tiistai 17. tammikuuta 2017

Koulutus ei takaa ymmärrystä

On hämmentävää kuinka ymmärtämättömiä korkeasti koulutetut ihmiset voivat olla. Esimerkiksi tämän aamun lehdessä pakolaisbisneksestä taloudellisesti hyötyvän lääkärin Ari Mönttisen mukaan kaikille Suomeen saapuville henkilöille tulisi antaa heti kättelyssä työlupa ja verokortti, jotta he voisivat hankkia itse toimeentulonsa.

Mönttisen mieleen ei ole ilmeisesti juolahtanut ajatustakaan siitä, mistä nämä verokortilliset kielitaidottomat ja usein myös lukutaidottomat saisivat sen työpaikan, josta maksetulla palkalla he voisivat elättää itsensä? Eiväthän pelkkä työlupa ja verokortti kai ketään elätä, vaikka kotoutustoimena jonkinlainen työnteko esimerkiksi vastaanottokeskuksen ruokaa ja asumista vastaan olisikin todennäköisesti hyvä. Sitä Mönttinen tuskin kuitenkaan tarkoitti.

Mönttinen moitiskeli myös viranomaisten pyrkimystä poistaa maastamme ne tulijat, joiden kohdalla oikeus turvapaikkaan ei ole täyttynyt. Erityisesti työpaikan löytäneiden poistamista hän piti "järjenvastaisena".

Mönttinen on oikeassa siinä, että työpaikan löytänyt turvapaikanhakija, jonka työnantaja haluaa pitää yrityksessään töissä, saattaisi olla suomalaiselle yhteiskunnalle hyödyksi. Kuten viimeksi pari päivää sitten kirjoitin, tätä eli työperäistä maahanmuuttoa varten on maahamme luotu ihan oma järjestelmä, jonka kautta asia voidaan järjestää. Hänen mainitsemaansa ongelmaa ei siis todellisuudessa ole olemassa.

Aamun lehdessä oli myös opiskelijan kirjoitus. En tiedä minkä tason opiskelijasta oli kyse, mutta myös hänen kohdallaan ymmärryskyky näytti olevan peräti rajallinen.

Hän nimittäin halusi poistaa turvapaikanhakijalta velvollisuuden osoittaa turvapaikantarpeensa. Tämä siis tilanteessa, jossa oleskelulupia myönnetään paperinsa hukanneille vain sen perusteella, että heidän kertomuksensa on looginen ja yksityiskohdiltaan uskottava. Ja epäselvissä tapauksissa tulkinta tehdään aina turvapaikanhakijan eduksi.

Molempia aamun lehden mielipidekirjoittajia yhdistää se, etteivät he ymmärrä vapaan maahanmuuttopolitiikan johtavan humanitaarisen maahanmuuton räjähdysmäiseen kasvuun. Tämä nähtiin joitain vuosia sitten kun maahanmuuttajien saaman käteisen rahan väheneminen johti Suomeen suuntautuneen tulijavirran kääntymiseen Ruotsiin.

Räjähdysmäisen humanitaarisen maahanmuuton seuraukset taas johtavat epäterveisiin ilmiöihin, kuten vaikkapa Ruotsin maahanmuuttajalähiöistä tai Ranskan ja Saksan terroriteoista voidaan päätellä. Sellaista tuskin toivoo kukaan Suomeen, eivät edes edellä mainittu lääkäri ja opiskelija.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimitusjohtaja Pauli Salminen afgaanipoikien asialla
Kuka valittaisi maahanmuuttoviraston myönteisistä päätöksistä?
Holtittoman maahanmuuttopolitiikan vaarat realisoituivat Ruotsissa




11 kommenttia:

  1. Verokortti ja työlupa ei ratkaise mitään jos ei ole työhaluja.
    Olen näitä muutaman nähnyt,kovat on puheet,suomeen haluttiin koska täällä on korkeatasoinen koulutus mutta suomenkielenkursseille ei viitsitä osallistua.Milloin bussi jätti,milloin nukuttiin liian pitkään tai kaveri ei tullut.Töitä haluttaisiin kyllä tehdä,jos voisi esimerkiksi ajaa taksia muutaman tunnin silloin kun itseä huvittaa.Muutossa voisi auttaa kunhan hyväksytään parin tunnin myöhästyminen.Ottamatta kantaa kielitaidottomuuteen,turvallisuuteen tai työnantajavelvotteisiin,tulee olemaan erittäin haastavaa työllistää ihmisiä jotka eivät pysty noudattamaan aikatauluja tai jotka lopettavat työnteon heti kun ei huvita tai kun tulee jotakin tärkeämpää.

    VastaaPoista
  2. Yksi Suomen suuri ongelma on juuri korkeasti koulutettujen puusilmäisyys. Heillä on enemmän valtaa kuin kansalla keskimäärin ja he käyttävät valtaa suomalaisia vastaan.

    Minun on yhä vaikeampi ymmärtää, millainen yhteiskunta tuottaa niin tietämätöntä ja ymmärtämätöntä joukkoa kuin nämä suvaitsevaiset ihmiset ovat. He eivät erota miljoonaa miljardista.

    Pauli Vahtera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pauli Vahteralle suuret kiitokset hyvistä kirjoituksista Iltalehdessä.

      Poista
  3. Ehdottomasti pitäisi lyödä kaikille tulijoille diskorahan sijasta työlupa kouraan ja toivottaa onnea matkaan, eikä edes käsitellä mitään turvapaikkahakemuksia. Suoraan vaan tervetuloa. Toki lisäksi niin että sosiaaliturvan piiriin on asiaa vasta vaikkapa viiden työvuoden jälkeen.

    Tällä systeemillä jäisi kokonaan pois se porukka joka olisi tulossa vain nauttimaan elämästä sosiaaliturvan varassa.

    VastaaPoista
  4. Tuntemattoman Hietanen ihmetteli kauhiast, kuinka kukaan voi niin rakastaa rätei ja lumppui. Minä taas ihmettelen kauhiast, kuinka kukaan voi suoltaa jatkuvasti tommotissi henkisiä rätei ja lumppui, kuin tuo lääkäri ja opiskelija ja monet muut. Mahtaako se olla sitä, että ensin hoetaan mielessä sitä mantraa, että nyt on koittanut totuuden jälkeinen aika ja sitten on itsekin siihen siirrytty. Yhden ryhmän noiden juttujen suoltajista tietysti muodostavat maahanmuuttoliiketoiminnasta hyötyvät ja heidän trollinsa. Mutta sitten tuntuu olevan melkoinen joukko niitä, jotka ovat liikkeellä naiivilla mutta vilpittömällä mielellä, ja melkoinen osa heistä jopa akateemisen koulutuksen saaneita. Heillä siis voi olettaa olevan jonkinlainen kyky loogiseen ja kriittiseen ajatteluun. He vain eivät sitä kykyä halua tai uskalla käyttää. Mistähän moiseen tautiin mahtaisi lääke löytyä.

    VastaaPoista
  5. Lääkäriksi opiskeleva kiertää opiskeluaikanaan töissä ja harjoittelemassa eri sairaaloissa,jos on lisäansioiden tarve voi verokirja mukana kiertää keikkalääkärinä.Kaikesta tästä muodostuu käsitys että töitä kyllä on (kaikille),kunhan muistaa verokirjan.Harva ammattikunta on niin irti todellisuudesta.Ei tiedetä maitopurkin hintaa kun ei ole koskaan sitä tarvinnut miettiä.Kirjoitetaan potilaalle 200e lääkkeet ja ihmetellään miten niin ei ole varaa.Meillä on akateemisia ihmisiä jotka elävät kuplassa,eivät sitä itse tiedä ja pyrkivät asiantuntijaksi toistenkin elämään.

    VastaaPoista
  6. Toimittajat pitänee silti kärkisijaa tässä tyhmyydessä.

    VastaaPoista
  7. Opiskelija on Changemaker-aktiivi. Näitä maailmanparantajia meillä riittää. Kenellekään heistä ei vaan ole selvinnyt, että suomalaiset eivät voi koko maailmaa parantaa. Heidän looginen päättelykykynsä ja asioiden hahmottamiskykynsä eivät ole yhteneväiset reaalimaailman kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei ole mahdotonta sille, jonka ei tarvitse tehdä sitä itse. Ja lähes poikkeuksetta se on helpompaa kuin omien asioiden hoitaminen tuottavan työn avulla.

      Poista
  8. Ymmärryksen puute ei tarkoita viattomuutta kun syyllisiä ryhdytään etsimään ja rankaisemaan ankarimman mukaan...

    VastaaPoista
  9. Professori on nostanut viime aikoina esille valtalehtien lukijakeskusteluja, joissa tuetaan vapaampaa maahanmuuttoa.

    Ajatelkaapa, mitä valtaa suuren lehden ko. palstojen managerit käyttävät: olemme antaneet tilaa julkiselle maahanmuuttokeskustelulle, sanoo lehden edustaja, eikä valehtele lainkaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!