Ei niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on Sanna Marinin pääministeröimän hallituksen loppulasku suomalaiselle yhteiskunnalle järisyttävän raskas. Siitä tuoreimman tiedon saimme lukeaksemme Helsingin sanomista, jonka mukaan tekeillä olevaan lisäbudjettiin on varattu reilu miljardi maamme velkojen korkojen maksuun. 

Siksi oli järkyttävää lukea Maaseudun tulevaisuudesta, että eurooppalaiset demarit haluaisivat Marinista EU-komission seuraavan puheenjohtajan. Siis seuraajan niin ikään kotimaisella poliittisella urallaan kömpelöineen kristillisdemokraattisen Ursula van Leydenin seuraajaksi. 

Tämähän joutui aikanaan Saksan ensimmäisenä naispuolisena puolustusministerinä syytetyksi laittomien konsulttisopimusten tekemisestä McKinsey & Companyn ja Accenturen kanssa. Lisäksi yli 40 prosenttia hänen väitöskirjastaan oli kopioitu muualta. 

EU-demareiden piirissä Marinin asemaa on vain nostanut ravisteleva korruptioskandaali. Siinähän Qatarin valtion epäillään lahjoneen europarlamentaarikkoja, ja yksi neljästä pidätetystä pääepäillystä, sosiaalidemokraattien entinen italialainen europarlamentaarikko on myöntänyt syyllisyytensä. 

Marinin nosto ei sinänsä ole mikään ihme, sillä häntä pidetään parlamentissa - ja muutenkin ulkomailla - poikkeuksellisena poliittisena supertähtenä. Tähän asemaan hän sanotaan nousseen Ukrainaa koskevien lausuntojensa takia, mutta epäilen asiaan olevan osuutta myös hänen poikkeuksellisen edullisella ulkomuodollaan ja sujuvalla sanailullaan. 

Näyttääkin siltä, että juuri EU:n komissio on paikka, johon kelpuutetaan kaikista kelvottomimmat pääministerit. Sinnehän lähti myös ajatusten säyneenjoki Jyrki Katainen johdettuaan vajaan vaalikauden yhtä Suomen historian surkeimmista hallituksista. Ei siis niin huonoa poliitikkoa, ettei hänelle tarjottaisi EU:n korkeaa pestiä

Ikävää tässä rekrytointipolitiikassa on se, ettei EU ole pystynyt kelvottomien johtajiensa ohjaamana nousemaan sellaiseksi USA:n ja Kiinan veroiseksi globaaliksi mahdiksi, johon sillä olisi kaikki edellytykset. Eikä se samasta syystä näyttäisi olevan nousemassa sellaiseksi myöskään tulevaisuudessa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin virhe
Holtittomasta julkisten varojen käytöstä työmarkkinoiden tervehdyttämiseen
Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta

Ajatusten säyneenjoesta ja koronaviruksesta

Ajatusten säyneenjoki eli Sitran ylijohtaja Jyrki Katainen (kok) on ilmoittanut omaavansa metsälintujen metsästäjän maalaisjärjen. Sen mukaisesti hän arveli, ettei avohakkuissa olisi järkeä. 

Näin siitä huolimatta, että Suomen metsien puumäärä on kasvanut rajusti 1960-luvulta lähtien eli sen jälkeen kun nykymuotoisesta tasaikäismetsätaloudesta tuli vallitseva käytäntö sitä ennen pääosin jatkuvaan kasvatukseen ja luontaiseen uudistamiseen perustuvan metsänhoidon sijaan. Eikä metsälintujen metsästäjän maalaisjärki taida olla tietoinen myöskään jatkuvan kasvatuksen taimettumis-, kuusettumis- tai tyvilaho-ongelmista.

Kataisen kannanoton jälkeen onkin syytä ihmetellä, millä perusteella ajatusten säyneenjoki aikanaan päätyi maamme siihen mennessä huonoimman hallituksen johtoon. Ja miten ihmeessä hän koki uransa kohokohdan EU:n komissaarina. Ainakaan se ei perustunut säkenöivään älykkyyteen eikä loogiseen ajattelukykyyn.

* * *

Lääkejätti Pfizer uutisoi eilen, että sen kehittämä SARS-CoV-2 rokote on osoittautunut tehokkaaksi. Suomeen näitä rokotteita ollaan saamassa noin 3,69 miljoonaa annosta. Näyttää siis siltä, että COVID-19-pandemian loppu olisi häämöttämässä ja normaali elämä palaamassa.

Nähtäväksi kuitenkin jää kuinka pysyviä muutoksia tämä aika jättää jälkeensä. Käykö niin, että vain osa etätyöhön tottuneista työntekijäistä palaa päivittäiseen matkarumbaan kodin ja työpaikan välillä? Tai pidetäänkö erilaisia kokouksia jatkossakin etäyhteyksin sen sijaan, että kokoonnuttaisiin yhteisen neuvottelupöydän ympärille? Entä väheneekö erilaisiin tiedekongresseihin ja -seminaareihin lentäminen?

Jos korona-ajan käytänteet säilyvät syntyy myös kysymys siitä, miten eri organisaatioissa toimivien ihmisten henkilökohtaisten suhteiden väheneminen vaikuttaa. Aiemminhan varsinkin pitkien etäisyyksien välillä tapahtuneiden matkojen aikana on järjestetty usein myös epävirallista illanviettoa, jolloin eri organisaatioissa toimivien ihmisten välille on syntynyt eriasteisia ystävyyssuhteita. 

Toistaiseksi on mahdoton antaa näihin kysymyksiin vastauksia. Siitä huolimatta lienee turvallista arvella, ettei COVID-19:ää edeltänyt maailma palaa takaisin aivan pian. Etenkin kun muodissa olevat vihreät aatteet tukevat ihmisten välisen suoran kanssakäymisen välttämistä. Näin siitä huolimatta, ettei asialla liene merkitystä virusten leviämisen ja evoluution kannalta tärkeiden lomamatkojen suhteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt
Valeuutinen metsässä
Koska rajoitustoimet kannattaa purkaa?

Laillistettu ryöstö

Helsingin Sanomat analysoi pääkirjoituksessaan sähkön siirtohintoja työntäen ne myrskyn aiheuttamien katkosten paineessa toimineiden poliitikkojen syyksi. Ja totta onkin, että ongelman takana olivat tietenkin päätöksiä tehneet poliitikot, koska heillä on valta.

Analyysi meni kuitenkin pieleen siinä, että pääkirjoittaja totesi ongelmaksi sen kun energiavirasto "halusi edetä sen mukaan, että heikoimmatkin yhtiöt selviäisivät poliitikkojen alulle panemasta urakasta". Pieleen sikäli, ettei perimmäinen syy ollut energiaviraston linjauksessa vaan poliitikkojen sitä edeltäneessä päätöksessä. 

Ja se päätös oli ns. luonnollisen monopolin yksityistäminen. Eli ajatusten Säyneenjoen alias Jyrki Kataisen (kok) hallituksen - valmistelijoina Pekka Haavisto (vihr) ja Jan Vapaavuori (kok) - poliittisesti motivoitunut, mutta sokea linjaus, jonka seurauksista suomalaiset ovat maksaneet raskaan hinnan. Siis linjaus, jonka saattoi tehdä ainoastaan sellaisten poliittisten broilereiden kerho, jonka jäsenten ymmärrys talouden mekanismeista rajoittui poliittisiin iskulauseisiin.

Nähtäväksi jää, onnistuuko Sanna Marinin (sd) nykyinen hallitus korjaamaan asiaa jollakin tavalla. Valitettavasti jo tässä vaiheessa lienee kuitenkin selvää se, ettei valtioneuvosto lähde sosialistisesta luonteestaan huolimatta pakkolunastamaan sähkönsiirtoa takaisin julkiselle sektorille.Näin siksi, että prosessi olisi pitkä ja oikeudellisesti vaikea. Lisäksi sillä olisi negatiivisia vaikutuksia Suomen maineeseen investointiympäristönä.

Siten keinoksi jää sähkönsiirron voittojen kyttääminen ja rajoittaminen, mikä puolestaan johtaa lähes varmasti ainakin ulkomaisessa omistuksessa olevissa yrityksissä - kuten Carunassa - erilaisiin vippaskonsteihin, joilla pyritään peittämään toiminnan todellisia tuottoja. Se puolestaan vähentää mitä luultavimmin yhtiöiden Suomeen maksamaa verotuottoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jyväskylä ja luonnollinen monopoli 
Markkinatalous Harvardin professorin silmin
Poliitikkomme osoittivat jälleen kuinka viisas mies oli Axel Oxenstierna

Katainen ei tunnusta tosiasioita

Helsingin Sanomien mukaan Eurooppaneuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sai monet jäsenmaat, europarlamentaarikot ja komission edustajat raivoihinsa kutsuttuaan komission ehdottamia pakollisia turvapaikanhakijakiintiöitä ”suuresti hajottavaksi” ja ”tehottomaksi” politiikaksi.

Esimerkiksi Jyrki Katainen kommentoi, että "nyt kannattaisi keskittyä pikemminkin ratkaisujen etsimiseen kuin ongelmien luettelemiseen. Tuskin arvio oli se, että komissio on tehnyt vääriä esityksiä. Valtaosa jäsenmaista kuitenkin tuki niitä...

Mitä vähemmän etsii riidan aiheita, niin sitä parempi. Kun tiedetään, että maahanmuutto on ollut itäistä ja läntistä Eurooppaa jakava kysymys, niin tämä ulostulo ei nyt ainakaan millään tavalla sitä pyrkinyt helpottamaan."

Kuten hyvin tiedämme, vastasi Tuskin kommentti tosiasioita - kaikki EU-maat eivät halua ottaa turvapaikanhakijoita tutkittavakseen, saati elätettäväkseen, eivätkä myöskään turvapaikanhakijat halua asettua kaikkiin EU-maihin, koska niissä tarjottujen elintasojen välillä on eroa. Tuskin sanavalinnat eivät siten olleet mitään muuta kuin tosiasioiden tunnustamista.

Tässä tilanteessa näemme jälleen kerran kuinka vaikeaa tosiasioiden tunnustaminen on suurimmalle osalle EU-eliitistä. Tällä ei olisi muuten merkitystä, mutta pakolaiskysymys on vakava asia, sillä lienee vain ajan kysymys koska seuraava turvapaikanhakija-aalto lähtee liikkeelle holtittomasta väestönkasvusta kärsivistä maailmankolkista.

Mitä tulee Kataisen sinänsä oikeaan vaatimukseen kestävien ratkaisujen löytämiseksi, niin sellainen vaatisi tosiasioiden tunnustamisesta. Tämän ymmärsi jo 1940-luvulla Kataisen puoluetoveri, presidentti Paasikivi, mutta oppi ei näytä menneen vielä seitsemänkään vuosikymmenen kuluttua perille ajatusten Säyneenjoellemme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sipilän ja Kataisen hallitusten vertailu
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja
Poliitikkomme osoittivat jälleen kuinka viisas mies oli Axel Oxenstierna

Sipilän ja Kataisen hallitusten vertailu

Helsingin Sanomat herkutteli tänä aamuna Perussuomalaisten suosion laskulla. Sen mukaan puolueen gallup-suosion kymmenen prosenttiyksikön laskun mukana koko hallituksen kannatus on pudonnut alle 50 prosentin eli kyseessä on oikeastaan vähemmistöhallitus.

Vertailukohteeksi HS otti Jyrki Kataisen hallituksen, johon osallistuneiden puolueiden gallup-kannatus nousi ensimmäisen vuoden aikana 63,2 prosentista peräti 67,7 prosenttiin. Vertailu on todellakin mielenkiintoinen, mutta ehkä eri syistä kuin toimittaja sen keksiessään tarkoitti.

Ainakin minä itse oivalsin Sipilän ja Kataisen hallitusten vertailun osoittavan vahvasti sen, kuinka vaikeina aikoina ongelmien kimppuun käyvä hallitus menettää luottamustaan siinä, missä asioita neuvottomana kiertelevä kyvyttömien vallanpitäjien kööri sen kun kasvattaa suosiotaan - ainakin niin kauan kunnes ratkaisemattomat ongelmat kasvavat niin suuriksi, että kansakin ymmärtää tilanteen kauheuden. Tällä tosiasialla on kaksi seurausta.

* * *

Ensimmäinen on se, että meillä tavallinen koko vaalikauden mittainen hallitusvalta on suorastaan erinomainen asia. Se mahdollistaa vaalikauden alussa ikävän tuntuisten, mutta tehokkaiden poliittisten ratkaisujen tekemisen. Ovatko Sipilän Suomen talouden kilpailukyvyn palauttamiseksi tekemät toimet sellaisia jää nähtäväksi, mutta ainakaan nykyhallitusta ei voi syyttää yrityksen puutteesta.

Toiseksi Sipilän ja Kataisen hallitusten ensimmäisen vuoden suosioiden vertaaminen aiheuttaa paineita poliittisille päättäjille - etenkin silloin kun hallitusta vetävät ammattipoliitikot, joille suosion säilyminen on elinehto. Sipilän tapauksessa näin ei ole. Eikä myöskään yhden hänen avainministerinsä eli Anne Bernerin.

Myös Perussuomalaisten ministereillä Timo Soinia lukuun ottamatta on ammattipoliitikon ura vasta alulla ja siten mahdollisesti oikeaksi ajamiensa asioiden ajaminen tärkeämpää kuin vallassa pysyminen. Tämä poliittinen epäammattimaisuus on saattanut vaikuttaa koko hallituksen ilmapiiriin ja poikkeukselliseen aktiivisuuteen.

Tästä pääsemmekin poliitikon ammatin turmiollisuuteen koko yhteiskunnan kannalta. Tässä ei tietenkään ole mitään uutta, sillä tunnetaanhan meillä jo vanhastaan sanonta, jonka mukaan valta turmelee ja absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä korruptiosta vaan myös poliitikon elämänuran vaihtoehdottomuudesta. Vain absoluuttiselle huipulle päässeet - Jyrki Kataisen kaltaiset - poliittiset broilerit voivat ponnahtaa epäonnistumisensa jälkeen korkeisiin virkoihin.

Sen sijaan tavalliselle ministerille jää vaihtoehdoksi pelkästään vallassa roikkuminen eli pyrkimys miellyttää potentiaalista äänestäjäkuntaansa. Vallankäytön kannalta se tarkoittaa hampaattomuutta vaikeuksien keskellä ja koko yhteiskunnan kannalta vahingollista jakopolitiikkaa silloin kun siihen näyttäisi olevan edes pieni mahdollisuus.

* * *

Palatakseni nykyhallituksen tulevaisuuteen. Se on nähdäkseni sidottu kolmeen asiaan.

Ensimmäinen niistä on se, ettei Suomessa eikä sen toimintaympäristössä tapahdu mitään yllättävää, joka sekoittaisi koko pakan. Esimerkiksi Venäjän aggressio Suomea kohtaan veisi kansan hallituksen taakse, jolloin sen suosio räjähtäisi kasvuun. Maan sisäisen turvallisuuden äkillinen järkyttyminen taas saattaisi johtaa päinvastaiseen seuraukseen.

Kehityksen jatkuessa tavalliseen tapaan on avainasemassa Suomen talouspoliittinen kehitys. Mikäli kilpailukykysopimus on todella johtamassa maamme talouden nousuun, voi Sipilän kabinetti paistatella kasvavan suosion loisteessa. Päinvastaisessa tapauksessa on hallituspuolueilla edessään karut eduskuntavaalien vaalivalvojaiset vuonna 2019.

Kolmantena asiana on maahanmuutto. Hallitus on tehnyt sen suhteen merkittäviä toimenpiteitä, joiden tehoa ei kuitenkaan ole vielä testattu. Totuuden hetki on edessä silloin, jos Eurooppaan kohdistuu muutaman seuraavan vuoden aikana viime syksyn kaltainen turvapaikanhakijaryntäys.

Mikäli Suomi selviää sellaisesta kuivin jaloin, eli jää kansainvaelluksesta syrjään tai ainakin rajoittaa maahan oleskeluluvan saaneiden määrän minimiin, saa hallitus palkkionsa kasvavana gallup-suosiona ja siihen osallistuvat puolueet aikanaan vaalimenestyksenä. Syksyn 2015 tapahtumien uusiutuessa sellaisenaan voivat ainakin Soinin ministerit alkaa etsimään vaihtoehtoja elantonsa hankkimiselle.

Tavallisena suomalaisena toivon tietenkin, että maamme hallitus on tehnyt ja tekee vastakin hyviä päätöksiä, eikä mitään yllättävää tapahdu. Kauhukuvana on Kataisen hallituksen toimettomuus, jonka seurauksena Sipilän kabinetti sai pelastaakseen jo puoliksi hukkuneen Suomi-neidon. Samanlaista kabinettia en toivo enää koskaan näkeväni.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lipsahtiko Sipilältä? Yli kuudesosa budjettisäästöistä on tehty maahanmuuton takia
Maahanmuuttajien palkkaamisen helpottamisesta ja halventamisesta
Onko Sipilän hallituksen esikuvana NKP:n politbyroo?

Kreikkaan rahamme syytäneiden poliitikkojen toimet edelleen analysoimatta

Sampo Terho (ps) ilmaisi eilen kantanaan, ettei hänen puolueensa tule missään tapauksessa hyväksymään Kreikan velkahelpotuksia. Hänen mukaansa "mikään semmoinen ratkaisu ei kelpaa... missä lainattu sata euroa tulisi takaisin vähempänä kuin sata euroa".

Terhon muotoilua on vaikea tulkita muulla tavalla kuin siten, että Perussuomalaiset haluaisivat pitää Kreikkaa pihdeissä täältä ikuisuuteen, kunnes nyt olematon inflaatio olisi syönyt lainasumman pois.

Terhon linja on tavallaan ymmärrettävä. Kreikka on itse velkaantunut, joten ei ole heidän pelastajiensa tehtävä surra sitä, että lainojen takaisinmaksu ottaa koville.

Näkymä on kuitenkin ainakin osittain toinen, jos huomioimme sen, että saksalaislehti Handelsblatt on tuonut julkisuuteen tutkimuksen, jonka mukaan Kreikan tukemiseen käytetyistä yli 200 miljardista eurosta vain noin viisi prosenttia on ohjattu Kreikan valtion budjettiin. Ja sen että tämä asia oli aivan varmasti Kreikan tukipaketteja värkänneiden eurooppalaispoliitikkojen tiedossa jo kriisin alkaessa.

Kirjoitin itse vuonna 2011 näin: Saksa, Ranska ja muut sellaiset maat, joissa toimivat pankit tai vakuutuslaitokset ovat rahoittaneet Kreikkaa suurilla summilla luonnollisesti haluavat kaikki euromaat ja mielellään kenet tahansa muunkin maksamaan tukea. Muussa tapauksessahan niiden pitäisi itse pelastaa holtittomasti Kreikkaan rahaa lainanneet pankkinsa. Motiivina on siis tässäkin tapauksessa pelkkä pyrkimys hyötyä muiden rahoista.

Erityisvivahteen näiden lainoittajamaiden käyttäytyminen saa vielä siitä, että pelastettavana ovat paitsi pankit itsessään, myös niiden suuromistajat (ja heidän omaisuutensa). En liene kovin väärässä, jos arvelen jälkimmäisten mitä todennäköisimmin olevan poliittisten johtajien tuttuja tai kavereita. Tämä koskee myös EKP:n pankkiireja kuten pääjohtaja Trichetiä, joka  ajaa tukirahoja Kreikalle kuin käärmettä pyssyyn niin pankkimiehenä kuin ranskalaisena.

Samassa kirjoituksessa totesin myös, että helpointa olisi vain sosialisoida ongelmapankit merkitsemällä niiden osakkeita EU:lle uutta pääomaa vastaan. Ja antaa Kreikan mennä selvitystilaan. Näin pankit pelastuisivat ja eurooppalaiset veronmaksajat saisivat takauksensa pankkien osakkeina. Ainoastaan virhepäätöksiä tehneet pankinomistajat menettäisivät omaisuuttaan - mutta juuri niinhän kapitalismissa kuuluu ollakin.

Edelle kirjoittamani osoittaa, että kaltaiseni tavallinen kaduntallaajakin ymmärsi jo viisi vuotta sitten mistä näissä lainapaketeissa oli kysymys ja osasi tarjota jopa ratkaisun, jossa tappio olisi kanavoitunut todellisille syyllisille. Tämän vahvistaa se, että nyt eli vuonna 2016 asiasta on valmistunut tuon näkemyksen vahvistava tutkimus. On ollut myös jo kauan selvää, ettei Kreikalle lainattuja rahoja tulla koskaan saamaan takaisin.

Niinpä ensi kesänä todennäköisesti Sampo Terhon ja kumppaneiden vastustuksesta huolimatta myönnettävän uuden uuden lainapaketin alla kysynkin, missä on tutkiva journalismi esimerkiksi meille uusia byrokraattisia kuluja kehittelevän Jyrki Kataisen (kok) toimista Kreikka-paketeista tehtyjen päätöksen taustalla? Tai nykyhistorian professoreiden tai dosenttien tutkimukset aiheesta, jonka loppulaskun suuruus ei ole tiedossa vielä pitkään aikaan? 

Olisi tutkittava ainakin se, miksi Trichet, Katainen ja kumppanit tekivät päätöksensä vastoin olemassa olevaa parempaa tietoa? Olivatko he vain tyhmiä tai lapsellisia? 

Vai saivatko he Kreikka-päätöksistä henkilökohtaista hyötyä muutenkin kuin poliittisina nousukkaina ja syyllistyivät siten laittomuuksiin? Entä saksalaisten ja ranskalaisten pankkien omistajat: millä tavalla he myötävaikuttivat tehtyihin päätöksiin? Lahjomallako?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Uskottava Kreikkapaketti ja tosiasiat

Suomen vastuista Kreikassa

Kreikka irti EU:sta - heti!

Poliitikkomme osoittivat jälleen kuinka viisas mies oli Axel Oxenstierna

Tänään on taas ollut sellainen päivä, jota ei toivoisi todeksi ja joka osoittaa Axel Oxenstiernan olleen oikeassa sanoessaan "poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan."

Otetaan ensin vanha synti. Siilinjärven ajatusten Säyneenjoki (kok) hallituksineen hyväksyi muutama vuosi sitten Fortumin sähköverkkojen myynnin ulkomaiseen omistukseen varoituksen sanoista huolimatta. Sen seurauksena käytännössä monopoliasemassa toimiva yritys on nostanut sähkönjakelun hintoja, maksanut johtajilleen huippupalkkoja ja ohjannut veronsa veroparatiiseihin.

Toinen huomiotani kiinnittänyt - ja paljon uudempi - typeryys kuultiin tänään kun kansanedustaja Kai Mykkänen (kok) tyrmäsi tanskalaisten idean siitä, että turvapaikanhakijoilta takavarikoitaisiin omaisuutta heidän elättämisekseen. Perusteluksi Mykkänen kertoi, että "takavarikointi synnyttäisi enemmän byrokratiaa ja kuluja kuin tuottoja Suomelle".

Voiko tosiaan Suomen eduskunnassa istua kansanedustaja, joka ei ymmärrä miksi Tanska sääti "korulakinsa". Ettei kyse todellakaan ole tulovirran vaan menovirran hallitsemisesta. Tai no, tulovirran siinä mielessä, että takavarikointi vähentää Tanskan, ja vähentäisi myös Suomen, houkuttelevuutta kehitysmaista peräisin olevien tulijoiden kohteena.

Mykkänen perusteli myös, että "Suomelle parhaita tulijoita ovat ne, joilla on kykyä, halua ja varoja raivata tätä viidakkoa jo turvapaikkapäätöstä odotellessa. Heillä on parhaat mahdollisuudet työllistyä nopeasti." Eikö hän tosiaankaan ole tutustunut suurimpien tulijaryhmien eli irakilaisten, somaleiden ja afgaanien työllisyyslukuihin.

Tämä voi nyt tulla edellä mainitulle kansanedustajalle yllätyksenä, mutta lainaan aiempaa aihetta käsitellyttä kirjoitustani: "somalialaisten, iranilaisten ja arabitaustaisten miesten työllisyysasteet ovat vaihdelleet 24 ja 37 prosentin ja naisten 19 ja 30 prosentin välillä. Iso osa heistä [on] laillisessa maahanmuuttobisneksessä, esimerkiksi tulkkeina tai uusien maahantulijoiden oppaina."

Ei siis liene odotettavissa, että Mykkäsen odotukset nopeasta työllistymisestä ja talouselämämme virkistymisestä heidän panoksellaan olisivat toteutumassa ihan pian. Sen sijaan Suomen houkuttelevuuden väheneminen johtaa suoraan säästöön: uusimman tiedon mukaan 32 478 tulijan pysymisestä rajojemme ulkopuolella nettoamme noin 689 miljoonaa euroa.

Pitkällä aikavälillä vielä enemmän olettaen, ettei näiden ihmisten työllistymisessä tapahdu suoranaista ihmettä. Sen sijaan 689+ miljoonaan verrattuna mahdollinen korujen takavarikointiin liittyvä byrokratia maksaa pikkukillinkejä.

Tämä tyhmyydestä tällä kertaa. Seuraavaksi jään odottelemaan huomisia uutisia. Josko aamulla voisi kirjoittaa vaikkapa jostain älykkäästä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keski-idän miehet toteuttamassa Kianderin visiota Itävallassa
Maahanmuuton kustannukset vuonna 2016
Vandaalin koira puri ihmistä

Onko Sipilän hallituksen esikuvana NKP:n politbyroo?

Jukka Ruukki kirjoitti Helsingin Sanomiin Sipilän hallituksen ja jo sitä edeltäneen Kataisen/Stubbin hallituksen tavasta hakea budjettisäästöjä tutkimuksesta. Hän nosti esiin nykypäättäjiemme suuruudenhulluuden maamme tieteen ja tutkimuksen ohjaajina ja nosti vertailukohdaksi varsin sattuvasti Neuvostoliiton Kommunistisen puolueen politbyroon, joka uskoi aikanaan omaavansa kaiken viisauden jonkinlaisena "valistuneena etujoukkona".

Täsmälleen samoin toimii Suomen hallitus. Se leikkaa rankalla kädellä tutkimukseen sijoitettuja varoja, mutta samaan aikaan pyrkii korjaamaan tilannetta antamalla murusia sellaiselle tutkimukselle, jonka arvelee tuottavan jatkossa hyvinvointia.

Hallitus saattaa kyllä hyvinkin onnistua valinnoissaan ainakin lyhyellä tähtäimellä. Siitä huolimatta on selvää, että vapaasta perustutkimuksesta tinkiminen johtaa ajan myötä kestämättömään tilanteeseen. Kun nykytrendit muuttuvat, ei tiedeyhteisö ole enää ajan hermolla, vaan entisten kärkihankkeiden sivuraiteille ohjaama. Sen seurauksena tulevaisuuden tutkijoilla ei ole nykyisen kaltaisia valmiuksia vastata uusiin haasteisiin.

Tämän totuuden osoitti selvästi Neuvostoliiton tieteen historia. Ja onhan hallituksen valitsemalle poliittiselle linjalle olemassa vanha viisauskin: ei kannata panna kaikkia munia samaan koriin. Tokihan kaikki ministerit ovat sen kuulleet, mutta ilmeisesti heillä on jonkinlaisia rajoitteita ymmärryspuolella.

Tutkijana ja tiedemiehenä ymmärrän kyllä, että tiukassa budjettitilanteessa on kaikki kivet käännettävä. Siksi tutkimusrahoituksen supistukset ovat ymmärrettäviä, vaikka minun ja kansankin mielestä tyhmiä.

Sen sijaan en ymmärrä sitä, että tutkimusta supistaessaan hallituksen diplomi-insinöörit ja maisterismiehet ilmeisesti aivan aidosti (joskin luultavasti tiedostamattaan) pitävät NKP:n politbyroota esikuvanaan tiedepolitiikassa ymmärtämättä osaamattoman keskusjohdon vallan tuhoisuutta johtamansa maan tulevaisuuden kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Menestyksen rakennuspalikoita
Kyllä kansa tietää
Kohti poliittisesti ohjattua tutkimusta

Kataisen ja Stubbin vastuunkannosta

Eduskunta on siirtynyt vaalivapaalle eikä Stubbin hallitus vie enää uusia asioita sinne päätettäväksi. Kuten olemme saaneet lukea, jäivät lähes kaikki neljä vuotta sitten tavoitteeksi asetetut Suomen talouden isot sopeutus- ja tehostamistoimet tekemättä.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa pääministeri Alexander Stubb ei halunnut katsoa taaksepäin, mikä ei ole yllättävää hänen historian tuntemuksensa suppeuden valossa, mutta totesi: "jon­kun pi­ti kan­taa vas­tuu­ta nel­jä vuot­ta sit­ten ja jon­kun pi­ti kan­taa vas­tuu­ta vuo­si sit­ten. Oli pal­jon kes­ken­eräi­siä asioi­ta, joi­ta pys­tyim­me vie­mään eteen­päin." 

Siis mitä vastuuta? 

Siltä varalta, että hyvä lukijani olisi jo unohtanut palautan hänen mieleensä neljän vuoden takaiset tapahtumat omista muistiinpanoistani. 

Kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan rakennettu hallitusvaihtoehto kaatui vuoden 2011 vaalien jälkeen tunnetusti jälkimmäisten vaalilupaukseen, jonka mukaan suomalaisten verorahoja ei pidä riskeerata EU:n kriisimaiden epävarmaan pelastusoperaatioon. Tämän osalta perussuomalaiset eivät käytännössä voineet perääntyä, sillä negatiivinen suhtautuminen takauksiin lienee ollut suurin tekijä heidän vaalivoittonsa takana. Siten soinilaisten takinkääntö olisi ollut törkeää äänestäjien pettämistä.

Tässä tilanteessa Katainen osoitti melkoista joustamattomuutta uhratessaan EU-tukien alttarille kaikki muut asiakysymykset. Niistähän soinilaisten kanssa olisi mitä todennäköisimmin päästy helposti yhteisymmärykseen. 

Käytännössä Kataisen/Stubbin hallitusten merkittävin läpi mennyt päätös on ollut suomalaisen rahan riskeeraaminen Kreikan tukipaketteihin, tai oikeammin saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamiseen. Tämä päätös on minun nähdäkseni johtanut  käsillä olevaan Euroopan pidentyneeseen taantumaan, jonka seurauksena EU on lopulta joutunut turvautumaan eräänlaiseen setelirahoitukseen, kuten itse ehdotin jo marraskuussa 2011. 

Muut suuret päätökset sen sijaan jäivät tekemättä, vaikka jopa oppositio tarjosi ajoittain apuaan. Tärkeä syy tässä oli poikkeaminen asiantuntijoiden näkemyksestä sotkemalla esitykseen poliittisia intohimoja, jotka eivät viime kädessä olleet yhteensopivia perustuslakimme kanssa. 

Toki Kataisen/Stubbin hallitusjatkumo sai aikaiseksi monia vähäisempiä päätöksiä: esimerkiksi maamme julkisia tutkimusvaroja supistettiin rankalla kädellä, pakolaiskiintiöitä nostettiin ja Talvivaaran kaivokseen syydettiin rahaa, jotta se voitaisiin luovuttaa ulkomaiselle sijoitusyhtiölle. 

Koko vaalikauden saldoa katsoessa ei voikaan olla päätymättä viattomaan kysymykseen: missä Stubbin kehuma vastuunkanto näkyy? Olisiko Kataisen sittenkin kannattanut irrottaa Suomi Kreikan tukitoimista Slovakian tavoin ja muodostaa toimiva hallitus Perussuomalaisten kanssa? Tai olisiko Stubbin kannattanut hillitä omaa vallanhaluaan Kataisen siirryttyä poliittisen palkkiovirkaan, hajottaa koko hallitus ja järjestää pikavauhtia uudet vaalit? 

Historia on siitä ikävää, ettei sitä saa eletyksi uudelleen. Siksi jälkiviisaus on monella tavalla tyhmää. 

Toisaalta monet tällä vaalikaudella tapahtuneet asiat ovat olleet nähtävissä jo etukäteen, kuten eräistä tähän kirjoitukseen upotetuista linkeistä ilmenee. Niinpä lukijani onkin syytä siirtää katseensa eteenpäin ja harkita kannattaako kevään vaaleissa antaa ääntään menneen vaalikauden "vastuunkantajille" vai luottaa niihin, joiden toimet ovat enemmän luottamusta herättäviä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erityinen supistamiskohde
Vihreiden vaaliohjelma on puhtaasti vasemmistolaista jakopolitiikkaa
Sipilän venkoilu osoittaa Keskustan pettävän aina
Hallitus haluaa naisten juoksevan pakoon miehen nähdessään

Alkavatko poliisin vastaiset mielenosoitukset Suomessa?

Oulussa somalitaustaisen henkilön tekemä kirvessurma on saanut huomattavan paljon palstatilaa. Kaksi miestä - ilmeisesti ravintolaan pääsyn eväämisen takia kostoksi - tappaneen kirvesmiehen toiminta oli brutaalia, ja lopuksi hän vielä kuoli hyökättyään murhavälineen kanssa poliisin kimppuun.

Somalimiehen uuden aggression välitön syy oli se, että poliisi tuli ottamaan kiinni häntä surmista epäiltynä. Tämän päivän pikku-uutinen puolestaan kertoo, ettei kirvesmiehen ampuneen poliisin toiminta joudu edes esitutkintaan, koska tämän ei ole syytä epäillä toimineen sääntöjen ja ohjeiden vastaisesti.  

Tapahtuneen perusteella voidaan siis hyvällä syyllä kysyä, onko tämä rasismia. Tai voitaisiin, jos eläisimme Yhdysvalloissa. Siellähän on jo pitkään mellakoitu samantapaisista tapauksista, joissa valkoinen poliisi on ampunut päällensä käyneeen erivärisen henkilön. 

Miksi meillä Suomessa siis ei ole odotettavissa mielenosoituksia? Onko suomalaisten kansanluonne erilainen kuin amerikkalaisten? Vai toimiiko media eri tavalla? Vai onko luottamuksemme poliisin toimintaan suurempi.

Ehkäpä osansa on noilla kaikilla. Lisäksi on huomattava, ettei Suomessa ole historiallisena painolastina suurta mustaihoista vähemmistöä. Koska sellaista kuitenkin ollaan rakentamassa kovaa vauhtia  ja pahasti Ruotsin perässä ns. humanitaarisen maahanmuuton keinoin, voitaneen tulevina vuosikymmeninä myös meillä varautua siihen, että poliisin ammuttua tummempihipiäisen saamme seurata jälkinäytöksinä eriasteista tuhoa aiheuttavia mielenosoituksia.

Eikä niihin osallistu pelkästään maahanmuuttajia, vaan mukana tulee olemaan poliittisen kenttämme vihervasenta laitaa kulkevia kantasuomalaisia nuorukaisia. Tästähän olemme saaneet esimakua kaikenlaisten kuokka- ja kiekkovieraiden muodossa. 

Lähitulevaisuudessa saatammekin joutua komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen lailla totemaan, että "tot­ta kai ha­vah­dut­taa, kun yht­äk­kiä on so­ti­laat ka­dul­la unio­nis­sa, jo­ka on pe­rus­tet­tu rau­hal­le ja va­pau­del­le". Mutta onneksi hiljainen, yksituumainen ja rauhallinen pohjoismainen hyvinvointivaltio on silloin jo kauas taakse jäänyttä elämää, jota vain vanhemmat ihmiset muistelevat. 

Ellemme sitten päätä toisin demokraattisissa vaaleissa kun se vielä on mahdollista. Seuraavaa mahdollisuus siihen on ensi huhtikuun 19. päivänä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Persialaista pallopeliä

Kuinka vallankäyttö, islam, terrori ja maahanmuutto ohjaavat tulevaisuuttamme?

Monikulttuurinen epäluulo johti kaksoismurhaan

Münchausen - poliitikkojen ilmeinen esikuva!

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoi, että muslimit löysivät Amerikan vuonna 1178. Perusteluna väitteelleen hän mainitsi Kolumbuksen nähneen moskeijan Kuubassa.

Erdogan näyttäisi siis olevan kuin kuuluisa paroni von Münchausen, joka suohon pudottuaan tarttui omiin  hiuksiinsa vetäen itsensä suosta. Pelkkä palturinpuhuja.

Erdoganin väite lienee herättänyt huvitusta ainakin kaikissa hiukankin historiaa tuntevissa ihmisissä. Mutta onko huvitukseen aihetta, vai pitäisikö hymyn sittenkin hyytyä totuuden edessä 

Otetaan esimerkiksi vaikkapa Venäjän johtaja Vladimir Putin. Hänen mukaansa Krimillä taisteli pieniä vihreitä miehiä. Hän myös kiisti tiukasti Venäjän asevoimien osallistumisen Itä-Ukrainan tapahtumiin. 

Eivät Erdogan ja Putin kuitenkaan ole maailman ainoita palturinpuhuja-poliitikkoja. Sellaisia löytyy nimittäin länsimaistakin.

Maailman ainoan suurvallan presidenteistä Bill Clinton muistetaan parhaiten seksistä nuoren Monica Lewinskyn kanssa. Tapauksen yhteydessä Clinton kertoili tarinoita niin paljon, että olisi joutanut syytteeseen valehtelusta; ainakin jos uskomme erikoissyyttäjä Robert Rayta.

Eikä taida nykyinen presidentti Barack Obamakaan olla sen parempi. Hänhän valehteli terveyslakinsa yhteydessä, mutta pyysi sentään jälkikäteen anteeksi.

Entä Euroopassa? Onko meilläkin münchauseneita hoitamassa yhteisiä asioitamme?

Viime päivinä esillä on ollut Euroopan Unionin ykkösmies Jean Clude Juncker, jonka kuolemattomiin lausahduksiin kuuluu "kun tilanne muuttuu vakavaksi, täytyy valehdella". Kuten tiedämme, on Juncker viime päivinä jälleen joutunut aivan poikkeuksellisen vakavaan tilanteeseen.

Suomesta taas tuli miettimättä mieleen maan ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki, joka sai pyytämättään tietoja presidentin kansliasta, ja kertoi "yrittäneensä puhua mahdollisimman totta". Jyrki Kataisen valehtelusta ystävänsä Pekka Himasen raportin yhteydessä olen kirjoittanut aieminkin, joten hänestä ei sen enempää.

En jatka listaa pidempään vaan tyydyn toteamaan, että tosiasioiden perusteella valehteleminen on varsin tavallista poliitikkojen joukossa. Siksi olisi tärkeää, että demokraattisessa maassa lehdistö toimisi rehellisesti ja paljastaisi tuoreeltaan ainakin merkittävät muunnellut totuudet.

Ja koska myöskään lehdistö ei liene vapaa valehtelusta, olisi moniarvoisen lehdistön ja ennen kaikkea kaikkia poliittisia suuntauksia tasaisesti edustavan toimittajakunnan olemassaolo välttämätöntä - vain siten voi totuus päästä esille. Ja äänestäjä tehdä oikeita päätöksiä valitessaan uudet münchausenit seuraavalle vaalikaudelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kristillisten Jouko Jääskeläinen haluaa mällätä toisten rahoilla
Miksi Kataja hyökkäsi Sipilän kimppuun?
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua

Uskotko islamiin, rakastatko väkivaltaa tai nautitko taloudellisesta ahdingosta?

Helsingin sanomat kertoi, että Syyriassa on kuollut suomensomalialainen jihadisti. Onko siis syytä olla tyytyväinen vai täytyisikö tapausta pitää valitettavana?

Tyytyväinen pitää olla ennen kaikkea tämän kuolleen jihadistin puolesta, sillä nyt hän on päässyt oman uskontonsa opetusten mukaista oikotietä paratiisiin - nauttiakseen siellä seitsemänkymmenenkahden neitseen suloista.

Tyytyväinen pitää olla myös suomalaisen yhteiskunnan puolesta, sillä suojelupoliisin mukaan osalla Syyriaan matkanneista "saattaa olla halua jatkaa väkivaltaista toimintaa, kun he palaavat Suomeen". Näin jihadistin onnellisesti paratiisiin päätynyt matka on vähentänyt Suomeen kohdistuvan poliittisen väkivallan riskiä.

Tyytyväinen pitää olla myös Kataisen hallituksen puolesta. Lienee nimittäin selvää, ettei radikaali-islamilaisen maailmankuvan omaava ihminen ole sopeutunut eikä tule sopeutumaan yhteiskuntaamme.

Koska jokaisen syrjäytyneen nuoren yhteiskunnalle aiheuttamaksi kustannukseksi on laskettu 1,2 miljoonaa euroa, on Kataisen hallituksen kontolla oleva talouden supistamistarve juuri pienentynyt kuusinumeroisella euromäärällä.

Toisaalta kuolintapausta on pidettävä valitettavana mikäli emme usko islamin opetuksiin, rakastamme väkivaltaa tai nautimme yhteiskuntamme taloudellisesta ahdingosta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko Suomi naisen kannalta islamin vastakohta?
Montako syyrialaista pakolaista kuuluu Suomen vastuulle?
Islamistitaistelijoita Suomeen

Kataisen kutsu oppositiolle - keinot on, mutta onko rohkeutta, ymmärrystä ja viisautta?

Suomessa on viime aikoina keskusteltu kovasti käsistä riistäytyneen velkaantumisen pysäyttämisestä. Viimeksi Jyrki Katainen kutsui oppositiojohtajat keskusteluun tavoitteenaan sitouttaa kaikki merkittävät puolueet tarvittaviin säästöihin. 

Taustalla on valtiosihteeri Hetemäen äskeinen ulostulo, jonka mukaan hallituksen esittämä kolmen miljardin säästöt johtaisivat suureen riskiin talouden pysähtymisestä, ellei niitä jaettaisi yli ensi eduskuntavaalien. Siten myös seuraavan hallituksen tulisi jatkaa nykyhallituksen viitoittamalla linjalla.

Sekä Timo Soini että keskustalaiset ovat suhtautuneet Kataisen ulostuloon varsin varovaisesti. Kumpikaan tuskin haluaa riskeerata häämöttävää vaalivoittoaan tekemällä mitään sellaista, josta kansa rankaisee. Toisaalta Suomessa lienee suuri ymmärrys nykyisen tilanteen kestämättömyydestä, joten kieltäytyminenkään ei oikein tule kyseeseen.

* * *

Itse näen tilanteen useimpien muiden suomalaisten tavoin vaikeaksi. Julkisen talouden tasapainottaminen voi tapahtua joko tuloja lisäämällä tai menoja karsimalla. Molemmilla keinoilla on kuitenkin ongelmansa.

Ennen maailmassa Suomen talouteen liittyvät ongelmat laukaistiin poikkeuksetta markan devalvaatiolla, eli valuutan ulkoisen arvon laskemisella. Silloin kaikkien ostovoima pieneni, mutta samoin tekivät yritysten palkkakustanukset. Tämän seurauksena vientiteollisuuden kilpailukyky palasi yhdessä yössä, jolloin talouden rattaat lähtivät liikkeelle teollisuuden alkaessa jauhaa rahaa.

Tänä päivänä devalvaatio ei ole kansallisessa keinovalikoimassa, koska olemme siirtyneet eurooppalaiseen yhteisvaluuttaan euroon. Siitä huolimatta devalvaatio lienee ollut myös kristillisdemokraattien Sauli Ahvenjärven mielessä, kun hän ehdotti viiden prosentin yleistä palkanalennusta. 

Tällä toimenpiteellä saavutettaisiin kutakuinkin sama kuin devalvaatiolla. Ahvenjärven ehdotusta on kritisoitu esimerkiksi täällä, mutta kritiikkiä voi pitää kovin köykäisenä sillä historia on osoittanut develvaation toimivuuden Suomen talouden kilpailukyvyn palauttajana. 

Ongelmaksi palkanalennusten suhteen muodostuu taloudellisten faktojen sijasta ennen kaikkea demokraattinen päätöksentekoprosessi, sillä poliitikot pelkäävät äänestäjien reaktiota suoraan palkkoihin kohdistuvasta alennuksesta. 

Devalvaatio oli aikanaan psykologisesti helpompi, sillä se ei kohdistunut suoraan palkkoihin vaan yleisesti rahan arvoon. Lisäksi palkanalennus olisi suora varainsiirto palkansaajilta yrittäjille ja yrityksille, mikä ärsyttänee monia. Toki myös devalvaatiolla oli sama vaikutus, mutta epäsuoremmin.

Toinen vaihtoehto ratkoa valtiontalouden ongelmia olisi verotuksen kiristäminen. Sen avulla julkinen sektori saisi lisää tuloja, mutta samalla ihmisten innokkuus töiden tekemiseen ja tilaisuuden sattuessa veronkiertoon kasvaisi. Lisäksi tämän vaihtoehdon houkuttelevuutta vähentää se, että Suomen verotus on jo nyt pienimpiä palkkoja lukuun ottamatta kansainvälisesti tiukkaa. 

Verotusta kiristämällä palkannauttijoiden ostovoima laskisi, mutta sitä kompensoisi sosiaaliturvan nauttijoiden ostovoiman kasvaminen. Yrittäjyyden suhteellinen houkuttelevuus nousisi, mikäli yritys- ja arvonlisäverotus pidettäisiin korotusten yhteydessä ennallaan. Develvaation kaltaista jättivaikutusta yrittäjyyteen saati vientisektoriin näillä toimilla tuskin kuitenkaan olisi.

Kolmas mahdollisuus julkisen talouden tasapainottamiseen olisi julkisten menojen leikkaaminen. Tämä on ongelmallista, sillä jokaisella verovaroin luodulla toiminnalla on hyötyjänsä ja siis myös äänekkäät kannattajansa. Siten verovaroin maksettavien etujen karsiminen on demokratiassa ongelmallista, sillä äänekkäimmät luovat yleistä ilmapiiriä ja sen seurauksena vaikuttavat poliitikkojen pelkoihin vaalien osalta.

Menojen karsimisen osalta palautan lukijani mieleen mitä olen aiemmin todennut julkisen sektorin tehtävistä. Tärkeitä niistä on neljä: 1) väkivaltamonompolin ylläpitäminen, 2) tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen, 3) (perus)terveydenhuollosta huolehtiminen ja 4) sellaisesta turvaverkosta huolehtiminen, joka antaa riittävän turvan mutta ei passivoi työntekoa. Lisäksi julkisista varoista kannattaa ylläpitää eräitä muita vähemmän tärkeitä toimintoja, joista voidaan osoittaa taloudellista hyötyä. 

Nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa voitaisiin näin haluttaessa siis hakea uutta tasapainoa lopettamalla vaikka kaikki muut julkiset palvelut ja kuluerät kuin edellä mainitut. Ellei se riitä, voitaisiin lisäksi käydä läpi myös kaikki edellä kuvatut tärkeät tehtävät siltä varalta, että jollain niistä olisi löysää. 

Ihmekeinoja ei siis ole. Ei myöskään keinoja, joista kaikki olisivat yksimielisiä. Mutta edelle kirjoittamistani aineksista nyt joka tapauksessa olisi rakennettava se yhdistelmä, jolla Suomen talous saadaan tasapainoon. Muuten riskinä on, että Suomessa joudutaan vielä nykyistäkin vaikeampaan tilanteeseen.

Toivotan siis hallitukselle ja oppositiolle viisautta niiden käydessä yhdessä hakemaan ratkaisuja koko kansakunnan tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeässä palaverissaan. Keinoja on riittävästi, joten nyt tarvitaan vain poliittista tahtoa, rohkeutta ja ymmärrystä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Auttaisiko monikulttuurinen rikkaus Suomen nykyisessä taloustilanteessa?
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan

Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt

Kirjoitin jokin aika sitten Himasen raportista todeten kuinka sen teettäminen Suomen Akatemian varoilla loukkasi tieteentekijöiden oikeustajua. Sisäpiiritietona voi kertoa, että kanssani samaa mieltä on todella suuri osa ainakin luonnontieteiden tutkijoista - itse en ole vielä tavannut yhtään erimielistä kollegaa.

Tässä kirjoituksessa haluan kiinnittää arvoisan lukijani ja veronmaksajan huomion siihen, että ilmeisesti Himas-casen opettamana valtioneuvosto on päättänyt ottaa käyttöönsä aiemmin tutkimuslaitosten käytössä olleita varoja seuraavan lainauksen mukaisesti: "uudistuksella myös vahvistetaan valtioneuvoston yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevaa tutkimus- ja selvitystoimintaa kokoamalla valtioneuvoston ja sen ministeriöiden käytettäväksi rahoitusta valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitteisista tutkimusmäärärahoista asteittain vuosina 2014–2016 siten, että valtioneuvoston ja sen ministeriöiden välittömien tietotarpeiden tutkimus-, arviointi- ja selvitystoimintaan on vuonna 2014 käytössä 5 M€, 2015 7,5 M€ ja 2016 12,5 M€ sitomattomia tutkimusvaroja"

Selväkielelle käännettynä tämä tarkoittaa, että tulevaisuuden himas-pamflettien teettäminen käy sitä varten korvamerkityillä rahoilla, eikä pääministerien enää tarvitse väärinkäyttää vakiintuneiden tutkimusrahoittajien varoja. Näin vältetään nähdyn kaltaiset kiusalliset kohut.

Sitä paitsi, kuten edelle lainaamastani ilmenee, pamfletti-varoja on jatkossa käytössä niin paljon, että Himasen 700 000 euroa on siihen verrattuna pikkurahaa. Onnea vain suomalaiselle veronmaksajalle!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Himasen pamfletti loukkaa tieteentekijän oikeustajua
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Tutkimustuloksesta tuotteeksi

Himasen pamfletti loukkaa tieteentekijän oikeustajua

Filosofi Pekka Himasen pääministeri Kataisen junailemalla 700 000 euron rahoituksella tekemä tutkimusraportti on nyt julkaistu. Ja asiantuntija on todennut sen (odotetun) köykäiseksi, tai oikeastaan pamfletiksi. Koska toinenkin asiantuntija on todennut saman, niin uskottavahan se on, että maamme sai sijoitukselleen vastineeksi tutkimusraportin sijasta uuden pamfletin.

Pamfletilla tarkoitetaan Wikipedian mukaan "jotain ajankohtaista ilmiötä koskevaa...kirjaa", jossa "kirjoittaja esittää suoraan omia mielipiteitään ja kannanottojaan". Itse en ole Himasen raporttia lukenut, mutta sen sijaan kylläkin Himasen työn välivaiheisiin osittain perustuneen hallituksen tulevaisuusselonteon, joka on sinänsä sujuvaa tekstiä jutustelutyyliin, mutta ei sisällä mitään oivaltavaa eikä käytännön politiikan kannalta käyttökelpoista.

Tämän tekstin aiheena ei kuitenkaan varsinaisesti ole Himasen raportti eikä valtion tulevaisuusselonteko, vaan Suomen Akatemian rooli tieteen rahoittajana ja sen suhde pamfletin kirjoittamiseen.

Akatemia on tärkein kotimaisen perustutkimuksen rahoittaja Suomessa. Sen varat tulevat pelinhimoisilta veikkajilta ja niitä jaetaan erilaisten rahoitusinstrumenttien kautta. Tällaisia instrumentteja ovat esimerkiksi aivan maailman huipulla toimiville tutkijoille myönnettävät akatemiaprofessorin virat ja huippututkimusyksiköt, kansainvälisesti korkeatasoiseen perustutkimukseen tarkoitetut projektitutkimusmäärärahat sekä lahjakkaimpien tutkijoiden uran eri vaiheisiin tarkoitetut määräaikaiset tutkijanpestit.

Suomen Akatemian rahoitus on eliittirahaa siinä mielessä, että edelle kirjoittamani luonnehdinnat "kansainvälisestä", "korkeatasoisesta" ja "huippututkimuksesta" eivät ole tavanomaista bullshitbingoa, vaan täyttä totta. Tästä pitää huolen toisaalta suomalaisen tieteen yleisesti korkea taso sekä se fakta, että vain 10-20% tutkijoiden hakemuksista tulee rahoitetuksi.

Tutkimushankkeiden rahoituspäätöksiä tehdessään Suomen Akatemia käyttää kansainvälisiä asiantuntijoita, joiden näkemys hankkeen ja tutkimusryhmän tieteellisestä tasosta ja uutuusarvosta on ratkaiseva - politiikkaa tai muuta suhmurointia tehdään rahanjaossa käsittääkseni varsin vähän.

Akatemia ei myöskään normaalisti tilaa keneltäkään suoraan tutkimushankkeita, vaan pyytää tutkijoilta tarjouksia, joista parhaat se rahoittaa. Useimmiten edes tutkimuksen aihetta ei ole määritetty etukäteen, vaan kaikki rahoituksen hakijat kilpailevat kaikkia vastaan - ja valintakriteerinä on siis vain hakemuksen tieteellinen taso.

Itse olen nauttinut useaan otteeseen Akatemian rahoituksesta. Jokainen rahoitettu tutkimushanke on todettu arvioinnissa erittäin korkeatasoiseksi (excellent tai outstanding; muuten rahaa ei saisikaan) ja saadun rahoituksen seurauksena on syntynyt uutta tieteellistä tietoa, joka on julkaistu korkeatasoisissa vertaisarvioiduissa julkaisusarjoissa.

Tämä tarkoittaa, että jokaisen julkaisemani tutkimuksen osalta on tuntemattoman kollegani toimesta tarkastettu, että julkaistavaksi tarkoitetun työn tutkimusasetelma ja mittaustulokset oikeuttavat tehdyt päätelmät ja että nämä päätelmät ovat tuottaneet relevanttia uutta tieteellistä tietoa. Erilaisia populaaritekstejä (myös pamflettitekstin) olen kirjoitellut muun työni ohella aika runsaastikin. Ja tätä blogia huvikseni...

Edelle kuvaamaani taustaa vastaan katsottuna Himasen erityiskohtelu pääministerin toimesta harmittaa. Hän on saanut kilpailuttamatta Suomen Akatemialta ison tutkimusrahan - todennäköisesti siksi, ettei Akatemian pääjohtaja ole uskaltanut vastustaa pääministeriä - ja on kehdannut sen suuremmin vaivaa näkemättä tuottaa saamallaan rahoituksella poliittisen pamfletin.

Filosofi Himanen ei siis ole ollut röyhkeä yksin rahaa hakiessaan ja vastaanottaessaan vaan myös sitä käyttäessään. Tämä loukkaa syvästi oikeudentajuani tieteentekijänä; ja erityisesti se loukkaa sitä tuntematonta tieteentekijää, jonka asiallinen tutkimushanke jäi rahoittamatta Himaselle suunnatun pamfletinkirjoitusrahoituksen takia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä
Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?

Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan

Päivän peliuutinen oli Supercellin 51% omistusosuuden myynti 1,1 miljardilla eurolla. Hinnasta saa käsityksen vertaamalla sitä Nokian kännyköiden tulevaan myyntihintaan, 5,44 miljardiin euroon.

Vertailukohtaa voisi hakea vaikkapa metsäjätti UPM-Kymmenen viime vuodenvaihteen markkinahinnasta eli 4,63 miljardista eurosta. Tai menestyvimmän lääketehtaamme Orionin saman ajankohdan markkinahinnasta eli 3,1 miljardista eurosta. Supercellin nyt tehdyn kaupan perusteella laskettu noin kahden miljardin euron kauppahinta ei siis aivan yllä näiden jättien tasolle, mutta ei jää niistä kovin kauaskaan.

Sen sijaan sellainen perinteinen suomalainen yritys kuin pörssin kolmanneksi suurin metsäjätti Metsä-Board (entinen M-real) jää kauas pelifirman arvosta 728 miljoonan euron arvollaan ja Nestekin oli viime vuodenvaihteessa vain hiukan arvokkaampi: 2,5 miljoonaa euroa.

Nämä vertailut viimeistään osoittavat sen, ettei pelien tekeminen ole mitään nappikauppaa, vaan suuria omaisuusmassoja kerryttävää liiketoimintaa. Tästä onnittelut kaikille niille, jotka ovat nostaneet Suomen viihdeteollisuuden maailmankartalle. Samalla Supercellin kauppa osoittaa, että myös Suomessa kannattaa yrittää kunhan liike-idea ja osaaminen ovat kohdallaan.

Tässä yhteydessä on hyvä huomata myös se, että lyhyen ajan sisällä Suomen kännykkä- (Nokian kännykät) ja pelialalle (Supercell) on kohdistunut yhteensä 6,54 miljardin euron ulkomaiset investoinnit siten, että molempien toimintojen ydin säilyy Suomessa. Verotettava bisnes ei siis ole katoamassa mihinkään, vaikka liikevoitto toki valuukin ulkomaille. Mutta niinhän se Nokian tapauksessa on valunut jo pitkään.

Jos nyt vielä käy niin onnellisesti, että Nokia ja Supercellin myyjät investoivat rahansa Suomeen, johtavat nämä kaupat merkittävään piristysruiskeeseen koko taloudellemme. Tätä sopii itse kunkin toivoa - ja samalla pelätä että pääministeri Katainen lisää Suomen tukea Etelä-Euroopan kriisimaille, kuten hän on vihjaillut.

Aiempia ajatuksia tästä aihepiiristä:
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä
Biohit - Suomen seuraava menestystarina?
EU luopui tulevasta talouskasvusta

Kansalaistottelemattomuus kaunistaa?

Mitä kertoo suomalaisesta politiikasta se, että pääministeri on järjestänyt filosofiystävälleen 700 000 euron rahoituksen poikkeusmenettelyn kautta tärkeimmiltä suomalaista tiedettä rahoittavilta organisaatiolta. Siis organisaatioilta, joiden kaikki muu rahoitus tapahtuu kilpailutuksen kautta. Toki Katainen sai vapautuksen rikossyytteistä, mutta vallan väärinkäyttö oli silti ilmeinen.

Kataisen hallituksen ministereistä ainakin Päivi Räsänen, Paavo Arhinmäki, Erkki Tuomioja ja Merja Kyllönen noudattavat pääministerin linjauksia osoittamalla omilla puheillaan, että lain noudattamatta jättäminen on heidän mielestään ihan oikein, kunhan sille on hyvät perustelut. Avoimeksi kuitenkin jää, kenen kaikkien perustelut kelpaavat lain noudattamatta jättämiseen. 

Lisäksi Heidi Hautala on Kataisen tapaan valtaansa väärinkäyttämällä antanut tiedotteen, jonka mukaan hän on syyllistynyt rikoksen salaamiseen ja saanut toimilleen tukea puoluetoveriltaan Ville Niinistöltä. No, tämä on tietenkin ymmärrettävää sitä taustaa vastaan, että myös Niinistö on aikanaan unohtanut noudattaa lakia. 

Mielenkiintoiseksi Hautalan tapauksen kuitenkin tekee se, että hän on myös tätä ennen lipsunut lain noudattamisesta, ja etenkin se että Hautala kiisti oman tämänpäiväisen ilmoituksensa kohun noustua. Hiukan sitä ennen ministeriön virkamies otti vastuun tapahtuneesta - täysin vastoin Hautalan omaa aiempaa tiedotetta. 

En toki tahdo epäillä ministeriä siitä että hän olisi painostanut virkamiestä, vaan tahdon uskoa ministeriä ja virkamiestä. Jäljelle jäljelle kuitenkin ihmettely siitä, kuinka virheellisiä ministerin muut tiedotteet ovat? 

Lopuksi nostan esiin ministereistä Erkki Tuomiojan, joka on YLE:n mukaan todennut, että "aidossakin demokratiassa voi olla perusteluja tietoiselle kansalaistottelemattomuudelle, jos ... siihen ryhtyvät ovat ... valmiita kantamaan siitä seuraavaa vastuuta". Tarkoittaako Tuomioja, että itsemurhapommittaja olisi jotenkin hyväksyttävä ilmiö aidossa demokratiassa? Ainakin minun on vaikea uskoa, että kukaan kantaisi häntä perusteellisemmin vastuuta tekemisistään?

Melkoinen lain rajalla kulkeva joukkio meitä siis hallitsee. Ja sitten vielä ihmetellään miksi ihmisten usko politiikkaan on kadonnut!

Minä en ihmettele, vaan kehotan ihmisiä jatkossa valitsemaan vaaleissa lakeja kunnioittavia ihmisiä eduskuntaan - jotta nämä voisivat tarvittaessa korjata huonoiksi kokemiaan lainsäädännön yksityiskohtia. Vain siten voidaan taata yhteiskuntamme vakaa kehitys kohti tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä meidän tulee oppia keskustan uudesta noususta?
Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?
Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää

Maahanmuuttokysymyksiä Jyrki Kataiselle

Ruotsin viime viikon tapahtumiin ja pääministeri Kataisen eilisen ulostuloon liittyen haluan esittää pari kysymystä:

1. Ruotsi käyttää 22% verokertymästään maahanmuuton kustannuksiin, mutta tulokset ovat kehnot kuten viime viikko osoitti. Onko Suomen hallituksella tarkoituksena käyttää maahanmuuton kustannuksiin vielä enemmän rahaa kuin ruotsalaiset? Vai  onko tarkoituksena käyttää rahaa eri asioihin kuin Ruotsissa.

1a. Jos tarkoituksena on käyttää vielä ruotsalaisiakin enemmän rahaa niin onko tälle varainkäytölle myös laskun kuittaavan veronmaksajan hyväksyntä?

1b. Jos taas tarkoituksena on tähän tarkoitukseen varattujen rahojen käyttäminen jotenkin toisin kuin Ruotsissa, niin onko taustalla rehellinen analyysi siitä mitä Ruotsi on tehnyt väärin? Ja jos on, niin miten ruotsalaisten tekemät virheet aiotaan välttää Suomessa?

2. Viime viikolla Ruotsissa ja aiemmin muualla pahimmat maahanmuuttajataustaisten ihmisten aiheuttamat tuhotyöt on tehty alueilla, joissa kantaväestöön kuuluvien ihmisten osuus asukkaista on pieni. Lähiöt eivät ehkä ole syntyneet pelkästään maahanmuuttajien omasta tahdosta, koska he haluaisivat asua kantaväestön naapureina. Käytännössä kuitenkin työssä käyvä kantaväestö muuttaa näistä lähiöistä maahanmuuttajaväestön noustessa riittävän suureksi. Näin lähiön asukkaiden etninen koostumus muuttuu hyvin nopeasti jolloin lopputuloksena syntyy sosiaalisesti ongelmaisten ja syrjäytyneiden ihmisten yhteisö. Millä tavalla tämä kehitys aiotaan Suomessa estää? Rajoittamalla ihmisten oikeutta asua siellä missä he tahtovat?

3. Suomessakin yhä lisääntyvä joukko maahanmuuttajia on syrjäytynyt/syrjäytymässä. Millä tavalla entisten lisäksi otettavat uudet kotoutumisen kannalta ongelmallisilta alueilta tulevat maahanmuuttajat helpottavat tilannetta?

4. Tietyistä etnis-kulttuurisista taustoista tulevat maahanmuuttajat ovat toistuvasti aiheuttaneet Ruotsissa nyt nähtyjen kaltaista tuhoa (listaa löytyy esimerkiksi täältä). Millä tavalla tämän etnis-kulttuurisen yhteyden kieltäminen auttaa ehkäisemään tämänkaltaisten tapahtumien ilmaantumista myös Suomeen?

5. Yksin kielitaidon puute ei estä maahanmuuttajien työllistymistä. Toinen suuri työllistymisen este (ainakin yksityiselle sektorille) osalle maahanmuuttajia on oman kulttuurin tavoista ja ulkoisista merkeistä kiinni pitäminen. Lisäksi monikulttuuriset yhteiskunnat ovat kautta historian olleet herkästi vaikeuksiin joutuvia: tällä hetkellä parhaita esimerkkejä ovat uskonsotia käyvät Syyria, Irak ja Nigeria - ja lähihistoriasta vaikkapa Jugoslavia tai Ruanda. Tätä taustaa vasten tahtoisin tietää millä tavoin monikulttuurisuuteen pyrkiminen auttaa tulevaisuuden Suomen rakentamista?

Koska arvelen, ettei pääministeri kuitenkaan ehdi lukea näitä kysymyksiäni, en odota häneltä vastauksia. Kirjoitin kysymykset kuitenkin ylös, koska pääministerin mukaan maahanmuutosta pitää keskustella Suomessa laaja-alaisesti ja kiihkottomasti, mutta ei hyssytellen eikä rasistisesti. Valitettavasti minulla ei ole vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Holtittoman maahanmuuttopolitiikan vaarat realisoituivat Ruotsissa
Ruotsin mellakat: johtopäätöksiä
Ruotsin mellakat jääkiekon maailmanmestaruuden jälkeen

Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?

Haluaisin kiinnittää huomiota Himas-kohun viimeisimpään käänteeseen. Näin siksi, että se kertoo jotain oleellista poliitikkojen ja median suhteesta.

Meillehän on jo aiemmin selvinnyt, että filosofi Pekka Himanen sai poikkeuksellisen menettelyn kautta käyttöönsä 700 000 euroa hahmotellakseen tulevaisuutta. Poikkeuksellisuus tässä yhteydessä tarkoittaa pelkästään kilpailun kautta rahaa myöntävien organisaatioiden höveliyttä pääministeri Kataisen edessä. Ja asiaa ei näytä parantavan se, että kaiken käytettävissä olevan tiedon peusteella Himasen työstä on tulossa hmh... kevyt.

Kohkaus sai uuden käänteen, kun kohuun kyllästynyt Himanen nosti keskustelun uudelle tasolle 16.4. pitämässään tilaisuudessa. Hän nimittäin väitti, että koko medianäkyvyyden takana olisi lehdistön hyökkäys kokoomuslaista pääministeriä vastaan. En epäile hetkeäkään, ettei Himasen väitteessä ole ainakin vähän perää huomioiden vihreiden ja vasemmistolaisten yliedustuksen toimittajien ammattikunnassa.

Merkille pantavaa tässä tilanteessa on kuitenkin pääministeri Kataisen reaktio. Hän tyrmäsi selvin sanoin Himasen väitteen. Kysymys kuuluukin: miksi?

Lähestyn asiaa ajatusleikin kautta. Oletetaan, että Katainen olisi hyväksynyt Himasen väitteen. Olisiko lehdistön arvostelun seurauksena ollut journalistien tuki Kataisen tulevina pääministerivuosina vai pikemminkin kosto median puolueettomuuden kyseenalaistavalle poliitikolle? Jos jälkimmäinen, niin mitä siitä olisi seurannut muutenkin horjuvalle maan hallitukselle? Ja Kataisen asemalle vallankahvassa?

Vastaan itse: moni toimittaja olisi varmasti tahtoen tai tahtomattaan ryhtynyt nykyistä "kataiskriittisemmäksi", ja pääministerin asema olisi vaikeutunut. Näin lienee ajatellut pelimieheksi osoittautunut Katainenkin ja tuli nahkaansa pelastaessaan samalla hylänneeksi filosofiystävänsä. Näin raadollista on poliitikon ystävyys - yhtenä päivänä poikkeuksellisia tukitoimia, toisena yksin tuleen jättäminen.

Pääasia on kuitenkin se, että tämä pieni episodi osoittaa lehdistön tarvittaessa erittäin suuren vallan jopa valtakunnan huipulla oleviin poliitikkoihin. Kysymykseksi jääkin se, miksi tämä valta näkyy vain lehdistön omaan moraaliin liittyvässä asiassa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää
David Cameron ja pullon henki
Ben Zyskowicz ja Halla-ahon lakialoite

Soini maailman huipulle - Katainen pelkää

Tänä-aamuna kuulimme kaksi EU-talouteen liittyvää uutista. Niiden mukaan Soini on uhka maailmantaloudelle ja Katainen pelkää.

Siis mitä?

Yhdysvaltalainen talouslehti Business Insider listaa joukon maailman huippupoliitikkoja mukaan lukien Yhdysvaltain presidentin, Saksan liittokanslerin, Englannin ja Ranskan pääministerit sekä joukon merkittäviä taloushenkilöitä. Joukossa on sijalla seitsemän Timo Soini. Tarkoittaako tämä siis sitä, että Soini on merkityksellään noussut maailman politiikan huipulle? Mielenkiintoista.

Katainen puolestaan on itse antanut lausunnon. Sen mukaan kaikki europoliitikot pelkäävät ja haluavat siksi viimeiseen saakka pelastaa eurojärjestelmän. Pitääkö tämä siis ymmärtää niin, että Euroopan talouspolitiikkaa tehdään täydellisessä paniikissa. Mielenkiintoista tämäkin, joskaan ei yllättävää.

Syy Soinin listaamiselle on se, että hän on pitkään kertonut, ettei Euroopan kriisinhoitojärjestelmä tule onnistumaan - ja merkittävä osa Suomen kansasta on sanoman uskonut. 

Vielä vakuuttavammaksi suomalaisen oppositiojohtajan on tehnyt se, että hänelle on antanut sivustatukea moni taloustieteilijä, viimeksi Aalto-yliopiston professori Vesa Puttonen vaati selvitettäväksi Suomen eurojärjestelmästä irtautumisen tapaa ja hintaa. Samassa yhteydessä hän sanoi: "Eurouskovaiset poliitikot ja etenkin komissio elävät omassa haavemaailmassaan. He katsovat tätä poliittisena kysymyksenä, kun tämä on nimenomaan talouskriisi". Onko tuo siis ihme, että paniikki iskee?

Itse totesin helmikuussa, että kevätvaalien 2011 kokonaissaldo on ollut erinomaisen positiivinen. Business insider yhdessä Jyrki Kataisen kanssa näyttää vahvistavan johtopäätökseni: ilman jytkyn tarjoamaa varoittavaa esimerkkiä olisivat paniikkiin joutuneet europoliitikot voineet peloissaan syöstä koko taloudellisesti terveen Euroopan varallisuuden eteläisen Euroopan ahnaaseen kitaan ilman ensimmäistäkään selvää ajatusta.  

Soinin kaltaisten poliitikkojen uhka on sentään voinut edes hidastaa tämän mielettömän lauman etenemistä ja saanut heidät siirtämään hilkun vastuuta myös laman aiheuttajille - Etelä-Euroopan poliitikoille ja keskieurooppalaisille pankkiireille. Toki pääsuunta ei ole muuttunut - sen voivat muutta vain Euroopan kansalaiset aikanaan kohdalle tulevissa vaaleissa.  Toivottavasti paniikki ei ehdi johtaa lopulliseen tuhoon ennen sitä.

Lopuksi panen ylös sivuhuomautuksena, että neuvoin syyskuussa 2011 Kataiselle ja Alexander Stubbille, miten heillä olisi tilaisuus nousta historian lehdille. Peloissaan he eivät tarttuneet tilaisuuteen, mutta herroille tuolloin ehdottamallani linjalla toimien Timo Soini näyttää nouseen kansainvälisen politiikan huipulle. Mielenkiintoista! 


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n kriisinhallinta selkokielellä
Välikysymyksestä
Suomalaisesta poliitikosta itsenäisenä päätöksentekijänä