tiistai 3. tammikuuta 2017

Kansliapäällikkö Nerg varoitti laittomasti Suomeen jäävien aiheuttamista riskeistä

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg varoitti tämän aamun Helsingin Sanomissa maahan laittomasti jääneiden turvapaikanhakijoiden aiheuttamasta riskistä suomalaiselle yhteiskunnalle. Hänen mukaansa on suuri riski, että he siirtyvät rikosten poluille tai harmaan talouden käyttövoimaksi.

Kansliapäällikkö Nerg on varmasti oikeassa. Hän on oikeassa myös kertoessaan kirkolle ja muille tahoille, jotka haluavat auttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita pysymään Suomessa, etteivät ne todellisuudessa auta näitä ihmisiä, vaan ainoastaan vaikeuttavat heidän tilannettaan.

Nergin omin sanoin: "haluan sanoa, että älkää kannustako ihmisiä ajautumaan yhteiskunnan ulkopuolelle, vaan mieluummin kertokaa mikä tilanne on ja tukekaa heitä vapaaehtoiseen paluuseen". Toisin sanoen hän toteaa kirkon ja muiden hyväntekijöiden itse asiassa olevan pahantekijöitä sekä tulijoiden itsensä kannalta, että myös "täällä asuvien kuin täältä oleskeluluvan saaneiden kannalta".

Toivoisin Nergin sanoja kuunneltavan tarkalla korvalla sekä uskonnollisten että punavihreiden maailmanparantajien piireissä. Ilmoittihan hän alle vuosi sitten haluavansa itse elää monikulttuurisessa Suomessa ja harmitteli, ettei sellaista Suomea voi rakentaa mahtikäskyillä.

Kyse ei siis ole mistään äärioikeistolaisesta rasistista tai edes maahanmuuttokriittisestä henkilöstä, vaan mitä ilmeisimmin ns. suvaitsevaistoon kuuluvasta henkilöstä, joka on joutunut avaamaan silmänsä tosiasioiden edessä. Sellainen on viisautta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turvapaikanhakijat ovat rationaalisesti toimivia ihmisiä
Monikulttuurisuus ei pelasta huoltosuhdetta, mutta lisää klamydiaa
Pauli Juuselalle maailma on jo täällä

16 kommenttia:

  1. Vielä kun se Nerg kertoisi mitä hienoa me oikein sitten saamme näistä kehitysmaakulttuureista, niiden tavoista sekä arvomaailmasta??
    Miten hihhulien, kielitaidottomien ja takapajuisten kulttuurien roudaaminen saa homman ns. nousuun?

    VastaaPoista
  2. Tärkeitä sanoja, etenkin ottaen huomioon sanojan viran. Ikävä kyllä tässäkin tapauksessa jälkikäteen julki laskettu varoitus tuskin riittää kumoamaan aiempien lausumien aikaansaamaa vahinkoa. Vaikka blokistin esittämä silmien avautuminen ja tilannearvion tarkistaminen on kiistämättä viisautta, sitä lienee turha odottaa nk. suvaitsevaiston suurilta massoilta.

    Kaikkinensa Nergin ulostulo valitettavasti vaikuttaa lähinnä sellaiselta julistukselta, ettei housuihinsa sittenkään kannata laskea.

    VastaaPoista
  3. Kyseessä on ns. Kissanpentuefekti.

    Mielestäni virkavastuulla lauottujen viimevuotisten kommenttien jälkeen on erittäin hyvä kysymys, että voiko tuon tasoisella asiantuntemuksella ja ymmärryksellä varustettuna toimia tämän tasoisessa virassa. Varsinkin, kun kommentit herättivät aikoinaan voimakasta kritiikkiä. Anteeksi - siis vihapuhetta.

    Bullsh*t-bingohan tulee menemään seuraavasti: "Olemme ehkä olleet hieman liian luottavaisia, mutta nyt on turha tuijottaa menneisyyteen, vaan sen sijaan on syytä keskittää kaikki voimavarat siihen että saamme nykytilanteen haltuun."

    Tämä "syy" vaan jää yleensä avaamatta, koska auki kirjoitettuna se olisi "halu välttää omien, kritiikistä huolimatta tehtyjen räikeitten virheiden myöhempi arviointi ja niistä keskustelu."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Presidentti J. K. Paasikiven usein käyttämä lempilause oli "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen". Tämä lause on myös kirjoitettu J. K. Paasikiven Helsingissä olevan muistomerkin jalustaan.

      Poista
    2. Paitsi etä Nergin tapauksessa taitaa olla ns. jälkiviisautta ..

      Poista
    3. Toimisikohan muoto "Kaiken jälkiviisauden alku on tapahtuneiden tosiasioiden tunnustaminen"?

      Poista
    4. Vanhan letkautuksen mukaan ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Oma roolinsa on kuitenkin myös sillä kolikon toisella puolella: jos ennustaa menneisyyden oikein, pitää tulevaisuuden avaimia hyppysissään. Kannattaa siis vetää tapahtumista oikeat johtopäätökset.

      Poista
  4. Tämä on nyt vähän toistoa mutta silmiä avaavaa on Tajukankaan sivuilla esitetty uuden vuoden juhlinnan video Malmöstä.

    Pahimmillaan typerykset ottavat syliinsa patoja ja kohdistavat niitä mihin sattuu
    ja matut kantaa sylilapsia vieressä. Poliisit ajavat päättömästi ees taas.

    On tosiaan aika ottaa järki käteen! On selvää, että tyhjäntoimittajat eivät pysy neljän seinän sisällä vaan aikansa kuluksi tekevät jotain - esim. rikoksia, rettelöintiä tai mitä muuta mieleen juolahtaa. Ja kun heitä on riittävän paljon, kantaväestö ei voi mitään muuta kuin kärsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Video taisi olla nähtävissä myös jossain valtamedialehdessä.

      Poista
  5. Tämä oli hyvä ja tarpeellinen kirjoitaus proffalta. On tärkeätä tukea Nergiä tässä hänen tarpeellisessa pyrkimyksessänsä saada asiat hoidettua eikä sortua mihinkään "ähä-kuti, olimme oikeassa piikittelyyn".

    Kansliapäällikkö on varmasti virassansa ollut puun ja kuoren välissä. Työrauhaa hänelle ja itse kullekin näin vuoden alkaessa! hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaaappa millanenpaskamyrksy olisi tullut jos tällänen olis lausuttu vuosi sitten ..

      Poista
    2. Valtava. Mutta tässä vaiheessa on oleellista, että kansliapäällikkö ymmärtää ongelman. Ellei ymmärtäisi olisi tilanne vieläkin vaikeampi. Hänellähän on joka tapauksessa paljon vaikutusvaltaa.

      Poista
  6. Yksi on tulossa järkiinsä. Hienoa. Enää 1 999 999 jäljellä (tai jotakin sinnepäin)...

    VastaaPoista
  7. Laittomasti maassa olevat joutuvat hankkimaan elantonsa joko pimeillä töillä tai raskaammilla rikoksilla.

    Oikeasti paperittomia ei taida olla. Monella on useammatkin paperit, jotta voidaan moninkertaistaa etuuksien saanti.

    VastaaPoista
  8. Laittomasti maassa olevat tulee ottaa talteen ja pitää tallessa aina siihen asti kunnes tuntevat halua palata kotiinsa.
    Näin estetään siirtyminen rikosten polulle tai harmaan talouden rattaisiin.
    Kaikki voittavat, mutta kumman vaativa näin yksinkertainen ratkaisu on päättäjillemme.

    ämpee

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!