35 prosenttia suomalaisista ei kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi tulokset kysymyksestä, jossa ihmisten piti kertoa hyväksyvätkö he, että "myös samankaltaista työtä tekevien välillä pitää voida olla palkkaeroja, jotta työntekijöiden väliset erot osaamisessa ja ahkeruudessa voidaan huomioida. Heidän tiedotteensa oli otsikoitu "Suomalaiset hyväksyvät osaamiseen perustuvat tuloerot".

Tämä on sikäli perusteltua, että 26 prosenttia vastanneita oli täysin samaa mieltä ja 39 prosenttia jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa. Toisin sanoen 65 prosenttia ilmoitti hyväksyvänsä ihmisten palkitsemisen osaamisen ja ahkeruuden perusteella. 

Omalta osaltani ihmisten palkitseminen ahkeruudesta ja osaamisesta kuulostaa itsestäänselvyydeltä. Silti suomalaisista on – EVA:n kyselyn perusteella – viisi ja 13 prosenttia täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän kanssa. Eikä 16 prosenttia osaa ottaa asiaan edes kantaa. 

* * *

Toki täytyy myöntää, etteivät nämä 35 prosenttia suomalaisista ole yksin ajatuksineen. Samalla tavalla ajateltiin muinaisessa Neuvostoliitossa, joka sovelsi niin sanottua tieteellistä sosialismia. 

Se johti katastrofiin ja 70-vuotisen sosialismikokeilun päättymiseen 25 vuotta sitten. Tänä päivänä tuota aatetta on sovellettu pisimpään Kuubassa, josta tuoreet uutiset ovat kertoneet sähköjen palailevan hiljalleen sen jälkeen, kun ne yhtäkkisesti katosivat. Kansalaisten keskipalkka vastaa 35 dollaria kuukaudessa.

Jotain luulisi kertovan myös sen, että Kiinakin sovelsi sosialismia puhemies Maon aikana. Siellä maan johtajat toki taitavat vannoa edelleen kommunistisen diktatuurin nimiin, mutta talous pyörii markkinavetoisesti tuottaen samankaltaista työtä tekevien ihmisten välille palkkaeroja. 

Niinpä maan talous on tunnetusti kasvanut vauhdikkaasti ja samaan aikaan palkkatason kehitys on sojottanut tukevasti kohti koillista, kuten alla oleva kuva (lähde) osoittaa. Ja sen seurauksena sosialistisen vallan aiheuttama köyhyys on nopeasti katoamassa.

* * *

Siksi on syytä kysyä, että mitä ajattelevat ne 35 prosenttia suomalaisista, jotka eivät kannata osaamisen ja ahkeruuden palkitsemista palkalla tai eivät osaa kertoa mielipidettään. He lienevät poliittisesti vasemmalla eli Vasemmistoliiton, Vihreiden tai SDP:n kannattajia, mutta entä itse työelämä. 

Onko heidän haaveenaan päästä nauttimaan hyvästä palkasta ilman osaamista ja ahkeruutta? Vai ovatko he jo nyt osaamattomia ja/tai laiskoja, joita harmittaa etevämpien kollegojen mojovampi palkkakuitti? Vai onko näiden ihmisten kohdalla kyse pelkästä ruusunpunaisesta ideologiasta, jossa kaikkien tasapalkkaisuus nähdään jonkinlaisena poliittisena tavoitteena?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ei niin hyvää, ettei jotain pahaa

Lähes neljännes oikeistolaisesti ajattelevista on älyllisesti epärehellisiä
Kovempaa verotusta haluavien suomalaisten määrä on hurjassa kasvussa

Onko Kuuban kommunistihallinto kaatumassa?

Suomessa on uutisoitu varsin vähän läntisen pallonpuoliskon pitkäikäisimmän ja vahvimman kommunistipesäkkeen tapahtumista. Siksi oli mielenkiintoista, että eilen tai tänään julkaistiin monissa suomalaismedioissa STT:n tiedote, jonka mukaan "joukko mielenosoittajia turmeli lauantain vastaisena yönä maata hallitsevan kommunistisen puolueen aluetoimiston". 

Tapahtumasta saattoi löytää myös videomateriaalia, joka osoitti todeksi STT:n maininnan, jonka mukaan "joukko murtautui puolueen toimistoon, kantoi sieltä huonekaluja ulos kadulle ja sytytti ne tuleen." Poliisi oli myös ampunut tapahtumapaikalla. 

* * *

Edellä kuvaamieni tapahtumien jälkeen Kuuban nykyinen diktaattori Miguel Díaz-Canel on ilmoittanut halukkuutensa keskustella Yhdysvaltojen kanssa maansa tulevaisuudesta. Vastapelurikseen hän saanee ulkoministeri Marco Rubion, jolla kuubalaisena emigranttina lienee kovin vähän sympatioita maan kommunistihallinnon vaikeuksille. 

Nähtäväksi siis jää, ollaanko lopultakin tultu tilanteeseen, jossa Kuuba vapautuu kommunismin ikeestä ja kansa saa takaisin vapautensa ja mahdollisuuden surkean elintasonsa nostamiseen. Tämä on tietenkin hieno asia, mutta kuten esimerkiksi eurooppalaisten sosialistivaltioiden luhistuminen 1990-luvulla osoitti, edessä voi olla joko onnistuminen tai epäonnistuminen, kuten alla oleva Puolan ja Moldovan talouskehitystä esittävä kuva osoittaa. 

Nähtäväksi siis jää, millaiseksi Kuuban tulevaisuus muodostuu. Ja miten se vaikuttaa tavallisten kuubalaisten elämään ja tulevaisuuteen. 

* * *

Toki olisi toivottavaa juuri nyt, kun poliittisen vihervasemmiston kannatus on ollut nousussa, että kuubalaisen sosialismin vaikeudet ja sen mahdollinen kaatuminen lisäisivät myös täällä Pohjantähden alla ymmärrystä sosialismin vahingollisuudesta. Vai löytyykö äänestysikäisten suomalaisten joukosta edelleen yli 44 prosenttia sellaisia ihmisiä, jotka luulevat Marxin ajatusten soveltamisesta seuraavan jotain hyvää? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punamultahallitusta pukkaa

Sitä saa, mitä tilaa
Ydinsodan pelko ja sen seuraukset

Sitä saa, mitä tilaa

Kuten arvoisa lukijani muistaa, sai Venezuelan sosialistinen johtaja Nicolas Maduro presidentinvaalin virallisten tulosten mukaan voiton haastajastaan, mutta yleisen käsityksen mukaan vain väärentämällä äänestystuloksen. Asiaa on protestoitu sekä maailmalla että maan sisällä. 

Asiaa on nyt käsitelty maan ylimmässä oikeuslaitoksessa, jonka päätöksen mukaisesti Maduro on kuin onkin voittanut vaalit. Oman lausuntonsa mukaan Venezuelan Korkein oikeus on nimittäin varmistanut vaalimateriaalit, mutta jätti julkaisematta piiritason erittelyn äänestystuloksista sellaisen kyberhyökkäyksen vuoksi, jota kukaan muu ei ollut havainnut. 

Näyttäisi siis siltä, että Venezuela jatkaa Maduron valitsemalla tiellä kohti yhä syvällisempää sosialismia, joka lienee yksi maailmanhistorian tehokkaimmista poliittisista järjestelmistä kokoamaan valtakunnan varallisuutta harvojen käsiin. Siis käytännössä maan johtajalle ja hänen lähipiirilleen.

Tämä on tietenkin harmi venezuelalaisille, mutta toki heilläkin olisi peiliin katsomisen paikka. Nousihan Maduro presidentiksi kansan tuella - ilmeisesti rehellisissä vaaleissa - vuonna 2013 lupaamalla jatkaa edeltäjänsä sosialistista politiikkaa. 

Eikä sellaisesta ole koskaan seurannut millekään maalle mitään hyvää. Ei sen enempää Venezuelassa, Kuubassa kuin Neuvostoliitossakaan, joten venezuelalaiset voivat lohduttautua sillä, että nyt he ovat saaneet juuri sitä, mitä ovat tilanneetkin. Sosialistisen diktaattorin.

Tämä olisi hyvä muistaa myös Suomessa, vaikka meillä sosialistit ovatkin kunnioittaneet demokratiaa vuoden 1918 vallankumousyrityksensä jälkeen. Toivottavasti näin on myös jatkossa, vaikka sosialismi aatteena saakin tasaisin välein uusia muotoja - viimeisimpänä versiona rasistis-sovinistisen wokeltamisen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sananvapauden itsesensuurin perustelut, käytännöt ja seuraukset
Maailmanpolitiikan pilkkeitä
Mistä 274 000 euron keinu ja Ylen monimuotoisuuspuuhat kertovat?

Ydinsodan pelko ja sen seuraukset

Minun lapsuudessani maailma kävi ydinsodan partaalla, kun Neuvostoliitto toimitti omia ydinaseitaan Kuubaan, eikä Yhdysvallat hyväksynyt sitä, vaan uhkasi maihinnousulla. Tilanne ratkesi, kun USA uhkasi kostaa Kuubasta tehdyn ydinaseiskun suoraan Neuvostoliitolle, minkä jälkeen itäiset ydinaseet vedettiin pois läntiseltä pallonpuoliskolta ja Kuuban valloitusyritys jäi tekemättä.

Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta juuri nyt läntinen maailma katselee sen seuraajavaltion toimesta tapahtuvaa kansanmurhaa Ukrainassa. Huolimatta ilmiselvistä ja massiivisista siviileihin kohdistuvista veriteoista - kuten lastensairaalan tuhoamisesta - länsimaat eivät ole edes uhanneet Venäjää sotilaallisella väliintulla, vaan jopa kieltäneet sotilaidensa omaehtoisen osallistumisen demokraattisen maailman puolustamiseen. Eikä USA ole halunnut osallistua edes puolalaisten hävittäjäkoneiden lahjoittamiseen ukrainalaisille puhumattakaan sotatantereen ilmatilan sulkemisesta.

Syynä tähän passiivisuuteen on pelko täysimittaisen ydinsodan syttymisestä. Se on sikäli järkevää, ettei sellaisessa ole voittajia vaan lopputuloksena on vääjäämättä kaikkien tappio.

Samaan aikaan on mahdollista, että Venäjän heikosti edennyttä hyökkäystä veljeskansansa kimppuun vauhditetaan kemiallisten tai jopa taktisten ydinaseiden käytöllä. Todennäköistä on, ettei länsi ydinsodan pelossaan puutu myöskään tähän, vaan sallii näidenkin aseiden käytön eurooppalaisessa kansanmurhassa. 

Tämän kaiken me tiedämme Ukrainan sotauutisoinnista. Sen sijaan en ole nähnyt ensimmäistäkään journalistista pohdintaa siitä, mitä saattaa seurata siitä, että yhdelle ydinasemahdille annetaan nyt ilmiselvä lupa tehdä omille naapureilleen aivan mitä se itse haluaa. 

Eli mitä seuraa ukrainalaisten kansanmurhan jälkeen? Käydäänkö käsiksi Suomeen, johon on jo nyt kohdistettu hybridisodankäynnin toimia? Vai laskeeko Venäjän tsaarintekele, etteivät USA ja muut länsimaat pane viime kädessä kovaa kovaa vastaan edes NATO:n jäseniin - kuten Viroon, Latviaan ja Liettuaan - kohdistuviin hyökkäyksiin jos niitä vain uhkaa tarpeeksi uskottavasti ydinsodalla? 

Eli kuinka pitkälle länsimaat sallivat Venäjän toimia oman ydinsateenvarjonsa alla? Mihin vedetään raja? Ylitetäänkö se vasta siinä vaiheessa, kun itäisen suurvallan aggressio kohdistuu suoraan ydinasevaltioon - siis USA:an, Iso-Britanniaan tai Ranskaan?

Tässä vaiheessa meidän suomalaisten ainoa mahdollisuus on vain toivoa, että nyt asetetut talouspakotteet näivettävät Venäjän toimintakyvyn niin nopeasti, ettei se voi ukrainalaisten kansanmurhan jälkeen edes haaveilla uusista sotaretkistä. Ja ettei pidemmällä aikavälillä - maan talouden noustua uudelleen - sen johtoon nouse uutta putinia, joka 2020-luvun alun Ukrainan-tapahtumien perusteella olettaa länsimaiden katsovan kansanmurhia sivusta myös tulevaisuudessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putin sulki Ukrainan NATO-oven
Tsaarintekele on lukenut Stalininsa
Trumpin vaihtoehdot Koreassa

Hyödyllistä kommunismia

Viimeisen sadan vuoden aikana Euroopassa ja muuallakin maailmalla on vaikuttanut kaksi sellaista aatetta, joiden nimissä on tapettu erityisen paljon ihmisiä. Tarkoitan kansallissosialismia ja kommunismia. 

Kansallissosialismin uskottavuus kaatui Hitlerin kolmannen valtakunnan sortuessa, mutta kommunismin nimiin vannotaan monin paikoin edelleen. Eikä niiden ikeessä elävien ihmisten elämä ole helppoa, kuten Venezuelan ja Pohjois-Korean esimerkit osoittavat. 

Suomessa kommunismi näyttäisi edelleen olevan sosiaalisesti hyväksyttävä aate, koska se on edustettuna jopa eduskunnassa. Näin siitä huolimatta, että aatteen historia on synkkä, eikä sen varaan ole koskaan onnistuttu rakentamaan edes toimivaa yhteiskuntaa.

Siksi oli mielenkiintoista lukea tuore tutkimusartikkeli, jonka mukaan kommunismista voi olla myös hyötyä. Kuuba on nimittäin saari, jonka maantieteelliset ja biologiset piirteet ovat sellaiset, että sen pitäisi olla täynnä vieraslajeja. 

Näin ei kuitenkaan ole, vaan tutkimuksen mukaan saarella on satoja vieraslajeja vähemmän kuin ympäröivien pienempien saarten perusteella voisi ennakoida. Eron taustalla on kommunistisen Kuuban sulkeutuneisuus, minkä seurauksena vieraslajit eivät ole pääseet leviämään sinne yhtä tehokkaasti kuin vapaammin eläville naapurisaarille. 

Näin ollen kuubalainen kommunismi on ollut paikallisen lajiston kannalta hyväksi. Toki aatteen ympäristöjalanjälki on monin muin paikoin ollut karmaisevaa - kuten Neuvostoliiton kaaduttua huomattiin. 

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Siitä huolimatta sijoitan Marxin, Engelsin tai Leninin nimiin vannovat ihmiset samaan koriin kansallissosialistien kanssa. Enkä syyttä, sillä suosivathan Kolmannen valtakunnan johtajat kasvissyöntiä, luomutuotantoa ja eläintensuojelua, joiden puolesta kiihkoileminen kuuluu myös suomalaisen nykyvasemmiston asialistoille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
64-vuotias professori sai tuomion graffitien piirtelemisestä
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?
Oravatarina