Presidentti Alexander Stubb linjasi eilen, että "Suomessa on kokoontumisvapaus, mutta jos mukana on ääriliikkeitä, rasistisia liikkeitä, tuomitsen. Sellainen ei ole missään nimessä sopivaa suomalaisessa yhteiskunnassa".
Valitettavasti ainakin minulle jäi epäselväksi, että tuomitsiko hän kaikki ääriliikkeet vai ainoastaan rasistiset ääriliikkeet. Lisäksi jäin miettimään, että tarkoittiko hän mukana olemisella tilannetta, jossa tuomittava liike osallistuu yhteisönä vai riittääkö, että mukana on yksittäisiä ääriliikkeissä vaikuttavia henkilöitä.
Tämä nähtäneen viimeistään itsenäisyyspäivänä, jolloin monenlaiset ihmiset kokoontuvat yhteen. Esimerkiksi Helsingissä "612"-mielenosoitukseen osallistuu lähes varmasti äärioikeistolaisesti ajattelevia henkilöitä ja "Helsinki ilman natseja" mielenosoitukseen taas äärivasemmistolaisia.
Lisäksi jälkimmäiseen mielenosoitukseen osallistuvilla on aiempina vuosina ollut tapana pyrkiä häiritsemään ensin mainittua tapahtumaa. Mikäli näin käy tänäkin vuonna, toivon presidentin kommentoivan asiaa.
* * *
Toimittaja Ivan Puopolo kertoi eilen sosiaalisessa mediassa kuunnelleensa Youtubesta kaikki löytämänsä aiempien vuosien 612-soihtukulkueen yhteydessä pidetyt juhlapuheet. Niissä korostui hänen mukaansa "todella selvästi isänmaan, suomalaisen kansakunnan, veteraanien sekä suomen kielen ja kulttuurin kunnioitus".
Lisäksi hän kiinnitti huomionsa siihen, ettei niissä ollut "varsinaista äärioikeistolaista vihaa tai vihanlietsontaa, edes 'flirttailua' sillä en havainnut". Lisäksi hän kertoi, että "maahanmuuttoa ei suoraan mainittu kertaakaan – ei hyvässä eikä pahassa".
Rajuinta olivat - hänen mukaansa - puheisiin sisältyvät maininnat siitä, että "suomalaiset arvot ja identiteetti ovat uhattuina, mutta ei tarkennettu miten".
Puopolo summasi havaintonsa siten, että "ei yksikään puhe ns. valtavirtaretoriikkaa noudattanut, mutta siihen nähden mitä saattoi julkisen keskustelun perusteella odottaa, puheet olivat suorastaan maltillisia. Erittäin vahva isänmaallisuus ja kansallismielisyys veivät puheet kauas monikulttuurisuutta korostavista ihanteista, mutta väkivallan oikeuttamista tai demokratianvastaisuutta ei ollut."
Lopuksi todettakoon, etten aio osallistua mihinkään itsenäisyyspäivän tapahtumaan. Sen sijaan juhlistamme Suomen itsenäisyyttä kotona, syöden puolisoni kanssa kahdestaan juhla-aterian ja katsoen sen jälkeen mitä todennäköisimmin TV:stä - ties kuinka monennen kerran - tuntemattoman sotilaan sekä lisäksi - puolisoni tahdosta - lähetyksen itsenäisyyspäivän vastaanotosta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkisuutta, uhkailua ja suuruudenhulluutta
Itsenäisyyspäivän tapahtumia ja niskurointia
Vasemmisto ja anarkistit tekivät 85 prosenttia vuoden 2022 terrori-iskuista