sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Ylen toimittaja ja USA:n rasistinen poliisiväkivalta

Yhdysvalloissa viisi mustaa poliisia hakkasi kuoliaaksi tummaihoisen Tyre Nicholsin. Otsikoihin tämä vastenmielinen väkivallanteko nousi näyttävästi siksi, että se tallentui videolle

USA:ssa on ollut joitakin mielenosoituksia - huomatkaa ilmaisu - "rasistisen poliisiväkivallan" vastustamiseksi. Tapauksesta ei kuitenkaan ole syntynyt samanlaista väkivaltaisten mellakoiden sumaa kuin kävi aiemmin esimerkiksi George Floyd -nimisen pikkurikollisen tultua poliisin tappamaksi

Yleisradio julkaisi tästä syystä analyysin siitä, miksi poliisiväkivalta ei tällä kertaa johtanut samanlaisiin seurauksiin kuin aiemmin. Siinä haastatellun afroamerikkalaisen mukaan "mitään ei tule tapahtumaan, koska Nicholsin pahoinpidelleet poliisit olivat mustia... sillä ei pitäisi olla merkitystä, mutta niin se vain on. Tulet näkemään sen."

Tähän näkemykseen minun on helppo yhtyä, koska myös itse ensimmäistä kertaa tapauksesta luettuani tein saman johtopäätöksen. Tästä huolimatta Ylen toimittaja oli epäileväinen ja kirjoitti, että "ystäväni oli oikeassa. Mielenosoitukset jäivät pieniksi ja ne pysyivät laajalti rauhallisina. Oliko hän oikeassa syyn suhteen? Se on kiperämpi kysymys."

Niinpä hän listasi muita mahdollisia selityksiä mustien väkivallan puuttumiselle. Niitä olivat nopea syytteiden nostaminen poliiseja vastaan ja tapetun miehen vanhempien vetoomus väkivallan välttämiseksi. Hän ei kuitenkaan kertonut, että nyt nähty väkivalta oli sekä täysin yletöntä että tarkoituksetonta toisin kuin - ainakin osin - George Floydin tapauksessa. 

En kiistä, ettei näillä syillä olisi saattanut olla jotain vaikutusta, mutta pääasiallisia tekijöitä mielenosoittajien rauhallisuuteen ne eivät varmasti olleet. Ja siksi on syytä kysyä, miksi Suomessa toimiva suomalainen toimittaja halusi tuoda niitä esille. 

Vastausta en tietenkään tiedä, mutta toivottavasti kyse ei ollut jonkinlaisesta mustan valkoiseksi pesemisestä. Eli huomion pois vetämisestä pääasiasta, joka on USA:n mustan väestön ja poliittisen vasemmiston taipuvaisuus ryhtyä väkivaltaiseksi silloin, kun tapahtuu väkivallanteko, jossa aiheuttajana on valkoinen poliisi ja uhrina musta rikollinen.  

Meille ei myöskään ole kerrottu puheena olevan mustan henkilön rikostaustasta, mutta sellaisen olemassaoloon viittaa se, että hän pyrki pakenemaan jalan sen jälkeen, kun poliisi oli pysäyttänyt hänen autonsa. Juuri se lienee ollut virhe, joka maksoi myös hänen henkensä.

Oli viiden mustan poliisin silmittömän väkivallan syynä mikä tahansa, on selvää, että USA:ssa tapausta tullaan hyödyntämään poliittisesti. Erityisesti sikäläinen vasemmisto näkee "rasistisen poliisiväkivallan" keinoksi kerätä ääniä maan mustalta vähemmistöltä - vaikka tässä tapauksessa ei varsinaista rotujen välistä rasismia tai väkivaltaa ollutkaan. 

Kyse ei ole siitä, etteikö musta väestönosa jo nyt kannattaisi poliittista vasemmistoa, mutta ongelmana on sen alhainen äänestysaktiivisuus. Ja siksi tämä tapaus sopii erinomaisesti demokraattien äärilaidan oman kannatuksen edistämiseen. 

Eikä heihin päin kallellaan oleva amerikkalainen lehdistö sen enempää kuin sitä seurailevat suomalaismediatkaan jätä tapausta käyttämättä vaikuttaakseen ihmisten asenteisiin ja sitä kautta yhteiskunnalliseen kehitykseen. 

10 kommenttia:

  1. Luin tätä koskevat artikkelit kummastakin iltapäivälehdestä. Ne välttivät huolellisesti kertomasta, että kaikki viisi poliisia olivat mustia. Toisessa jopa viitattiin mustien kokemaan väkivaltaan poliisien taholta. Tällä epäsuorasti annettiin ymmärtää, että poliisit olisivat olleet valkoisia.

    Toinen professori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin saman asian. IL:n ja IS:n lisäksi myös HS jätti tämän asian mainitsematta ainakin ensimmäisessä jutussaan. Voi toki olla että myöhemmissä mainitsi (vaan en niitä enää jaksanut lukea). Poikkeuksellisesti tällä kertaa YLE tosiaan toi faktan esille. Normaalisti tuon kaltaisissa asioissa kun se kun se tuppaa olemaan toisin päin.

      Poista
    2. Hesarin alkupään uutisoinnissa koko tapahtumaa kuvailevan jutun viimeinen lause oli "myös syytetyt poliisit ovat mustia". Eihän siinä, uhrin ihonväriä ei oltu koko jutussa tultu mainituksi.

      Poista
  2. Veikkaan, että kyllä niitä väkivaltaisia mellakoita vielä tulee, koska historian valossa mustat ovat niin persoja ilmaisille kodinkoneille ja muulle kamalle, jota aina tarttuu mukaan.

    VastaaPoista
  3. Jossittelu on sinänsä turhaa, mutta kaikkihan tiedämme, että jos poliisit olisivat olleet valkoisia olisi teko ollut automaattisesti rasismin värittämä – olkoonkin, että kaikki muut muuttujat jutussa pysyisivät samana. Entä jos uhri olisi ollut valkoinen? Poliisien toiminnassa on tuolla paljon vialla, mutta ehkä ihonväriä ei pitäisi koettaa sotkea taustamotiiviksi joka tapaukseen.

    VastaaPoista
  4. USAssa tummaihoiset hyökkäävät 10 kertaa useammin valkoihoisen kimppuun kuin valkoihoiset tummaihoisen kimppuun. Siitä on tilastotietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ensimmäisessä samasta aiheesta - kirjoituksessa on lukuja.

      Poista
  5. ehkä jopa mustat itse pian alkavat toivomaan valkoisia poliiseja?

    VastaaPoista
  6. 9/10 mustasta äänestäjästä äänestää jo nyt demokraatteja; vasurivaltamedian otsikoissa ja mielipidekirjoituksissa syytellään nyt "valkoista ylivaltaa" noiden mustien poliisien edesottamuksista joka tapauksessa - "valkoisuushan" on kaiken pahan alku ja juuri, joka nykyvasemmiston täytyy saada kitkettyä pois.
    Kulttuurisota on siis viime kädessä rotusotaa, jota valkoinen woke-vasemmisto itsetuhoisesti ajaa.

    Muistaakseni New York Postissa syytettiin BLM:n aikaansaamaa mustien poliisien koulutukseen pääsyn valintakriteerien laskemista.

    VastaaPoista
  7. Onko blogin kommentointisääntöjen vastaista sanoa, että nykymeno on saanut minut ajattelemaan, että ehkä valkoinen ylivalta olisikin hieno juttu?

    Tuntuu että kaikki länsimaat joutuvat nyt menemään takaperin solmuun sen takia, että Yhdysvaltain etelävaltioissa oli mustia orjia parisataa vuotta. Ikään kuin orjia ei olisi ollut kautta maailman ja historian ja olisi edelleenkin.

    Ilmeisesti vain mustat orjat lasketaan?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!