keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Saksa on hiilidioksidipäästöjen suurvalta, mutta nielukääpiö

Ilmastomallien ennustaman globaalin lämpenemisen torjuntatoimet ovat luoneet monenlaisia järjestelmiä, joilla pyritään pakottamaan siihen halukkaat valtiot - kuten EU-maat - ohjaamaan niissä toimivat ihmiset ja yritykset toimimaan tavoitteen saavuttamiseksi. Siksi oli mielenkiintoista lukea Maaseudun tulevaisuudesta vertailuja eri EU-maiden välillä. 

Jutun mukaan EU-alueen hiilidioksidipäästöistä 34 prosenttia tuli tuotannosta ja 31 prosenttia energiasta. Energiapäästöjen osalta suurvaltoja ovat Saksa ja Puola, jotka tuottivat niistä 49,5 prosenttia. Se on 15,4 prosenttia kaikista EU-alueen päästöistä. 

Saksan hiilidioksidipäästöt vuosina 2012–2021 olivat yhteensä 6 269 miljoonaa tonnia, mikä on yli kaksi kertaa enemmän kuin kakkossijaa 2 817 miljoonalla tonnillaan pitävällä Puolalla. Kylmän ilmaston Suomen osuus oli 423 miljoonaa tonnia eli EU-maiden kymmenenneksi pienimmät. 

Näitä lukuja voi verrata maiden hiilinieluihin. Suomessa ne söivät edellä mainituista kokonaispäästöistä noin 42 prosenttia, kun Puolassa nielut söivät vain noin 12 ja Saksassa noin kolme prosenttia. 

Jos sitten päästöt suhteutetaan väkilukuun, käy niin, että Puola, Hollanti, Luxemburg, Irlanti ja Tanska nousevat Saksan edelle. Siitä huolimatta koko EU:n osuus maailman hiilidioksidipäästöistä oli vain noin kahdeksan prosenttia ja sekin luku oli nopeasti pienenemässä. 

Taitaa olla niin, ettei edelle kirjoitettu vaadi minulta selvennystä. Loppujen lopuksihan kylmät luvut ovat selkeämpiä kuin yksikään bloginpitäjän selventäväksi tarkoitettu rautalankamalli.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

19 kommenttia:

  1. Mutta kun Suomen nielujen pitäisi syödä ainakin 600 %, mieluimmin kaikki maailman hiilet. Teemmehän kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. On niin kiva, kun Suomi mainitaan saksalaisen sanomalehden kymmenennen sivun ympäridtöuutisen sivulauseessa - toivottavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa siellä saksalaisilla on niin paljon muuta ajateltavaa tuon viherhulluuden seurauksena.

      https://notrickszone.com/2023/02/28/tsunami-of-green-bans-german-economics-minister-plans-end-of-gas-oil-heating-beginning-2024/

      Kauanko menee, että ihmiset heräävät tuohon ideologiseen pelleilyyn?

      Poista
  2. Tämä ei liity mitenkään tähän mutta jotta ei mene proffessorilta ohi kun on ylen puollueelisuudesta puhunut monta kertaa, että tajuaako tämä tapio tunnustavansa ylen puollueellisuutta. Absurdia.

    Ja nuo puhuvat jatkuvasti noin ja sitten väittävät yleä puolueettomaksi.. Ja jos joku yksinkertainen kuin vihreä vessapaperi lukee tätä selkosuomella varmuuden vuoksi tätä niin tuossa ollaan tuohtuneita, että keskisarja ei ilmoittanut ylelle persuehdokkuudestaan ja "puolueeton" yle meni julkaisemaan ohjelman keskisarjasta koska ei vielä tiennyt sen ehdokkuudesta..

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-tuomaala/teemu-keskisarja-some-on-roskavaelle-miten-somepersut-ottavat-puoluetoverin-haasteen-vastaan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo tuossa on sossu tuohtunut ja haukkuu välittömästi kaiken sen tekemät mutta periaattessa yle teki oikein mutta kun soveltaa vaan "puolueettomuuttaan" vain väärään puolueeseen kuuluviin ja tuskin koko ohjelmaa olisi tehty saati julkaisut koskaan ylen kanavilla jos olisivat tuon natsivihapotkupuhepuolueeseen liittymisen..

      Poista
    2. 4kk ennen vaaleja julkaistu tutkimus jossa kerrotaan perussuomalaisten olevan vihapuhujia edustaa puolueettomuutta parhaimmillaan https://yle.fi/a/74-20008452

      Poista
  3. "Jos sinun pitäisi perustella lapselle, miksi nyt ei kannata tehdä mahdollisimman kunnianhimoisia ilmastotekoja, niin miten perustelisit?

    – Selittäisin, että kolikolla on kaksi puolta. Kaikilla näillä toimilla on hintalappunsa ja sillä myös negatiivisia vaikutuksia.
    Esimerkiksi monet ihmiset jäävät työttömiksi, ihmisten verotaakka ja ylipäänsä maksut lisääntyvät.
    Maakunnissa ihmisen pitää miettiä kannattaako käydä töissä, kun bensalasku on niin suuri.

    Purra painottaa, että päästövähennyksiä tulisi tehdä siellä, missä se on edullisinta ja kaikkein oleellisinta."

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nain-perussuomalaisten-riikka-purra-perustelisi-lapselle-miksi-ilmastotoimia-ei-tarvitse-tehda-pitaako-suomen-tehda-kaikkein-eniten/8254104

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilenpä olisiko lapsella edellytyksiä oikeasti käsittää puhetta hintalapuista ja negatiivisista vaikutuksista. Mutta lapsi kyllä luultavasti käsittäisi hyvin oikeudenmukaisuuden periaatteen: jokaisen pitää tehdä oma osansa. Suomen hallitus ei tunnu vain kunnianhimossaan tätä käsittävän.

      Poista
    2. Niin, lapsia on niin monenlaisia, terv Boomeri

      Poista
    3. Nykyiset "ilmastotoimet" ja "nollapäästäpelleilyt" ovat puhdasta iseologiaa.
      Kannattaa tutustua oikeaan tieteeseen, eikä kuunnella noita tietokonemallinuslobbareita.
      Mitään "ilmastokriisiä" ei ole olemassa, ja hiilidioksidin demonisointi on täysin perusteetonta.

      https://co2coalition.org/wp-content/uploads/2023/02/2023-02-23-Challenging-Net-Zero-with-Science.pdf

      Poista
  4. suomihan on viileä maa, josta siirtyy kylmää ilmaa vaikka muuhun eurooppaan, samoin suomi tuottaa metsiensä kautta happea koko maailmalle.. Tästä voisi laskuttaa vaikka esim nyh 5 miljrardii per vuosi.. Samoin neek. tuottaa kuumaa ilmaa eurooppaan..eli neek. reille laskuu noin 100 miljardii per vuosi

    VastaaPoista
  5. HS 17.10.2022

    Scholz käveli vihreiden yli: Saksa pitää ydin­voimalansa käynnissä huhtikuuhun

    Saksa pitää jäljellä olevat ydinvoimalansa käynnissä huhtikuuhun saakka. Energian riittävyydestä tänä talvena on aitoa huolta.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009141449.html
    -----------------

    Saksan kolme viimeistä ydinvoimalaa pidetään käynnissä 15 huhtikuuta asti ja sitten posotetaan hiiltä ynnä muita fossiilisia.

    Ei Suomen tarvitse kuristaa itseään hengiltä etukäteen sen vuoksi etteivät muut tee tarvittavia toimia. Meidän päästömme ovat pisara meressä.

    VastaaPoista
  6. Jospa ne suhteutetaan pinta-alaan, miltähän tilanne silloin näyttää? se luonto kun ei välitä tippaakaan siitä että monenko ihmisen tuotantoa ne ovat, vaan millaisella pinta-alalla, ilmakehä mukaan luettuna ne ovat.

    VastaaPoista
  7. Minun piti jopa tarkistaa netistä, että EU:n ekvivalenttihiilidioksidipäästöt ovat todellakin vain 7-8 prosenttia koko maailman päästöistä. Tämä sitä taustaa vasten, miten kunnianhimoinen EU:n päästötavoite on. Luvut Suomen kohdalla hiilipäästöistä ja nieluista ovat kiintoisia, koska meillehän on uutisoitu miten hiilinielumme ovat romahtaneet. Näitä lukuja katsoessa ei kai voi välttyä ajatukselta, että EU:lle olisi houkutus ajatella Suomea alueen hiilinieluna ja vaatia sen mukaisia toimia. Maassamme on myös puolueita, jotka tukisivat tuota. Koska Saksa on iso maa EU:ssa isolla painostusarvolla, niin ei kai tuo skenaario ole edes kovin epätodennäköinenkään. Olen ollut huomaavinani, että ilmastonmuutoksen torjunnan lisäksi keskusteluun on tullut kestävän kehityksen vihreät investoinnit, jotka toisivat maahamme uutta teollisuutta. Tällä hetkellä tuo taitaisi realisoitua siten, että maahamme rakennettaisiin tuulipuistoja, joilla valmistettu vety vietäisiin ulkomaalaisomisteisten tuulivoimayhtiöiden kautta mm. Euroopan energiamarkkinoille. Tilanne kai olisi hieman sama, kuin jos EU perustaisi saudiaavikolle omat pumppaamo/jalostuslaitoksensa välittämättä saudien omistuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Btw, Saksa tuottaa energiastaan edelleen 75% fossiilisilla. Epäilen vahvasti, että Saksan luvut alkupuheenvuorossa ovat voimakkaasti ali-ilmamaistuja.

      Poista
  8. https://yle.fi/a/74-20015803

    https://www.nature.com/articles/s41598-023-28827-2

    Tämä kohta jäi häiritsemään: "Vekuri korostaa, että virhe ei koske Suomen nykyistä hiilitaseinventaariota. Virheellisiä tuloksia on käytetty perustutkimuksessa." moneltakin kantilta ei pelkästään se, että miten tuo on mahdollista ja onko vekurin pakko puhua tuossa kohtaa hieman muunneltua totuutta..

    Saako suomi rahat takaisin jne.. kun tuo muutama kymmenen grammaa nelimetrille on kuitenkin gigatonneja ja niissä liikkunut raha jo merkittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvitsen selvennystä enkä puhu nyt päihteistä :] vaan tuosta asiasta.

      Poista
  9. Kaikki eivät ole ilmastouskonto-huijattuja, mutta kaikki ovat ilmastouskonto-kusetettuja!

    VastaaPoista
  10. Vuonna 2050 aasian ja oseanian 60% maailman väestöstä aiheuttaa 70% maailman päästöistä ja 44% BKT:sta. Eurooppa tekee 9% väestöllä 9% päästöistä mutta 16% bkt:sta. Olisiko jo aika lopettaa ihokkaan repiminen.

    VastaaPoista
  11. Kyllä tämä kaipaa kirjoittajalta selvennystä:

    "Jos sitten päästöt suhteutetaan väkilukuun, käy niin, että Puola, Hollanti, Luxemburg, Irlanti ja Tanska nousevat Saksan edelle."

    Edelle? Ovatko nuo maat jollakin tavalla parempia kuin Saksa vai huonompia kuin Saksa?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!