi sen, että maahanmuutosta on nyt keskusteltu riittävän paljon, jotta ihmisille on muotoutunut asiasta selkeä oma kanta”.

    Huomaan, että näin on käynyt ainakin minun kohdallani jo muutama vuosi sitten. Ja tällaiseksi se on muotoutunut. On periaatteessa kolmenlaista maahanmuuttoa.

    Ensimmäinen on se perinteinen siirtolaisuus, jossa muuttaja tarvitsee työtä ja vastaanottava maa tekijöitä. Edut ovat yhteneväiset. Keskustelu käydään lähinnä tarveharkinnan ympärillä.

    Toinen on se, jossa tulija on hengenvaarassa ja tarvitsee turvapaikan. Tähän tarvitaan, hyvin perustellusti, turvapaikkasysteemiä. Lähtökohtaisesti turvapaikantarve on määräaikainen, se kestää niin kauan kuin hengenvaara kestää. Aikanaan sitten turvapaikkaperusteinen maahanmuutto voi muuttua perinteiseksi siirtolaisuudeksi, jos tulijan ja vastaanottajan edut osoittautuvat yhteneviksi. Keskustelu käydään lähinnä sen ympärillä, kuinka vakava vaara oikeuttaa turvapaikkaan.

    Nämä kaksi ovat hyvin perusteltuja maahanmuuton perusteita ja noista lähtökohdista voidaan käydä rationaalista keskustelua.

    Kolmas on se, jossa maahantulon motiivina on pyrkimys elatusautomaatin hankkimiseen väitetyn turvapaikan tarpeen tai muun tekaistun syyn varjolla tai suoranainen halu kohdemaan vahingoittamiseen esimerkiksi terroristisella toiminnalla. Suhtautumiseni tällaiseen on ehdottoman kielteinen.

    VastaaPoista
  6. Asenteellisuutta?

    Teuvo Hakkaraisen vaalimainos herättää hämmennystä: "Matu tarkoittaa maaseudun tulevaisuutta"
    Rikosoikeuden professorin mukaan mainokset lähestyvät kiihottamista kansanryhmää vastaan.

    https://yle.fi/uutiset/3-10694607

    Artikkelista poimittua:

    Perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen auto julistaa "Matu, mistä tulet? Sinne menet!" ja "Turvapaikkaturistit ulos joka ukko".
    ...
    – Matu on maaseudun tulevaisuus. Jos joku sen on väärin ymmärtänyt, niin saa minun puolestani ymmärtää, Hakkarainen sanoo.
    ...
    Mutta mitä silloin tarkoittaa koko lause tulemisesta ja menemisestä?

    – No se tarkoittaa, että mistä sinä tulet, sinne takaisin... Pikkuisen ehkä olisi pitänyt laittaa pitempi kirjoitus, Hakkarainen sanoo.

    Turvapaikkaturisteilla taas Hakkarainen tarkoittaa paperittomia.

    – Katson, että he elävät täällä yhteiskunnan siivellä, ja heidät pitää saada lähtemään pois.
    ---------------------------

    Kuva autosta esim. täällä:

    https://pt-media.org/2019/03/17/vaaliehdokkaiden-paras-autoteippaus-teuvo-hakkaraisella/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä äänestän Hakkaraisen Teuvoa. Nämä punkussa marinoidut asiantuntija professorit ja tesantit jotka ovat ajat sitten siirtyneet jonnekkin rinnakkaiseen virtuaalitodellisuuteen ovat maamme akateemisenmaailma syvimmän rappiotilan olioita.

      Poista
    2. Ääni Perussuomalaisille on ääni suomalaisten puolesta holtitonta haittamaahanmuuttoa vastaan. Mikään muu puolue ei siinä asiassa auta. Keskusta ja kokoomus ovat nyt todellakin näyttönsä antaneet, ja vihervasemmiston maahanmuuttopolitiikka on katastrofi.

      Poista
  7. Tänä aamuna:

    "Mies avasi tulen raitiovaunussa Utrechtissa Hollannissa, useita loukkaantunut"

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e9333649-a766-4684-a98f-f40b904a4e22

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IL tänään:

      "Poliisi etsii turkkilaismiestä Utrechtin ampumisvälikohtauksesta epäiltynä, ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa"
      Hollanin poliisi kertoo etsivänsä 37-vuotiasta turkkilaista miestä Utrechtin ampumisvälikohtauksesta epäiltynä.

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/e9333649-a766-4684-a98f-f40b904a4e22

      Artikkelista poimittua:

      Poliisi etsii 37-vuotiasta turkkilaista Gökman Tanis -nimistä miestä, jonka se epäilee ampuneen useita ihmisiä raitiovaunussa aamupäivällä Utrechtissa Hollannissa.

      Poista
  8. Yle tänään:

    "Tyttöjen silpominen on Suomessa rikos – Aiheen käsittelyn välttely terveydenhuollossa "on täysin vääränlaista kulttuurin kunnioitusta"

    https://yle.fi/uutiset/3-10677396

    Artikkelista poimittua:

    – Äitejä, joiden kulttuurissa silpominen koskettaa lähes jokaista naista, tulee jatkuvasti uusia.
    Siksi myös Suomessa syntyvät vauvat ovat vaarassa joutua silpomisen uhreiksi ja asiaa ei voida edelleenkään ohittaa, Essak sanoo.

    “Silpomisasia pidettävä esillä myös päiväkoti- ja kouluiässä”
    Mahdollista silvotuksi joutumisen uhkaa ei saisi Batulo Essakin mukaan unohtaa myöskään lastenneuvolakäynneillä tai silloin, kun tyttö on jo päiväkodissa tai koulussa.
    Silpomista tapahtuu. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan silpomista tapahtuu vauvaiästä noin 15 ikävuoteen.
    Somaliassa 95 prosenttia silpomisista tapahtuu tytön olessa 4 – 11–vuotias.
    --------------------

    Silpominen ei kuulu kantasuomalaisten kulttuuriin - se on tulijoiden tuomaa.
    Hyvä esimerkki kulttuurien erilaisuudesta - ja myös asenteiden.
    Suomalainen äiti ei julmasti silpoisi tytärtään.

    VastaaPoista
  9. HS tänään:

    "Isisin kalifaatista palataan nyt pakosta – palaajat ovat Suomelle suurempi turvallisuus­riski kuin aiemmin"
    Tutkija: Taistelijoiden oikeuteen saaminen tulee olemaan haastavaa

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006039386.html
    -----------------

    Tappajat tulossa takaisin ja nykyhallitus täysin kyvytön asian suhteen!

    VastaaPoista
  10. Professori käyttää juuri oikeaan osuvaa ilmaisua: "humanitaarisiksi maahanmuuttajiksi naamioituneita elintasopakolaisia":

    "YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina.

    Italiaan saapui viime vuonna 181 436 maahanmuuttajaa YK:n raportin mukaan. Suurin osa heistä saapui Välimeren yli. Vain 4808 heistä sai Italiasta turvapaikan, ja 90 334 hakijaa julistettiin laittomiksi.",
    https://www.nykysuomi.com/2017/04/26/alle-3-valimeren-yli-italiaan-tulleista-pakolaisista-sai-turvapaikan/

    On vaikea uskoa, että Brysseliä kumartavien PettUri Urpon ja Lesta-Sipilän syksyllä 2015 tervetulleiksi kaiuttamat ja avosylin vastaanottamat 30000 partalasta olisivat kokonaisuutena olleet muunlaista joukkoa. Sitä paitsi silloinen sisäministeri Orpo olisi Dublinin sopimuksen perusteella voinut käännyttää koko tuon joukon takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin.

    Maamme johtava VALE-/PROPAGANDA-media Brysselin Pravda käyttää noista maahantunkeutuvista elintasopakolaisista petollisesti aina vain ilmaisua "siirtolaiset" - kieroa tietoista valveutumattomien lukijoiden aivopesua hyväksymään "monikulttuuri" eli Brysselin Kalergi-suunnitelman mukainen suomalaisten ja muiden eurooppalaisten valkoinen kansanmurha:

    ""Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be "New Norm"",
    https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. Yle tänään:

    Raiskaaja sai jäädä Suomeen, pikkurikollinen karkotettiin Venäjälle – MOT selvitti: kolmasosa seksuaalirikoksen tehneistä saa jäädä Suomeen
    Joka kolmas seksuaalirikokseen syyllistynyt sai jäädä Suomeen, käy ilmi Yle MOT:n selvityksestä.

    https://yle.fi/uutiset/3-10694725

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/18/rikosten-perusteella-karkotettavien-irakilaisten-maara-kolminkertaistui-mukana
    tai
    Katso koko MOT:n selvitys TV1:ltä kello 20 tai Yle Areenasta.

    VastaaPoista
  12. Yle tänään:

    Kansanedustajat hyväksyivät eläkkeensä lakkauttamisen – tilalle niukempi sopeutumisraha

    https://yle.fi/uutiset/3-10695275

    mutta hyvä-veli-kerho ja hyvä-sisko-kerho toimivat:

    Yle 24.5.18

    "Sopeutumiseläkkeen lakkautuksen mukana yllätys: yli 15 vuoden takaisille ministereille kaavaillaan lisäeläkettä"
    Rahaa voisi hakea kansanedustajan täyden vanhuuseläkkeen päälle, kun parempituloisista ministerin, EU-edustajan tai puhemiehen pesteistä on ehtinyt kulua yli 15 vuotta.

    https://yle.fi/uutiset/3-10219611

    Artikkelista poimittua:

    Puolueiden ryhmyreiden sopimuksen allekirjoittivat kaikki poliittiset puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta.
    ...
    ...
    Ylen tavoittamista puolueiden ryhmänjohtajista tai neuvotteluihin osallistuneita kukaan ei tunnu täsmällisesti tietävän,
    keitä sopeutumisraha-asian helmoissa rantautunut laki lisäeläkkeistä oikein koskee.
    Eikä myöskään sitä, minkä suuruisista ekstraeläkkeistä on kyse.
    ...
    ...
    Kukaan ei kerro mitään kaavailluista summista.
    Valistunut ulkopuolinen arvio kertoo, että kyse voisi olla 4 000 euron kansanedustajan täyseläkkeen päälle maksettavasta ehkä 2 000 euron lisästä.
    Tämä on siis pelkkä arvaus, sillä mitään valmista ei vielä ole.
    ----------------

    Päivän pisteet menevät perussuomalaisille!
    Asia kuin asia niin asenne on kohdillaan!

    VastaaPoista
  13. "Maahanmuutot ja Suomen julkinen talous: Osa 2: Elinkaarivaikutukset"

    https://www.suomenperusta.fi/julkaisu/maahanmuutot-ja-suomen-julkinen-talous-osa-2-elinkaarivaikutukset/

    Artikkelista poimittua:

    Tutkimus osoittaa, että 20-24 vuotiaana Irakista tulevan muuttajan keskimääräinen elinkaarivaikutus Suomen julkiselle taloudelle on -690 000 euroa ja
    lasten vaikutukset mukaan ottaen -844 000 euroa.
    Keskimääräisen Somaliasta tulevan muuttajan elinkaarivaikutukset ovat taas -951 000 euroa ja lasten vaikutukset huomioiden mukaan -1 343 000 euroa.
    -------------------

    Minun asenteeni turhakkeiden suhteen on tästä lähtien yhtä paljon miinus-merkkinen kuin kyseiset summatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle kommentti:

      "Perussuomalaiset tutki: Pakolaisten vastaanottaminen Irakista ja Somaliasta ei kannata taloudellisesti – mutta laskelmasta päätettiin jättää pois auttamisen arvo"

      https://yle.fi/uutiset/3-10695029

      Poista
  14. Suomen talousongelmista voitaisiin varmaan huomattava osa hoitaa jo sillä, että intergoitumsihaluttomat, fanaatikot, elintasopakolaiset ja rikolliset heivattaisiin hiitteen täyshyysäyksen piiristä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!