Ottawan sopimus ei ole ainoa ongelma

Presidentti Alexander Stubb ja Iso-Britannian pääministeri Keir Starmer totesivat pari päivää sitten, että eurooppalaisten maiden on jossain vaiheessa ryhdyttävä palauttamaan välejään Venäjään. Tämän seurauksena Venäjän tsaarintekeleen edustaja lausui eilen - aprillipäivänä - että Vladimir Putin on valmis palauttamaan suhteet halukkaiden maiden kanssa. 

Nähtäväksi jää, oliko kyse aprillipilasta vai vakavasta aikomuksesta. Ensin mainittua näkemystä tukee ainakin se, että venäläiset toistelevat edelleen Venäjän vaatimusta Ukrainan sodan "perussyiden" poistamisesta rauhansopimuksen edellytyksenä. Eikä se ole lopettanut edes iskujaan ukrainalaisiin energialaitoksiin, vaikka niiden lopettamisesta on jonkin aikaa sitten sovittu.

* * *

Petteri Orpon (kok) hallitus on linjannut, että Suomi ottaa jälleen käyttöön jalkaväkimiinat. Eli irtisanoutuu Ottawan sopimuksesta, johon maamme liittyi valheellisin perustein Tarja Halosen johdolla.

Tämä on hyvä päätös, jonka seurauksena itärajan puolustaminen tehostuu huomattavasti. Näin ennen kaikkea siksi, että miinojen esiintyminen maastossa aiheuttaa niin sanottua miinakauhua, joka vähentää oleellisesti vihollisen hyökkäysintoa ja taistelumoraalia.

Jalkaväkimiinoilla voidaan myös hidastaa panssarimiinaesteiden purkamista ja sitä kautta pidätellä putinilaisten hyökkäysvaunujen etenemistä suomalaisella maaperällä, mikä antaa puolustajalle aikaa puolustuksen uudelleenryhmittymiseen. Lisäksi panssarikolonnan tuhoaminen helpottuu tykistön, sinkojen tai droonien avulla, kun vaunut ovat pysähtyneet miinakentän eteen. 

 * * *

Tämä kaikki toki edellyttää, että Suomi saa sodan aikana jalkeille sotilasyksiköitä, joilla on fyysinen ja henkinen kyky ja kestävyys pärjätä taistelukentällä. Tässä suhteessa valtiojohdon on syytä kiinnittää huomiota molempiin. 

Fyysisellä puolella huolta nimittäin herättää se, etteivät varusmiehet edelleenkään jaksa juosta 12 minuutin aikana edes 2400 metrin matkaa. Eikä suomalaisten nuorten henkinenkään hyvinvointi herätä luottamusta suomalaisten suorituskykyyn sotaolosuhteissa, sillä jopa joka neljännellä nuorella on jokin mielenterveyden häiriö. 

Onneksi nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa, sillä Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan parempi kestävyyskunto ja sen parantuminen lapsuudesta nuoruuteen heijastuivat vähäisempiin stressi- ja masennusoireisiin aikuisuuden kynnyksellä. Ja siksi on kysyttävä, että miksei tätä tietoa hyödynnetä lasten ja nuorten kasvatuksessa esimerkiksi lisäämällä koululiikunnan tuntimääriä oleellisesti nykyisestä.

Eihän kyse nimittäin ole pelkästään Suomen sotilaallisesta kyvystä, vaan myös julkisten menojen säästötoimesta. Ja viime kädessä kaikkien suomalaisten edusta - eikä vähiten niiden suomalaisten, joiden oman tai läheisten ihmisten mielenterveyteen ilmaantuu elämän kuluessa ongelmia, jotka olisi voitu välttää (edellä linkittämäni tutkimuksen perusteella) pelkästään huolehtimalla riittävästä liikunnasta elämän kaikissa vaiheissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen tulevaisuus on mielenterveysongelmaisten käsissä
Alexander Stubb väänsi rautalankaa
Ottawan sopimuksesta irtautuminen olisi vaikuttava teko rauhan puolesta

Tutkimus osoitti julkisomisteisten yritysten tehottomuuden

Julkiselle sektorille eli valtiolle ja kunnille voidaan ostaa palveluita joko yksityisiltä toimijoilta tai valtion omilta - sitä varten perustetuilta - julkisomisteisilta yrityksiltä. Erona näiden välillä on omistuksen lisäksi se, että jälkimmäisiltä eli niin sanotuilta inhouse-yhtiöiltä tehtyjä hankintoja ei tarvitse kilpailuttaa. 

Tämä tilanne tarkoittaa lähtökohtaisesti sitä, ettei inhouse-yhtiöihin kohdistu samanlaista kustannustehokkuuspainetta kuin yksityisiin toimijoihin. Ja siksi on tärkeää, että niiden tehokkuutta valvotaan sekä hallinnollisesti että tutkimuksen kautta. 

* * *

Jälkimmäiseen tehtävään on tarttunut Jyväskylän yliopisto, joka julkaisi kaksi tutkimusta, joiden mukaan inhouse-yhtiöiden kustannustehokkuus on selvästi heikompi kuin yksityisesti omistettujen yritysten. Ensimmäisessä tutkimuksessa tarkasteltiin inhouse-yhtiön kulu- ja laskutusrakennetta ja vertailtiin sitä yksityiseen tilitoimistoon, joka oli ostanut inhouse-yhtiön liiketoiminnan. 

Yksityisen yrityksen hinnat olivat tutkimuksen perusteella keskimäärin 41 % alhaisemmat kuin inhouse-yhtiöllä. Siinä huomattiin myös, että työntekijöiden tehokkuus parani yksityistämisen jälkeen peräti 82,5 % ja työvoimakustannukset laskivat keskimäärin 8 %. 

Tutkimus osoitti lisäksi, että inhouse-yhtiöllä oli vähemmän laskutettavia asiakkaita ja siellä tehtiin vähemmän työtunteja kuin yksityisissä yrityksissä. Kuitenkin inhouse-yhtiössä työskenteleville maksettiin keskimäärin 14 % parempaa tuntipalkkaa.

Jyväskyläläisten toisen tutkimuksen mukaan yksityistäminen parantaa inhouse-yritysten kustannustehokkuutta ja sitä kautta myös säästää valtioiden ja kuntien kustannuksia. Siten markkinaehtoisten toimijoiden käyttö julkisen sektorin hankinnoille voisi - niiden liikevoittovaatimuksesta huolimatta - olla julkisyhteisöille huomattavasti kustannustehokkaampi vaihtoehto kuin inhouse-yritykset.

* * *

Nämä Jyväskylän yliopiston tutkimukset aiheuttivat heti vastalauseen, jonka mukaan etenkin jälkimmäisessä tutkimuksessa olisi julkaistu vääriä tietoja. Valittajan mukaan tutkimus on harhaanjohtava muun muassa siksi, ettei inhouse-yhtiön ole tarkoituskaan tuottaa voittoa vaan kustannustehokasta palvelua omistajilleen. Lisäksi tutkimuksessa käytettyjen mittareiden on väitetty olevan sopimattomia vapailla markkinoilla olevien toimijoiden ja inhouse-yhtiöiden vertailuun.

Tutkimusten tekijä Reetta Ghezzi on puolestaan todennut, että "rakentava palaute ja kritiikki on aina tervetullutta. Jos tutkimuksesta löytyy selkeästi virheitä, niin totta kai me haluamme tietää siitä. Mutta jos tulokset eivät miellytä, se ei ole mielestäni asiallinen kritiikki."

Poliitikoista ainakin Kokoomuksen Tere Sammallahti on ottanut asiaan kantaan toteamalla, että jos inhouse-yrityksissä ollaan huolissaan tutkimuksen paikkansapitävyydestä, niin "helpoin tapa hälventää epäilyjä olisi antaa inhouse-yhtiöiden piilottelemat talousluvut tutkijoiden käyttöön. Aleksandr Solzhenitsyniä vapaasti mukaillen: He tietävät. Me tiedämme. He tietävät, että me tiedämme. Ja sitä rataa."

* * *

Nähtäväksi siis jää, mitä jyväskyläläisten tutkimuksista seuraa. Yleisenä periaatteena voidaan kuitenkin todeta, että tutkimusten tulokset ovat voimassa siihen asti, kunnes joku on osoittanut niissä kiistattomia virheitä tai on uudella tutkimuksella saavuttanut erilaisia tuloksia. 

Kumpikaan näistä ei ole toteutunut jyväskyläläisten tutkimusten osalta, vaikka asia on äärimmäisen tärkeä verovarojen käytön ja siten koko yhteiskunnan kannalta. Ja siksi soisi, että aiheesta tehtäisiin nopeasti lisätutkimuksia, jotka joko vahvistaisivat tai falsifioisivat tässä puheena olleiden tutkimusten tulokset. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Sanna Marinin perintö
Jyväskylä ja luonnollinen monopoli
Hankintalaki on kallis, mutta haitallinen

Kuplautuminen johtaa ahdistukseen

Kylmähköä kevätpäivää viettäessäni rupesin muun tekemisen puutteessa lueskelemaan Twitteriä. Ensin niitä viestejä, joita seuraamani henkilöt olivat eteeni asettaneet, mutta sittemmin myös tutkailemaan kaikenlaisten uudelleenjakoina tai kommentteina vastaani tulleiden henkilöiden viestiketjuja. Ja se synnytti mielessäni tämän ajatuksen, jonka päätin jakaa päivän toisena merkintänä muillekin (tässä se päivän ensimmäinen merkintä).

* * *

Tutkija on henkilö, jonka työnä on yrittää ymmärtää tutkimuskohteensa todellista olemusta siihen aiemmin liittyneiden tietojen, uutta havaintomateriaalia tuovien kontrolloitujen kokeiden ja loogisen ajattelun perusteella. Aiempina aikoina hänen ei ole juurikaan odotettu ottavan kantaa tutkijayhteisön ulkopuoliseen maailmaan, vaikka ei sitä toki ole kiellettykään. 

Viime vuosina tutkijakuntaa on kuitenkin painostettu ottamaan entistä enemmän kantaa yleispoliittisiin asioihin - ainakin omalta alaltaan. Mutta tosiasia on, että se joka kommentoi omaa alaansa, innostuu usein kommentoimaan maailman menoa laajemminkin. 

Yksi tällainen sosiaalisessa mediassa aktiivisesti näkemyksiään edustavista tutkijoista on eräs Jyväskylän yliopiston lehtori. En olisi kuvitellutkaan kirjoittavani hänestä - täysin oudosta ihmisestä - vielä aamulla. 

Kävi kuitenkin niin, että huomasin tekstejä plaratessani hänen ilmoittaneen luopuneensa Helsingin sanomien tilauksesta, koska lehdessä oli ollut Finnairin mainos. Tarkalleen ottaen hän kertoi tehneensä samoin myös sanomalehti Keskisuomalaisen tilaukselleen, koska "tämä ilmiö riepoo niin pahasti". 

Jatkoviestissään hän kertoi nykyisin lukevansa vain Maailman kuvalehteä sekä joukkoa harrastuslehtiä. Niinpä kiinnostuin ja katsahdin miltä hänen mainitsemansa tiedonlähde näyttää. Tätä kirjoitettaessa sen nettisivulta löytämäni viisi ensimmäistä otsikkoa olivat seuraavat: 

1. Miksi eläimiä rakastava ihminen syö lihaa? - yhteiskunta pitää lihaparadoksia yllä kovalla hinnalla.
2. Missä menee maailman rajat? - Maailma kylässä -festivaali juhlistaa planeettaamme toukokuussa kotona ja kaupungilla.
3. Suomen eläinlääkäreiden kehitysyhteistyöjärjestö vie eläinlääkintää sitä tarvitseville: "haasteet ovat erilaisia, vaikkapa saniteettiasiat ja trooppiset taudit".
4. Luonnonvaroihin kohdistuva paine ajaa villieläimet ahtaalle - Kenian maasai-heimo elää norsujen kanssa taas sopusoinnussa.
5. Suhteemme eläimiin on vinksahtanut, sanoo ammattiaktivisti Suvi Auvinen: "on eläimet, joita me rakastetaan, ja ne joita voidaan syödä ja hyödyntää".    

Tällä taustalla vahvasti kuplautunut uusi sosiaalisen median tutkijatuttavuuteni on kommentoinut omaan osaamisalaansa eli metsien monimuotoisuuteen kuuluvia asioita sellaisesta näkökulmasta, jonka yksipuolisuuden voi jokainen arvata edelle kirjaamistani otsikoista. Toisin sanoen metsiä uhkaa luontokato ja ilmastonmuutoskin pitäisi huomioida kaikessa. 

Varsinaisesti tahdon kuitenkin jakaa teidän kanssanne - arvoisat lukijani - kuusi muuta hänen kommenttiansa. Siis sellaisia, jotka eivät suoraan liity hänen tutkijantyöhönsä vaan yleiseen poliittiseen keskusteluun.

1. Mä haluaisin et yliopisto ois niin vastaanottavainen paikka kun mahdollista, ja että siellä syntyis kokemus maailman parantamisesta. Ja että kaikki meidän yhteinen tekeminenkin veis näitä tavoitteita kohti.
2. Atte Kaleva alleviivaa #Öyhökratia -kirjan tekijöiden viestiä. Hän luottaa suureen seuraajamääräänsä ja näkyvyyteensä. Siihen, että totuudesta riippumatta hänen viestinsä menee monelle läpi ja aiheuttaa pöyristelyä. Alhaista, mutta ah, niin helppoa.
3. Mun yliopistonlehtorin palkka on reilun 4000€/kk. Se on liikaa rahaa, niin paljoa ei pysty kestävästi käyttämään. Siksi olen valmis siihen, että verojani nostetaan 10 prosenttiyksikköä eli reilut 400€/kk jaettavaksi kuntasektorin henkilöille joiden palkka on alle 3000€/kk.
4. Kiinteistövero pitäisi räjäyttää niin, että se kasvaisi eksponentiaalisesti about 150 neliön jälkeen jotta se ohjaisi pienempiin koteihin. Planeetta ei kestä nykyistä koko ajan kasvavaa rakennuskantaa.
5. Mä olen aina kalastanut. Vuosi vuodelta se on tuntunut pahemmalta. Mitä kalakannat kestävät? Voinko matkustaa kalastuksen vuoksi? Kärsivätkö kalat? Eilen pyöräilin lähirantaan, pilkin puoli ämpäriä särkiä ja nyt mulla on etäpäivälounaita kesään asti purkissa. Tätä varmaan jatkan.
6. Liha voi kerran-pari kuukaudessa korvata nuo tuotteet, ei toisinpäin. Globaalia sukupuuttoaaltoa ei voi pysäyttää ilman lihankulutuksen merkittävää leikkaamista.

Minun nähdäkseni edelle kopioimani kommentit riittävät osoittamaan, kuinka äärimmäisen suppea yleismedioiden seuranta johtaa maailmankuvan kapenemiseen ja käsinkoskeltavaan ahdistukseen myös silloin, kun kyseessä on epäilemättä älykäs henkilö. Sillä sellaisiahan käytännössä kaikki yliopistolehtoraatin saaneet henkilöt eittämättä ovat.

Siksi olisi hyvä muistaa suhtautua ilman ennakkoluuloja kaikkiin sellaisiin ihmisiin, jotka tutkijan arvovallalla esittelevät omia näkemyksiään. Nekin pitää arvioida itse argumenttien perusteella - mukaan lukien allekirjoittaneen näkemykset - ilman, että professuuriin, yliopistonlehtoraattiin tai vaikkapa dosentuuriin liittyvä arvostus antaisi ulostulolle ylimääräistä uskottavuutta.

Samalla - ja tämän vasta kirjoituksen aikana syntyneenä ajatuksena - tahdon sanoa, että harva asia on yhtä terveellistä kuin seurata sellaisten henkilöiden argumentteja, joilla ei pääsääntöisesti ole mitään yhteyttä omaan ajatusmaailmaan. Se ehkäisee kummasti oman ajattelun suppeutumista ja samalla vähentää omiin huolenaiheisiin liittyvää ahdistusta. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi ukrainalaisten ja muiden tulijoiden ihonvärillä on merkitystä?
Suomineidoista
Mikko Vuorenpää osoitti, ettei ole olemassa yksinkertaisia kysymyksiä

Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua

Kansainvälinen vertailu kertoo suomalaispoikien olevan poikkeuksellisen maahanmuuttajakielteisiä. Jyväskylän dosentti Sakari Suutarinen on tehnyt asiasta muutamia johtopäätöksiä ja antaa neuvoja siitä, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa pitäisi tämän takia tehdä.

Hänen mukaansa suomalaisten poikien asenteet ovat aiheuttaneet sen, että Suomen muslimit ovat olleet muiden maiden muslimeja innokkaampia lähtemään jihadiin ISISin riveissä. Tämän takia hän haluaisi kiinnittää huomiota valtaväestön asenteisiin antamalla heille rauhankasvatusta.

Muslimiyhteisön tulisi dosentin mukaan ottaa huomioon muslimien radikalisoitumisen mahdollisuus ja ottaa vastuu rauhankasvatuksesta. Sama koskee hänen mukaansa myös kantaväestöä. Yhtenä ratkaisuna asiaan hän esittää muslimien ja kristittyjen osallistumista samoille uskonnontunneille.

Koska suomalainen poikanuoriso on maahanmuuttajakriittistä, tulisi meidän Suutarisen mukaan miettiä miten tähän asenteeseen voitaisiin vaikuttaa kouluissa ja niiden opetussuunnitelmissa. Hän pitää pahana virheenä kouluneuvostojen lopettamista, koska sen jälkeen koululaiset eivät ole päässeet enää keskustelemaan eivätkä opettelemaan demokraattisia vaikutuskeinoja.

Lopuksi Suutarista harmittaa, ettei koululaisten älymystö ole aktivoitunut. Keitä kuuluu älymystöön tai miten sen pitäisi aktivoitua, sitä hän ei kerro.

* * *

Aivan toisin kuin Suutarinen, näen maahanmuuton ja maahanmuuttajien käyttäytymisen maassamme syyksi suomalaisen nuorison maahanmuuttokriittisyyteen. Siinä täytyy olla jotain todella pahasti pielessä, koska suomalainen nuoriso on reagoinut näin vahvasti. Tämän johtopäätöksen vahvistaa kaikki se, mitä olen kuullut kantasuomalaisilta nuorilta itseltään.

Looginen johtopäätös, riippumatta siitä onko oikeassa dosentti vai professori, tässä tilanteessa on se, ettei nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa ole mahdollista jatkaa. Meidän on valittava joko ongelmia aiheuttavan (humanitaarisen) maahanmuuton oleellinen vähentäminen tai vaihtoehtoisesti kantaväestön onnistunut aivopesu.

Näistä vaihtoehdoista ongelmia aiheuttavan maahanmuuton rajoittaminen onnistuu helposti; yksinkertaisimmillaan vähentämällä maahanmuuttajia houkuttelevia tekijöitä, kuten heille tarjottavaa sosiaaliturvaa. Etenkin käteisenä maksettavaa tukea. Tämän keinon tehokkuus tuli osoitetuksi silloin, kun Suomi vähensi oleskelulupaa hakevien rahallista tukea neljänneksellä.

Toinen mahdollisuus humanitaarisen maahanmuuton vähentämiseksi on kiristää sen ehtoja oleellisesti nykyisestä. Esimerkiksi perheen yhdistämisen edellytyksenä tulisi olla osoitettu kyky huolehtia koko perheen elatuksesta. Tai toissijaisen oleskeluluvan edellytyksiä voitaisiin tiukentaa esimerkiksi määrittämällä nykyistä useampia maita turvallisiksi, jolloin niistä maista tulevia, joilla ei ole todettu turvapaikkan tarvetta, voitaisiin palauttaa koteihinsa. Ja niin edelleen.

Toisin kuin omani, on Suutarisen johtopäätös koululaisten asenteista suomalaisen kantaväestön aivopesu. Tämä on nähdäkseni onnistunut kaikista maailman maista parhaiten Ruotsissa, jonka maahanmuutto on monin verroin Suomeakin suurempaa.

Ruotsia esimerkkinä käyttäen voidaan nähdä Jyväskylän dosentin näkemyksen ongelmallisuus. Ensinnäkin ruotsalaisen yhteiskunnan varsin onnistunut kansalaisten aivopesu ja rahan mättäminen maahanmuuttajien kotouttamiseen ei ole estänyt ongelmien kärjistymistä kaikkialla siellä, missä humanitaaristen maahanmuuttajien määrä on suuri. Viittaan tällä esimerkiksi Malmön Rosengårdiin ja Tukholman maahanmuuttajavaltaisiin lähiöihin.

Lisäksi onnistuneesta ruotsalaisten aivopesusta huolimatta maahanmuuttajiin liittyvien ongelmien kärjistymisestä on seurannut yhä useamman ihmisen kohdalla aivopesutuloksen haalistuminen. Tarkoitan sitä, että maan kansalaiset ovat äänestäneet maahanmuuttokriittisen puolueen Ruotsin kolmanneksi suurimmaksi parlamenttipuolueeksi.

* * *

Ensi keväänä on eduskuntavaalit. Niissä meillä on valta päättää Suomen maahanmuuttopolitiikasta neljäksi vuodeksi. Onneksi puolueet ovat tässä suhteessa helposti erottuvia.

Perussuomalaiset ovat eduskunnassa nyt istuvista puolueista ainoa, joka kannattaa ongelmallisen maahanmuuton rajoittamista. Lisäksi samalla linjalla on muutama pienpuolue, joista suoraa kansanäänestystä ajava Muutos 2011 lienee tunnetuin.

Kokoomus, demarit, kepulaiset, kristilliset, vassarit, vihreät ja ruotsalaiset taas satsaavat tässä asiassa kansalaisten aivopesuun uskoen mustan muuttuvan valkoiseksi kunhan tarpeeksi hinkkaa. Tosin näistäkin puolueista löytyy yksittäisiä ehdokkaita, jotka sanovat kannattavansa maahanmuuton rajoittamista. Valitettavasti he toimivat käytännössä puolueidensa valitseman linjan mukaisesti, joten heidän todellinen merkityksensä jää maahanmuuttokriittisten puolueiden äänimäärän vähentämiseen ja siten kansalaisten aivopesuun uskovan poliittisen linjan pönkittämiseen.

Kannattaa siis olla tarkkana kenelle äänensä antaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kanada siirtyy kohti kontrolliyhteiskuntaa
Ääliöiden kekkerit
Puolueiden maahanmuuttoasenteista