keskiviikko 25. toukokuuta 2022

1 500 euroa parkkipaikasta?

Suomen pääkaupungin kaupunkiympäristölautakunta ilmaisi eilen halunsa nostaa asukkaiden pysäköintimaksuja reilusti. Käytännössä tahtotila oli, että autoilevat asukkaat saisivat jo ensi vuonna pulittaa menopelinsä seisottamisesta kaduilla 600 euroa vuodessa. 

Jatkossa maksua voisi korottaa enintään 15 prosentilla vuodessa tulevaisuudessa nähtävillä syillä. Yksi niistä olisi epäilemättä kaupungin rahantarve. 

Jos siis mentäisiin tällä maksimilla, nousisi asukaspysäköinnin hinta vuoteen 2030 mennessä yli 1 500 euroon. Käytännössä kyse olisi kaupungin tulojen kasvattamisesta autonomistajien kustannuksella.

Nähtäväksi jää, onko korotuksella vaikutusta pääkaupungin ja etenkin sen keskustan suosioon asuinpaikkana. Mutta jo nyt nähty lautakunnan päätös osoittaa punavihreän ajattelun syöpyneen syvälle Helsingin päättäjien ajatusmaailmaan: asiasta kertoneen uutisen mukaan lautakunnassa sitä kannattivat sosialidemokraatit, vasemmistoliittolaiset ja vihreät jäsenet. Kokoomuslaiset, perussuomalaiset ja ruotsalaiset puolestaan vastustivat. 

Esitystä kannattaneilla puolueilla on kaupunginvaltuustossa 42 paikkaa ja vastustaneilla 37 paikkaa. Lisäksi valtuustossa ovat edustettuina Liike Nyt, Keskusta ja Kristillisdemokraatit, joilla on yhteensä kuusi paikkaa, eli blokkina äänestäessään ne pystyvät kääntämään valtuuston esitystä vastaan. Mutta vain yhdellä äänellä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

21 kommenttia:

  1. Työpaikkani lähellä Kampissa on monesti valtavasti ihmisiä jalkakäytävällä niin, että siinä ei pääse etenemään normaalia kävelyvauhtia. Markkinaehtoinen ratkaisu olisi kai verottaa tätä porukkaa.

    VastaaPoista
  2. Jalkakäytävämaksu. Se maksettaisiin mobiililla itsestään. Ilman maksua kulkeville roima rikemaksu.

    VastaaPoista
  3. Vihervasemmisto haluaa nostaa veroja ja maksuja, kunnes kaiki raha on kerätty ihmisiltä pois ja sitten se raha jaetaan heidän eturyhmilleen työpaikkoina, tukina, jne.
    Suomessa saajien osuus on jo yli 50%, joka takaa, että vero- ja maksutaso vain nousee. Onko kertaakaan missään toteutettu merkittävää maksujen alennusta kaikille, eikä vain tulonsiirron saajille ("pienituloisille")? Pahiten tämä korotus iskee tavallisiin työssäkäyviin ihmisiin, jotka esim työmatkaan tarvitsevat autoa. Mutta vihervasemmisto ajaa tulonsiirron saajien asiaa, joten se ei haittaa. Meillä ei ole yhtään poliittista puoluetta, joka ajaisi oikeistolaista pienen julkisen talouden linjaa. Kokoomus on oikeistolaisin, mutta haluaa paljon tukia, kunhan ne ovat sellaisia, että päätyvät lopulta suurpääomalle, kuten asumistuki. Suomen talous menee vuosi vuodelta huonommaksi, kun jo nyt liian suuri työikäisten määrä olettaa, ettei työtä tarvitse tehdä, kun ei huvita. "Joku muu" maksaa vastaavantasoisen elämisen kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Auton säilyttäminen kadulla on kallista. En oikein hahmota, miksi veronmaksajien pitäisi maksaa tämä etu autojen omistajille. Mielestäni kaikkien pitäisi ostaa tai vuokrata säilytyspaikka autolleen omilla rahoillaan.

    VastaaPoista
  5. Uskomattomia hintoja. Vertailun vuoksi Nürnbergissä, joka on noin Helsingin kokoinen kaupunki (Metropolialue toki paljon suurempi), asukkaan pysäköintimaksu maksaa 30€ vuodessa. Suomessa ihmiset, eivät todellakaan ole mitään muuta kun lypsykarjaa politikoille.

    Tässä vielä lähde: https://www.nuernberg.de/internet/einwohneramt/bewohnerparken_neu.html

    Hinnat saa näkyviin kun klikkaa kohtaa "Was kosten die jeweiligen Angebote?"

    VastaaPoista
  6. Ovatko unohtaneet ruuhkamaksut pk-seudulla. Ehkä se muoti meni ohi.

    Kukavaan

    VastaaPoista
  7. Ei autopaikkojen ylläpito kaupungilta ilmaista ole. Meillä onneksi sisäpihalla omat autopaikat, josta maksamme 50€ kuukaudessa. Hyvä että maksuja kerätään.

    VastaaPoista
  8. "Nähtäväksi jää, onko korotuksella vaikutusta pääkaupungin ja etenkin sen keskustan suosioon asuinpaikkana". Ajanmittaan on. Itse asiassa tämä trendi on jo nyt hyvin näkyvissä. Muuttotilastot kertovat, että veronmaksajat muuttavat kehyskuntiin ja heidän tilalleen tulee sosiaalitukien nauttijoita. Ennen pitkää rikollisuus kasvaa ja alkaa omalta osaltaan ruokkia muuttoliikettä. Toteutuu Detroitin kehitys ja kun se on päässyt vauhtiin, sen kääntäminen on erittäin vaikeaa. Tilastot kertovat varsin selvästi, että se kehitys on jo alkanut ja ottamassa vauhtia.

    VastaaPoista
  9. Ulkomaalaiset rekat saavat suhata täällä ilmaiseksi; kyllä suomalainen kalliiden autojen ja polttoaineen verotuksen kautta maksaa niidenkin edestä teiden korjaukset ja uusien rakentamisen. Siinä on vaan sellainen epäsuhta, että autoilijoilta perityistä yli 8:sta miljardista vain reilu miljardi palautuu liikenteen hyväksi? Jos jotkut kuvittelevat sähköautojen lisääntymisen myötä autolla ajon halpenevan, niin mistä valtio sitten ottaakaan rahat kaikkiin puuhasteluihinsa muun maailman hyväksi? Sähkön hinta pomppaa pilviin ja siitä kärsivät kaikki. Nykyinen hinta taitaa olla vasta vieno alkusoitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen valtio käyttää alta miljardin teiden ylläpitoon, vähemmän kuin kehitysapuun ja noin neljäsosan siitä mitä maahanmuuton kustannukset ovat.

      https://vayla.fi/documents/25230764/112655772/Tienpidon_rahoituksen_kohdentaminen_2022-2025.pdf/8971748a-dc97-f8e6-f60d-556db1f34a68/Tienpidon_rahoituksen_kohdentaminen_2022-2025.pdf?t=1648561836694

      Jamppa vaan

      Poista
  10. Olen lopettanut autoilun, ja kun lopetin autoilun jouduin lopettamaan työssäkäynnin. Tämä tapahtui noin kuusi vuotta sitten, en ole katunut autoilun lopettamista. Joku maksaa kiitos siitä.

    VastaaPoista
  11. Pitäisi perustaa lisää pankkeja, jotta saataisiin kaikille tarpeeksi rahaa.
    Toivoo ikivihreä

    VastaaPoista
  12. Minä olin rakentamassa ensimmäistä taloa Jätkäsaareen, siihen Bunkkerin viereen. Meillä oli toimistot Bunkkerissa ja pidimme autot sen edessä. Koko saari oli muuten autiota sorakenttää.

    Helsingin kaupunki kielsi sitten meiltä pysäköinnin Bunkkerin edessä ja rakensi pysäköinti- aitauksen 200 metrin päähän, missä meidän piti pysäköidä 100€/kk maksulla.
    TÖRKEÄÄ! Minulle onneksi pääurakoitsija maksoi tuon 1200€/vuodessa.

    Nils- Aslak Näkkäläjärvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnen alueeen hyvin sillä kävin Ruoholahdesta käsin hölkkäämässä Saukonpaadella josta käännyin takaisin. Aina ohi mennessäni katselin kuinka Jätkäsaareen nousi pikkuhiljaa asuintaloja toisensa jälkeen. Mutta aivan alussa koko alue oli yhtä suurta hiekkakenttää, kuin autiomaata. Pohjattoman ahne Helsingin kaupunki näki tuossa vain tilaisuuden tienata ja päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen. Itse en koskaan Helsingissä asuessani hankkinut autoa koska sen käyttö kaupungilla on tehty niin hankalaksi, esim parkkipaikan löytäminen on oma operaationsa etenkin ruuhka-aikaan. Ruoholahdesta pääsi metrolla kivasti kaupungille. Mutta sitten Helsingin kaupunki päätti aloittaa matujen asuttamisen oikein urakalla myös Ruoholahteen vuokraamalla heille isoja perheasuntoja. Näiden asuntojen vuokrat hipoo pilviä sillä alue ei ole mikään halpa.

      Kaikenlaisia kohtaamisia sattui, en nyt mene tässä yksityiskohtiin, mutta minulle riitti: löin hanskat naulaan ja muutin Espanjaan josta suureksi onnekseni löysin koulutustani vastaavan työpaikan mukavan pieneltä yksityisellä praktiikalta jossa ei tarvitse ravata pitkin Meikun käytäviä pää kolmantena jalkana. Sokerina pohjalla - pääsin myös eroon Yle-veron maksusta.

      Poista
  13. Jaa, että sut on nähty.. Se oli kyllä perseestä, pelkkää hiekkaa ja "vasemmisto" kaupunki tulee mussuttamaan köyhälle työläiselle, että tää on meidän maita tähän ei saa pysäköidä oli kuulemma puistoaluetta sepeli.

    VastaaPoista
  14. ai jaaa, noin halpa, mä luulin et oman parkkipaikan hinta olis ja on ollut ilmoituksissa 50 tonnii.

    niin suuri into Virhesiirtymään, että ei odoteta edellisten päätösten vaikutusta vaan uutta paskaa suolletaan sisään ilman taukoja. Ei näköjään edes korona tai sota muuta hulluja vihervassareita mitenkään

    taputeltu on, eli no return ennen totaalista rommausta

    VastaaPoista
  15. Ainakin vammaiset Helsinki haluaa häätää pois silmistä, kuin ennen vanhaan vaivaistaloihin pois silmistä. Mukulakivikatukehitys ja ne huonompilaatuiset kuutiokivet, kiinalaisethan ne kun niin egologista, pitää minut kaukana Helsingistä. Autot hyppivät ja pomppivat niin, etten tiedä kumpi hajoaa ensin, auto vai selkärankani. Parkkipaikkoja ei ole kuin jossain helv&%tin kaukana kohteista. Eipä haittaa yhtään, päinvastoin, olen onnellisempi kun Helsinkiin ei tarvitse suunnata. Helsinki ei ole esteetön, joka muuta väittää, valehtelee.

    VastaaPoista
  16. Pari vuotta sitten Espoossa kehä-1 kupeessa pihan pysäköinti-paikka maksoi muistaakseni 5.000 euroa. (Saattoi olla myös 15.000 euroa, muisti kun pätkii näin vanhempana.)

    Saattoi olla sähkötolppa lohkolämmitintä varten.

    VastaaPoista
  17. Joku lainoppinut voisi olla eri mieltä buustatusta markkinahinnoittelusta. Kunta ei kai saisi kerätä voittoa pysäköinnillä kun kysymyksessä on kunnallinen monopoli eikä kunta ole yhtiö. Vihreä hörhö Soininvaara käyttää mielellään käsitettä vaihtoehtoiskustannus kadunvarsipaikoista ja väittää että muutama neliömetrin alue maksaa 50000 euroa. Paitsi, että hörhö on ymmärtänyt tahalleen tai osaamattomuuttaan vaihtoehtoiskustanuksen, niin mitä muuta käyttöä noilla kadunvarsipaikoilla on? Ei niissä tansseja järjestetä ja paikallaan oleva auto ei edes saastuta tai kuluta päällystettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Ja veronmaksajat ovat alunperin nuo kadut tai niiden rakentamisen maksanutkin. Pysäköinnin tulisi olla ilmaista tietty aika, esim max 1h. Sen jälkeen nimellinen maksu, esim 1€/2h.

      Poista
  18. Maksan asukaspysäköinnistä tällä hetkellä 30 euroa kuussa. Onhan se naurettavan halpa hinta Helsingin kantakaupungissa, etenkin kun tässä meidän kulmilla yleensä on paikkoja saatavillakin. Jos haluaa säilyttää omaisuuttaan julkisessa katutilassa, niin kyllä siitä syytä on jotain myös maksaa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!