Hyvää, oivallusrikasta ja turvallista Juhannusta!

Suomalainen vasemmisto on kovasti kritisoinut Daavidin linko -nimellä tunnetun ilmatorjuntajärjestelmän ostamista Suomeen (esimerkki). Iranin kanssa käymänsä sodan aikana Israel on kuitenkin osoittanut lingon tehokkuuden torjumalla sen avulla jopa kaukaa ammutun ja siis korkealta iskeytyvän ballistisen ohjuksen. 

Siksi on hyvä todeta, että Suomen ostos on ollut laadullisesti ilmeisen erinomainen, mutta samalla huolestuneena kysyä, että mikä on tämän asejärjestelmän määrällinen riittävyys tosipaikassa. Näin siksi, että tuo tosipaikka olisi käytännössä aivan varmasti valtavan suuri Venäjän armeija, jolta eivät ohjukset lopu ensimmäisiin laukauksiin. 

Tässä mielessä on erinomaista, että Suomi kuuluu NATO:on ja voi sitä kautta saada materiaalitäydennystä paremmin kuin jouduttuaan vuonna 1939 puolueettomana valtiona itänaapurinsa hyökkäyksen kohteeksi. Siitä huolimatta on selvää, että olisi sinisilmäistä luottaa pelkästään liittolaisten apuun.

* * *

En pyri tällä kirjoituksella kenraaliksi kenraalin paikalle, vaan luotan sotilasjohtomme osaamiseen asejärjestelmien valitsemisessa. Sen sijaan totean, että presidentti Donald Trumpin ja NATO:n vaatimus eurooppalaisten maiden - siis myös Suomen - puolustumäärärahojen tuntuvasta kasvattamisesta on enemmän kuin oikeaan osunut. 

Jotta vaatimukseen olisi mahdollista vastata, olisi Suomesta kuitenkin löydettävä hurjia summia lisärahaa pantavaksi sotilastarvikkeisiin. Valitettavasti valtio velkaantuu nettona jo nyt yli 3 000 miljoonaa euroa vuodessa - siis reilut 500 euroa per nokka - sen lisäksi, että valtion velkojen kokonaissumma on jo ennestäänkin noin 175 000 miljoonaa euroa - eli 31 000 euroa henkeä kohti eli noin 125 000 euroa per nelihenkinen perhe - joten irtorahaa ei näyttäisi olevan helposti löydettävissä. Eikä verotuksen kiristäminen tuota enää suuria summia, koska suomalaisten veroaste on jo nyt huippukorkea etenkin ylimpien tuloluokkien osalta.

Mikä siis neuvoksi?

* * *

Vaihtoehtoja on kaksi plus niiden yhdistelmä. Ensimmäinen on julkisten menojen karsiminen kovalla kädellä. Ja toinen talouskasvun kiihdyttäminen ennennäkemättömään vauhtiin.

Näistä kahdesta jälkimmäinen olisi kansalaisten kannalta huomattavasti mukavampaa kuin ensimmäinen. Ongelmana on vain se, ettei talouskasvu käynnisty sormia napsauttamalla, vaan vaatii työtä, verta ja hikeä. Tai ainakin osaamista, ahkeruutta ja rohkeutta. Eikä muutos tule sittenkään vuodessa eikä kahdessa.

Siksi ainakin lyhyellä aikavälillä meille jää jäljelle oikeastaan vain valtion menojen karsiminen. Eikä se kiinnosta poliitikkoja piirun vertaa, koska se, jolta palvelut katoavat, äänestää jatkossa varmuudella jotain toista puoluetta ja ainakin ehdokasta. 

Näin ainakin siihen asti, kunnes Suomelle tulee täystyrmäys ja siirtyminen EU:n holhottavaksi - ja sitä kautta menoja joudutaan karsimaan vieläkin enemmän kuin olisi pitänyt tehdä, mikäli toimiin olisi tartuttu ajoissa. Toisin sanoen, tilannetta ei kannattaisi päästää sinne asti. 

* * *

Siksi olisi hyvä, mikäli poliitikot yli puoluerajojen osaisivat lopettaa politikointinsa edes vähäksi aikaa ja miettiä, mitä he voisivat tehdä yhdessä, jotta talous saataisiin jälleen kasvuun. Miten vientiyritykset saisivat mahdollisimman paljon tuotteitaan maailmalle ja vieläpä hyvään hintaan? Miten kansainväliset toimijat saataisiin sijoittamaan Suomeen? Miten työntekijöiden osaamista ja tuottavuutta voitaisiin lisätä? Ja viimeisenä - mutta ei vähäisimpänä - miten suomalaisten yrittämisintoa voitaisiin nostaa ja millä jo yrityksiä omistavat saataisiin kasvattamaan niitä?

Näihin kysymyksiin minulla ei ole viisastenkiveä, vaan se pitäisi löytää yrittäjiltä, yritysjohtajilta, tuotekehittäjiltä, myyntimiehiltä, työmiehiltä, maahanmuuttajilta ja - niin - myös ja aivan erityisesti poliitikoilta. Ilman oleellista muutosta nykyiseen tilanteeseemme meille käy nimittäin sillä lailla, että me päädymme valtaviin ongelmiin, joiden kanssa painiskellessa ei kenelläkään ole kivaa. Ei edes poliitikoilla.

Näillä "rohkaisevilla" sanoilla toivon teille kaikille - arvoisat lukijani - erinomaista ja oivallusrikasta Juhannusta suomalaisessa kesässä! Varokaa kuitenkin, ettette polta itseänne kokkotulilla sekä - erityisesti miespuoliset lukijani - etteivät housujen vetoketjut ja napit avaudu vesillä. Sellaisella kun on vähintään yhtä suuri korrelaatio keskikesäisten hukkumisonnettomuuksien kanssa kuin jäätelön kulutuksella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Leikkejä ja juhannusleikkejä
Tärkeämpiä asioita
Outoja Juhannus-uutisia

Mafiamaista ammuntaa ja ymmärtämättömyyttä Ruotsissa ja Suomessa

Ruotsin ja pohjoismaiden vanhin yliopistokaupunki - muun muassa Carl von Linnén ja Anders Celsiuksen Uppsala - sai eilen maistaa uusruotsalaista kulttuuria, kun sähkölaudalla paennut hoikka, täysin mustiin pukeutunut ja naamioitunut miesampuja tappoi kolme ihmistä keskellä kaupunkia. Ainakin yksi ammutuista oli ollut tutkittavana mafiapomo Ismail Abdon sukulaiseen kohdistuneesta hyökkäyksestä. 

Tapaus osoittaa jälleen kerran ruotsalaisen yhteiskunnan muutoksesta pumpulinpehmeästä kansankodista kohti väkivaltaista kehitysmaalaista yhteiskuntaa. Ainakaan vielä länsinaapuriamme ei kuitenkaan voi verrata vaikkapa Kongon demokraattiseen tasavaltaan, jossa on käynnissä krooninen ja jatkuvasti uhreja vaativa etnisesti rajautuneiden rikollisjärjestöjen välinen sisällissota, jossa armoa ei pyydetä tai ainakaan anneta. 

Onneksi Suomessa ei olla samassa tilanteessa, vaikka eiliseen uutiskokelmaan kuuluikin espoolainen ampumistapaus, jossa kaksi katujengiä - espoolainen ja keravalainen - ottivat yhteen Espoon Puustellinmäessä. Asiasta kertoneen MTV3:n mukaan Helsingin poliisin katujengirikosten tutkintaryhmä on saamassa valmiiksi esitutkinnan tapauksesta, jossa keravalaiset käyttivät tuliaseita. 

* * *

Hallituksen äskettäisistä veronalennuspäätöksistä käyty keskustelu on jostain syystä jumittunut siihen, tulevatko hyvätuloiset vajaata työviikkoa tekevät julkisen sektorin lääkärit jatkossa tekemään enemmän töitä, jos palkasta jää käteen suurempi osa. Tämä on absurdia, sillä vastaus on varsin yksiselitteinen: eivät tule, kuten  Lääkäriliiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskä ja taloustieteilijä Mauri Kotamäki eilen totesivat. 

Siitä pitää huolen lääkäreiden koulutuspolitiikka, jonka tarkoituksena on jo vuosikymmeniä ollut tuottaa mahdollisimman vähän lääkäreitä, jotta näiden palkkataso saataisiin epäluonnollisen korkeaksi. Tässä yliopistojen lääkärimafia on myös onnistunut. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että veronalennukset olisivat olleet turhia. Niiden suurin vaikutus nimittäin syntyy vasta pidemmällä aikavälillä, kun ahkeruudesta, yritteliäisyydestä ja koulutuksesta syntyvästä tulonlisästä jää käteen enemmän kuin nykyisin. 

Lisäksi yhteisöveron alennuksen seurauksena kasvava yrittäjätulon kasvu motivoi yritystoimintaan sellaisia ihmisiä, joilla olisi siihen intoa ja osaamista, mutta jotka eivät ota ensimmäistä askelta siksi, että palkkatyön ja käteen jäävän yrittäjätulon ero on heistä liian pieni, jotta epäonnistumisen riskiä kannattaisi ottaa. 

Eniten hämmästelen tässä asiassa sitä, että pääministeri Petteri Orpo (kok) on itse puhunut tässä yhteydessä lääkäreistä. Eikö hän tosiaan ymmärrä tätä asiaa, jonka korjaamiseksi helppo ja tehokas keino olisi lääkärinkoulutuksen lisääminen ja sitä kautta julkisella sektorilla toimivien lääkäreiden palkkatason laskeminen aikakin isoissa kaupungeissa? 

Lisäbonuksena saataisiin myös täytettyä nykyistä paremmin maaseudun lääkärinvirat tarjoamalla palkkaporkkanaa eli säilyttämällä nykyinen tulotaso suurten asutuskeskusten ulkopuolella. 

* * *

Lopuksi nostan esille Helsingin sanomien jutun automaattisesti tarkentuvista silmälaseista. Sellaiset on jutun mukaan kehitetty Suomessa Ixi-nimisessä huipputeknolgisessa startup-yrityksessä, josta odotetaan Ouran kaltaista miljardiyhtiötä. 

Toivoa sopii, että Ixi ja sen omistajat saavat kerättyä riittävän pääoman nopeaa kasvua ja maailmanmarkkinoiden valtaamista varten - ja sitä kautta tuottamaan rahavirtaa myös suomalaiselle verokarhulle, jotta sekin pääsisi tasapainoon. Alku on ainakin ollut lupaava, sillä rahaa ovat tarjonneet virolainen Plural-rahasto, Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi, ranskalainen jättirahasto Eurazeo sekä yhdysvaltalainen teknologiajätti Amazon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysmaalaisten ammuskelua ja veneilyä
Hallitusohjelman toteuttaminen on äärimmäisen tärkeää
SDP:n kateudesta ja vastakkainasettelusta ponnistava retoriikka myrkyttää yhteiskunnallisen ilmapiirin

Asiallinen työtaistelu

Kirjoitin viime keskiviikkona siitä, miten ay-liike voisi kiertää pitkät poliittiset lakot kieltävää lakia. Onneksi emme kuitenkaan nähneet - ainakaan teollisuusliitolta - tänä talvena sellaista, vaan asiallisen työtaistelun, jossa päästiin kohtuullisen nopeasti järkevään sopimukseen. 

Se on järkevä siitä syystä, että korotukset tuovat työntekijöille tosiasiallisen palkanlisän - kahdeksan prosenttia kolmessa vuodessa - eli ovat ennakoituun inflaatiovauhtiin nähden noin kaksinkertaiset, mutta eivät kuitenkaan sellaiset, että ne olisivat ilmiselvä uhka yritysten maksukyvylle. Alkujaan puheena ollut kymmenen prosenttia kahdelle vuodelle olisi sen sijaan johtanut katastrofiin eli ei olisi ollut missään tapauksessa työnantajan hyväksyttävissä.

Nyt tehty sopimus viitoittaa myös muita palkankorotuksia ja estää valtakunnansovittelijaa ehdottamasta julkiselle sektorille suurempia palkankorotuksia. Sellainen olisikin outoa tilanteessa, jossa hallituksella on muutenkin vaikeuksia sovittaa valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien kuluja käytettävissä oleviin tuloihin. Eli jokainen korotus johtaisi menojen säästöön - kuten henkilöstön irtisanomisiin tai toiminnan supistamiseen - tavalla tai toisella.  

Kaiken kaikkiaan onkin syytä toivoa, että sama järjen käyttö, jollainen nyt tehtyä sopimusta tehdessä nähtiin, jatkuisi käynnissä olevissa ja tulevissa palkkaneuvotteluissa. Onhan viime vuosina eräiden ay-politrukkien lataamiin odotuksiin nähden laiha sopu yhdistettynä talouskasvuun myös palvelu- ja julkisen alan työntekijöiden kannalta parempi kuin talouselämän ja yhteiskunnan rapautuminen hetkellisen huuman seurauksena.

Samalla soisi myös yrityskentällä nähtävän sen, kuinka suomalainen sopimusyhteiskunta osoitti jälleen kerran kykynsä tehdä kokonaisuuden kannalta järkeviä ratkaisuja. Eli että vuorineuvokset ja muut yritysjohtajat - mukaan luettuna kansainväliset toimijat - lähtisivät jälleen investoimaan Suomeen. Ja sitä kautta rakentavan perusteita kaikkien suomalaisten tulevalle elintason nousulle. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lakko vai poliittinen lakko?
Ihme on tapahtunut
Kyselyn mukaan paikallinen sopiminen lisää työpaikkoja ja talouskasvua

Näkyykö Tarja Halosen arvovaikuttaminen edelleen?

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on esittänyt oman näkemyksensä siitä, kuinka Suomen yhä syvemmälle sukeltava talous saataisiin kääntymään jälleen nousuun. Sen mukaan esimerkiksi yhteisöveroa pitäisi laskea viisi prosenttiyksikköä ja korkeimpia marginaaliveroja kymmenen prosenttiyksikköä. 

Etlan Aki Kangasharju perusteli tätä sillä, että "kasvu on saatava nopeutumaan tai julkisen sektorin alijäämä joudutaan poistamaan pelkästään julkista taloutta pienentämällä. Verotuksen kiristäminen ei auta hitaan kasvun oloissa, koska se hidastaa kasvua entisestään".  

Lisäksi Etla ehdotti hallituksen neljän miljardin investointiohjelman suuntaamista palvelemaan uuden teollisuuspolitiikan tavoitteita. Eli käytännössä startup-yritysten kasvuvaiheen rahoituksen järjestämistä, jotta ne eivät näivettyisi lupaavan alun jälkeen rahoituksen puutteeseen.

* * *

Nämä kaksi asia liittyvät toisiinsa tavalla, jota edelle linkittämäni uutinen ei kertonut. Eli Suomessa ei joko ole riittävästi yksityistä rahoitusta tai sitä ei kannata sijoittaa Suomeen. Ja juuri siksi meillä on perinteisesti jouduttu rahoittamaan yrityksiä julkisista varoista.  

Nyt siihen ei kuitenkaan ole varaa, koska Suomen talous jämähti paikalleen jo vuonna 2008 eli hiukan Tarja Halosen presidenttikausien puolivälin jälkeen - siis taloudellisessa mielessä suorastaan ikuisuus sitten. Ja sen seurauksena julkinen sektori on suorastaan käsittämättömän alijäämäinen.

Tässä mielessä oli erityisen ikävä huomata, etteivät suuret suomalaiset yritykset näe tuoreen kyselyn mukaan tarpeelliseksi tehdä uusinvestointeja Suomeen. Sen sijaan ne näkevät järkevämmäksi sijoittaa rahansa - ylläpitäviä investointeja lukuun ottamatta - ulkomaille, missä pääomalle saa paremman tuoton.

* * *

Mainitsin edellä Tarja Halosen. Tein tämän tarkoituksella, sillä muistan varsin hyvin, kuinka hän heti presidentiksi noustuaan ilmoitti haluavansa olla vahva arvovaikuttaja. 

Satuin nimittäin eilen huomaamaan sosiaalisessa mediassa haastattelupätkän, joka oli peräisin tästä haastattelusta (kohdasta 5 minuuttia 11 sekuntia), jossa hän sanoo, ettei rikastuminen "ole rikos, mutta se on joltain pois". 

Haastattelussa puheena olevassa tapauksessa Halosen kritiikille erään ammattijohtajan kohtuuttomista palkkioista oli kyllä hyvät perustelut, eikä hän myöskään sanoutunut kokonaan irti taloudellisten kannustimien käytöstä lisäämään ihmisten työmotivaatiota. Siitä huolimatta hänen edelle lainaamani kommentti osoittaa sen ajattelun joka vallitsee poliittisessa vasemmistossa ja esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen parissa. 

Heidän ajatuksissaan talous on nollasummapeliä, jossa yhden voitto on toisen tappio aivan kuten Halonen totesi. Eivätkä he siten kykene näkemään, että etenkin yrittäjien rikastuminen voi kasvattaa koko talouden kakkua, mikäli heidän ansaitsemansa raha palautuu takaisin talouteen esimerkiksi kotimaan investointeina. 

Siksi mieleeni tuli sellainen ajatus, että voisiko Suomen kyvyttömyys nousta muiden maiden tavoin vuoden 2008 kansainvälisestä talousromahduksesta johtua siitä, että presidentti Halonen onnistui arvovaikuttajana muuttamaan suomalaisten ajattelua. 

Eli kykenikö hän muuttamaan kansallisen mielipiteemme valtavirran kahdentoista vuoden kautensa aikana talouskasvun edistämisestä tulonjaon vahtimiseen? Ja siten lamauttamaan uusinvestointien kohdistamisen maahamme?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Orpon hallitus ja köyhien köyhdyttäminen
Parhaat presidentit - ja pari huonointa
Tarja Halosen möläytyksestä

Spolander ohjeisti, Yle muunteli totuutta, Andersson ei ymmärtänyt ja Halla-aho opetti

Vappu on vappuiltu ja arki koittanut. Sen merkkinä tämän päivän aikana alkavat neuvottelut uuden hallituksen muodostamiseksi Kokoomuksen, Perussuomalaisten, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kesken. 

Taustalla on Sanna Marinin (sd) vihervasemmistohallituksen tuottama taloudellinen katastrofi, sillä sellaisesta kai voidaan puhua, kun valtiovarainministeriöstä on tehty peräti harvinainen kannanotto. Sen kansantalousosaston ylijohtaja Mikko Spolander antoi nimittäin julkisuuteen lausunnon, jonka mukaan "ehdotamme monivaalikautisia toimia, jotta sopeutuksen aiheuttama rasitus ei kohdistu liikaa lyhyelle aikavälille".

Nähtäväksi jää, nouseeko Spolanderin ehdottama seuraavaakin hallitusta sitova rajoite hallitusneuvotteluiden aiheeksi tai tehdäänkö siitä oikein päätös. Syytä kuitenkin olisi, sillä lehdistö - tai ainakaan Yle - ei näytä ottaneen vakavasti Marinin hallituksen suurinta virhettä. 

Tarkoitan sitä, että sen uutisessa väitettiin, että "jokainen hallitus on kautensa alussa määritellyt julkisen talouden kehyksen, joka on vaalikauden aikana käytettävä rahamäärä. Kehys ei ole laillisesti sitova, mutta käytäntönä on ollut se, että sitä noudatetaan... Marinin hallitus teki poikkeuksen vuosi sitten, kun se Ukrainan sodan takia lisäsi valtion menoja 800 miljoonalla eurolla yli kehyksen."

Kertomatta jäi, että Marinin hallitus rikkoi kehyksensä jo aiemmin koronapandemian seurauksena, uudelleen Ylen mainitseman Venäjän hyökkäyksen takia ja lopuksi eli päättäessään kuluvan vuoden budjetista ilman muuta syytä kuin oma kyvyttömyytensä. Näistä kahta ensimmäistä voi ehkä pitää perusteltuina, mutta kolmatta ei mitenkään.

* * *

Lopuksi pari sanaa eilisistä vappupuheista. Tyhmimmän niistä piti Li Andersson (vas), jonka mukaan "jokaiselle työtä tekevälle ihmiselle kuuluu oikeus elämiseen ja riittävään palkkaan. Syy miksi näin ei nyt ole, on liian pienet palkat, liian korkeat vuokrat ja liian kallis ruoka. Samaan aikaan pörssiyrityksistä sataa taas valtavasti osinkoja niiden omistajille."

Ilmeisesti väistymässä oleva ministeri ei ymmärrä yhtään mitään taloudesta. Yritysten osingothan ovat rahaa, joka on syntynyt yritystoiminnan liikevoiton kautta.  

Onkohan Andersson tullut koskaan miettineeksi, että mitä siitä seuraisi, jos yritysten tuottamista voitoista ei maksettaisi Suomessa lainkaan osinkoa eli omistaja ei saisi korkoa sijoitukselleen - tai tuo korko olisi pienempi kuin riskittömässä sijoituksessa? Eli mikähän mahtaisi olla se määrä euroja, jonka ihmiset sijoittaisivat suomalaisiin yrityksiin? 

Jos ja kun vastaus on nolla, niin milläköhän käyttövoimalla Suomen talous pyörisi ja miten maahan saataisiin työpaikkoja? Valtion varoillako, kuten viime vuosisadan Neuvostoliitossa?

Fiksuimman puheenvuoron käytti puolestaan Jussi Halla-aho (ps), joka opetti vasemmistopuolueelle talouspolitiikkaa kertomalla, että "suomalaisia ja varsinkin nuoria haukutaan laiskoiksi, kun työnteko ei kiinnosta, mutta aika harva on niin hullu, että tekee raskasta työtä, jos saman saa tekemättäkin... hyvinvointi, sekä yksilön että yhteiskunnan, syntyy siitä, että työkykyisillä on työtä ja että he saavat työstään palkkaa, jolla tulee toimeen".

Ja totesi, että "perinteinen työväenliike, sekä politiikassa että ay-puolella, on pettänyt työväestön. Ne valvovat omia etujaan, eivät työväestön etuja." 

Sekä opasti vihervasemmistoa ymmärtämään, että "työntekijän, oli hän sitten yrittäjä tai palkansaaja, etu ei ole se, että hänen selkänahastaan revittyä rahaa kylvetään politrukkien lempihankkeisiin, hillotolppiin ja maailmanparannukseen. Matalapalkka-alojen työntekijöiden etu ei liioin ole se, että asuinalueet ja lähikoulut gettoutetaan huonolla maahanmuutolla, kuten varsinkin Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla tapahtuu."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Marinin hallituksen hinta
Onko julkisella taloudella optimaalista kokoa?
Hallituksen verotuskiima nosti kansliapäällikön kapinaan

Björn Wahlroos: EU:n taksonomiapäätös perustuu väärinymmärrykseen

EU on hyväksynyt mm. metsiä koskevan kestävän rahoituksen ilmastoluokittelun, jota jopa Suomen punavihreä hallitus (vaikkakaan ei äärimmäinen vihervasemmisto) vastusti - samoin kuin EU:n toinen suuri metsätalousmaa Ruotsi. Voidaan tietenkin kysyä, millä viisaudella metsätalouden osalta vähäiset maat ajoivat läpi luokittelun, jota asianosaiset demokraattiset valtiot eivät halunneet? 

Asia häiritsi suomalaista metsäteollisuusyrityksiä jopa niin paljon, että ne julkaisivat englanninkielisen tiedotteen, jonka mukaan hyväksytty taksonomia luo kyllä byrokratiaa, mutta ei tuo oleellisia ilmastohyötyjä. Varsin rankkaa tekstiä.

Vielä rankemmaksi pani UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos. Hänen mukaansa "se perustuu väärinymmärrykseen. Suomalainen metsäteollisuus on sekä erittäin kestävällä pohjalla että itse asiassa rakentaa paljon tehokkaampia hiilinieluja kuin se tapa, jolla metsää hoidetaan tuolla Keski-Euroopassa."

* * *

Sivumennen sanoen Wahlroos totesi samassa yhteydessä eilen käsittelemääni aihetta sivuten seuraavasti: "luokanopettaja oli opettanut heidät laulamaan jonkun tällaisen lähes taistelulaulun omaisen ilmastonmuutosta vastustavan laulun, niin kyllä siinä ihan aitoa kunnon taistolaisperinnettä vietiin taas eteenpäin – en tarkoita spesifisti samassa asiassa, vaan että nuoria ja lapsia, joilla ei ole minkäänlaista edellytystä faktapohjaisesti tiedostaa tai ymmärtää, minkä kanssa ollaan tekemisissä, niin heille opetetaan joku laulu tai runo tai jotain muuta jonka he sitten esittävät – se on aina minua hyvin pitkään ainakin pelottanut, siinä on sellaista Hitler Jugendin tunnelmaa."

Tästäkös ilmasto- ja luontoväki pillastui. Esimerkiksi Twitterissä eräs luontotiedon alkutuottajaksi esittäytynyt henkilö kimpaantui kirjoittelemaan, että "Ei jumalauta nyt. Nuorten ilmastotoiminta vertautuu natsismiin?... Tämmöistä elävää stereotypiaa narsistisesta käppäukkoilusta olisi mahdoton edes parodioida mitenkään." 

Itse asiasta eli Suomen taloustilanteesta Wahlroos totesi samassa yhteydessä varsin realistisesti, että "talous ei kasva ja Suomeen ei investoida". Niinpä hän toivoi muutoksia mm. työnteon kannustavuuteen sekä siihen, että Suomen pitäisi olla myös sijoittajille houkutteleva maa.

Mitäpä tuohon lisäämään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Koronakriisi ja julkisten investointien vaikeus
Komission metsästrategia
EU ja Suomen metsävarat

Meidän tulee iloita Woltin kaupasta

Yksi kuluneen viikon kohutuimmista tapauksista on ollut ruokakuriirifirma Woltin myynti amerikkalaisille peräti seitsemän miljardin euron hinnalla. Se on paljon - etenkin kun huomioidaan ettei firma ole tähän mennessä tuottanut lainkaan nettotuloja.  

Kaikkien suomalaisten on syytä iloita kaupasta jo senkin takia, että se tuottaa nopeasti velkaantuvalle julkiselle sektorillemme 600 miljoonaa verotuloja, jotka muuten revittäisiin työtä tekevien suomalaisten selkänahasta - vai kuvitteleeko joku, että Marinin hallitus sopeuttaisi menojaan tulojen mukaan. Samalla voimme olla tyytyväisiä siitä, että Supercellin myyjänä taannoin kunnostautunut Ilkka Paananen osallistui aikanaan Woltin alkuunpanemiseen. 

Suurin toive meillä suomalaisilla - tai ainakin itselläni - on tässä asiassa se, että myös Woltin edunsaajat käyttäisivät miljarditulonsa suomalaisen yrityselämän rahoitukseen. Yksi maamme suurimmista ongelmistahan on ollut pääomaköyhyys, joka on rajoittanut investointeja. 

Tämä voisi tapahtua esimerkiksi siten, että myydyn firman perustaja ja toimitusjohtaja Miki Kuusi myisi kaupassa saamiaan amerikkalaisosakkeita ja sijoittaisi niitä joukkoon lupaaviksi katsomiaan pieniä suomalaisyrityksiä ja auttaisi niiden kasvupyrkimyksissä. Ja toivottavasti saisi rahansa takaisin korkojen kera, kun edes yksi niistä lähtisi edes vähän samantapaiseen lentoon kuin Wolt. 

Sillä se, mitä me suomalaiset tarvitsemme, on lisää miljonäärejä ja miljardöörejä - ja etenkin heidän panostaan suomalaisen talouselämän pääomittamisessa. Näin siitä huolimatta, että kateuden sanotaan olevan suomalaisten perisynti - ja että se lienee erityisesti poliittisen vihervasemmiston kannatuksen perimmäinen ajuri. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?
Pelimiehiä ja maksumiehiä
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan

Kohti eurooppalaista liittovaltiota

Eilen Suomi päätti hyväksyä EU:n elvytyspaketin eduskunnan yli kahden kolmasosan enemmistön päätöksellä. Määräenemmistö tarvittiin, koska päätökseen sisältyi merkittävä toimivallan siirto EU:lle.

Näin Suomi on omasta puolestaan astunut yhden askeleen eteenpäin tiellä eurooppalaiseen liittovaltioon. Mutta samalla tuo liittovaltio - mikäli kaikki muutkin jäsenmaat toimivat kuten Suomi - on kävellyt yli omien virallisten päätöstensä siirtämällä joidenkin jäsenmaiden taloudellista vastuuta toisille. 

Nähtäväksi jää, mikä on Suomen kohtalo liittovaltion osana. Ensi alkuun se on tietenkin ennen kaikkea maksajan rooli, kuten elvytyspaketin maksu-/rahanjako osoittaa. Meiltähän virtaa muihin jäsenmaihin miljardikaupalla riihikuivaa rahaa plus vielä mahdollisesti joskus laukeavia takauksia muille maille.  

Pidemmällä tähtäimellä vaarana on, että Suomesta tulee ajan myötä EU:n luontoreservaatti, jonka metsien sitomalla hiilinielulla voidaan kuitata eteläisempien maiden kivihiilen käyttö. Tämän edellytyksenä on suomalaisesta metsien museoiminen eli niiden taloudellisen hyödyntämisen sisältävästä monikäytöstä luopuminen. 

Tähän suuntaan vaikuttaa toteutuessaan myös valtiovarainministeriön eilinen polttoaineiden hinnan korotusehdotus. Sen mukaan dieselin verotusta nostettaisiin 26 senttiä litralta, mikä kasvattaisi vientiteollisuuden kuljetusten kustannuksia noin 26 miljoonaa euroa vuodessa. 

Ehdotuksen mukaan tätä voidaan kompensoida raskaalle kuorma-autoliikenteelle, mutta se ei muuta sitä, että suomalainen yhteiskunnan näkymä teollisuudelle muuttuu aiempaa epävarmemmaksi. Eli sijoittajia aiempaa vähemmän houkuttelevaksi. Siten kehityksen jatkuessa nyt nähtyyn suuntaan kohdistuu Suomeen yhä vähemmän teollisia investointeja. 

Käytännössä dieselveron nostaminen vaikuttaa ensimmäisenä sisämaan ja rannikoiden väliseen kiinnostavuuteen sijoittajien parissa ensin mainitun seudun tappioksi eli sinne kohdistuvien investointihalujen katoamisena. Samoin vaikutus tulee näkyviin välittömästi puutavaran kuljetuksissa nollarajan siirtyessä lähemmäs rannikkoseutuja.

Tässä tilanteessa tuntuu varsin huonosti perustellulta nähdä valopilkkuja Suomen tulevaisuudessa. Ehkä kuitenkin sen verran, että talouden pohjan pettäessä voimme toivoa sosiaaliturvan varassa elävien elintasopakolaisten siirtyvän kohti liittovation eteläisiä tai läntisiä osia, mikäli sieltä löytyy tulevaisuudessa parempia etuuksia jaettavaksi kuin vähitellen kuihtuvasta Suomesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?
Minne menet, Euroopan Unioni?
Lajityypillistä käytöstä

Palaako inflaatio?

Yhdysvallat on pumpannut talouteensa runsaasti rahaa COVID-19-pandemian käynnistyttyä. Ja samoin on tarkoitus tehdä EU:ssa, kuten hyvin tiedämme.

Lyhyellä tähtäimellä tarkoituksena on tietenkin se, että pandemian torjuntatoimet aiheuttaisivat mahdollisimman vähän tuhoa yrityskentässä. Tavoite on siis sinänsä hyvä.

Kaikilla teoilla on kuitenkin seurauksensa. Ja juuri nyt näyttää siltä, että Yhdysvalloissa on inflaatio lähdössä laukalle. Toki 4,2 prosentin lukema on vielä pieni meille, jotka olemme maksaneet asuntolainoistamme aikanaan jopa yli 10 prosentin vuotuista korkoa.

On todennäköistä, että inflaatio lähtee liikkeelle myös EU:ssa, joten siihen tilanteeseen on hyvä itse kunkin varautua. Siitä syystä kannattaa jo nyt palauttaa mieliin, mitä inflaatiosta seuraa. Otettakoon siksi apuun aina kaiken tietävä Wikipedia. 

Sen mukaan yksi inflaation suurimmista ongelmista on sen vaihteluiden yllätyksellisyys: esimerkiksi pankkitalletus menettää arvoaan inflaation kiihtyessä, mikä on epäoikeudenmukaista pankkitalletuksen tehnyttä kansalaista kohtaan. Siten kenenkään ei kannata makuuttaa rahojaan ainakaan kiinteäkorkoisissa määräaikaistalletuksissa tai velkakirjoissa. 

Sen sijaan juuri nyt saattaisi kannattaa ottaa kohtuuhintaista lainaa, sillä inflaatio laskee lainan reaaliarvoa. Tämän seurauksena takaisin maksettavan rahan arvo pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä - toki olettaen, että käytettävissä oleva raha (palkka, yrittäjätulo, eläke tai vaikkapa lainalla tehty sijoitus) ylittää inflaation.

Inflaatio ei sinänsä ole haitallista, sillä jatkuva ja ennakoitava hintojen nousu edistää kuluttamista, koska samalla rahamäärällä saa huomenna vähemmän kuin tänään. Toki kuluttamisen edistämisen siunauksellisuudesta voidaan esittää ympäristöperusteinen vastalause. 

Inflaation seurauksena syntyy myös kustannuksia. Esimerkiksi yritykset joutuvat jatkuvasti päivittämään hinnastojaan ja palkkoja on nostettava useammin, mikä aiheuttaa kuluja. 

Hintojen nostaminen tiheästi lisää myös yleistä tyytymättömyyttä ja vaihteleva inflaatio vaikeuttaa pitkän aikavälin taloussuunnittelua. Uhkapelihenkisille se tarjoaa nykyistä vakaan rahanarvon aikaa parempia mahdollisuuksia keinotteluun - vaikkapa tekemällä sijoituksia lainaa ottamalla.

Jos sitten käy niin, että rahan pumppaaminen yhteiskuntaan vie uskon koko rahajärjestelmään, saattaa inflaatio karata kokonaan käsistä. Tästä Wikipedia esittää esimerkkinä sen, kuinka Saksan markan arvon romahdus 1920-luvulla johti Hitlerin valtaannousuun. 

Tuoreempiakin esimerkkejä olisi ollut. Esimerkkinä vaikkapa Mugaben Zimbabwe tai tämän päivän sosialismin nimiin vannova Venezuela.

Ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle. Tulevat kuukaudet näyttävät kuinka Yhdysvaltain inflaation kehitys jatkuu. Ja sen seurauksena voimme ruveta ennakoimaan, miten EU:n talous reagoi keskuspankkinsa rahanpumppaamiseen. 

Täytyy siis toivoa, että EU:n hallinto pystyisi tarvittavasti reagoimaan viiveettä USA:n tapahtumiin, ja muuttamaan linjaansa mikäli rapakon takana joudutaan ongelmiin. Tässä mielessä on kuitenkin vaikea nukkua yönsä rauhassa, sillä ikävä kyllä esimerkit EU:n kyvystä reagoida asioihin nopeasti ja järkevästi ovat valitettavan vähissä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta Nokiaa odotellessa
Onnistumisen ei pitäisi olla vaikeata Marinin hallitukselle
Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Mistä EU:n komission ehdottamassa elpymisrahastossa on kyse?

EU:n komissio esitti eilen 750 miljardin euron elpymisrahastoa, jonka kautta jäsenmaat voisivat saada lainoja ja suoraa tukea koronaviruksen aiheuttamasta talouden seisahduksesta toipumiseen. Tämän toteuttamiseksi Unioni ottaisi elpymisrahastoa varten lainan, jonka jäsenmaat maksaisivat takaisin samassa suhteessa kuin maat yleensä osallistuvat unionin budjettiin.

Ylen lainaaman uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Italian osuus olisi 173 miljardia, josta tukea olisi 82 miljardia ja 91 miljardia lainaa. Espanjan osuus olisi 140 miljardia, josta tukea olisi 77 miljardia ja 63 miljardia lainaa. Suomen osuus tuista olisi noin 3,5 miljardia euroa, joiden saamiseksi maksuosuudeksemme muodostuisi noin 8,5 miljardia euroa plus osuutemme lainan koroista.

On tietenkin totta, että Suomen talous nojaa vahvasti EU-maihin suuntautuvaan vientiin ja siksi elpymisrahaston nettovaikutus ei olisi edellisistä luvuista laskettu 5 miljardin + korkomenojen suuruinen tappio. Parhaassa tapauksessa komission ehdottama manööveri saattaisi muodostua Suomelle jopa kannattavaksi, vaikka asian osoittaminen jääkin jälkikäteiseksi - ja silloinkin epävarmaksi tutkimustulokseksi.

Käytännössä komission ehdotuksen taustalla on pyrkimys pelastaa Italiaan leväperäisiä sijoituksia tehneet ranskalaiset pankit sekä Espanjaan huolettomasti sijoitetut saksalaisvarat kaikkien EU-kansalaisten yhteisellä solidaarisuustaksvärkillä vähän samaan tapaan kun torpparit saattoivat aikanaan menettää varallisuuttaan isäntätilan kulujen ylitettyä käytettävissä olleet varat. Jälkimmäisestä on hyvä kuvaus esimerkiksi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla teoksessa.

Iltalehden jutun mukaan suomalaispuolueista SDP näyttäisi olevan varsin kritiikittä komission linjausten takana, vaikka puheenjohtaja Antti Rinne kiemurtelikin Iltalehden haastattelussa. Myös Keskusta on valmis noudattamaan komission tahtoa. Sen sijaan Perussuomalaiset katsovat, ettei ranskalaisten ja saksalaisten varojen pelastaminen suomalaisten veronmaksajien selkänahasta kerätyillä verovaroilla ole oikein.

Tilanne on hyvin samantapainen kuin Kreikan kaaduttua EU-maiden syliin. Silloinkin pelastusoperaation päämääränä oli ennen kaikkea saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastaminen. Erona on oikeastaan vain se, että Kreikan yhteydessä suomalaisia harhautettiin luulemaan, että kreikkalaiset maksaisivat lainansa joskus takaisin - nyt ei sen sijaan kainostella, vaan eteläeurooppaaisille ollaan tarjoamassa riihikuivaa rahaa saksalais- ja ranskalaisvarallisuuden pelastamiseksi.

Kreikkapaketin yhteydessä totesin, että "tutkimusten mukaan ihmiset ovat myös valmiita rankaisemaan niitä, jotka eivät noudata yhdessä sovittuja pelisääntöjä. Näin myös silloin, kun rankaisemisesta seuraa rankaisijalle kustannuksia, mutta ei hyötyä. Erityisesti halutaan rangaista sellaisia, jotka pyrkivät hyötymään muiden yhteistyöstä kantamatta itse kortea kekoon. Tätä taustaa vastaan katsottuna suomalaiset EU-tukien vastaisesti ajattelevat ihmiset käyttäytyvät lajillemme tyypillisesti. Tosiasiahan on, etteivät ongelmiin joutuneet maat" - tällä kertaa lähinnä Italia ja Espanja - "joutuneet luonnonkatastrofin tai sodan runtelemiksi, vaan ajoivat itse itsensä vaikeuksiin holtittomalla taloudenhoidollaan". 

Erityisesti on syytä huomata, että etenkin Italian, mutta myös Espanjan, julkiset taloudet ovat olleet jo pitkään vaikeuksissa. Siten nyt puheena olevan tukipaketin laukaisemaa koronavirusta ei voi pitää niiden ongelmien perimmäisenä syynä vaan pikemminkin sinä kortena, joka katkaisi kamelin selän. 

Ja siksi myöskin ranskalaisten ja saksalaisten sijoituksiin liittyvän riskin on täytynyt olla sikäläisten pankkien ja sijoittajien tiedossa - ja niiden tuoton sen mukaista eli turvallisiin maihin tehtyjä sijoituksia parempituottoista. Toisin sanoen olemme juuri nyt matkalla pelastamassa ahneuksissaan suuria riskejä ottaneiden toimijoiden sijoituksia koronaviruksen varjolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Korona valaisee valuuttaunionin luonnetta

Ei se hullu ole joka pyytää...

Ansio- ja pääomatulojen verotuksesta

Yle kertoi rikkaimmista suomalaisista, jotka ovat siirtyneet elämään ansiotulojen sijasta yhä enemmän osingoilla ja muilla pääomatuloilla. Yhtenä syynä siihen on pääomatulojen alempi veroaste. Tämä siis verrattuna etenkin korkeisiin ansiotuloihin.

Tässä joitain lukuja. Pääomatuloista verotetaan 30 % ja yli 30 000 euron jälkeen 34 %. Ansiotulojen osalta 43 500 euron tuloista valtio ottaa 21, 25 %, mutta 76 100 euron tuloista jopa 31,25 %. Näihin tulee päälle kuntavero, joka vaihtelee meillä 17 ja 22 % välillä.

Suurituloisilla ero pääomaverotukseen on siis kutakuinkin palkan viidenneksen suuruinen. Ei siis mikään ihme, että tulojen muuntaminen pääomaverotuksen piiriin houkuttaa niitä, joilla on siihen mahdollisuus.

Ylen jutussa oli jollain tapaa hyvätuloisia syyllistävä piirre ja sen pohjana olleen tutkimuksen tekijä, Tampereen yliopiston professori Matti Tuomala, halusikin yhtenäistä ansio- ja pääomatulojen verotuksen. Hänen mukaansa nykyinen verotusjärjestelmä "suosii sijoittamista varsinaisen liiketoiminnan kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten kiinteistöihin ja arvopapereihin".

Tässä kohdassa on hyvä kysyä, että mikäli arvopapereihin ei kukaan sijoittaisi, millä keinoin yritykset rahoittaisivat toimintaansa? Mistä niihin saataisiin omistajia tai millä keinoin rahoitettaisiin investointeja ellei osinkoon oikeuttavilla osakkeilla tai lainapapereilla? Entä kuka rakennuttaisi kiinteistöjä, ellei niihin sijoitetuille rahoille saisi vastinetta?

Lisäksi on syytä huomauttaa, että pääomatulot ovat lähtökohtaisesti tuottoa sellaisesta rahasta, josta on jo yhteen kertaan maksettu ansiotuloverotuksen verran rahaa julkisen sektorin käytettäväksi. Siten niistä tehtävää verotusta voidaan pitää kaksinkertaisena verotuksena - jos niin halutaan.

Edelle kirjoittamistani huomioista huolimatta olen periaatteessa samaa mieltä professori Tuomolan kanssa siitä, että verotuksen olisi lähtökohtaisesti hyvä kohdella kaikkia tulomuotoja samanarvoisesti. Mutta samalla on syytä ymmärtää, että pääomilla on taipumus karata sinne, missä niistä saa parhaan tuoton - siis puhtaana käteen.

Tässä yhteydessä viittaan edelle kokoamiini verotusprosentteihin ja totean, ettei maamme tosiasiallinen ongelma ole pääomaverotuksen alhaisuus vaan ansiotuloverotuksen tolkuttomuus. Tämä oli myös se syy, miksi pääomatulojen verotus jouduttiin aikanaan irrottamaan ansiotuloista rahavirtojen alettua liikkumaan yli rajojen.

Suomen korkean verotuksen syitä voi itse kukin tietenkin miettiä. Yksi ilmeinen seikka on juuri nyt esillä mediassa eli julkisen henkilöstön palkkamenot.

Tarkoitan siis sairaanhoitajien ja muiden julkisessa terveydenhuollossa toimivien henkilöiden vaatimuksia muita suuremmista palkankorotuksista. Jos niitä nostetaan vaatimusten mukaan, on siihen tarvittava raha hankittava jostain. Vaihtoehtoja siihen on kaksi: joko supistetaan julkisen sektorin kuluja muualta tai kiristetään yritysten ja/tai ihmisten veroja entisestään.

Tässä yhteydessä on myös ymmärrettävä, ettei julkinen sektori juurikaan tuota yhteiskunnalle riihikuivaa rahaa, vaikka se järjestääkin meidän kaikkien elinympäristön tuottamalla turvallisuutta, koulutusta, liikenneinfraa ynnä muita koko yhteiskunnan kannalta välttämättömiä palveluja. Niihin kuluva raha on siten viime kädessä aina peräisin yksityisen sektorin toimijoilta. Siten julkisen sektorin kulujen - mukaan lukien palkat - nostaminen johtaa aina yritysten käytössä olevan varallisuuden alenemiseen.

Siksi panin mielenkiinnolla merkille STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan kommentin, jonka mukaan "lähtökohdan pitäisi mielestäni olla, että vastaavaa koulutusta saaneet henkilöt jotka työskentelevät eri aloilla, saisivat suunnilleen samansuuruista palkkaa". Tämä kieltämättä kuulostaa hyvältä, mutta on myös muunlaisia näkökohtia.

Esimerkkeinä mainittakoon vaihtoehtoisina lähtökohtina seuraavat. Yksi: palkansaajan palkan tulisi asettua sille tasolle, jolla tehtävään saadaan pätevää väkeä. Kaksi: riihikuivaa rahaa yhteiskuntaan tuovan henkilön palkan tulisi olla parempi kuin niiden henkilöiden, joiden palkkaamiseen sitä käytetään. Kolme: työntekijöille ei voida maksaa suurempaa palkkaa kuin työnantajan tulot sallivat.

Mielestäni nämäkin kuulostavat yhtä hyviltä kuin Palolan lähtökohta. Mutta palatakseni tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen eli verojen yhdenmukaistamiseen. Jos ja kun ongelmana on suomalaisen verotuksen korkea taso, ei ratkaisuna voi olla sen kiristäminen entisestään.

Sen sijaan lainsäätäjän ja virkamiesten tulisi paneutua niihin keinoihin, jolla sitä saataisiin lasketuksi erityisesti ansiotulojen osalta. Tämän tulisi tapahtua ilman että yhteiskunnan perustoiminnot vaarantuisivat, eli kaikista julkisista menoista pitäisi eritellä välttämättömät, kiistatta hyödylliset ja maksajan kannalta turhat.

Näistä luokista kaksi ensimmäistä kannattaa ylläpitää myös jatkossa, joskin myös niiden kohdalla saattaa löytyä viilattavaa. Kolmannen luokan asiat tulisi sen sijaan lopettaa, sillä siinä onnistuminen saattaisi tehdä mahdolliseksi myös kaikkien tulojen verotuksen alentamisen ja yhdenmukaistamisen tai ainakin ansio- ja pääomaverotuksen välisen eron huomattavan supistamisen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmistossa ei ymmärretä jakopolitiikan ja verotuksen yhteyttä
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi
Pelastaisiko 26 ihmisen omaisuuden veronkorotus maailman?

Ilmastonmuutoksen torjunnasta

Yleisradio julkaisi Suomen ympäristökeskuksen (Syke) professorin Jyri Seppälän teesit siitä, kuinka ihminen voi omilla toimillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Siis sen lisäksi, että syö enemmän vegeruokaa, suosii polkupyörää tai julkista liikennettä, alentaa asuinhuoneensa lämpötilaa sekä välttää Thaimaan-matkoja.

Tosin näin kesällä täytyy todeta, ettei asunnon lämpötilan alentaminen hellepäivinä suoraan vähennä asumisen ilmastopäästöjä vaan pikemminkin lisää niitä. Mutta saattaa se kuitenkin pitkää aikavälillä vähentää myös ilmastorasitusta tehostaessaan ihmisten jaksamista töissään ja lomalla. Eli luodessaan paremmin toimivaa yhteiskuntaa.

Syken professorin mukaan alussa mainittujen vaihtoehtojen lisäksi sijoittaminen uusiutuvaan energiaan tai cleantech-yrityksiin sekä energiatehokkuudeltaan tai energiaratkaisuiltaan tehokkaisiin asuntoihin olisivat hyviä vaihtoehtoja. Lisätietoa niistä löytyisi professorin mukaan siitä, kuinka yritykset kertovat ympäristösuojeluasioista nettisivuillaan.

Edelleen professori ehdotti päästöjen hyvittämistä. Esimerkiksi EU:n päästökaupassa olevien päästöoikeuksien ostaminen tai Luonnonsuojeluliiton soiden ennallistamistoimintojen rahoittaminen voisivat olla hyviä keinoja torjua ilmastonmuutosta. Jälkimmäisessä hän tarjosi tietolähteeksi Luonnonsuojeluliiton nettisivuja.

Kolmanneksi keinoksi professori ehdotti äänestyskäyttäytymistä: äänestämällä vaaleissa sellaisia ehdokkaita, joilla ympäristöasiat ovat agendalla, voisi kuulemma pelastaa maailman ilmastokatastrofilta. Asialla ei hänen mukaansa pitäisi olla puoluerajoja.

Itselleni syntyi pari ajatusta noista professorin ehdotuksista.

Luonnonsuojeluliitto ilmoittaa nettisivuillaan olevansa "Suomen luonnonsuojeluliitto on maamme suurin, vahva luonnon etujärjestö". En tosin tiedä, onko "luonto" valtuuttanut sen sellaiseksi, mutta se on sivuseikka. Oleellista on, että professori on siteerannut tiedon lähteenä etujärjestön väitteitä.

Professorin äänestyssuositus puolestaan tarkoitti käytännössä yhtä - poliittisesti äärivasemmalla sijaitsevaa - puoluetta suosivan äänestysohjeen antamista. Asiaa ei muuta miksikään se, että lausuntoon sisältyi disclaimer siitä, ettei asialla pitäisi olla puoluerajoja. 

Professorin sijoitusehdotus puolestaan johtaisi luultavasti yritysten viherpesun ja ympäristösanahelinän lisääntymiseen vuosikertomuksissa. Itse ehdottaisin niiden sijasta yritysten todellisen toiminnan seuraamista sekä sen pohtimista onko sijoituskohteen toiminta ollut ympäristön kannalta ja taloudellisesti kestävää.

Sama koskee etujärjestöjäkin. Ja puolueita. Ja juuri tässä tulemmekin sen suuren kysymyksen ääreen. Eli onko nyt ihan varmaa, että ympäristönsuojelussa parhaat tulokset saavutetaan suunnitelmatalouden keinoin, sillä juuri sitähän professorin käytännössä suosittelema puolue ajaa.

Entä syntyykö parasta luonnonsuojelua viherpesun tai tinkimättömän suojelutoiminnan kautta? Vai olisiko parempi, että katsottaisiin ympäristönsuojelu - ja hiilitase - sittenkin sellaisen kokonaisratkaisun kautta, jossa huomioitaisiin niin ihmiskunnan kuin ympäristönkin tarpeet?

Näin ajatellen tahdon lisätä vielä pari kohtaa professorikollegan listalle. En anna näitä virkavastuulla vaan ainoastaan omina henkilökohtaisina mielipiteinäni - tosin mielestäni hyvin perusteltuina.

Ensinnäkin ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta olisi ensisijaisen tärkeää vähentää koko ihmiskunnan hiilijalanjälkeä. Siinä hyviä keinoja olisivat esimerkiksi kehitysmaalaisten pohjoiseen siirtymisen ehkäiseminen sekä nopeasti lisääntyvien Afrikan ja Aasian väestöjen hedelmällisyyden laskeminen esimerkiksi tyttöjä kouluttamalla ja sukupuolten tasa-arvoa lisäämällä. Jälkimmäisen kanssa alkaa tosin olla jo niin kiire, ettei vatulointiin ole enää aikaa.

Sijoittajana taas suosittelisin rahan panemista sellaisiin yrityksiin, joiden tuotto on hyvää ja tuotekehitys vahvaa - eikä niiden toiminnassa ole esiintynyt laittomuuksia. Näin tukisin terveesti toimivaa taloutta, joka mahdollistaa myös ympäristöstä huolehtimisen. Näistä asioista ei tosin saa luotettavaa tietoa vuosikertomuksista, mutta talousuutisia seuraamalla ja googlaamalla löytyy yhtä ja toista mistä tahansa yrityksestä.

Poliittisesti taas kannattaisi tukea sellaisia puolueita ja ehdokkaita, jotka ajavat toimivia markkinoita ja demokratiaa. Tosiasiahan on, ettei maailmanhistoria ole nähnyt vielä ensimmäistäkään sosialistista diktatuuria, jossa ympäristöasiat olisivat olleet demokraattisia länsimaita paremmassa kunnossa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti muovitonta yhteiskuntaa
Mikä on aiheuttanut selkärankaisten eläinten määrän romahduksen?
Nöyristelyn aika on ohi

Ovatko sijoitusneuvojan intressit vilpittömiä?

Tänä aamuna sain luettavakseni tarinan siitä, kuinka Nordean sijoitusneuvojat olivat antaneet leskelle tyhmiä neuvoja, joiden seurauksena hän joutui maksamaan runsaasti veroja. Käytännössä leski oli myynyt mieheltään jääneet pörssiosakkeet ja ostanut pankin sijoitusinstrumentteja neuvojalta saamiensa ohjeiden mukaan.

Epäilen pankin motiivina olleen sijoitusten siirtämisen sellaisiin instrumentteihin, joista se saa itselleen hoitokulut - pörssiosakkeistahan ne ovat vähäisemmät. Lesken menetykset eivät kuitenkaan jääneet maksettaviin veroihin, vaan pankin toteuttamat sijoitusinstrumenttivaihdokset johtivat lisäksi hänen sijoitustuottojensa vähenemiseen - siis aivan suoraan rahanmenetykseen.

* * *

Kävin itse joskus kolmekymppisenä kertaalleen kuuntelemassa pankiiriliikkeen "infotilaisuutta", jossa vielä itseänikin nuorempi sijoistuneuvoja kuvasi minulle kuinka todelliset ammattilaiset hyödyntävät erityyppisiä sijoitusinstrumentteja. Hänen analyysinsä olisi ollut periaatteessa oikea, ellei huomioida osakekurssien ja korkoktasojen vaikeaa ennustettavuutta. Pelin henki kävi ilmi siinä vaiheessa, kun hän rupesi kauppaamaan minulle eläkevakuutusta - epäilemättä jonkinlaisen myyntiprovision toivossa.

Olen käynyt muutaman kerran keskustelua myös oman pankkini sijoitusneuvojien kanssa. Myös niissä on poikkeuksetta käynyt ilmi pankin halu myydä omia sijoitusinstrumenttejaan. Näin siksi, että vaatimattomat säästöni ovat aina olleet sijoitettuna suoraan pörssiin.

Olen tietenkin kuunnellut kohteliaasti kaikkia sijoitusneuvojia, mutta heistä huolimatta pitänyt omaisuuteni hyvän osinkotuoton tarjoavissa osakkeissa. Lisäbonuksena olen saanut niiden kurssinousun, joka jo yksistään on ollut pitkällä aikavälillä suurempi kuin tyypillisistä sijoitusrahastoista olisi ollut saatavissa.

Aamun jutussa kerrottiin myös, että Nordea oli suositellut rahastoratkaisua sen vaivattomuuden takia. Jäin itsekseni ihmettelemään mitä vaivaa sitten aiheuttaa osinkotuoton perusteella valitun osakesalkun ylläpitäminen?

Pörssiosakkeethan ovat arvo-osuustilillä ja osingot siirtyvät pankkitilille ilman eri vaivaa kerran vuodessa. Eivät kaikki osakkeenomistajat kyylää silmä kovana osakekursseja, eivätkä osta ja myy omistuksiian kahdesti päivässä. Eikä sellaiseen nollasummapeliin ole edes tarvetta niin kauan kuin sijoitukset ovat varmalla pohjalla olevissa pörssiyhtiöissä - toki jonkin verran hajautettuina yksittäisen yrityksen odottamattomien vaikeuksien varalta.

* * *

Olen usein ihmetellyt koko sijoitusneuvonnan mielekkyyttä. Onhan selvää, että mikäli joku pystyy oikeasti ennakoimaan markkinoiden liikkeitä, kannattaa hänen keskittyä palkkatyön sijaan pelaamaan omaa sijoituspeliään sataprosenttisella panostuksella.

Toiseksi on selvää, että mikäli neuvojalla tai hänen työnantajallaan on intressejä jonkin sijoitusinstrumentin suhteen, on hänellä motiivi vaikuttaa sen arvoon. Minusta tämä on näkynyt vuosien varrella useita kertoja esimerkiksi suursijoittaja Björn Wahlroosin julkisuuteen antamissa kommenteissa.

Toki sijoitustoiminnan yleiset lainalaisuudet on hyvä tuntea, mutta se ei tarkoita, että sijoitusneuvojalle tulisi antaa valta oman sijoitusvarallisuuden suhteen. Hälytyskellojen tulisi soida viimeistään silloin kun neuvoja ottaa esiin oman intressinsä mukaisten sijoitusinstrumenttien - kuten vaikkapa työnantajansa rahastojen tai eläkevakuutusten - "erinomaisuuden" sijoitusportfolion hajauttamisen kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi euromaiden talous lähti nousuun?
Suomen talous kasvaa ennusteita nopeammin vuosina 2017-2021
Biohit - Suomen seuraava menestystarina?

Työttömyyteen puuttumisesta

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly vaati Vappuna hallitusta puuttumaan maamme työttömyyteen. Hänen mukaansa "tarvitsemme nopeasti muun muassa satsauksia investointeihin, panostamista osaamiseen ja kasvukeskusten asuntorakentamiseen sekä lisää resursseja työttömien aktivointiin".

On totta, että investoimalla syntyy työpaikkoja. Työpaikat ovat pysyviä, mikäli niistä aiheutuva tulojen ja menojen erotus on investoinnin tekijälle vähintään yhtä suuri kuin rahojen sijoittaminen jonnekin muualle: vaikkapa korkeakorkoiselle tilille tai ulkomaisiin yrityksiin.

Se tarkoittaa, että jokaisen työntekijän on tuotettava oma palkkansa sekä kohtuullinen voitto pääoman sijoittajalle. Tässä mielessä lehdistön ja vihervasemmiston itkeminen nyt meneillään olevan osinkokauden suurista osingoista on investointihalun kannalta vahingollista.

Helsingin pörssissä noteerattujen osakkeiden yhteisarvo on noin 180-190 miljardia euroa. Tuolle pääomalle maksettavat yhteensä 11,5 miljardin euron osingot tarkoittavat Lylyn kaipaamien uusien investointien mahdollisille maksajille eli sijoittajalle hiukan yli kuuden prosentin pääomatuottoa. Tässä puheena olevassa yhteydessä se on nähtävä pääoman omistajalle investoinnin motiiviksi.

On myös huomattava, että kyseessä on osingonmaksun huippuvuosi, joten suomalaisten pörssiyritysten osinkotuotto omistajilleen on yleensä alle kuuden prosentin. Onko se paljon vai vähän, on tietenkin oma kysymyksensä, johon en ota tässä kantaa.

Sen sijaan on selvää, että jokaisen yrityksen on pidettävä tuotantokoneistonsa ajan tasalla eli investoitava laitekantaan ja muihin tuotannontekijöihin siten, ettei pääoman pitkän ajan tuottavuus laske alle kilpailijoiden eikä tuotekirjo jää ajastaan jälkeen.

Tässä vaiheessa mukaan astuu Lylyn mainitsema osaaminen. Siihen annetaan perusteet erilaisissa oppilaitoksissa. Erityisesti tuotekehityspuolella oleellista on korkein opetus, jota annetaan yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä tutkimus, joka luo perustan kokonaan uudenlaisten ratkaisujen kehittämiselle.

Siksi on yhteiskunnan kannalta vahingollista, että valtio on viime vuosina sekä supistanut tutkimus- ja koulutusmäärärahoja että pyrkinyt suuntaamaan tutkijoiden resursseja poliittisesti valittuihin kohteisiin. Jälkimmäisen seurauksena tutkijat tuottavat pieniä parannuksia tunnettuihin tiedon tarpeisiin sen sijaan että he työskentelisivät kokonaan uusien asioiden parissa.

Asian ongelmallisuutta valaisee parhaiten tutkimusmaailmassa tunnettu vertaus poliotutkimukseen. Mikäli sitä olisi tehty poliittisesti ohjatusti, olisi halvaantuneilla poliopotilailla nykyisin mitä luultavimmin nykyistä hienompia pyörätuoleja ja pyörätuoliteollisuus takoisi voittoja. Onneksi monet tutkijat olivat uteliaita ymmärtämään, mistä halvaantumiset johtuivat: näin syyksi löytyi virus ja ongelman ratkaisuksi rokote.

Lylyn mainitsema kasvukeskusten asuntorakentamisen investoinnit on helpointa hoitaa kaavoittamalla riittävästi. Mikäli tuotanto on kaavoitetuille alueille kannattavaa, löytyy sinne myöskin rakennuttaja. Ja työtä kaipaaville asuntoja.

Lylyn viimeinen pointti eli työttömien aktivointi on oma kysymyksensä. Hän itse torjuu hallituksen toimet seuraavasti. "Hallituksen viimeaikaiset toimet työllisyyden parantamiseksi eivät ole vakuuttaneet. Se on keskittynyt esimerkiksi työttömyysturvan ehtojen tiukentamiseen. Tällaisella työttömien kyykyttämisellä ei Suomea suosta nosteta."

Itse asiasta eli työttömien aktivoimisesta olen luonnollisesti samaa mieltä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että mikäli ihminen ei halua tai kykene tekemään töitä, ei hän myöskään tuota työnantajalle edes oman palkkansa vertaa.

Monien alkoholisoituneiden, kouluttamattomien, kielitaidottomien tai ideologisin perustein työhaluttomien työttömien työllistäminen saattaa siten vaatia paljon enemmän kuin heidän motivoimisensa. Tai heidän pakottamisensa työnhakuun työttömyysturvaa laskemalla.

Siksi olisi mukava tietää minkälaista keinovalikoimaa Lyly olisi valmis käyttämään. Ja miten hän huolehtisi keinonsa kokonaistaloudellisesta kestävyydestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä uusi tutkimus kertoo somaleistamme?
Starttirahojen loppuminen alleviivaa kansalaispalkan tarvetta
Helsingin asuntopula ja maaseutu

Venäjä-dilemma

Sauli Niinistö matkustaa tänään keskustelemaan Vladimir Putinin kanssa. Asialistalla ovat mm. Ukrainan, Syyrian ja Suomen itärajan tapahtumat.

Putin lienee erinomaisen hyvin perillä siitä, kuinka Turkki on onnistunut kiristämään itselleen etuja Euroopan Unionilta suostuessaan ottamaan vastaan kaikki suojelua tarvitsemattomat turvapaikanhakijat Kreikasta. Vastineeksi EU ottaa vastaan jokaista palautettua syyrialaista vastaan yhden Turkissa majailevan syyrialaisen sekä lisäksi maksaa Turkille riihikuivaa rahaa turvapaikanhakijoiden hyysäämisestä.

Niinpä Venäjän lähes itsevaltainen presidentti tulee melko varmasti nostamaan esiin sen, mitä Suomi voisi tehdä vastapalvelukseksi heidän rajoittaessaan itärajalta tulevien turvapaikanhakijoiden kulkua. Samoin lienee selvää, että Niinistö sanoo Suomen käyttävän vaikutusvaltaansa Venäjän asian ajamiseen Euroopan Unionissa.

On myös varmaa, ettei Niinistö lähde huutelemaan julkisesti eikä kirjoittelemaan lehtien palstoille Venäjä-pakotteiden poistamisesta tai mustien listojen unohtamisesta. Sen sijaan hän voi luvata nostavansa asioita esille kaikenlaisissa EU:n kabinettikohtaamisissa. Ja samaan tehtävään voi valjastaa myös pääministeri Juha Sipilän ja ehkä muitakin vallanpitäjiämme.

Jos ja kun edellä kuvaamani hahmotelma osuu oikeaan, syntyy jälleen yksi esimerkki pragmaattisesta oman edun politiikan harjoittamisesta. Siis sellaisesta, jota minun nuoruudessani kutsuttiin suomettuneisuudeksi.

Onhan selvää, ettei Suomi pysty yksin ratkaisemaan kolmannen maailman väestönkasvusta ja monentasoista väkivaltaa ruokkivista kulttuureista nousevaa kansainvaellusta, mutta sen vaikutusten minimoiminen maallemme on minimoitava. On myös aivan varmaa, että mikäli Turkin ja Kreikan välinen hallitsematon ihmisvirta siirtyy Venäjän ja Suomen rajoille, on edessämme äärimmäisen kallis katastrofi.

Vastakkain tässä dilemmassa ovat siis toisaalta meihin itseemme kohdistuvan poikkeuksellisen suuren uhan torjuminen ja toisaalta Ukrainan periaatteessa oikeutettu tukeminen sen kokemassa kiistattomassa vääryydessä. Eli oma etu ja hyveellinen periaatteellisuus.

Kolmantena asiana on vielä huomioitava Ukrainan (ja aiemmin Georgian) tapahtumien tuottama ennakkovaroitus siitä, mitä Venäjä on valmis tekemään rajanaapureilleen niiden toimiessa sen kuvittelemien tai todellisten intressien vastaisesti. Tämä asia sekä puoltaa suomettumista, että alleviivaa riittävän sotilaallisen puolustuskyvyn ylläpitämistä. Ja myös tiiviitä sotilaallisia suhteita länteen.

Yhtälö ei siis ole Suomen kaltaiselle maalle mitenkään helppo. Kaikki käytössämme olevat vaihtoehdot ovat jollain tavalla hankalia. Toisaalta Ukrainan asian unohtaminen koko EU:n tasolla avaisi jälleen myös Venäjänkaupan, jolloin taloutemme nytkähtäisi nopeaan kasvuun. Porkkanakin on siis tarjolla.

Tässä tilanteessa on toivottava, että presidenttimme ja hänen esikuntansa ovat perillä tilanteesta ja pystyvät tekemään oikeita ratkaisuja, jotka turvaavat maamme aseman ja turvallisuuden pitkälle tulevaisuuteen. Se ei voi olla puhdas nöyrtyminen suurvallan edessä, mutta ei myöskään maamme altistaminen sen sotilaallisille tai kehitysmaalaisia hyödyntäville aggressioille. Eikä se saa rikkoa suhteitamme todelliseen viiteryhmäämme eli läntiseen maailmaan.

Onneksi presidentti Niinistö on jo aiemmin osoittanut kykenevänsä terveen järjen käyttöön. Toivottavasti näin tapahtuu myös tällä kertaa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä yksinkö sotkee Syyrian tilannetta?
Afgaaneja on pysäytetty Venäjällä
Kova kovaa vastaan Ukrainassa - mutta miksi?

Kiinalainen pääoma tuo Kemiin tullessaan sekä hyvää että huonoa

Tänään meille luvattiin, että kiinalainen pääoma alkaisi lopultakin virrata suuremmassa määrin myös Suomeen. Vielä ei kannata kuitenkaan nuolaista, sillä ensin kiinalaiset tekevät kannattavuuslaskelmansa ja vasta sitten päätöksen Kemin biodieseltehtaasta.

Epävarmuudesta huolimatta kukaan ei estä minua spekuloimasta. Suotakoon siis muutama ajatuksenpoikanen uutiseen liittyen.

Hyvää asiassa on se, että maamme kaipaa sijoituksia tekevää pääomaa. Nyt sellaista olisi tarjolla, joten mikäli kiinalainen päätös realisoituu tuo markkinakommunismin mallimaa kemiläisille oikeaa työtä, palkkaa ja hyvinvointia sekä niiden kautta myös palvelusektorille kysyntää. Ja kaikki tämä verottajalle lisätuloja.

Hyvää on myös se, että mikäli kiinalaiset etenevät investointiasteelle ja lopputulos on heitä tyydyttävä, saattaa nyt harkinnassa olevaa päätöstä seurata kiinalaisia lisäinvestointeja. Mikäli markkinakommunistista pääomaa virtaa riittävästi maahamme, voi Suomen pitkäaikainen työttömyys olla pian pelkkä paha muisto. Ehkäpä maahanmuuttajatkin työllistyvät siinä tilanteessa kun kaikesta työvoimasta tulee huutava pula.

Huonoa asiassa on sen sijaan se, että nyt suunniteltu kiinalaisinvestointi perustuu suomalaiseen vihreään kultaan, jolle on löytynyt pitkän tauon jälkeen myös kotimaisia suuren mittaluokan käyttäjiä Äänekoskella, Kuopiossa, Kemijärvellä ja Kainuussa. Tai ainakin sellaisista on annettu lupauksia. Niinpä kilpailu metsien käytöstä nostaa kantohintoja, mikä hyvänä asiana lisää metsänomistajien tuloja mutta vastineeksi nostaa tuotantokustannuksia ja siten heikentää Suomessa tehtävien investointien kannattavuutta.

Ja huonoa on tietenkin sekin, että Kemin tehtaasta saatava liikevoitto valuu Euraasian toiseen päähän markkinakommunismin pesään. Tosin siltä osin on todettava, että liikevoitto on vain pieni osa siitä hyvästä, jonka investointi tuottaa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Pitkällä tähtäimellä huonoa on myös se, jos ulkomaisen pääoman merkitys Suomessa kasvaa hallitsevaksi. Vaikeiden aikojen koittaessa sellaisella on taipumus lähteä pois ja jättää jälkeensä savuavat rauniot.

Mistä seuraa vielä yksi hyvä asia. Ehkäpä kiinalainen omistus lopultakin saa suomalaiset työmarkkinajärjestöt lopettamaan omaan nenänpäähänsä katselun ja etsimään oikeasti ratkaisuja, joiden seurauksena niin kotimaisen pääoman kuin myös työvoiman on hyvä olla Suomessa.

Näillä aatoksilla jään odottelemaan kiinalaisten lopullista päätöstä ja kaikkien edelle kirjoittamieni hyötyjen ja haittojen realisoitumista. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato kun Uskossa kuoli.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen biotalous on täynnä mahdollisuuksia
Metsänomistajat tukevat Suomen raskasta metsäteollisuutta
Metsästä jalostuu rahaa
Kiinan tie

Itsestäänselvyyksiä

Helsingin Sanomat uutisoi tänä aamuna, että aktiivisesti hoidetut sijoitussalkut tuottavat heikommin kuin passiivinen omistus. Se mainitsee syyksi aktiviseen salkunhoitoon liittyvät kulut, jotka olisi tarkoitus saada takaisin sijoitusten paremman tuoton kautta.

On kuitenkin itsestään selvää, ettei salkunhoitaja voi tuottaa omaa palkkaansa vapailla markkinoilla, ellei hän omaa salattua tietoa. Sellaista kutsutaan sisäpiiritiedoksi, eikä sen hyödyntäminen ole sallittua, vaikka sitä olisikin käytössä. Tämä ei tarkoita, ettei sisäpiiiritietoa pyrittäisi hyödyntämään, mutta rikoksena se "kannattaa" tehdä vain omaksi eduksi - ei siis sijoitussalkun eduksi.

Toinen seikka, joka saattaa vaikuttaa aktiivisen salkunhoitajan menestykseen jäi kirjoituksessa mainitsematta. Tarkoitan salkunhoitajan tai hänen työnantajansa oikeutta hyödyntää sijoitussalkkua omien riskiensä pienentämiseen.

En tiedä käytetäänkö keinoa todellisuudessa, mutta sijoitussalkun avulla esimerkiksi pankkiiriliike voi siirtää omia ongelmallisiksi osoittautuneita sijoituksiaan sijoitussalkun omistajien ongelmaksi. Tästä mahdollisuudesta on ainakin joissain sijoitussopimuksissa oikein erillinen (joskin epäsuora) maininta eli kaupanteko salkunhoitajan edustaman yrityksen kanssa on sallittu.

* * *

HS uutisoi myöskin, että Suomi jatkaa somaleille ja arabeille suunnattua kampanjaa, jonka tarkoituksena on vähentää Suomeen suuntautuvaa turvapaikkaturismia. Tarakoitukseen on myönnetty 230 000 euroa.

Kuluneena vuonna Suomeen on otettu vastaan yli 30 000 turvapaikkahakemusta. Ministeri Mäntylän (ps) mukaan jokainen Suomeen saapunut turvapaikanhakija, siis myös kansainvälistä suojaa tarvitsematon, maksaa veronmaksajalle keskimäärin 13 000 euroa.

Kampanja on siis taloudellisesti kannattava, mikäli sen seurauksena maahamme jättää saapumatta 18 elintasoshopparia. Luulisi olevan itsestään selvää, että tarkoitukseen kannattaisi myöntää isompikin rahapotti, kun voitolle pääsemiseen ei tarvita kuin 0,6 promillen vähennys tulijamääriin.

* * *

Yle puolestaan kertoi yöllä, että Norjaan perustetaan oma ministerinposti maahanmuttoasioille. Siihen nimitetään ministeriksi nainen, joka pitää Euroopan nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa järjettömänä. Hän on mm. moittinut "kiltteyden tyranniaa, joka vallitsee Norjan yhteiskunnassa kuin painajainen".

Lienee itsestään selvää, että Norjan maahanmuuttopolitiikka järkeistyy jatkossa. Suomessa samasta asiasta vastaa Petteri Orpo (kok).

* * *

Yle kertoi myös selvityksestä, jonka mukaan merkittävä osa köyhille tarkoitettusta asumistuesta valuu Helsingissä hyvätuloisille. Taustalla lienevät lähinnä ihmiset, jotka ovat aikanaan saaneet tuetun vuokra-asunnon arvokkaalta asuinpaikalta, mutta vaurastuneet myöhemmin.

Minusta asiassa ei ole ihmettelmistä, sillä onhan maailman sivu ollut selvää, että julkinen puuttuminen markkinoiden toimintaan aiheuttaa vääristymiä ja väärinkäytöksiä. Sen sijaan poliittisen päätöksenteon piiriin kuuluu sen arvoiminen, onko tämä haitta suurempi kuin tukitoimista saatava hyöty.

Asumisen tukemisen osalta ei Ylen uutisoiman tutkimuksen mukaan ole saavutettu ainakaan yhtenä tavoitteensa ollutta sosiaalista sekoittumista. Tämänkin pitäisi olla itsestään selvää, koska ikäviltä asuinalueilta kaikkoavat ymmärrettävästi ne, joilla on siihen varaa. Sen sijaan miellyttävässä ympäristössä asuvalla ei ole samanlaista tarvetta muuttaa vuokra-asunnostaan pois vaikka varallisuus olisikin kasvanut.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttajat pois maalta vai pitäisikö heidän sittenkin sijoittaa maalle?
Rahaa riittää yhteen vaan ei toiseen
Avaimia tulevaisuuteen