maanantai 16. joulukuuta 2024

Tummaihoinen Lucia-neito nosti esille ihmisten tyhmyyden

Suomen ruotsinkieliset valitsivat tummaihoisen Lucia-neidon - Daniela Owusun - joka on lehtitietojen mukaan saanut tuhansia rasistisia viestejä, joissa on sanottu kaikki, mitä rasistien voi kuvitella sanovan. Tämän seurauksena valintaa järjestämässä olleen Folkhälsanin HR- ja kehityspäällikkö Stina Heikkilä kertoi olevansa "hyvin surullinen siitä, että valon ja inhimillisyyden juhlaa varjostetaan tällä tavalla".

Tapaus kertoo monella tavalla ihmisten tyhmyydestä. 

Ensinnäkin kyse on äänestystuloksesta, jossa Folkhälsan ja sanomalehti Hufvudstadsbladet ovat valinneet joukon ehdokkaita, joista valtakunnallinen Lucia-neito on valittu yleisöäänestyksessä. Tästä syystä tulisi ymmärtää, ettei tämän vuoden Luciaa ole valinnut itsevaltaisesti mikään vihervasemmistolainen tai maahanmuuttajien järjestö, vaan äänioikeuttaan käyttäneet ihmiset. 

Näin ollen Daniela Owusu edustaa Lucia-neitona juuri näitä ääntään käyttäneitä ihmisiä eikä suinkaan omaa ihonväriään tai Suomeen asettuneita maahanmuuttajia. Siten nyt uutisoidun kaltainen Lucia-neidon henkilöön menevä arvostelu kertoo enemmän esittäjästään kuin sen kohteesta.

Toiseksi, Lucia-neidon valitsevat äänestämään vaivautuneet - lähinnä - suomenruotsalaiset, joten sikäli asia ei oikeastaan kuulu millään tavalla äänestämättä jättäneille. Olisivathan he halutessaan - jos asia on heille niin tärkeä, että pitää lähetellä lähetellä nuorta tyttöä halventavia kommentteja - voineet äänestää ketä tahansa muista ehdokkaista. Epäilen kuitenkin, ettei heistä kukaan - tai ainakaan kovin moni - ole osallistunut valintaan.

Kolmanneksi, Lucia-neidon valintaan tuskin osallistuu vuosittain kovinkaan suuri osa suomenruotsalaisista. Siksi millä tahansa enemmän tai vähemmän järjestäytyneellä ihmisryhmällä on halutessaan mahdollisuus vaikuttaa vaalin tulokseen. 

Pidänkin mahdollisena - ellei suorastaan todennäköisenä - että Owusun valintaan on vaikuttanut tällainen organisoitu äänestäminen, minkä avulla äärisuvaitsevaisto sai läpi tahtonsa tummaihoisesta Lucia-neidosta.  

Neljänneksi, Lucia-neidon valinnan agitoimiseen ovat voineet hyvinkin vaikuttaa Itämeren toisella puolella joitain vuosia sitten nähdyt valinnat. Niissähän Lucia neidoksi on valittu jopa tummaihoinen poika ja maahanmuuttajataustainen jalkapallotähti. 

Viidenneksi, tummaihoisen tytön ulkonäköön ja ihonväriin liittyvä kritiikki antaa hänen valintaansa vaikuttaneille henkilöille juuri sellaista julkisuutta, kuin he ovat halunneetkin. Eli suomalaiseen rasismiin liittyviä argumentteja, joita voi käyttää aseina suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa. 

Kuudenneksi. On selvää, että tummaihoisen tytön valinta on omiaan vähentämään suomalaisten ylivoimaisen enemmistön kiinnostusta Lucia-perinteeseen ja sitä kautta koko suomenruotsalaiseen kulttuuriin. Eikä se sikäli ainakaan edistä maamme kielivähemmistön omaleimaista asemaa osana suomalaista yhteiskuntaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ruotsalaisen kulttuurin lopun alku
Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina
Missi, tissi ja pissi

42 kommenttia:

  1. Hyviä kohtia kaikki kuusi, itse veikkaan suurimpana organisoitua äänestämistä.
    Mutta eläköön "rasismi" , se on elimellinen osa kansakuntia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestäjät tiesivät jo äänestäessään tulevan paskamyrskyn ja saivat mitä halusivat. Kysymyksessä oli ihan tarkoituksellinen teko josta nyt syytön nuori nainen saa kärsiä.

      Poista
  2. No, onpahan sekin kaunis institutio saatu pilattua. Onnittelen intersektionaalisia feministejä ja wokeltajia, näitä noitia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menepä vihertrolli muualle mekastamaan siitä.

      Poista
    2. Professori vois tuollaset *NE ...* kommentit poistaa ihan huoletta, tuo enään ole mitään kuin vasemistolaistyyppistä katuräyhäämistä

      Poista
    3. Poistin Ano 13.52 mainitseman kommentin ja toivon, että keskustelu pysyy jatkossa asiallisena.

      Poista
  3. Persurasismi taas vauhdissa.
    Muutamia vuosia sitten miss Helsingiksi valittiin ylivoimaisella äänten enemmistöllä kauneudellaan häikäissyt tummaihoinen naisoletettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin juuri persurasismi??
      Eikö paremminkin antifavasemmistorasismi ja wokellus?
      Epärehellinen reino.

      Poista
    2. Kauneus on katsojan silmässä. Kehtaan olla kanssasi toista mieltä tästä kauneudesta.

      Poista
    3. No se musta miss Helsinki oli ja on kyllä missiksi aika karseen näkönen. Ei sit kauniinpaa neekerii löytyny vai? Tämä on aivan vilpitiön ja puolueeton näkemykseni.

      Sellaiseenkin pystyn joka asiassa, vaikka PS puoluettä äänestänkin kaikissa vaaleissa.

      Poista
  4. Terhomatti Hämeenkorpi16. joulukuuta 2024 klo 8.28

    Musta lucia - hyi helkkari :-((( P.S. En ole kuitenkaan lähettänyt ns. rasistiviestejä, vaan kehtaan panna tähän julkisesti nimeni ja näkö-
    kantani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minkä värinen oletat marttyyri-Lucian Sisiliassa olleen?

      Poista
    2. Vlimerellinen eli vaalea iholtaan ja tumma tukaltaan. Entä sitten?

      Poista
  5. Olen sanonut muuallakin että lapsella identiteetti politiikan tekeminen on törkeää ja vastenmielistä. Nämä wokeilijat ihan tasan varmasti tiesivät että näitä idiootteja tulee olemaan, ja he ihan tarkoituksella provosoivatkin heitä saadakseen tämän reaktion. Eli lapsi asetettiin aseeksi ja maaliksi ihan tahallaan.

    VastaaPoista
  6. Surettaa tuon viehättävän oloisen tytön kohtelu, mikä ei ole mitenkään puolustettavissa. Mutta olisiko tämä ollut ennakoitavissa järjestäjien puolelta.
    Kyseessä oli Huvudstadsbladetissa tehty äänestys, eli äänestäjät ovat varsin pienen ruotsinkielisen väestönosan osanen, eli ei mitenkään edusta suomalaisten suurta enemmistöä.
    Tavallaan tämä törkykommentoinnin esiintyminen on ymmärrettävissä -joskaan ei hyväksyttävissä - sitä taustaa vasten, että vähemmistöjen yliedustusta esim mainoksissa ja mediassa on harrastettu jo pitemmän aikaa, mikä kieltämättä on alkanut jossain määrin ottaa pattiin.
    Onko siis Folkhälsan tässä ihanteellisuudessaan ymmärtämättömyyttään tehnyt karhunpalveluksen nuorelle tytölle, joka joutui henkilökohtaisesti paskamyrskyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mutta olisiko tämä ollut ennakoitavissa järjestäjien puolelta."

      Kyllähän he sen ennakoivat, törkykommenttien saaminenhan oli tavoite ja päämäärä kun lähtivät provosoimaan idiootteja. Eli saavuttivat tavoitteensa. Ei kannata sipistellä tämän asian kanssa, näiden parempien ihmisten tavoite on ollut aina "tasa-arvoisesta avioliitosta" saakka hieroa milloin mitäkin asiaa toisten ihmisten naamaan tietäen aikaansaavansa tietyn reaktion ja pääsevänsä sitten pöyristelemään sitä. En puolusta näitä lapselle törkyviestejä lähettäneitä, mutta koska me kaikki tiedämme että heitä on, on lapsen sotkeminen tällaisiin provokaatioihin todella törkeä teko.

      Poista
  7. Samassa pläjäyksessä, olikos HS niin oli "tietoa" suomalaisten rasssismista. Tämä rassismi perustuu yksinomaan pikipäiden KOKEMAAN rassismiin. Eli siis silkkaan kuvitteluun, jolla ei ole mitään arviointikelpoista pohjaa. Ja mitenköhän nämä kokemiset on tutkittu ja kyselty lol? Oletko kokenut rassismia. vastaus: en ole..no kait nyt sentään vähäsen? no OK, olen KOKENUT rassismia. Mutten kuitenkaan mitään konkreettista, pikimminin päin vastoin.

    VastaaPoista
  8. Eikös tuossa Lucia-perinteessä ole uskonnollisia elementtejä? Oliko äänestyksessä otettu huomioon ne, jotka nyt tahtomattaan altistuivat uskonnolle? Kuka tässä tapauksessa maksaa heidän ansaitsemansa korvaukset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katolinen marttyyri ja pyhimysperinne juttuhan se on.

      Poista
    2. Eikö Musta Afrikkalainen, joka osallistuu tällaiseen valkoisten juhlaan ole oreo, tuomo-setä ja tollo ja parempi neekeri?

      Poista
  9. Meni äänestys ohi. Olisin äänestänyt hampaatonta 88-vuotiasta metsuria Tauno ”Tanu” Hulkkosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riittääkö ehdokkuuteen jos kokee itsensä naiseksi? Nykyään voi laillisen sukupuolensa vaihtaa kerran vuodessa. Voisin ilmoittautua, jos minua ei hyväksytä kisaan se on syrjintää. Tuolla valinnalla saatiin odotettu ja toivottu Pavlovilainen reaktio.

      Poista
    2. Sukupuolihan on nykyään vain ilmoitusasia. On unohdettu millä konstilla ihmiskunta on tehty.

      Poista
  10. Globalistikommarien tavoite on ruskistaa eurooppalaiset. Tämä on taas vain sen mainostamista viattoman kustannuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin:
      '"Sorosin tukema ajatushautomo väittää, että ”valkoisuus” on haitallista Euroopalle",
      https://www.kansalainen.fi/sorosin-tukema-ajatushautomo-vaittaa-etta-valkoisuus-on-haitallista-euroopalle/

      "Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi",
      kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

      Poista
    2. Vailla kansallista sen enempää kuin paljoa muutakaan identiteettiä oleva ihmismassa on helpommin kontrolloitavissa suunnitellulle harvainvaltaiselle, tyrannimaiselle maailmanhallitukselle.

      Poista
    3. Siihen ylimmät globalistikommunistit lakeijoinaan toimivien kansallisten maanpetturipoliitikkojen avustuksella pyrkivät:
      "Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka."
      "Kansallismielisyydestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää."
      "On väärin asettaa oma kansa etusijalle."
      Jne,jne...

      Poista
  11. Daniela Owusu on kuitenkin äitinsä puolelta suomalaista (tai suomenruotsalaista) syntyperää, vain hänen isänsä on Ghanasta. Eikä hän edes näytä kovin tummaihoiselta ainakaan tässä lehtijutussa olevassa kuvassa:
    https://yle.fi/a/7-10067255
    Voisiko hänen ulkonäkönsä tai tämän kuvan perusteella edes arvata, että hänen isänsä on afrikkalainen?

    VastaaPoista
  12. Samaa mieltä arvon Professorin kanssa!
    Lucia neito oli ja on nätti tyttö, eikä siinä sen kummenpaa!
    Jos, ei eloveena tytön valinta Luciaksi oli masinoitu äänestys niin kuin Professori asian kuvaa, niin mielestäni se kertoo kyllä ”junailijoista” enemmänkin, kuin asiaan negatiivisesti reagoineista.
    Tyttöön henkilönä kohdistettu rasistinen palaute on ala-arvoista ja halveksittavaa! Julminta toiminta on ollut noilta junailijoilta, jotka tiesivät mitä tekivät ja heittivät nuoren tytön agendansa roviolle, julmaa ja todella tuomittavaa!

    VastaaPoista
  13. Tällaisissa joukkomittaisen tajunnallisen taantuman ilmiöissä meillä on hyvä tilaisuus ymmärtää, miksi sosiologian perustaja Durkheim nimitti tällaista kehittymätöntä yhteisömoraalia mekaaniseksi solidaarisuudeksi.

    Tässä yhteydessä todellakin kaikki operaatiot -- mustaihoisen tytön valinnasta hänen saamaansa (valitsijoiden de facto tavoittelemaan ja odottamaan) vahvaan torjuntareaktioon -- kertovat siitä, miten esineistävää tytön hyväksikäyttö ja ruotsinkielisten "pelailu" rasismi-ongelmalla on.

    On herätelty vahvoja tunteita, ja kas, ne heräsivät. Valtakunnassa kaikki hyvin taas. Nyt on taas kahta vaikeampaa kenenkään puhua todellisista kulttuurisen yhteismitattomuuden ja sopeutumattomuuden ongelmista, jotka eivät sijoitu mekaanisen normimoraalin, vaan sen kehittyneille yhteisöille ominaisen "orgaanisen" moraalilaadun piiriin, johon omankin yhteiskuntamme pitäisi suunnistaa.

    Sillä' "kulttuurit" ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, ja liian erilaisten tai kehityksessään eritasoisten kulttuurien normatiivisesta yhteensovittamisesta ei seuraa muuta kuin koko yhteiskunnan moraalinen romahdus -- joka tapahtuu siis yhteiskunnan laidasta laitaan, kuten Hannah Arendt totalitarismin syntyä koskevissa pohdiskeluissaan lopulta Eichmannin oikeudenkäynnin yhteydessä ymmärsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parodiahorisontti ylittyy taas semmoisella vauhdilla, että heikommalta hengitys salpautuu kyydissä.

      Poista
  14. Tämänkaltainen rasismi aivan oikeasti osoittaa ihmisten tyhmyyden.

    Kaupan päälle P. Lucia OLI ruskeaihoinen - me tiedämme sen varmuudella, sillä hän oli historiallinen henkilö ja hänen ruumiinsa on yhä edelleen olemassa pyhäinjäännöksenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Geneettisesti tutkittu? tuskimpa vain. Sisilialaiset eivät olleet tuolloinkaan afrikkalaisia, vaan italialaisten, arabien ja normannien eli viikinkien osin sekakansaa, osin edelleen eriytyneinä etnisinä ryhminä.

      Poista
    2. P. Lucia tapettiin 13.12. 304. Siis keisari Diocletianuksen hallintokaudella.

      Eli arabit, normannit ja viikingit olivat tulossa vasta puolen vuosituhannen päästä.

      Poista
    3. Ei siellä silloinkaan afrikkalaisia ollut, kreikkalaisia ja roomalaisia sekä foinikialaisia.

      Poista
  15. Tässä on arvoisalle professorille henkilökohtainen kysymys, jonka voisi olettaa myös liittyvän professorin ammatillisen osaamisen erityisalueeseen, vaikkakaan se ei suoraan liity juuri yllä luettavissa olevaan kirjoitukseen: Kokeeko professori minkäänlaista huolta siitä, että Suomessa on kokeellisesti ruvettu lisäämään lehmien rehuun 3-nitroksipropanolia, tavoitteen ollessa voittaa ilmastonmuutosaneita sillä verukkeella, että lehmien metaanipäästöt näin hiukan (= n. 20 %) vähenisivät? Viittaan nyt siihen, että professori on aiemmin kertonut harjoittavansa puolisonsa kanssa naudanlihan syöntiä, ja että niin sanottu "hullun lehmän taudin" epidemia sai alkunsa, kun Britanniassa karjankasvattajat yrittivät saada ylimääräistä taloudellista hyötyä syöttämällä lehmille teurasjätettä, mitä lehmät luontaisesti eivät syö. Siis luottaako professori siihen, että syötettävän 3-nitroksipropanolin kaikki mahdolliset "sivuvaikutukset" on tieteellisin tutkimuksin aukottomasti selvitetty, eikä mitään syytä huolestumiseen ole?

    Lainaus Valion sivulta: "Me Valiolla teemme kunnianhimoista, tieteeseen perustuvaa ilmastotyötä ja tavoitteenamme on edelleen vähentää maidontuotannon ilmastovaikutuksia ..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on ilmastohulluus taas mennyt entistä korkeammille kierroksille.
      Milloin ihmisten käsketään olemaan piereksimättä, ettei ilmaan tulevan metaanin määrä lisääntyisi?

      Poista
  16. Lucia tapettiin aikoinaan käsittääkseni Sisiliassa, joten ei ole kovin vaalea voinut ollut.
    Silloiset aurinkorasvat tuskin kovin tehokkaita ovat olleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan normi Välimerellinen hän on ollut. Samaa porukkaa mitä siellä on nykyäänkin. Valkoisiksi niitä on tupattu kutsumaan tähän saakka.

      Poista
  17. Surullista, että sotkettiin tähän haittamaahanmuutto. Tytön äiti on suomalainen ja olisikö isä ollut ghanalainen. Jos nämä kyettäisiin erottamaan toisistaan, voisi haittamaahanmuutto)rikollisjengit-afrikasta, ym. ottaa vakavasti. amutta ei kai vaan viher-vasemmisto-kommareiden "mainilanlaukauksia" nuo rasimisyytökset? Kuten jokunen kommentti täälläkin? Ei voi kuin herttaiselle Lucia-neidolle toivottaa kaikkea hyvää ja voimia kestää ääliömäiset kommentit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Surullista, että sotkettiin tähän haittamaahanmuutto. Tytön äiti on suomalainen ja olisikö isä ollut ghanalainen. "
      Ei minusta ole ollenkaan outoa ja "surullista", että joku kokee tämänkin haittamaahanmuuttona.

      Poista
    2. Onkohan Danielan isä tullut aikanaan Suomeen opiskelemaan tai Nokialle töihin?

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!