SDP:n välikysymyksen aihe on melkein nerokas

Oppositiopuolue SDP on esittänyt koko hallitukselle epäluottamusta "poukkoilevan Lähi-idän politiikan vuoksi". Aiheenvalinta on siksi mielenkiintoinen, että teidän – arvoisat lukiijani – kannattaa pohtia hetki Antti Lindtmanin (sd) ja Tytti Tuppuraisen (sd) motivaatiota.

En nimittäin hetkeäkään usko, että se olisi Lähi-idän politiikkaan liittyvät käänteet, kuten demarit esittävät. Sen sijaan olen varma, että kysymys on sisäpolitiikasta.

* * *

Tarkemmin sanottuna siitä, että demareiden pelkäämä talouskäänne sysimustasta alamäestä kohti valoisampaa tulevaisuutta näyttää alkaneen – puolueen kannalta – liiankin reippaasti. Ja siksi ihmisten huomio on saatava käännetyksi johonkin muualle.

Ja mikäpä muu siihen sopisi paremmin kuin Israelin ja palestiinalaisten välinen "ikuinen kiista" Pyhän maan omistuksesta, sillä se herättää jostain syystä ihmisten parissa paljon enemmän intohimoja kuin mikään muu maailman kriisi. Ja lisäksi vaalikarja jakautuu tässä asiassa varsin tarkasti poliittisen vasemmiston ja oikeiston välistä jakolinjaa pitkin.

Samalla aiheenvalinta kosiskelee häpeämättömästi nykyaikaisen kansainvaelluksen maahamme tuomia muslimeita. Ja saattaa siten varmistaa heidän pysymisensä demareiden äänestäjinä Vasemmistoliiton tai Vihreiden sijasta.

Näistä syistä demarijohdon valintaa välikysymyksen aiheesta voi pitää melkein nerokkaana. Paitsi että... niin... paitsi että saattaa hyvinkin käydä niin, että tavallinen etnisesti suomalainen perusduunari saattaa alkaa pohtia kymmeniä vuosia kannattamansa puolueen prioriteetteja.

* * *  

Eli alkaa ihmetellä miksi SDP:llä on niin kiire kaatamaan hallitusta yhdentekevästä ulkopoliittisesta syystä juuri silloin, kun koko suomalaisen poliittisen koneiston pitäisi pyrkiä varmistamaan juuri alkaneen talouskasvun jatkuminen. Ja erityisesti työntekijöiden poliittisten edustajien pitäisi varmistaa, että myös tavallinen ahkerasti työtä tekevä duunari pääsee mahdollisimman nopeasti osalliseksi talouskasvun hedelmistä.

Siis huolehtimaan työn verotuksen pysymisestä kohtuullisena ja edistämään uusien työpaikkojen syntymistä. Sekä varmistamaan niiden säilyminen ammattitaitoisilla suomalaisilla työntekijöillä ja heidän jälkeläisillään sen sijaan, että ne täytettäisiin ulkomaisella halpatyövoimalla. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihervasemmisto murehti työllisyystilanteen kohenemista
Petteri Orpon hallituksen budjetti muistuttaa Huittisten hullun miehen taloutta
SDP:llä on veret seisauttava kannatus lähi-itäläisten ja pohjoisafrikkalaisten parissa

SDP kertoi kääntäneensä maahanmuutto- ja koulutuspoliittisen linjansa

Suomen sosialidemokraattinen puolue pääsi yllättämään pahemman kerran. Ja vieläpä positiivisesti. Ehkä. 

Eilisen uutisen mukaan SDP nimittäin haluaa kovennuksia järjestäytyneen rikollisryhmän osana tehtyihin rikoksiin, alaikäisen yllyttämiseen vakavaan rikokseen sekä toistuvaan vakavaan väkivalta- tai seksuaalirikollisuuteen. Tärkeimpänä demarit kuitenkin korostavat alueiden eriytymisen torjuntaa ja ennaltaehkäiseviä palveluita.

SDP linjasi myös, että maahanmuuttajien tulee sitoutua suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin arvoihin ja toimintatapoihin sekä hylätä sellaiset lähtömaansa tavat, jotka eivät ole näiden kanssa yhteensopivia. Varapuheenjohtaja Tytti Tuppuraisen mukaan demokratia, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ovat arvoja, joista demarit pitävät kiinni. Ja siksi he vaativat, että kaikkien täällä elävien täytyy noudattaa niitä.

Demarit vaativat Suomeen asettuneilta maahanmuuttajilta myös Suomen kielen oppimista. Tämän edistämiseksi he olisivat valmiita harkitsemaan maahanmuuttajien sosiaaliturvan sitomista kielen opiskeluun sekä maksuttomien tulkkauspalveluiden saatavuuden rajoittamista tietyn maassaoloajan jälkeen.

Koulupolitiikassaan puolue olisi valmis palaamaan kohti toimivaksi todistettuja perusteita, joissa korostuvat selkeät ja vakaat rakenteet, rauhallinen ympäristö, säännöt ja turvallinen aikuiskontakti. Eikä siinä kaikki, sillä demarit haluavat myös, että kouluilla tulee olla valmius palata eriytettyihin oppimisympäristöihin.

* * *

Ihan kuin olisin kuullut yhdeltä suomalaiselta puolueelta tällaisia linjauksia jo vuosia sitten. En nyt viitsi mainita miltä, mutta huomasin, että Tuppurainen kielsi demareiden ottavan askeleita juuri tällaisista linjauksista epäilemäni puolueen linjan suuntaan.

Tai sitten demarit vain juksasivat. Ovathan seuraavat vaalit vasta ensi huhtikuussa, joten tuskin he vielä päästelevät suustaan luikur... hrmhm... valhei... ei kun katteettom... siis rehellisiä  vaalivalh... kröhöm vaalipuheita. 

Hyvä kuitenkin, että demarit näin tunnustivat perussuomalaisten maahanmuutto- ja koulutuspolitiikan järkevyyden verrattuna vihervasemmiston perinteisiin linjauksiin. Näin siitä huolimatta, että he – mitä ilmeisimmin vaalitaktisista syistä – kielsivät tehneensä näin. 

* * *

Vaikka demareiden puheita tuskin kannattaa vielä ottaa tosissaan, tuo julkilausuma vaikuttaa sellaiselta, ettei hallitusyhteistyö Perussuomalaisten kanssa ole sittenkään – ainakaan ohjelmapoliittisista syistä – mahdotonta, vaan Riikka Purra (ps) voisi jatkaa ministerinä jopa demarivetoisessa hallituksessa. Tai päinvastoin: ehkäpä Perussuomalaisten kannatuksen nousu jatkuu seuraavien kahdeksan kuukauden ajan ja Antti Lindtman (sd) ryhtyy Riikka Purran ensimmäisen hallituksen valtiovarainministeriksi. 

Siis mikäli demaripuolue on vakavissaan maahanmuutto- ja koulutuspoliittisissa linjauksissaan. Mutta ei mennä vielä asioiden edelle, vaan katsotaan ensin, miten puolue ja etenkin sen sisäisen opposition kärkinainen – Nasima Razmyar – noudattavat puheissaan ja teoissaan puolueensa uusia linjauksia. Vai noudattavatko lainkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muisteli menneitä
Jukka Kopra avasi pelin politiikan
SDP ja ostoskeskus Puhoksen huumekauppa

Tytti Tuppurainen teki älyllisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen

Petteri Orpon (kok) hallitus esitteli eilen ensi vuoden budjettinsa. En lähde tässä listaamaan sen sisältöä – ne ovat luettavissa täältä – mutta nostan esille jonkinlaisen epärehellisyyden Suomen ennätyksen. 

Ja ei, se ei tule hallituksen piiristä vaan opposition kommenttien joukosta. SDP:n Tytti Tuppurainen nimittäin kommentoi esitystä sanomalla, että "kehyskauden lopulla alijäämä kasvaa yli 17 miljardiin euroon... [Se] on valtava määrä".

Näin siis sanoi eilen se sama Tytti Tuppurainen, joka on koko hallituskauden ajan haukkunut rakkikoiran lailla hallituksen yrityksiä rajoittaa julkisen sektorin velkaantumista. Ja jonka puolue ei ole monista pyynnöistä huolimatta antanut uskottavaa vaihtoehtoa. 

* * *

Jotta Tuppuraisen linja ei jäisi epäselväksi, niin tässä – arvoisat lukijani – muutamia Tuppuraisen kannanottoja tältä hallituskaudelta.

Marraskuu 2023: "Hallitus haluaa leikata kohtuuttomasti pienituloisten toimeentulosta ja heikentää yhteisiä palveluja. On jäänyt epäselväksi, hahmottaako hallitus itsekään tekojensa yhteisvaikutuksia."

Marraskuu 2024: "Hallituksen omat säästötoimet ovat syventäneet työttömyyttä". 

Helmikuu 2025: "Miksi te ette... kohtuullista hyvinvointialueiden menosäästöjen aikataulua, jotta ihmisten hoitoonpääsy voitaisiin turvata?"

Huhtikuu 2026: "Hallitus ei tunnu ymmärtävän, millaista kamppailua arki juuri nyt monissa kodeissa on kohoavien hintojen ja nousevien kustannusten keskellä... Nyt, kun hallitus on kokoontumassa viimeiseen kehysriiheensä, on paikallaan kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tehdä pienituloisten tilanteen helpottamiseksi."

* * *

Ja nyt Tuppuraisella on siis otsaa moittia hallitusta kehyskauden alijäämän liiallisesta suuruudesta ikään kuin hän itse ei olisi koko hallituskauden ajan vastustanut Orpon kabinetin pyrkimyksiä rajoittaa sen holtitonta kasvua.

Siis kasvua, jonka lähtölaukaus ammuttiin edellinen hallituksen aikana. Eli hallituksen, jossa Tuppurainen oli itsekin ministerinä. Ja joka harjoitti vielä viimeisenä vuotenaankin täysin holtitonta verovarojen tuhlaamista. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Wille Rydman esitti oleellisen kysymyksen Sofia Virralle
Hallituksen yhdenvertaisuusohjelma on yliopistolehtori Anna Rastaan mukaan epäonnistunut
Vihreät talouskasvua vastaan

Tytti Tuppuraisen maahanmuuttopoliittiset näkemykset eivät edusta suomalaisia eivätkä eurooppalaisia arvoja

Kiusaajaksikin väitetty SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen väitti eilen, että Yhdysvaltain ulkoministeri Marco "Rubio kutsuu Eurooppaa yhteistyöhön arvojen pohjalta, jotka ovat meille vieraita... Hän puhui vahvasti maahanmuutosta sivilisaatioiden rappeutumisen ilmiönä."

Tuppuraisen näkemystä voidaan arvioida esimerkiksi parin vuoden takaiseen Helsingin sanomien mielipidekyselyyn, jonka mukaan 40 prosenttia suomalaista haluaisi siirtää turvapaikanhaun EU-maiden ulkopuolelle ja 31 prosenttia vastusti ajatusta. 

Lisäksi sitä voidaan katsoa Maaseudun tulevaisuuden vuonna 2023 julkaiseman kyselyn perusteella. Siinä 42 prosenttia suomalaisista suhtautui kielteisesti maahanmuuton helpottamiseen ja vain 36 prosenttia suhtautui asiaan positiivisesti. 

Kun vielä huomioidaan, ettei jälkimmäisessä kyselyssä eroteltu työperäistä ja humanitaarista maahanmuuttoa, voidaan todeta, että Tuppuarainen on pihalla kuin lumiukko siitä, mitä. suomalaiset ajattelevat maahanmuutosta. Ja siksi on selvää, ettei hän edusta millään tavalla suomalaista, eikä myöskään eurooppalaista, näkemystä maahanmuutosta. 

Toivoa tietenkin sopisi, että tämän ymmärtäisivät myös ne suomalaiset, jotka ovat kannattaneet SDP:tä gallupeissa, sillä muussa tapauksessa on vaarana se, että vuoden 2027 vaalien jälkeen saamme demarivetoisen hallituksen, jonka maahanmuuttopolitiikka perustuu tuppuraismaisille näkemyksille ja arvoille. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
SDP:llä on huikea kannatus vieraskielisten parissa
Laiha yhteisymmärrys hallitusohjelmassa on parempi kuin suunsoitto oppositiossa

Naisen logiikka, Putin ja hollantilainen maahanmuuttopolitiikka

Nasima Razmyar: saalistajan vaistot heräsivät

SDP:n häirintäkohu näyttää aktivoineen Nasima Razmyarin (sd) saalistajan vaistot. Afgaanitaustainen kansanedustaja ei nimittäin ole antanut tukeaan puolueen johdolle, vaan pitää "riippumatonta selvitystä erityisen tärkeänä, jotta spekuloinnin sijaan voimme keskittyä todellisten ongelmien korjaamiseen".

Näin hän haastoi avoimesti puolueensa johtoa – röyhkeää Antti Lidtmania ja kiusaamisesta epäiltyä Tytti Tuppuraista – ilmoittautumalla vaihtoehdoksi vähintäänkin eduskuntaryhmän, mutta mahdollisesti jopa puolueen puheenjohtajan, himoitulle paikalle. 

Nähtäväksi tietenkin jää, onnistuuko Razmyar tavoitteessaan. Ja siksi on mielenkiintoista pohtia, miltä suomalainen poliittinen kenttä vaikuttaisi, mikäli maan suosituimman puolueen johtoon nousisi afgaanitaustainen nainen. 

* * *

Asiasta ei liene minkäänlaista tutkimusnäyttöä, mutta maltillisena vasemistopuolueena demareiden joukossa on edelleen paljon varsin myötämielisesti maahanmuuttajiin suhtautuvia ihmisiä. Toisaalta joukossa lienee myös sellaisia – lähinnä perinteisissä duunariammateissa toimivia miehiä – jotka eivät tosipaikan tullen sittenkään katsoisi hyvällä Razmyaria puolueen johdossa.

Niinpä voisi olettaa, että puolueen kannattajista osa jättäisi äänestämättä Razmyarin puoluetta ja siirtyisi joko muiden puolueiden – Vihreiden, keskustan tai Kokoomuksen – kannattajaksi tai jättäisi kokonaan äänestämättä. Toisaalta aivan yhtä lailla maahanmuuttajataustaisen naisen vetämä demaripuolue saattaisi hyvinkin saada kannattajia muista  puolueista, lähinnä Vasemmistoliitosta ja Vihreistä, joiden suosio maahanmuuttajien joukossa on tällä hetkellä suuri.

Näiden siirtymisten loppusaldoa on vaikea ennakoida, mutta lopputuloksena olisi joka tapauksessa SDP:n siirtyminen kohti vasenta äärilaitaa. Sen sijaan mahdollinen puolueen kannatuksen nousu nostaisi paineita maahanmuuttajataustaisten poliitikkojen nostamiseksi myös Vasemmistoliiton ja Vihreiden johtoon. 

Vastaavasti demareiden kannatuksen laskiessa muiden vasemmistopuolueiden ensimmäisten maahanmuuttajataustaisten johtajien nousu puolueidensa johtajiksi siirtyisi kauemmas tulevaisuuteen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Piika aatelismiehen tiellä
Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?
Ovatko Veronika Honkasalo, Nasima Razmyar ja Sofia Virta antisemitistejä vai ihmisoikeusadvokaatteja?

Onko Tytti Tuppurainen työpaikkakiusaaja?

Suomen tietotoimiston mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on käyttäytynyt epäasiallisesti avustajaan sekä kansanedustajia kohtaan. Päätoimittaja Minna Huotilaisen mukaan väitteen taustalla on sekä anonyyminä tehty kysely että viiden henkilön haastattelu.

Tytti Tuppurainen valitsi tässä tilanteessa taktiikakseen suoran hyökkäyksen uhkaamalla STT:tä oikeustoimilla. Häntä säesti puheenjohtaja Antti Lindtman vaatimalla Tuppuraisen käytöksestä ilmoittaneita henkilöitä julkisuuteen. 

Lindtman nosti esille pari – sinänsä irrelevanttia – kyselyssä esille noussutta väitettä, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Lisäksi suuri joukko demareita riensi puolustamaan Tuppuraista. 

Poikkeuksen teki puolueen kansanedustaja Pia Hiltunen, jonka mukaan "loppuvuoden tilanteessani äänestyksiin liittyneen painostuksen yhteydessä mentiin useaan kertaan henkilökohtaisuuksiin ja sanottiin suoraan, että 'ketään ei kiinnosta Pia Hiltunen, muista se'". 

* * *

Nähtäväksi jää, miten Tuppuraisen poliittinen ura jatkuu. Sitäkin kiinnostavampaa on kuitenkin se, millä tavalla nyt nähty episodi vaikuttaa hänen asemaansa puolueessa ja ennen kaikkea SDP:n kannatukseen suomalaisten parissa. Eli ostavatko suomalaiset puoluejohdon selitykset, vai siirtävätkö kannatustaan muille puolueille – tai ainakin siirtyvät katsomoon. 

Tämä nähdään seuraavissa mielipidekyselyissä ja uskoisin Tuppuraisen aseman riippuvan niiden tuloksista. Mikäli kyselyt osoittavat kannatuksessa notkahdusta, saattaa Lindtman hyvinkin uhrata Tuppuraisen ja siirtää hänet vähäisempään asemaan puolueessa. 

Lopuksi on todettava, että nyt nähty episodi on joka tapauksessa merkki Suomen Sosialidemokraattisen puolueen sisäisistä ongelmista. Siten joidenkin kansanedustajien lähtö puolueesta ei ole mahdotonta. Vaihtoehtoja on kaksi: uuden puolueen perustaminen tai yksittäisten kansanedustajien siirtyminen kilpailevaan poliittiseen liikkeeseen. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jani Kokko kysyi sosiaalisessa mediassa, että "oletko kylähullu vai lapsiinsekaantuja?"
Miksi Tytti Tuppurainen on alkanut vaikuttaa järkinaiselta?
Kiitokset miehen työn tehneelle Tytti Tuppuraiselle!

Jani Kokko kysyi sosiaalisessa mediassa, että "oletko kylähullu vai lapsiinsekaantuja?"

SDP:n kansanedustaja Jani Kokko kirjoitti sosiaalisessa mediassa toiselle ihmiselle seuraavan virkkeen: "Kaksi kuukautta sitten sovittu työreissu vastuunpakoilua? Oletko kylähullu vai lapsiinsekaantuja?" Kyse oli vastauksesta kommenttiin, jossa ihmeteltiin Kokon katoamista ulkomaille kesken viime aikoina esillä ollutta häirintäkohua. 

Tänään – edelleen sosiaalisessa mediassa – tiedusteltiin tämän epäasiallisen kommentin hyväksyttävyyttä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Tytti Tuppuraiselta. Tätä kirjoitettaessa hän ei ole vastannut. 

* * *

Minun nähdäkseni kyse on laajemmaltikin SDP:n vaikeuksista kohdata kritiikkiä. Siitä on kertonut esimerkiksi Helsingin sanomat, jossa ihmeteltiin sitä, ettei puolueella ole ohjenuoraa tilanteeseen, jossa sen jäsen on toiminnallaan rikkonut yleisiä käyttäytymissääntöjä esimerkiksi ahdistelemalla työtovereitaan. 

On myös huomionarvoista, ettei SDP:n johto – omien sanojensa mukaan – ollut millään tavalla tietoinen kohua herättäneen pikkujoulun tapahtumista, vaikka kaiken järjen mukaan sellainen olisi pitänyt olla. Puolueen sisälle on kuitenkin rakennettu – tai ainakin sanotaan rakennetun – käsittelyketju, joka ehkäisee tapauksiin liittyvän tiedon etenemisen puolueen tai eduskuntaryhmän johdolle. 

Niin tai näin, tekisi SDP:n eduskuntaryhmä nyt palveluksen puolueelle ja koko suomalaiselle poliittiselle kentälle käsittelemällä Marko Asellin, Kim Bergin ja Jani Kokon tapaukset avoimesti ja perinpohjaisesti sekä rankaisemalla heitä sopivaksi katsomallaan tavalla, joka kestää myös yleisemmän tarkastelun.

Tässä yhteydessä olisi hyvä tuoda julkisesti esille myös puolueen näkemys tämän viestin alussa kuvaamaani kansanedustaja Jani Kokon kirjoitteluun sosiaalisessa mediassa. Erityisesti olisi syytä linjata, kuuluuko ihmisten nimitteleminen kylähulluksi tai lapsiinsekaantujaksi Suomen Sosialidemokraattisen puolueen hyväksyttyihin viestintätapoihin.

Päivän aiempi merkintä:
Ihmissalakuljettajille elinkautinen?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Häirintää
Täysjärkinen demari
Faktatietoa pääministeri Petteri Orpon ja kansanedustaja Teemu Keskisarjan välisen debatin arvioimiseksi

Miksi Tytti Tuppurainen on alkanut vaikuttaa järkinaiselta?

Mitähän pitäisi ajatella siitä, että Uutissuomalaisen kyselyn mukaan Antti Lindtman (sd) on suomalaisten suosikki seuraavaksi pääministeriksi?

Kysyn siksi, että kyselyn mukaan Lindtmania kannatti noin viidennes äänestäjistä. Siis ilmeisesti suurin osa hänen puolueensa, SDP:n, kannattajista, joita on viimeisimmän Ylen mielipidetiedustelun mukaan kuitenkin noin neljännes suomalaisista. Eli edes heistä läheskään kaikki eivät pitäneet Lindtmania sopimaan johtamaan Suomea. 

Eikö tämä tarkoita pikemminkin sitä, ettei Lindtmanilla ole kovin kummoista kannatusta seuraavaksi Suomen pääministeriksi kuin sitä, että hän olisi suomalaisten suosikki. Tosin ei kannatusta ole myöskään muiden puolueiden puheenjohtajilla, joten olisiko sopivampi otsikko tälle uutiselle jotain sellaista kuin "Suomalaisilla ei ole selvää pääministeritoivetta" tai jopa "Suomalaiset eivät näe kenessäkään poliitikossa pääministeriainesta".

Lisäksi kysyn siitä syystä, että muut uutismediamme kopioivat Uutissuomalaisen otsikon idean sellaisenaan, joskin hiukan sanoja muokaten (esimerkiksi Yle, MTV3, IS). Ovatko niiden toimituskunnat siis ihan oikeasti sitä mieltä, että Uutissuomalaisen tulkinta oli oikeaan osunut? Vai toimivatko ne vain kopiokoneina täyttäen näin lehtensä palstatilaa?

* * *

Noin muuten olen viime aikoina ihmetellyt paljonkin SDP:n suunnassa tulleita järjettömiä poliittisia kannanottoja (vaikkapa tätä ja tätä). Ja jäänyt ihmettelemään sitä, että niiden seurauksena jopa Tytti Tuppurainen on alkanut vaikuttaa muihin puolueensa poliitikkoihin verrattuna järkinaiselta. 

Siksi olenkin alkanut pohtia, että pitäisiköhän suomalaisten demareiden alkaa vähitellen olemaan huolissaan puolueensa intellektuaalisesta tilasta. Ja samalla myös sen suomalaisten neljänneksen, jotka edelleen näyttäisivät arvelevan, että siitä joukosta löytyisi sellaista kykyä ja osaamista, jonka varassa Suomelle saataisiin valoisa tulevaisuus.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomen sosiaalidemokraattien näkemys vuodelta 1930
Kiitokset miehen työn tehneelle Tytti Tuppuraiselle!
Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen

Kiitokset miehen työn tehneelle Tytti Tuppuraiselle!

SDP:n eduskuntaryhmä kävi eilen läpi ilmeisen vaikean prosessin, jossa se asettui kannattamaan Suomen irtautumista henkilömiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Asiasta kertoneessa uutisessa ei kerrottu yksittäisten kansanedustajien näkemyksiä, mutta sen mukaan osa demareista olisi halunnut, ettei maamme puolustamisessa aggressiivista hyökkääjää vastaan olisi jatkossakaan saanut hyödyntää henkilömiinoja. 

Kiitokset demariryhmän taipumuksesta sopimuksen kannalle on mitä ilmeisimmin annettava ryhmänjohtaja Tytti Tuppuraiselle, joka oli tehnyt kokouksessa niin sanotusti miehen työn ajamalla - ainakin hävinneiden mukaan - väkisin oman kantansa ryhmän kannaksi. Lisäksi hänen johtamansa kokous linjasi, ettei ryhmä salli Eduskunnan äänestyksessä erivapauksia eli Ottawan sopimuksesta irtautumista vastaan äänestämistä.

Sellaista oli kannattanut yhdeksän kansanedustajaa eli reilu neljännes koko eduskuntaryhmästä. Näitä henkilöitä ei jutussa eritelty, mutta ei liene vaikeaa päätellä ainakin muutamia, kuten asiasta puolen vuosisadan takaisen taistolaisnuorison henkeä huokuvan mielipidekirjoituksen julkaissutta - vanhaa venäläisten kätyriä - Erkki Tuomiojaa. 

Nähtäväksi jää, äänestääkö demareiden eduskuntaryhmä yhtenäisenä sitten, kun asia aikanaan tulee eduskunnassa käsiteltäväksi. Ja ellei äänestä, millaiset seuraukset siitä tulee niille, jotka ovat äänestäneet Venäjän puolesta. Siis sellaisen valtion, joka käy tälläkin hetkellä hyökkäyssotaa naapuriansa vastaan, eikä ole allekirjoittanut puheena olevaa sopimusta.

Pääasia tässä kaikessa kuitenkin on se, että myös SDP:n eduskuntaryhmän selvä enemmistö tukee Suomen turvallisuutta. Ja että se takaa käytännössä Suomen puolustusvoimille käytettäväksi henkilömiinapelotteen, jonka avulla maahan hyökkäävän sotajoukon etenemistä voidaan oleellisesti hidastaa ja vaikeuttaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
On toimittava nyt, kun Putin on juuttunut Ukrainaan!
Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville
Hakaristiryijy

Kremlin kätyreiden eli Putinin advokaattien ilmoittautumislistat ovat tulossa näkyville

SDP:n eduskuntaryhmä kävi eilen keskustelua rahaturvallisuuslain jatkamisesta. Ryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen (sd) mukaan demarit tukevat hallituksen esitystä. 

Samassa yhteydessä demarikansanedustajat Timo Harakka, Krista Kiuru, Elisa Gebhard, Matias Mäkynen, Nasima Razmyar ja Johan Kvarnström kuitenkin ilmaisivat olevansa Venäjän asialla. Eikä SDP:n puoluejohto asettunut vastustamaan heidän aikomustaan, vaan päinvastoin antoi luvan poiketa vasta tehdystä päätöksestä. 

Viime vuonna samat kuusi henkilöä sekä Vihreiden ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja Eva Biaudet (ruots) toimivat Putinin kätyreinä vastaavassa asiassa. Silloin laki meni kuitenkin läpi, vaikka siihen tarvitaan viiden kuudesosan enemmistö. 

Toivoa sopii, ettei Kreml onnistu käännyttämään enää lisää kätyreitä vastustamaan esitystä, vaan puheena oleva laki menee myös nyt läpi ilman ongelmia. Oma jännityksensä on toki silläkin, että nähdäänkö nyt muutoksia edelliseen kätyrilistaan.

* * *

Samaa sopii toki toivoa myös eilen lähetekeskustelussa olleesta jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. Myös sen yhteydessä voi meistä itse kukin kiinnittää huomiota Kremlille palveluksia tekeviin kansanedustajiin. 

Eilisen uutisoinnin perusteella siihen joukkoon haluaa päästä ainkin Veronika Honkasalo (vas), jonka mukaan "sivistysvaltio ei käytä tai edes suunnittele käyttävänsä aseita, jotka aiheuttavat siviileille kohtuutonta kärsimystä. Tutkimusten mukaan valtaosa uhreista on siviilejä ja lapsia:"

Väite pitänee sinänsä paikkansa, mutta ei koske suomalaisia miinoja. Tämä johtuu siitä, ettei niitä kylvetä holtittomasti ympäriinsä, vaan käytetään vastuullisesti toisin kuin esimerkiksi monissa kehitysmaissa. 

Siksi, arvoisat lukijani, tulevina päivinä ja viikkoina kannattaa seurata tarkasti eduskunnassa käytäviä keskusteluita ja äänestyksiä, sillä ne paljastavat päättäjiemme joukosta venäläisten advokaatteina toimivat - ja siten Suomen turvallisuutta vastustavat - poliitikot ja puolueet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmanparantajien rajallisen harkintakyvyn demonstraatio

Ovatko Fatim Diarra, Elisa Gebhard ja Johannes Yrttiaho ymmärtämättömiä, tyhmiä vai Putinin advokaatteja?
Lista Venäjän aisankannattajina toimivista kansanedustajista

Hakaristiryijy

Suomessa on aika ajoin noussut kovaa keskustelua vihapuheesta ja sananvapaudesta. Sen sijaan vihataiteesta en ole juurikaan huomannut kannanottoja. 

Siksi oli mielenkiintoista huomata, että helsinkiläinen - mutta liperiläislähtöinen - Niina Mantsinen halusi tehdä ryijyn taannoin julkisuutta saaneesta seinämaalauksesta, joka kuvasi valtiovarainministeri Riikka Purraa (ps). Valtiovarainiministeillä on siinä hakaristit silmissä, sakset kädessä sekä terävät kulmahampaat ja ympärillä on hautakiviä taiteelle, empatialle, järjelle ja Suomelle. 

Mantsinen ei ollut ehtinyt nähdä ryijynsä mallina ollutta katutaideteosta ennen kuin se pestiin pois, eikä pitänyt sen poistamisesta. Näin siksi, että "maalaus tehtiin lailliselle seinälle, joten pohdin, kenellä on valta sensuroida taidetta ja millaista kuratointia seinän omistaja tekee". 

Kyse oli siis yksityisen omistajan omaisuuteen tehdystä töhrystä, joka tuomittiin yksiselitteisesti esimerkiksi SDP:n Tytti Tuppuraisen suulla. Hänen mukaansa "eri medioiden uutisoimat graffitit Riikka Purrasta ovat epäasiallisia ja vastenmielisiä. Hallituksen politiikkaa saa ja pitääkin arvostella, mutta kaikenlainen väkivalta ja siihen yllyttäminen on yksiselitteisen väärin". 

Lisäksi satunnaiset ohikulkijat tuomitsivat nämä maalaukset vastenmielisiksi. Sen sijaan niiden tekijä tai Helsingin sanomien toimitus ei nähnyt töherryksissä mitään ongelmaa - ikään kuin ne haluaisivat toistaa vuoden 1918 tapahtumat. 

Tähän joukkoon on nyt siis tunkenut itsensä myös varhaiskeski-ikäinen naisryijyntekijä. Ja vieläpä mitä ilmeisimmin ymmärtämättä lainkaan tekonsa viitekehystä.

* * *

Tässä mielessä oli ilahduttavaa, että Yleisradion uusi eduskuntavaaleja koskeva gallup osoitti Riikka Purran johtaman Perussuomalaisten kannatuksen laskun kääntyneen hienoiseen nousuun. Nousussa ovat kaikki muutkin hallituspuolueet, kun taas kunta- ja aluevaaligallupeissa suosiotaan nostaneet demarit ja Vasemmistoliitto ovat menettämässä selvästi valtakunnallista kannatustaan.

Jos ja kun Suomen talous on parhaillaan kääntymässä kasvuun - vaikka verkkaiseenkin - on odotettavissa että tämä kehitys kiihtyy myös jatkossa. Eivätkä hallituspuolueiden nousua ainakaan vähennä poliittisesti motivoituja teoksiaan kaduilla ja lehdistössä esittelevät vihervasemmistolaiset liperiläislähtöiset "taiteilijat". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS:n ja Ylen toimituskunnat hyväksyvät poliittisen väkivallan
Vastuullista vai vastuutonta maahanmuuttojournalismia?
Yleisradio ja feministinen dramaturgi

HS:n ja Ylen toimituskunnat hyväksyvät poliittisen väkivallan

Helsingin sanomat julkaisi tämän kuun 18. päivänä ensin kello 11.52 ja sitten kello 14.32 kaksi artikkelia, joissa kerrottiin Riikka Purrasta (ps) tehdyistä epäinhimillistävistä graffiteista, joista uudempaan oli kuvattu jopa veitsi iskettynä hänen rintansa läpi. Jutussa ei tuomittu graffitin tekijöitä millään tavalla. 

Sen sijaan HS tarjosi ensimmäisen graffitin tekijälle julkista palstatilaa haastattelemalla häntä tekosensa poistamisesta. Hän ei nähnyt mitään ongelmaa omassa toiminnassaan, eikä myöskään sen tilalle maalatussa veitsigraffitissa.  

HS:n ensimmäisen jutun jälkeen kesti yli vuorokauden ennen kuin ensimmäinen poliittista vasemmistoa edustava poliitikko tuomitsi graffitin julkisesti. Hän oli Tytti Tuppurainen (sd), jonka mukaan "eri medioiden uutisoimat graffitit Riikka Purrasta ovat epäasiallisia ja vastenmielisiä. Hallituksen politiikkaa saa ja pitääkin arvostella, mutta kaikenlainen väkivalta ja siihen yllyttäminen on yksiselitteisen väärin". 

Yleisradio kommentoi asiaa vasta eilen noin viiden aikaan iltapäivällä. Jutussa annettiin ensin palstatilaa ensimmäisen graffitin tehneelle töhrijälle, joka ei nähnyt siinä minkäänlaista ongelmaa. Sen jälkeen haastatellut ohikulkijat suhtautuivat kuitenkin vielä näkyvissä olleeseen puukkokuvaan negatiivisesti.   

* * *

Tämä kaikki kertoo siitä, kuinka suurimmat suomalaiset mediat hyväksyvät jopa äärimmäiseen väkivaltaan yllyttämisen silloin, kun kohteena on perussuomalainen poliitikko. Vaikka HS:n ja Ylen negatiivinen suhtautuminen puolueeseen ja sen edustajiin on tunnettu jo aiemmin, ainakin itseäni hämmästytti, ettei Krista Kiurun äskettäinen tapaus ja siinä yhteydessä käyty keskustelu epäinhimillistävän retoriikan poliittista väkivaltaa lisäävästä vaikutuksesta ollut millään tavoin vaikuttanut heidän asenteisiinsa.

Olisihan nimittäin voinut kuvitella, että juuri nyt toimittajat olisivat ymmärtäneet edes "sisäsiisteyssyistä" ottaa kriittisen kannan valtiovarainministerin dehumanisointiin ja jopa tämän puukotukseen yllyttäviin seinäpiirroksiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, enkä keksi tälle kuin yhden syyn.

Minusta nimittäin näyttää siltä, että Ylen ja HS:n toimittajat ovat ajaneet itsensä niin suureen persuvihaan, etteivät he enää kykene näkemään näitä edes ihmisinä, vaan vastustettavina monstereina, joita eivät  koske samat ihmisoikeudet kuin muita poliittisen kentän toimijoita. Toivoa kuitenkin sopii, etteivät suomalaiset ota näiden medioiden - omasta mielestään - tähtitoimittajia tosissaan, vaan jättävät heidän yllytyksestään huolimatta tekemättä kaikenlaisen poliittisen väkivallan. 

Tämä toiveeni on syytä ottaa tosissaan, sillä vaikka meillä suomalaisilla onkin tapana pitää itseämme rauhallisena kansana, on kuitenkin tosiasia, että meillä on nähty peräti kaksi veristä sisällissotaa: 1500-luvun lopussa nuijasota ja reilu sata vuotta sitten punakapina, jotka molemmat olivat äärimmäisen julmia ja verisiä. Eikä sellaisen manaaminen kolmatta kertaa ole järkevää tai sopivaa edes maamme valtalehdistön tiedostavaisille toimituksille.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittista kiihotusta
Wille Rydman oikeusmurhan ja Mette Frederiksen väkivallan uhriksi
Vasemmistolainen poliittinen väkivalta

Sosialisteja - onko niitä?

Eduskunnassa kuultiin eilen mielenkiintoinen puheenvuoro. Tarkoitan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen kommenttia siihen, kun Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kommentoi sosialistien talouspolitiikkaa. Hän nimittäin väitti, että "tässä salissa ei ole sosialisteja, täällä on sosiaalidemokraatteja". 

Ja toden totta. SDP:n poliittisessa ohjelmassa ei ole mainittu kertaakaan sanaa sosialismi. Eikä tätä sanaa löydy myöskään Vasemmistoliiton puolueohjelmasta. Eikä Vihreiden poliittisesta ohjelmasta. Lienee siis niin, ettei Suomen eduskunnassa tosiaankaan ole sosialistiseksi tunnustautuvia puolueita, vaikka ainakin yksi kommunisti - Anna Kontula (vas) - löytyykin.

* * *

Wikipedian mukaan sosialismi on "vasemmistolainen poliittinen aatesuunta, jossa pyritään työläisten aseman parantamiseen ja kansantalouden julkiseen ohjaukseen". Lisäksi - edelleen Wikipedian mukaan - Euroopan parlamentissa "SDP:n edustajat istuvat sosialistien ja demokraattien ryhmässä (S&D)... Kansainvälisesti puolue kuuluu muun muassa Progressiiviseen allianssiin ja Sosialistisen internationaalin. Puolue on juuriltaan työväenliike ja on edustanut aikaisemmin varsinkin teollisuustyöläisiksi luettuja palkansaajia. Puolueella on ollut kytkös ammattiyhdistysliikkeeseen, jonka vastapuolena työmarkkinoilla ovat varsinkin suuria teollisuusyrityksiä edustavat työnantajajärjestöt."

Toisaalta kolmannessa wikipedia-artikkelissa kerrotaan, että "1900-luvun jälkipuoliskolta alkaen sosiaalidemokratian valtavirta on irtautunut varsinaisesta sosialismista ja muuttunut aiempaa maltillisemmaksi. Sosiaalidemokratia tarkoittaa nykyaikana yhä enemmän hyvinvointivaltioon pyrkivää sekataloutta tai sosiaalisin perustein ohjattua markkinataloutta."

Lienee siis niin, että vaikka SDP usein puhuukin työntekijöiden aseman parantamisesta, on tiiviissä yhteistyössä ay-liikkeen kanssa, kannattaa tuoreessa vaihtoehtobudjetissaan verotuksen kiristämistä ja sen progression kiristämistä ja ihmisten asioiden hoitamista julkisen sektorin kautta - siis askeleita kohti sosialistista yhteiskuntajärjestystä - sekä kuuluu europarlamentissa ryhmään, jonka nimessä on sana "sosialistien", sitä ei voi pitää sosialistisena siinä mielessä, että ilmaisisi suoraan halua sosialisoida Suomen talouden. 

Sen sijaan Vasemmistoliitossa vaikuttava Anna Kontula on kertonut olevansa kommunisti. Wikipedian mukaan "kommunismi tarkoittaa yhteiskuntajärjestelmää, jossa vallitsee tuotantovälineiden ja hyödykkeiden yhteisomistus, sekä poliittista ideologiaa, joka pyrkii tällaisen yhteiskunnan luomiseen... Sosialismi määritellään samansisältöisesti mutta sillä erolla, että yhteisomistukseen pyritään ottamaan vain tuotannontekijät, ei hyödykkeitä."

Siten Tuppuraisen kommentin alkuosa - ettei eduskunnassa olisi lainkaan sosialisteja - on sikäli harhaanjohtava, että kommunistiksi tunnustautunut Anna Kontula kannattaa Wikipedian määritelmän mukaan kaikkia sosialistien yhteiskunnallisia tavoitteita. Ja niiden lisäksi vielä enemmänkin. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sosialistinen ja kapitalistinen kateus
Synnyttääkö maahanmuutto Suomeen kansallisen sosialistipuolueen?
Se siitä sitten, mutta entäs kommunismi?

Silmiä avaava keskustelu

Eilisessä Ylen keskusteluohjelmassa käyty keskustelu oli silmiä avaava. Tarkoitan tällä erityisesti kahta asiaa.

Niistä ensimmäinen on se, että hallituspuolueita edustaneiden Ben Zyskowiczin (kok) ja Jani Mäkelän (ps) puheenvuorot viestivät kerta toisensa jälkeen tarvetta löytää keinoja Suomen taloudellisen tilanteen korjaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan kiinnostanut millään tavalla oppositiota edustaneita Tytti Tuppuraista (sd) ja Li Anderssonia (vas), jotka talouden korjaamisen sijaan korostivat puheenvuoroissaan tulonjakokysymyksiä. 

Tätä jakoa voidaan havainnollistaa esimerkillä, jossa hallituksen tavoitteena on kasvattaa kakkua, jotta siitä riittäisi enemmän jaettavaa kaikille suomalaisille. Oppositiota sen sijaan ei kiinnosta niinkään jaettavan kakun koko, vaan sen mittaaminen viivottimella ja analyysivaa´alla, jotta joikaiselle voitaisiin leikata mahdollisimman samankokoinen pala.

Toinen silmiä avaava seikka oli poliittisen vasemmiston kyvyttömyys tehdä rakentavia esityksiä. Se saavutti huippunsa keskustelun loppupuolella, kun Zyskowicz tämän tallenteen kohdassa 34 min 11 sekuntia osoitti sanansa Tuppuraiselle: "te teitte oman vaihtoehtobudjetin, pyysitte eduskunnan tietopalvelua laskemaan sen työllisyysvaikutukset. Se laski ne, ne oli negatiiviset. Sen jälkeen te piilotitte sen. Te salasitte sen. Milloin se tulee julkisuuteen? Se laskelma, jossa on laskettu tiedän vaihtoehtobudjetin työllisyysvaikutukset."

Zyskowiczin esille nostamassa seikassa on kyse tässä tilanteessa aivan äärimmäisen keskeisestä asiasta eli siitä, onko maan suurimmalla oppositiopuolueella tarjottavanaan vaihtoehtoa hallituksen toimia. Tuppurainen kuitenkin kiersi kysymyksen - ilmeisesti liian kiusallisena - sanomalla "ei nyt saivarrella siitä, koska teidän tavoitteenne oli sata tuhatta työllistä ja nyt itse asiassa siitä ollaan yli kakskyt tuhatta jäljessä.

Toisin sanoen Tuppurainen tunnusti epäsuorasti, ettei maan suurimmalla oppositiopuolueella - tai ylipäänsä vasemmistolla - ole tarjota edes teoriassa toimivaa keinoa korjata Suomen taloudellista tilannetta. Siitä huolimatta se vastustaa kynsin ja hampain valtioneuvoston suunnittelemia toimenpiteitä ja on valjastanut käsikassaransa eli ay-liikkeen tekemään maan hallitukselle ja elinkeinoelämälle tarjousta, josta ei voi kieltäytyä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jarkko Elorannan alleviivaus 
Velkakatto vai neliraajajarrutus: siinäpä vasta kysymys vihervasemistolle
Jarkko Eloranta alleviivasi hallitusohjelman toteuttamisen tärkeyttä

Muuttuuko Vihreät markkinatalousmyönteiseksi vai romahtaako Suomen brändi?

Atte Harjanne (vihr) ilmoitti eilen, ettei aio pyrkiä puolueensa puheenjohtajaksi. Ilmoitus oli alun perin Harjanteen blogissa - ja etenkin sen kootut selitykset.

Blogin mukaan Harjanteella "ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö vihreät tänä päivänä voisi valita johtoonsa oikeistoliberaalia miestä, joka kannattaa näkyvästi ydinvoimaa ja puhuu paljon maanpuolustuksesta". Näinköhän?

Lisäksi sieltä löytyi paljon viestejä hänen lukijoilleen (lue: tulevalle puheenjohtajalle). Niiden mukaan puolueen pitäisi jatkossa vahvistaa talousprofiiliaan markkinaliberaalin ja taloutta uudistavan otteen kautta sekä ja palata "keskemmälle ja monipuolisemmaksi siitä ahtaasta positiosta, johon olemme ihmisten mielissä valuneet". 

Nähtäväksi siis jää, kuka ottaa toteuttaakseen nämä haaveet. Olisiko se Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Fatim Diarra, entinen taideylipiston ylioppilaskunnan projektipäällikkö Saara Hyrkkö vai peräti ilmastoasiantuntija Oras Tynkkynen? Takavuosien TV-poliisi Reinikaista mukaillen: saas panna kattoen.

* * *

Eilen nähtiin myös mielenkiintoinen sananvaihto Riikka Purran (ps) ja Annika Saarikon (kepu) välillä. Sen taustana oli ensin mainitun kolumni Maaseudun tulevaisuudessa, jossa hän totesi, että "jos keskusta on oppositiossa SDP:n kanssa, se jää sen jalkoihin, koska asetelma on hallituksen oikeisto vastaan opposition vasemmisto. Jos keskusta on oppositiossa perussuomalaisten kanssa, tilanne on sen kannalta vielä huonompi."

Tähän vastasi Keskustan puheenjohtaja piruilemalla samassa lehdessä, että "eikö Purra halua hallitukseen kuin vain Keskustan kanssa? Suunnitteleeko hän oppositioon menoa?"

Näyttää siis siltä, että Keskusta on kerta kaikkiaan päättänyt jäädä oppositioon jättäen viimeisetkin kannattajansa muiden poliittisten liikkeiden hyväntahtoisuuden varaan. Mahtaakohan puolueen pullantuoksuinen puheenjohtaja siis luottaa siihen, ettei maaseudun keskustalainen väki arvelisi tämän osoittavan oman edun tavoittelemisen olevan hänelle tärkeämpää kuin äänestäjien asioiden ajamisen?

* * *

Edelle kirjoittamani tapaukset ovat toki mielenkiintoisia. Mutta kaikista mielenkiintoisinta on vaalien voittajan eli Kokoomuksen näkymättömyys. Onkohan Petteri Orpo kollegoineen painunut maan koloon odottelemaan tänään valmiiksi tulevia puolueiden vastauksia hänen kysymyslistaansa?

Oman kansan etujen ajattelemista vahingollisena pitävä Tytti Tuppurainen sen sijaan ei ole malttanut pitää kynttiläänsä vakan alla, vaan otti ja kertoi, että "minusta perussuomalaisia ei pidä päästää hallitukseen". Tällä hän asettui samaan rintamaan RKP:n Eva Biaudet´n kanssa, joka oli samoilla linjoilla jo aiemmin väittäessään, että koko Suomen brändi maailmassa romahtaisi, jos perus­suomalaiset olisivat hallituksessa. Näinköhän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommentteja Petteri Orpon listaan
Fatim Diarra tulisi valita Vihreiden puheenjohtajaksi puolueen uskottavuuden säilyttämiseksi
Vaalitulos ja sen seuraukset

Surkeiden uutisten päivä

Eilinen päivä oli meille suomalaisille harvinaisen surkea. Sanna Marinin (sd) leväperäisyys Uniper-asiassa on johtanut uhkatilanteeseen, jossa Suomen kahdeksan miljardin euron sijoitus saksalaisten energiantuotantoon näyttää menevän hukkaan kuin aikanaan Soneran sijoitukset saman maan telekommunikaatioon. Näin siksi, että Saksa on ilmoittanut harkitsevansa yhtiön kansallistamista. 

Tässä prosessissa jää nähtäväksi, millä tavalla Suomen asiasta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd) onnistuu toteuttamaan tuoreen lausuntonsa. Sen mukaan "meille on tärkeää, että Uniper palauttaa kahdeksan miljardin rahoituspaketin takaisin Fortumille".  

Toivottavasti hän onnistuu, mutta en oikein tiedä mitä muita keinoja hänellä on tavoitteensa saavuttamiseksi kuin vetoaminen germaanien hyväntahtoisuuteen. Julkisuudessa Tuppurainen on tyytynyt vaikenemaan asiasta ja toteamaan ainoastaan, että "tässä on kysymyksessä yhtiöiden välinen neuvottelu Saksan hallituksen kanssa ja minua sitoo myös sisäpiirisäännökset".

* * *

Eilisen päivän toinen katastrofia enteilevä uutinen liittyi uusiutuvaan energiaan. Kyse on ilmeisen arasta asiasta, koska Ylen pääuutislähetys ei maininnut sitä lainkaan. 

Sen sijaan Maaseudun tulevaisuus nosti uutisen esille välittömästi EU-parlamentin äänestystuloksen ratkettua. Sen mukaan uusiutuvan energian osuus olisi nostettava 45 prosenttiin kaikessa EU:n energiantuotannossa vuoteen 2030 mennessä, mutta siihen ei laskettaisi pohjoismaissa merkittävää metsätalouden sivuvirtana kertyvää energiapuuta - harvennuksissa poistettuja taimia ja tukkipuiden latvoja ja oksia sekä juuria, kantoja tai pahkoja - joka jokainen suomalaisella maaseudulla kulkenut on nähnyt teiden varsille kerättyinä risukasoina. 

Päätös on pohjoismaille ns. isku vyön alle, mutta sen lisäksi se on tosiasioiden vastainen. Onhan samaisen EU:n mukaan keskieurooppalaisille tärkeä maakaasu kuitenkin uusiutuvaa, vaikka se oikeasti onkin fossiilista energiaa. 

* * *

Nähtäväksi jää, millä tavalla Suomen Uniperiin käyttämien rahojen käy ja muuttuuko metsistä kerättävä hukkapuu tosiaankin uusiutumattomaksi energiaksi. Tavalliselle Suomen kansalaiselle edelle kirjoittamani seikat kuitenkin osoittavat liiankin selvästi, minkälaisen aseman keski- ja eteläeurooppalaiset haluavat antaa vähäväkisille pohjoismaille Euroopan Unionissa. Eikä se ole hääppöinen.

Mutta onneksi kumpikaan tässä käsiteltävistä seikoista ei ole vielä saanut ratkaisuaan. Voihan käydä niin, että Tuppurainen saa neuvottelutaidoillaan saksalaiset lahjoittamaan suomalaisille jo saamansa kahdeksan miljardia - jos niin käy, lupaan kirjoittaa häntä kehuvan blogimerkinnän - ja komissio tai jäsenmaat lopulta kaatavat EU-parlamentin tosiasioiden vastaisen näkemyksen hukkapuun luonteesta uusiutumattomana energianlähteenä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Saksalaisten harhaluulo johtaa kylmään talven
Pari ajatusta Fortumista ja Suomen valtionvelasta
EU:n ilmastopaketti kaatui

Neuvotteluapua Tuppuraiselle

Venäjän hyökkäys Saksaan näyttäisi osuvan myös Suomeen, koska Fortum osti puoli vuosikymmentä sitten sikäläisen kaasunjakeluyhtiö Uniperin ja Venäjä on päättänyt vastata EU-maiden pakotteisiin rajoittamalla kaasunsa vientiä. 

Tässä tilanteessa uhkana ovat Uniperin ajautuminen konkurssiin, sen kansallistaminen Saksan valtion omaisuudeksi tai yhtiön kaasutoimintojen "myyminen" - siis lahjoittaminen tai jopa siitä maksaminen - Saksaan. Näistä suomalaiselle veronmaksajalle halvimmaksi tulisi kaasutoimintojen irrottaminen.

Vaihtoehtona tälle kaikelle on tietenkin se, että Saksa sallisi Uniperille irtautumisen pitkistä halpahintaisista toimitussopimuksista - minkä sikäläinen laki kyllä sallisi - josta seuraisi kaasun hintojen reagoiminen markkinaehtoisesti eli nouseminen aivan oleellisesti nykyisestä. Tätä taas eivät halua saksalaispoliitikot, koska silloin saattaisivat äänestäjät pahastua.

Asiasta on fortumlaisten lisäksi neuvottelemassa ministeri Tytti Tuppurainen (sd). En tiedä minkälaista neuvottelukokemusta, -koulutusta tai -ymmärrystä hän omaa. Selvää on kuitenkin, että tässä tilanteessa saksalaisten vastapuoleksi neuvotteluihin tarvitaan parasta osaamista, mitä Suomesta löytyy. 

Olisiko siis mahdollista, että Tuppuraiselle saataisiin matkaan yritysmaailmamme kovan luokan neuvotteluammattilaisia ja/tai kauppakorkeakoulujen neuvottelustrategiaa opettavia professoreita? Siis sellaisia henkilöitä, jotka tietäisivät kuinka Fortumin takavuosien seikkailupolitiikan ja saksalaisten typerän ydinvoimapäätöksen seurauksena syntyneestä tilanteesta päästäisiin mahdollisimman vähin vaurioin. 

Minulla kun on sellainen käsitys, ettei Tuppurainen ole oikein ymmärtänyt ministerinpestinsä luonnetta suomalaisten edunvalvojana. Ja tulee siitä syystä yksin tai tavanomaisten avustajinsa opastamana saksalaisten kanssa neuvottelupöydässä istuessaan viedyksi kuin sika teuraalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla
Vihreä siirtymä Kazakstanista Saksaan
Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Taistelulennokkeja Iranista

Alfauutiset välitti Guardian-lehden julkaiseman väitteen, jonka mukaan Iran suunnittelisi taistelulennokkien toimittamista Venäjälle. Lisäksi persialaisten tarkoituksena olisi kouluttaa venäläisiä niiden käyttöön. 

Väitteen takana on luotettavan tuntuinen lähde, eli USA:n Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja. Hänen mukaansa iranilaisten sotatarvikkeiden viennin taustalla olisivat venäläisten rajut sotatarvikemenetykset Ukrainaa vastaan käytävässä sodassa. 

Uutinen on sikäli merkittävä, että - jos ja kun se pitää paikkansa - Venäjän ja Iranin välinen hylkiövaltioiden epäpyhä liittoutuma tiivistyy. Epäpyhän siitä tekee se, että Venäjä on näennäisdemokraattinen ortodoksiseen kristinuskon tulkintaan nojaava diktatuuri, kun taas Iranissa todellista valtaa käyttävät shiialaiset uskonoppineet. 

Merkittäväksi tämän tekee myös se, että lennokkitoimitukset ovat toteutuessaan merkki sodan eskaloitumisesta kauas sotatoimialueilta. Taustalla lienee myös Iranin ja Venäjän yhteisen liittolaisen eli kolmannen hylkiövaltion eli Syyrian hajaannus, jonka ratkaisemiseksi voitaisiin jatkossa hyödyntää samaa taistelukalustoa kuin Ukrainassa - edellyttäen, että se osoittautuisi tehokkaaksi.  

Vaikka on selvää, ettei kyseinen epäpyhä allianssi pysty haastamaan lännen tai edes Kiinan asemaa sen enempää taloudellisesti kuin konventionaalisen sodankäynninkään alalla, osoittaa sen vahvistuminen lännen heikkoutta. Sen sijaan, että ukrainalaisia autetaan tällä hetkellä lähinnä taistelemaan viimeiseen ukrainalaiseen asti, olisivat länsimaat voineet vastata venäläisten aggressioon myös tehokkaammin. 

On kuitenkin käynyt selväksi, etteivät länsimaat halua osallistua suoraan sotatoimiin, eivätkä edes asettaa tehokkaita pakotteita. Etenkään Saksa ja Ranska eivät tätä halua. 

Saksallehan on ukrainalaisten voittoa tärkeämpää pitää kiinni typerästä ydinvoimapäätöksestään ja Ranskan Macronille huolehtiminen Vladimir Putinin kunniasta. Hinnan tästä kaikesta maksavat ensi kädessä ukrainalaiset ja sodan seurausvaikutusten kautta lähes kaikki maailman valtiot, jotka eivät asetu hylkiöluokkaan.

Suomessa tämä tarkoittaa esimerkiksi tavallisten ihmisten elinkustannusten nousua ja mahdollisesti varainsiirtoa Saksaan energiayhtiö Fortumin aiemman epäonnistuneen suursijoituksen seurauksena. Kun vielä huomioidaan monien EU-maiden raju velkaantuminen viime vuosina on selvää, että Venäjän sotatoimet ovat yksi - joskaan ei ainoa tai edes tärkein - syy myös sille, että Li Andersson (vas) ja Tytti Tuppurainen (sd) halusivat pari päivää sitten lisätä suomalaisten verotaakkaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla
EU-kansalaiset haluavat auttaa ukrainalaisia - mikäli siitä ei joudu maksamaan
Kuinka Putin joutuu lopettamaan sotansa?

Li Andersson nettoveronmaksajien kukkarolla

Ministeri Li Andersson (vas) haluaisi säätää Suomeen uuden veron. Hän kutsuu sitä miljonääriveroksi, jonka suuruudeksi tulisi 0,5 prosenttia omaisuuden arvoksi. 

Tämä olisi suuri muutos suomalaisessa järjestelmässä. Veroja ei maksettaisi tuloista eikä kulutuksesta vaan yksinkertaisesti varallisuudesta. Ja siitäkin vain, mikäli se ylittäisi maagisen miljoonan euron rajan. 

Andersson perusteli näkemystään veromyönteisten ihmisten tapaan verovaroin maksettavilla koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuoltomenoilla. Ja varallisuuserojen kasvulla.

Jälkimmäisestä on ensin todettava, että suomalaisten varallisuus on käytännössä asuntojen omistamista. Ja asuntojen hinnat ovat nousseet viime vuosina nopeasti pääkaupunkiseudulla, mutta paljon hitaammin maan muissa osissa. 

Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, ettei miljoonan euron arvoinen asunto ole Helsingin keskustassa tavattoman harvinainen. Ja sellaisen on voinut myös periä, vaikka ei isotuloinen olisikaan.

Mutta sitten tuohon ensimmäiseen eli omaisuusveron perustelemiseen varojen käytöllä. Onhan selvää, ettei juuri kukaan vastusta verojen keräämistä Anderssonin mainitsemiin kohteisiin. 

On kuitenkin syytä huomata, että valtion varojen ehtyessä olisi lisäverojen vaihtoehtona menoista tinkiminen. Kannatusta kansan piiristä saisivat ainakin tinkiminen kehitysavusta, maahanmuuton kustannuksista, puoluetuista mukaan lukien ministereiden ennennäkemätön avustajakaarti, Itä- ja Etelä-Euroopan EU-maiden tukemiseen käytetyistä rahoista tai erilaisista julkisen hallinnon kehittämiskuluista.

Niinpä Anderssonin ja hänen puolueensa ehdotus onkin herättänyt kommentteja. Demariministeri Tytti Tuppurainen toki halusi aatteensa mukaisesti kaikki ihmisten varat verotettavaksi ja kannatti Anderssonin ehdotusta tölväisten samalla käytännössä suurimman osan suomalaisista tuloveroista jo nyt maksavia ehdottamalla hyvätuloisten ihmisten omaisuuden realisointia.

Onneksi myös vähemmän idioottimaisia kommentteja kuultiin. Veronmaksajien Teemu Lahtinen totesi, että "ei ole vastuullista sanoa, että nyt pitäisi säästäväisyydestä luopua ja alkaa realisoimaan omaisuutta. Juuri päinvastainen olisi tärkeää, että meillä olisi säästäväisyyttä ja sitä kannustetaan. Sillä tavalla me saadaan tähän maahan pääomia ja myös kriisinsietoa kansalaisten tasolla."

Kokoomuksen Pia Kauma puolestaan ehdotti ihmisten omaisuuteen kajoamisen sijaan ammattiyhdistysliikkeen osinkojen verotusta. Hän totesi myös, että hyvinvointialueiden rahoitusvaje on hallituksen oma virhe, joka oli tiedossa jo uudistusta tehdessä. Ja viittasi kannustusloukkuihin ehdottamalla, että hallitus keskittyisi tekemään uudistuksia, joilla kaikki työkykyiset ja työhaluiset saataisiin töihin. 

Kaiken kaikkiaan Anderssonin ehdotus on tyypillistä vasemmistolaista propagandaa, jonka läpimeno johtaisi rikkaimpien ihmisten varallisuuden siirtymiseen pois Suomesta, mutta rasittaisi omaisuuttaan vastuullisesti hoitavien ihmisten taloutta. Samalla se olisi askel suomalaisen taloudellisen yritteliäisyyden jäädyttämiseksi ja sitä kautta taloutemme heikentämiseksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla
Li Andersson yllättyi
Vihervasemmisto ja maaseudun kurittaminen

Merkelin/Macronin yhteisvastuulainan hinta olisi Suomelle kova

Euroopan Unionin perussopimuksessa on todettu, että kaikki jäsenmaat vastaavat omasta taloudestaan ja sen tasapainosta. Koronaepidemian seurauksena Saksa ja Ranska ovat kuitenkin esittäneet, että EU ottaisi talouden tasapainottamiseksi 500 miljardia euroa velkaa, jolla tuettaisiin vaikeuksiin joutuneita maita. Kutsuttakoon sitä tässä Merkelin/Macronin lainaksi.

Ilta-Sanomien Jan Hurri avasi tämän toimenpiteen seurauksia Suomelle ja muille EU:n nettomaksajille. Sen hoitaisivat "samat EU:n budjettirahoituksesta vastaavat nettomaksajat, jotka maksavat EU:lle enemmän 'jäsenmaksuja' kuin itse vastaanottavat EU:lta erilaisia tukiaisia ja muita varojen siirtoja."

Asian oli huomannut myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jonka mukaan "pitäisi ottaa keskusteluun se, että palataan alkuperäiseen euroalueen sopimukseen, no bailout -säännöksineen. Samalla korostuisi kunkin jäsenmaan talousryhti".

Suomen hallituksessa ainakin pääministeripuolue SDP kuitenkin näyttäisi halukkaalta yhteisvastuulliselle Merkelin/Macronin lainalle. Näin viestitti ainakin eurooppaministeri Tytti Tuppurainen kertomalla Helsingin Sanomille, että "Suomen kanta elpymisrahastoon on rakentava ja avoin. Meillä on valmius tarkastella erilaisia vaihtoehtoja. Euroopan elpymiseen tarvitaan paras mahdollinen työkalu."

Myös HS itse otti pääkirjoituksessaan asiaan kantaa. Sen mukaan "Suomen kannattaa nähdä Saksan tavoin EU:n kokonaisetu... Mutta mitä voimakkaampi, yhtenäisempi ja nopeampi vastaus on, sitä todennäköisemmin apua ei tarvitse käyttää viimeistä euroa myöten."

Oman käsitykseni mukaan EU:n tarjoama suuri sisämarkkina on Suomelle ilman muuta etu. Siksi yhteisvastuullista Merkelin/Macronin lainaa voisi pitää järkevänä niin kauan, kuin sen määrä ei ylitä maamme taloudelle syntyvän edun määrää. Sen tähden haluan kiinnittää arvoisan lukijani huomiota kahteen asiaan vaikuttavaan seikkaan.

Ensinnäkin on äärimmäisen epätodennäköistä, että EU:n ottamaa velkaa koskaan maksettaisiin takaisin yhtään mihinkään - asia, minkä Jan Hurrikin totesi. Näin eurojen määrä kasvaisi kertaheitolla esimerkiksi Saksan ja Ranskan ehdottamalla 500 miljardilla.

Koska tämä raha jaettaisiin muille jäsenmaille kuin Suomelle, köyhtyisi maamme suhteellisesti - vaikka ei välttämättä absoluuttisesti - niihin nähden, jotka kuittaavat tätä ilmaista rahaa. Absoluuttinen köyhtyminen Suomelle seuraisi, mikäli siitä seuraisi kilpailuetu maamme talouden kanssa kilpaileville eteläeurooppalaisille yrityksille tai niiden tarjoamalle toimintaympäristölle, joka ohjaisi investointeja Suomen sijaan muualle.

Ongelmaksi saattaisi muodostua myös se, mikäli tämä käytännössä vastikkeettoman rahan painaminen johtaisi euron uskottavuuden ja sitä kautta aseman heikkenemiseen. Sen seurauksena jokin vihamielinen (itäaasialainen?) taho saattaisi ryhtyä tarkoituksellisesti horjuttamaan EU:n yhteisvaluuttaa samaan tapaan kuin valuuttakeinottelijat tekivät 1990-luvun alussa. Ja joka tapauksessa inflaation hallitsematon kiihtyminen olisi mahdollista valuuttamme uskottavuuden heikentyessä.

Toinen seikka, josta olen tässä yhteydessä huolissani, liittyy EU:n ja Suomenkin hallituksen tahtoon käyttää koronakriisiä talouden suunnan muuttamiseen aiempaa ympäristöystävällisemmäksi. Tällä en tarkoita, ettei ympäristö olisi tärkeää tai ettei siitä pitäisi huolehtia. Sen sijaan tarkoitan sitä, että erityisesti yksi esillä olleista toimenpiteistä olisi Suomelle äärimmäisen rankka ja siten täysin kohtuuton.

Tarkoitan EU:n komission vaatimusta, jonka mukaan 30 prosenttia maamme pinta-alasta pitäisi suojella monimuotoisuuden turvaamiseksi. Mikäli tämä toteutuisi, vaikeuttaisi se maamme talouden selkärankana toimivalle metsäsektorille rajua toimintaedellytysten heikkenemistä.

Näin erityisesti, mikäli maassamme siirryttäisiin samalla käyttämään laajamittaisesti nykyistä vähemmän puutavaraa tuottavia metsänhoitomenetelmiä. Usein unohdettu tosiasiahan on se, että 90 prosenttia metsän arvosta syntyy vasta sen jälkeen, kun metsänomistaja on myynyt puun eteenpäin ja siitä syystä puumassan määrällä on ratkaiseva merkitys metsiemme tuottamalle taloudelliselle kokonaishyödylle.

Tämän avaamiseksi totean, että metsäteollisuuden tuotteet ovat olleet kulutustavaroista nettomääräisesti Suomen ylivoimaisesti tärkein vientituote EU:n alueelle. Siten Unionin yhteislainan ottamisesta maallemme mahdollisesti syntyvä talousetu jäisi komission ehdotuksen toteutuessa vajaasti hyödynnetyksi - eikä siten auttaisi kattamaan niitä kustannuksia, joita Merkelin/Macronin laina meille tuottaisi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korona valaisee valuuttaunionin luonnetta
Metsästä jalostuu rahaa
Lainojen sijoittajavastuu Kreikassa