tiistai 10. tammikuuta 2017

Pitäisikö kehitysapu ja elintasopakolaisten palautukset sitoa yhteen?

Jihadistien tekemät terrori-iskut ovat johtaneet Saksassa ehdotukseen, jonka mukaan Pohjois-Afrikan maita vaaditaan kehitysavun vastineeksi ottamaan vastaan kielteisen turvapaikan saaneet kansalaisensa. Kyse ei siis vielä ole päätöksestä vaan ainoastaan ehdotuksesta. Siten on jännittävä nähdä, minkälaisin argumentein sitä mahdollisesti vastustetaan.

Suomessa ei ole vielä esiintynyt varsinaista islamilaista terrorismia, vaikka turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden tekemät rikokset ovatkin nopeasti yleistyneet. Sen sijaan turvaa tarvitsemattomien elintasopakolaisten tahdonvastaisesta palauttamisesta on neuvoteltu.

Siinä yhteydessä ministeri Paula Risikko (kok) on vakuuttanut, ettei keskusteluissa ole puhuttu rahasta - eli kehitysavun sitomisesta omien kansalaisten vastaanottamiseen. Siten on jännittävää nähdä, minkälaista keskustelua Saksan keskustelunavaus herättää Suomessa. Etenkin jos se johtaa elintasopakolaisten ja rikollisten vastaanottamisen ja kehitysavun kytkemiseen Saksassa.

Minusta kysymys on itsestäänselvyydestä. Jos joku valtio katsoo, ettei se ole valmis ottamaan kansalaistaan kotimaahansa, on nähtävä, ettei sitä kiinnosta myöskään ilmaisen rahan vastaanottaminen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afgaanien palautukset voivat alkaa
Ovatko irakilaiset nykypäivän inkeriläisiä?
Paljonko kolmen viikon ja 1300 turvapaikanhakijan tahti maksaa?
 


14 kommenttia:

  1. Tämä on yksi eurooppalainen ja suomalainen tyhmyys. Itse olen tästä kirjoittanut jo vuosia sitten. Ilman muuta kehitysapu ja palautukset pitää koplata yhteen. Kummallista, että tällaisesta pitää edes keskustella. Asian olisi tullut olla hallitusohjelmassa ja edellisten hallitusten aikana. Voiko nykyhallituksessa tällaisesta syntyä edes erimielisyyttä.

    Jos joku ministeri ei näitä halua yhdistää, niin hän ei ainakaan ole suomalaisten asialla. Se olisi vakuuttava todistus siitä, ettei ketään todellisuudessa edes haluta palauttaa, vaan jokaisesta tänne tulleesta pidetään kaksin käsin kiinni.

    Pauli Vahtera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "yksi ... tyhmyys"
      Tiedän, itsellänikin anglismit tuppaavat hiipimään tekstiini vähän väliä. Mutta kamala niitä on lukea! Monesti joudun kirjoittamaan kommentit uudelleen häpeissäni, jos huomaan asian.

      "Ruotsalaisia emme ole, amerikkalaisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia!"

      Poista
  2. On täysin selvää, että kielteisen päätöksen saaneet ja laittomasti maassa olevat tulee poistaa Suomesta esim. palauttamalla kotimaahansa.
    Jos vastaanottava taho hangoittelee vastaan, tulee siitä olla seuraus - se on itsestään selvyys kuten Professori totesi.

    Täysin selvää on myös etteivät henkilöt, jotka saavat elantonsa kehitysavun piiristä tai toiminnasta pakolaisten kanssa,
    pysty asiasta asiallisesti keskustelemaan tai argumentoimaan näkemystään, että Suomen on elätettävä kaikki muualta tulleet.

    "Keskustelu" menee älämölöksi ja meidät, jotka ajattelemme kotimaamme parasta,
    teilataan taas kerran rasisteiksi.

    VastaaPoista
  3. Kehitysapu pitää ensisijaisesti sitoa väestönkasvua rajoittaviin toimiin kohdemaassa ja toissijaisesti palautuksiin. Ylipäätään jotenkin pitäisi tehdä tehdä selväksi että jos kohdemaa, ei kykene hallitsemaan kansalaisiaan, ei kehitysapua tule. Tai oikeastaan lopettaisin koko kehitysavun, hukkaan se menee joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  4. 3. Yhteiskuntien demokraattisuus ja toimintakyky: Kansanvalta, ihmisoikeuksien kunnioittaminen...

    Ulkoministeriön mukaan tuossa on yksi kehityspolitiikan painopistealueista.

    Nythän sattuu olemaan niin, että eräs näistä tärkeimmistä ihmisoikeuksista on oikeus kansalaisuuteen. Kieltämällä kansalaistensa maahan pääsyn todellisuudessa nämä maat syyllistyvät ihmisoikeusluokkauksiin. Näin ollen onkin täysin perusteltua lopettaa kehitysapu ja pyrkiä ko. hallituksia kannustamaan ihmisoikeuksien noudattamiseen.

    VastaaPoista
  5. Ilman muuta palautukset ja kehitysapu pitää nivoa yhteen. Tosin kehitysavusta pitäisi luopua kokonaan ylipäätään; se on kuin rahaa heittäisi kankkulan kaivoon.

    VastaaPoista
  6. Vaikka palautussopimukset saataisiinkin aikaiseksi ei se suuria linjoja muuta.
    Ruotsi palautti vaivoin 14afgaania,mukana koneessa oli 25 vankeinhoidon virkamiestä,palautusta vastustettiin vasemmiston toimesta,se siirtyi moneen kertaan.Viimein hinnaksi tuli lähes miljoona euroa.Afgaaneja jouduttiin raudoittamaan lennon ajaksi.Tämän kuukauden kestäneen prosessin aikana Ruotsiin tuli 2000 uutta turvapaikanhakijaa.(20000/v2016)
    +perheenyhdistämisien kautta muutama sata.
    Ruotsista pitäisi siis poistaa 80000,Saksasta 400000.Tämä kaikki on epätoivoista näpertelyä jos samaan aikaan rajat ovat auki ja sisään virtaa moninkertainen määrä.Onko tämä palautuksista puhumisen vain tarkoitus rauhoittaa maahanmuuttokriittisiä kun samaan aikaan jatketaan entistä politiikkaa.Vetovoimatekijöiden poisto on ainoa keino hillitä maahantulotulvaa.Jos ei minkäänlaista rahallista tukea ole tarjolla ,ei ole tulijoitakaan. Kuinkahan monta vuotta menee ennenkuin kypsymme tähän johtopäätökseen.

    VastaaPoista
  7. Kehitysapua on maksettu 50 vuotta, joten pitäisi olla aika selvää, toimiiko se vaiko ei. Kauanko sitä vielä maksetaan? Paljonko Kiina on muuten saanut kehitysapua tai Japani, joka pommitettiin sodassa tuusan nuuskaksi?

    VastaaPoista
  8. En tiedä, oliko otsikon kysymys tarkoitettu retoriseksi, mutta sellaisena minä sen luin. Jokaisen maan ensisijainen tehtävä on vastata ja huolehtia kansalaisistaan. Kehitysavun tarkoitus puolestaan on auttaa sitä tämän tehtävän hoitamisessa. Jos maa ei ole halukas tuota vastuutaan kantamaan, on lienee selvää, että sinne kannettu kehitysapu on hukkaan heitettyä. Tässä on huomioitava myös vastavuoroisuuden periaate. Jos maa on valmis tuottamaan avun antajalle vahinkoa jättämällä kansalaisensa avunantajan vastuulle, ei avun antamiseen ole enää syytä.

    VastaaPoista
  9. Käytännössähän tässä mallissa ei leikattaisi kehitysapua siltä valtiolta, joka kieltäytyy vastaanottamasta hylätyn turvapaikanhakemuksen tehneitä kansalaisiaan. Kehitysapuraha kohdentuisi toki edelleen tuettavan valtion kansalaisiin, mutta eri valtion alueella.

    VastaaPoista
  10. En oikein ymmärrä, mihin siinä mitään kahdenvälistä "palautussopimusta" tarvitaan, että jonkun maan kansalaiset palautetaan kotimaahansa.

    Kyllähän valtiolla on joka tapauksessa velvollisuus ottaa vastaan kansalaisensa. YK:n ihmisoikeuksien julistuskin jo sen sanoo. Kun henkilö viedään kotimaansa rajalle, eikä hän voi siinä ilmaankaan haihtua, niin kotimaan on otettava hänet vastaan.

    VastaaPoista
  11. Hyvä idea, mutta vastustus tulee olemaan ankaraa. Suuri (suurin?) osa kehitysapuun annetuista euroista kun jää niitä kanavoiville järjestöille Euroopassa. Vain reilusti leikattu osuus menee sitten paikallisille sotaherroille kohdemaissa. Ehkä muutama roponen sitten liikenee niille, joita varten hyväätarkoittavat hölmöt ovat kehitysavun tarkoittaneet. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä tahdoin sanoa, että kehitysavun voisi lopettaa vaikka tällä minuutilla, eikä se kehitysmaan köyhien tilannetta heilauttaisi havaittavasti mihinkään.

      Poista
  12. Onko terroristilla ihmisoikeudet ja jos, niin miksi? Minusta jokaikinen turvapaikan saanutkin pitää välittömästi karkottaa, jos syyllistyy rikokseen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!