tiistai 3. tammikuuta 2023

Ilotonta tulittamista

Suomessa nähtiin vuodenvaihteessa vastuutonta ilotulitteiden käyttöä. Sen seurauksena joitakin ihmisiä otettiin kiinni ja ilotulitteiden myynnin rajoittamista on ehdotettu. 

Saksassa meno oli astetta rajumpaa. Ilta-Sanomat nimittäin kertoi juttunsa otsikossa, että "Saksassa uuden­vuoden juhlinta lähti käsistä – kymmeniä poliiseja ja pelastus­työn­tekijöitä loukkaantui". Ja ingressissä mainittiin kahden ihmisen kuolleen ilotulitteisiin liittyneissä turmissa.

Samasta asiasta kertoi Helsingin sanomat. Molempien lehtien mukaan pelkästään Berliinissä ilotulitteisiin liittyneissä tapahtumissa loukkaantui ainakin 33 poliisia ja pelastustyöntekijää. 

Tilannetta kuvasi saksalaispoliisien edustaja sanomalla, että "se, mitä näemme paitsi Berliinissä myös Baden-Württembergissä on, että palomiehet joutuvat väijytyksiin, poliiseja vastaan hyökätään kuin 1. toukokuuta tai isoissa mielenosoituksissa". Niinpä poliisi on vaatinut ilotulitteiden myymisen kieltämistä yksityisille ihmisille, ja liittokansleri Olaf Scholzin edustaja on tuominnut hyökkäykset pelastustyöntekijöitä vastaan. 

Saksan uutisten jälkeen jäin pohtimaan lukemaani. Ja päätin katsoa mitä Pertti Rönkkö mahtaisi tietää tapauksesta. Ja tiesihän vapaa toimittaja sen, mitä itsekin ehdin jo mielessäni epäilemään. 

Hän nimittäin kirjoitti facebookissa seuraavasti: "Hesarin jutussa sivuutetaan kokonaan asian ydin, mikä saa siirtolaisperheiden pojat käymään brutaalilla tavalla poliisien, palomiesten ja sairaankuljettajien kimppuun. Saksassa uudenvuodenyön väkivallasta keskustellaan entistä enemmän siirtolaisuuden ja epäonnistuneen integraation näkökulmasta."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huomatkaa vaikenemisen kulttuuri ja turkkilainen maahanmuuttajaperhe
Väkivalta Saksan poliisia kohtaan lisääntyy
Media vaikenee Saksan Kölnin uudenvuodenaatosta

27 kommenttia:

  1. Rakettien myynti pitäsi kieltää kokonaan, täysin järjetön ja aivoton "perinne".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko etteivät nämä kultapojat sais paukkuja, jos nitten myyminen kiellettäsi yksityisille ihmisille, ..

      Poista
    2. No, kyllä vähentäisi noiden räjäyttelyitä kun tulitteita ei kaupoista saisi.

      Poista
    3. Ano klo 0743 on yksi esimerkki tapauksista, joitten takia jälkiabortin salliminen olisi hyväksi. Kyseinen henkilö todennäköisesti vastustaa myös veitsien ja ampuma-aseiden myyntiä tavallisille kansalaisille.

      Poista
  2. Terhomatti Hämeenkorpi3. tammikuuta 2023 klo 8.33

    Raketti on väline, (väärin)käyttäjät pitäisi kieltää!

    VastaaPoista
  3. Niin, samaa Ruotsissa (poliisin sanoilla "l i t e bråk, l i t e stökigt, l i t e bekymmer jne"): https://www.svt.se/nyheter/inrikes/stokig-nyarsafton-i-sverige


    VastaaPoista
  4. On niillä reppanoilla paha olla! Siihen löytyy kyllä nopea ja tehokas lääke; kengänkärjet sinne kotimaata koti! Mutta niin kauan kun tuollaisia rönkköjä ja hänen hengenheimolaisiaan riittää, asiat menevät vain pahempaan suuntaan. Iso osa Hesarin ja Ylen aivopesemämästä kansasta ei edes ymmärrä, missä mennään! Valitettavasri vaalit keväällä sen tulevat taas osoittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis Rönkkö kirjoitti miten ne asiat oikeasti ovat kuten yleensäkin tekee. Eli on se ihan oikean tiedon tuottaja meille Saksan tilanteesta. Sen sijaan nämä hesarit, ylet ja muu JSN-media kiertelee ja kaartelee ja pyrkii kaikin tavoin peittämään faktat. Eli Rönkkö on Saksan tilanteen kertojana se erinomainen faktojen kertoja. Toisin kuin nämä valtamediamme toimittelijat.

      Poista
    2. Kannattaa seurata myös Paavon sivuja

      https://pt-media.org/

      Poista
    3. Ymmärtäneekö anonyymi klo 8.48 lukemaansa, kun noin Rönkköä arvostelee - vai mitä mahtanee tarkoittaa vuodatuksessaan rönköstä.

      Poista
    4. Rönkkö on journalistien huippua, aivan eri tasolla kuin Hesari tai Yle.

      Poista
    5. Kiitos oikaisusta. Olin tosiaankin ymmärtänyt Rönkön kirjoituksen väärin.

      Poista
    6. PT-media todella hyvä myös. Sitä tulee kanssa seurattua.

      Poista
  5. Varmaan riittää, jos ilotulitteiden myyminen muslimeille kielletään. Tarkemmin ajatellen se taitaa johtaa siihen, että muslimit ryhtyvät oireilemaan raiskaamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muslimit eivät kuulu länsimaiseen vapaaseen yhteiskuntaan, he eivät osaa elää ihmisiksi. Sen vuoksi maahanmuutto primitiivisistä muslimimaista tulisi lopettaa välittömästi.

      Poista
  6. Professori kirjoitti

    "mikä saa siirtolaisperheiden pojat käymään brutaalilla tavalla poliisien, palomiesten ja sairaankuljettajien kimppuun."

    Minusta heidän kulttuurissaan on jotain sellaista mitä kehittyneiden maiden ihmiset eivät ymmärrä? En itsekään tiedä mitä se on, siksi täytyy vain arvailla.

    Yksi ongelma minusta on islamin uskonto. Sehän lähtee barbaarista sotapäälliköstä nimeltä Muhammed. Kannattaa lukea:
    https://abdullahsarh.wixsite.com/muhammedintarina
    https://kaikkimuhammadista.blogspot.com/
    https://ibnmatti.blogspot.com/

    Islamin uskonnossa opetetaan, että muut ovat vääräuskoisia ja heidät pitää joko alistaa tai jollei se onnistu, muut voidaan tappaa.
    Tämä touhu on siis ensiaskelia Eurooppalaisten valtioiden alistamisessa ja reviiritaistelussa - mikä on Ruotsissa jo pitkällä.

    Kulttuurissa kivien heittely.
    Lähi-idässä ja miksei muuallakin missä on paljasta maata, kivitetään viranomaisia mutta meillä kun on asfaltoidut kadut niin se ei oikein onnistu. Kätevä vaihtoehto on ilotulitteet.
    Tämäkin kivien heittely on heidän kulttuuriaan.

    Vanhempien välinpitämättömyys.
    Jos vanhemmat pitäisivät lapsiaan edes jonkinlaisessa kurissa ja nuhteessa, tätä ei tapahtuisi.
    Mutta kun vanhemmatkin ovat (todennäköisesti) aikoinaan heitelleet kiviä ja mellakoineet, ei välitetä estää sitä. Kenties jopa kannustetaan?

    Tarve tuhota paikkoja ja toisten omaisuutta
    Se on ihan sama onko tapahtuma vuoden vaihtuminen, jalkapallon maailmanmestaruuskisojen ottelun voitto tai häviö tai pieni provosointi pääsiäisenä niin aina mellakoidaan ja tuhotaan paikkoja.
    Kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden, torilla tavataan mutta ei hajoteta ympäristöä. Melkoinen kulttuurinen ero.

    Minusta islamin uskoisten ja kristittyjen demokratioiden ei ole mahdollista elää rauhaisaa rinnakkaiseloa ja siksi Euroopan ainoa vaihtoehto on lopettaa islaminuskoisten rahtaaminen tänne.
    Ja ne jotka ovat jo täällä, täytyy saada elämään maassa maan tavalla tai palaamaan lähtömaihinsa. Muuten Euroopan käy huonosti. Tämä on äänestäjien syytä ymmärtää.
    ------------------------
    SU 25.4.2022

    Ruotsin mellakat osoittavat tarpeen turvapaikanhaun perusteelliseen remonttiin

    https://www.suomenuutiset.fi/antikainen-ruotsin-mellakat-osoittavat-tarpeen-turvapaikanhaun-perusteelliseen-remonttiin/

    Artikkelista poimittua

    Ruotsissa useissa kaupungeissa pääsiäisen ajan riehuneet poikkeuksellisen väkivaltaiset mellakat ovat johtaneet kymmenien poliisien loukkaantumiseen
    mellakoitsijoiden heitettyä kiviä ja polttopulloja poliiseja kohtaan.
    Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää Ruotsin tilannetta jälleen kerran hyvänä osoituksena lepsun maahanmuuttopolitiikan seurauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaisin, että älykkyysosamäärissä on merkittäviä eroja muslimien ja muiden välillä eikä suinkaan muslimien eduksi.

      Poista
    2. Kun lukee Muhammedin tarinan, tulee miettineeksi, että onko koko islam uskonta pelkkä Muhammedin keksimä tarina, jolla hän pönkitti omaa asemaansa?
      Samalla tietysti korosti asemaansa esittämällä itsensä profeettana. Paikalliset pananat uskoivat ja miehet saivat ryöstöretkillä saalista.

      En tiedä onko kristinuskon tarina sen parempi tai todenperäisempi, mutta ei Jeesusta ainakaan pidetä murhaavana ja ryöstelevänä sotapäällikkönä.

      Sama ero on seuraajissa!

      Poista
    3. Ei vaan juur toisinpäin:

      Länsimaisen historiantutkimuksen valossa "Muhammad" on arabien keksimä hahmo, jonka muka perustamalla islamilla ja muka kirjoittamalla Koraanilla he oikeuttivat raa'an valloituspolitiikkansa.

      Asiasta enemmän täällä:

      https://ibnmatti.blogspot.com/2017/10/fjordman-mika-on-islamin-todellinen.html

      ja täällä:

      https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/mika-on-koraanin-asiayhteys/

      Ero kristinuskon syntyyn on kuin yöllä ja päivällä.

      Poista
    4. Islam ilmeisesti sepitettiin aivan tarkoituksella Lähi-idän valtiouskonnoksi ensimmäisten "oikeauskoisten" emiirien toimesta Bysantin keisarikunnan ortodoksisuuden vastapainoksi. Oli huomattu sen yhdenmukaisuuden valtava voima, jonka Bysantin yksi ainoa oikea uskonto antoi sille valtapolitiikassa. Pohjana islamille oli Syyrian kirkon itäosan jonkin lahkon opit lisättynä tarinalla Muhamedista. Koraanin tekstien pääosa otettiin suoraan silloisella tuon alueen valtakielellä, aramealla, kirjoitetuista erilaisista katkelmista Syyrian kritillisen kirkon erilaisia tekstejä ja saarnoja. Sen päälle kehitettiin tarina Muhamedista, eli hadithit. Koraanihan itse on sekava kokoelma erilaisia tekstejä, ei mikään kertomus Muhamedista. Ne sekavat tekstit Muhamed kuulemma sai taivaasta. Eli ovat vanhoja ja väärin tulkittuja kristittyjä tekstejä eri luostareista ja seurakuntien papereista ja eri pappien saarnoista. Sekavuuden aiheuttaa paikallinen kirjoitus, joissa ei ole kaikkia kirjaimia joten sanat voidaan tulkita sukulaiskielien välillä aika luovasti. Tekstien voidaan tulkita tarkoittavan hyvin eri asiaa sukulaiskielien välillä (aramea->arabia), kun vain konsonantit on kirjoitettu ja sitten lisätty alkuperäisessä aramean kielisessä tekstissä olevia lisämerkkejä. Kun ne on poistettu ja tulkittu sanat aramean pohjalta, on päästy em. käsitykseen tekstien alkuperästä.

      Poista
    5. korjaus: ...alkuperäiseen arameankieliseen tekstiin kuulumattomia lisämerkkejä...

      Poista
    6. Kiitos oikaisusta QroQuius Kad ja Ano 15.53.
      Lopputulos on kuitenkin sama - Islam on sepitetty tarina.
      Näin ollen suhtautuminen siihen tulisi muuttua radikaalisti.

      Poista
    7. Yle Areenassa nähtävillä

      Historia: Salaperäinen Saudi-Arabia

      https://areena.yle.fi/1-50760455

      Se kertoo aika paljon tarinasta nimeltä islamin uskonto, fundamentalistisesta toiminnasta sekä vehkeilystä ja Saudi-Arabian muodostumisesta.
      Kannattaa katsoa.

      Poista
  7. Itä-Saksan lahja Lännelle, Hoeneckerin tanssikaveri Angela Merkel, johti Eurooppaa yli 15 vuotta. Tuo venättä ryssiä sujuvammin puhuva Stasin lähettiläs vastaanotettiin Suomessakin kuin juuri seimestä nostettu Enkeli. Pulinat pois. Suomi on rikas maa.

    VastaaPoista
  8. Yle tänään

    Käräjäoikeusuudistus ei näytä tepsineen

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-131160

    Artikkelista poimittua

    Selvityksessä tarkasteltiin oikeusturvan alueellista saatavuutta, kielellisten oikeuksien toteutumista, toiminnan taloudellisuutta sekä oikeudellisten palvelujen tarjontaa.
    --------------------

    kielellisten oikeuksien toteutumista...?
    oikeudellisten palvelujen tarjontaa...?

    Ketä varten tämä uudistus oikein tehtiin?

    Onkohan Suomessa tutkittu kuinka paljon matut on nykyisin kuormittamassa oikeuslaitosta?

    VastaaPoista
  9. MTV uutiset tänään

    Vuosi alkoi Ruotsissa jengeihin kytkeytyvillä räjähdyksillä ja ampumisella – tällaisten rikollisten kanssa länsinaapuri nyt painii

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vuosi-alkoi-ruotsissa-jengeihin-kytkeytyvilla-rajahdyksilla-ja-ampumisella-tallaisten-rikollisten-kanssa-lansinaapuri-nyt-painii/8603552

    Artikkelista poimittua

    Ruotsissa jengiyhteenottoihin liittyvä väkivalta on jälleen muistuttanut itsestään viime päivinä.
    Tukholmassa tapahtui maanantain vastaisena yönä kaksi räjähdystä eri puolilla kaupunkia.
    ...
    ...
    Näiden kahden lisäksi Ruotsissa toimii niin sanottuja klaaneja, jotka toimivat perhe- ja sukulaissuhteiden perusteella. Niiden toimintaa voi pitää mafiamaisena.
    Ne ovat vakiinnuttaneet asemaansa alueilla, joissa valtio ei ole ollut tarpeeksi vahvasti läsnä.
    ---------------------

    Haloo Helsinki!
    Mitkä ovat johtopäätökset ettei sama tulevaisuus kohtaa pääkaupunkia?

    VastaaPoista
  10. HS 8.1.2023

    "He halveksivat valtiota, heitä ei enää tavoiteta" – Berliinin uudenvuoden tapahtumat räjäyttivät maahanmuuttokeskustelun Saksassa

    Uudenvuodenaattona palomiehiä ja poliiseja ammuttiin Berliinissä ilotulitteilla ja merkinantopistooleilla – Valtaosalla pidätetyistä ei ole Saksan passia.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009308926.html

    Artikkelista poimittua

    ”Kukaan ei osannut odottaa tällaista häikäilemättömyyttä”, sanoi itsekin väijytykseen joutunut palomies Baris Coban Welt-lehden haastattelussa.

    Cobanin mukaan Berliinin Neuköllnissä ja Kreuzbergissä palomiehet ovat varautuneet siihen, että paloautoja kohti ammutaan raketeilla uutenavuotena,
    mutta väijytykset autosta poistumisen jälkeen olivat uutta.

    Myös hyökkääminen kivillä, pulloilla, raketeilla ja merkinantopistooleilla paloautoista ulos tulleita palomiehiä vastaan oli Cobanin mukaan odottamatonta.
    Riehujat onnistuivat estämään sammutustöitä ”massiivisesti”, hän sanoi.
    ...
    ...
    Berliinin poliisi otti kiinni 145 väkivaltaisuuksiin ja järjestyshäiriöihin osallistunutta. Kiinniotetut ovat vain pieni osa tapahtumiin osallistuneista.

    Muutamaa päivää myöhemmin poliisi julkisti poikkeuksellisesti myös kiinniotettujen kansallisuudet. Vain alle kolmanneksella eli 45:llä heistä on Saksan kansalaisuus.
    Kiinniotetuista 27 oli afganistanilaisia ja 21 syyrialaisia. Yhteensä he edustivat 18:aa kansallisuutta.

    Kaksi kolmasosaa kiinniotetuista oli alle 25-vuotiaita.
    ...
    ...
    Saksan sisäministeri Nancy Faeser sanoi keskiviikkona, että Saksan suurkaupungeissa on ongelmia ”tiettyjen maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten” kanssa.
    Hänen mukaansa he halveksivat valtiota, käyttävät väkivaltaa, eikä heitä enää tavoiteta koulutus- tai integraatio-ohjelmilla.
    ...
    Konservatiivipuolue CDU vaatii Berliinissä uutenavuotena kiinniotettujen Saksan kansalaisten etunimien julkistamista.
    Vaatimus johtuu oletuksesta, että myös heillä on Saksan passista huolimatta maahanmuuttajatausta.
    ...
    Vuosien 2014–2015 siirtolaiskriisissä maahan tuli myös paljon alaikäisiä ilman vanhempia.
    ...
    He eivät pääse kiinni koulunkäyntiin, koska eivät osaa riittävästi saksaa koulua aloittaessaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!