Vandaalien vaatimukset

Huomasin tänään pienen uutisen, jonka mukaan palestiinalaisia tukevat aktivistit vandalisoivat historiallisen maalauksen Englannissa, Cambridgen yliopistossa. Vuonna 1914 maalattuun tauluun oli kuvattu Ison-Britannian entinen pääministeri lordi Arthur Balfour, joka muistettaneen parhaiten vuoden 1917 Balfourin julistuksesta, jossa Britannia ilmoitti tukevansa ”kansallisen kodin” perustamista juutalaisille Palestiinaan.

Balfour ei tietenkään enää elä, eikä hänellä ole siksi minkäänlaista merkitystä päivän politiikassa. Siten aktivistien vandalismi ei vaikuta piiruakaan käynnissä olevaan sotaan Israelin ja palestiinalaisten välillä. 

Taulun tuhoaminen kuitenkin hävitti yhden korvaamattoman taideteoksen ja oli siten kulttuurivihamielinen teko. Lisäksi se osoitti tekijöidensä olevan fanaattisia henkilöitä, joiden käyttäytymistä ohjaavat primitiiviset vaistot samaan tapaan kuin pikkulasta tämän heittäytyessä huutaen maahan, mikäli ei saa tahtoaan läpi.

Vertaus on siinäkin mielessä osuva, ettei järkevä ihminen noudata maahan huutamaan heittäytyvän lapsensa vaatimusta. Eikä sellainen myöskään taivu tässä puheena olevien fanaattisten aktivistien mahdollisiin poliittisiin toiveisiin, vaan jättää ne omaan lapselliseen arvoonsa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Feministinen paljastus
Yhteiskunnan kuplautumisen advokaatit Terike Haapoja ja Eero Yli-Vakkuri
Onko taiteesta provosoituminen kulttuurinen tai suorastaan geneettinen eikä uskonnollinen ominaisuus?

Rasismia vai itsesuojeluvaistoa?

Poliisin käskyä tottelematta jättänyt nuori algerialaismies kuoli ranskalaisen poliisin ampumaan luotiin. Sen seurauksena syntyi väkivaltaisia mellakoita. 

Tähän minulla ei ole sinänsä muuta sanottavaa, kuin ettei itselleni tulisi mieleenkään jättää tottelematta poliisin käskyä, vaikka en sinänsä pelkääkään suomalaispoliisin ampuvan itseäni, mikäli en tottelisi hänen käskyjään. Ranskalaispoliisista en osaa sanoa. 

Mutta palataan asiasta kertoneeseen Ylen juttuun. Se siteeraa uutistoimisto Reutersia kertoen, että "tapaus on nostanut pintaan pitkään jatkuneen keskustelun poliisiväkivallasta ja rakenteellisesta rasismista Ranskassa". Jälkimmäinen johtunee siitä, että "Reutersin mukaan vuodesta 2017 alkaen suurin osa tällaisten ampumatapausten uhreista on ollut mustia tai arabitaustaisia".

Toki tällaisen tiedon perusteella tapausta voidaan ja pitääkin tutkia rasismin ilmentymänä, mutta samalla tulisi kysyä, että onko mustien tai arabitaustaisten joutuminen ammutuksi seurausta heidän omasta käytöksestään. Eli haastavatko he poliisin käskyjä tai kohdistavatko he poliisiin väkivaltaa useammin kuin muut väestöryhmät?

Sitä en tiedä onko asia näin Ranskassa, mutta kirjoitin pari vuotta sitten seuraavasti: "USA:n rikoksista afroamerikkalaiset tekevät 55,9 prosenttia kaikista henkirikoksista. Valkoisten osuus on 41,1 prosenttia. Uhreista puolestaan 54,7 prosenttia on mustia ja 42,3 prosenttia valkoisia. Näitä lukuja voi verrata vaikkapa mustaihoisten osuuteen kaikista yhdysvaltalaisista: se on noin 13 prosenttia." 

Mikäli Ranskan mustat tai arabitaustaiset syyllistyvät väkivaltarikollisuuteen samassa mitassa kuin afroamerikkalaiset, ei poliisin rasistinen liipasinherkkyys liene perimmäinen syy heidän joutumiseensa poliisin tulen alle liene rasismi, vaan puhtaasti poliisin itsesuojeluvaisto.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
USA:n henkirikokset rajussa nousussa
Nyt Yle alitti jopa itse asettamansa riman
Mamu-poliiseja