torstai 6. tammikuuta 2022

Maahanmuuttajien väkivaltarikollisuutta olisi helppo hallita

Media on viime päivinä ollut pullollaan kaikenlaisia väkivaltarikosuutisia. Lahdessa käydään oikeutta moottoripyöräjengiläisiä vastaan, Oulussa epäillään 26-vuotiasta miestä tutun naisen taposta, Sastamalassa taas 58-vuotiasta miestä epäillään tutun miehen puukotuksesta. Lisäksi 15-vuotiasta nuorukaista syytetään idioottimaisesta tapon yrityksestä sekä monenlaisista muista rikoksista ja 27-vuotias mies on yrittänyt Sörnäisten metroasemalla ampua järjestyksenvalvojan.

Edellä mainituista tapauksista ensimmäinen koskee kantasuomalaisia. Toinen voi olla monikulttuurinen tai sitten ei. Kolmas taas lienee kantaväestöön kuuluvien känniääliöiden keskinäistä nahistelua. 

Neljännestä tapauksesta on vastannut sama uussuomalainen, joka reilu vuosi sitten sai paljonkin palstatilaa kouluväkivaltaisuuksillaan ja myöhemmin rötösteli mm. Helsingin Alppilassa ja Kaisaniemessä. Viides on yksi niistä somaleista, jotka lähtivät Tikkurilasta Pikku-Huopalahteen tappaakseen erän ihmisen, mutta tämän päästyä karkuun pahoinpitelivät lapsen. 

Suomessa järjestysvalta näyttäisi toimivan sinänsä kohtuullisen tehokkaasti jengirikollisuutta vastaan, kuten oikeudenkäynti osoittaa. Samalla vaarana on kuitenkin se, että suomalaisten poistuessa noista kuvioista tilan täyttävät maahanmuuttajajengit - siis sellaiset kuin viime aikoina huomiota herättänyt Mantaqa - joiden toiminta saattaa olla vielä kotimaisia moottoripyöräpoikiakin väkivaltaisempaa, kuten ruotsalaiset ja tanskalaiset esimerkit osoittavat. 

Parisuhdeväkivalta on maassamme todellinen ongelma kantaväestön parissa ja todennäköisesti vieläkin suurempi mätäpaise uussuomalaisten piirissä. Tosin jälkimmäisistä on vielä kantaväestöäkin vaikeampi saada tietoa, koska alistetut maahanmuuttajanaiset tuskin juurikaan raportoivat näistä. On kuitenkin vaikea kuvitella, että kantaväestöä enemmän ja rajummin raiskaavat miehet kunnioittaisivat puolisoidensakaan koskemattomuutta.

Känniääliöiden keskinäiset puukotukset ovat maamme perinteisesti korkeiden henkirikostilastojen suurin syy. Sille on vaikea tehdä varsinaisesti muuta kuin vähentää kännäämistä päihdepolitiikan avulla, etenkin kun kieltolakikin osoittautui huonoksi ratkaisuksi. Juopottelun vähentämisessä on viime vuosina kuitenkin jossain määrin onnistuttu, vaikka tekemistä toki riittää edelleen.  
 
Kirjoitukseni alussa mainituista tapauksista kaksi viimeistä - eli järjetön väkivaltakäytös satunnaisia ihmisiä kohtaan - ovat pääosin kehitysmaista paremman elintason perässä Suomeen lähteneen väestönosan vastuulla. Tässä nuorisorikollisuudessa lienee kyse tulijoiden mukanaan tuoman kehitysmaalaisen kulttuurin, vähäisen älykkyyden ja näiden molempien vaikutuksesta nousseen väkivaltaisen nuorisokulttuurin yhdessä luomasta käyttäytymismallista, jolla pyritään saamaan kunnioitusta tekijöidensä kanssa yhtä vähä-älyisessä lähipiirissä.

Toisin kuin kolme ensimmäistä tapausta, uussuomalaisten mukanaan tuomalle väkivalta olisi helppo saada kuriin, jos vain tahdottaisiin. Se onnistuisi lopettamalla perustelematon humanitaarinen maahanmuutto siirtämällä turvapaikan osoittamisen tarve hakijalle. Toki siinäkin tapauksessa jo tänne saapuneet ja heidän jälkeläisensä jäisivät ongelmaksi, mikäli he ovat omaksuneet edellä kuvatun elämäntavan.

Jostain syystä maamme poliittinen eliitti ei kuitenkaan halua tehdä asialle yhtään mitään. Sen sijaan keksitään tekonäppäriä ja kantaväestöä syyllistäviä selityksiä maahanmuuttajanuorison huonolle käytökselle ja nähdään yhteiskunta syylliseksi sille, ettei tämä joukko ole sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan.

Tässä suhteessa erityisen käsittämätöntä on, ettei kotoutustoimissa aseteta selkeitä vaatimuksia maahantulijoille kielen, kulttuurin ja heidän jälkeläisilleen kouluttautumisen suhteen. Eikä edes halukkaille järjestetä riittävästi esimerkiksi suomen- tai ruotsinkielen kursseja. 

Suomessa ei myöskään ole puututtu tulijoiden omaehtoiseen maassamuuttoon, jossa ilmenee pyrkimys luoda etnisesti erilaistuneita asuinalueita. Siis sellaisia kuin Turun Varissuo, Helsingin Itäkeskus, Vantaan Havukoski tai Espoon Suvela, joissa kaikissa muiden kuin suomen- tai ruotsikielisten osuus lähestyy 50 prosentin rajaa. 

Tällainen politiikkaa on kaikkialla Euroopassa johtanut suuriin ongelmiin, mistä esimerkkeinä toimivat Ruotsin lähiöitä hallitsevat maahanmuuttajajengit tai sellaisille vastatoimena syntynyt tanskalaisten päätös sijoittaa syyrialaiset palautuskeskuksiin pohtimaan vapaaehtoista kotiinpaluuta. Siksi on suorastaan käsittämätöntä, ettei Suomen hallitus ole edes harkinnut poikkeamista Ruotsin harjoittamalta ja epäonnistuneeksi osoittautuneelta linjalta. 

Tämä on sokeaa älyllistä epärehellisyyttä, johon maassamme syyllistyvät erityisesti monet naiset. Tämän he tekevät äänestämällä vaaleissa humanitaariseen maahanmuuttoon sinisilmäisimmin suhtautuvia puolueita eli Vihreitä, Vasemmistoliittoa, SDP:tä ja RKP:tä, jotka esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa keräsivät yli puolet naisten äänistä, vaikka niiden yhteenlaskettu äänisaalis jäi vain noin 42 prosenttiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:


 

15 kommenttia:

  1. Ihan tyhmä kansaahan suomalaiset ovat. Tuhoavat itsensä vapaaehtoisesti ja uskovat jopa siihen, että joukkoitsemurha on osoitus sivistyneisyydestämme ja suvaitsevuudestamme.

    Suomalaisuuden tragedia on historiallinen. Olemme likipitäen tuhat vuotta olleet vieraalla kielellä hallittua toisen luokan porukkaa, ja itsenäistymisemme merkitsi vain sitä, että nuo kaksinapaiset, aina kaikkea kahtia jakavat asenteet alkoivat vahvistua omassa keskuudessamme.

    Tämä latentin antagonismin ominaisuus on yhä se joka meitä kansana parhaiten määrittää, ja sen hirmuista valtaa emme edes itse itsessämme huomaa. Esimerkiksi nykyinen peesidenttimme saattoi ihan pokkana näihin maahanmuuttokysymyksiin olemuksellisesti liittyvistä "vihapuheista" esittää, että meidän pitäisi alkaa diskrimonoida toisiamme niin että kaikki "vihapuhujat" suljettaisiin pois yhteiskunnasta omiin piireihinsä.

    Mitä teemme meitä hallitsevilla poliitikoilla jotka eivät ymmärrä miten kipeä oma kansallinen historiamme on -- miten me olemme täysin kyvyttömiä kohtaamaan ainoatakaan asiakysymystä muuten kuin kahtiajakojen kautta?

    Mitä teemme poliitikoilla, jotka eivät pysty edes käyttämään sellaisia lähtökohtaisia käsitteitä, joilla jokin todella paha ongelma -- jollainen toisiinsa täysin sopeutumattomien kulttuurien yhteentärmäys on -- voitaisiin nähdä oikeassa raamituksessa.

    Kysymyshän ei ole "maahanmuutosta" saati "turvapaikoista", vaan Afrikassa ja Lähi-idässä tapahtuvasta väestöräjähdyksestä ja alkaneesta massiivisesta kehittymättömien kulttuurien kansainvaelluksesta Eurooppaan.

    Mittakaavat tulevat olemaan huikeita, ja vanhojen kansallisvaltioiden sisäiset romahdukset ihan eri vakavuusluokkaa kuin mitä on, sanotaanko, nyt Venäjän uhka Ukrainan itäosia kohtaan. Se konflikti on itkian pieru verrattuna niihin kulttuurisiin hylkimisreaktioihin, joihin kaikki eurooppalaiset sivistysvaltiot tulevat romahtamaan.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa lukea

    https://pt-media.org/2022/01/04/rikollisjengit-syventavat-yhteistyota-ja-toiminta-kovenee/

    VastaaPoista
  3. Suomessahan riittää kusipäitä mätämunia ja vapaamatkustajia ihan omastakin takaa, mutta Suomea hallitseville naisille ja lapsenmielisille miehille se ei riitä. Suomeen on väen väkisin hankittava ongelmallisinta mahdollista kivikauden tasolla olevaa vähä-älyisten joukkoa, mitä maapallolta löytyy.
    Koska meillä on unelma, ja olemme esimerkkinä muille ja olemme varakas maa ja kokoamme suurempia. Ja saamme poskisuudelmia Macronilta ja olla yhteiskuvassa von Leydenin kanssa. Sitten ihmettelemme, miten koulutulokset laskevat kuin lehmän häntä, raiskaukset ja joka sortin rikollisuus lisääntyy, moniosaajien työllisyys on pohjamudissa, ja jopa koronan hoito mene noiden ääliöiden takia mahdottomaksi.
    Mikä ihme on se näiden siipeilijöiden mukana tuleva suuri hyvä, jonka takia tätä idioottimaisuutta pitää jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punavihreät ja myötäilijänsä eivät voi myöntää tökeröyttään, vaan jatkavat ja selittelevät.
      Entäpä jos levittäisivät kätensä ja tarjoaisivat yhteiskunnan kustantamaa muuttoa maahan, jossa on onnistuttu integroimaan lähi-itäläiset ja afrikkalaiset yhteiskuntaan.

      Poista
  4. Ei tässä ole eikä pitäisi olla mitään kummastelemista:

    tämän on jo osoitettu olevan tahallista, määrätietoista ja tavoitteellista väestönvaihtopolitiikkaa.
    Tavoite on luoda Homo Eurabiafricanus, juureton maleksija jonka voi kohdta missä tahansa Euroopan kolkassa hävittämässä tieltään eurooppalaiset kulttuurit ja kansallisvaltiot.

    Niin kauan kuin tätä faktaa ei voi tai halua hyväksyä ja ymmärtää, joutuu kyselemään miksi, mitä varten ja kuka muka voi hyötyä sekä ovatko tämän tekijät tyhmiä vai hulluja.

    He ovat pahoja.
    Pahoja.
    Pahoja.
    Pahoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku kummallinen kauna suomalaisia kohtaan täytyy olla ohisaloilla, suomeloilla, anderssoneilla ja marineilla, kun haluavat kehittää todellisen onnettomuuden suomalaiseen yhteiskuntaan. Jollekin psykopatologille olisi työnsarkaa: Onko kyseessä luonnevika vai karut olosuhteet lapsena, joita nyt alitajuisesti kostetaan, vai vain pelkkä opportunistinen halu kerätä pisteitä tulevia suuria EU-tehtäviä varten.

      Poista
    2. Manna Sariini kasvoi seksuaalisesti sairaalloisessa ympäristössä katsellen äitinsä ja äitipuolensa pimpsattelua, johon häntäkin varmaan kutsuttiin.
      Se on aiheuttanut hänelle ainakin siivoamispakon (kaikki hänen ympärillään tuntuu saastaiselta) ja juoksemispakon (hän juoksee alati pakoon sairasta kotiaan).

      Hilpeä Huti-Maisa puolestaan kasvoi alkoholistiperheessä, josta hänet otettiin huostaan.
      Ehkäpä kaikki ei pienen Marian huostauksessa mennyt kuten Strömsössä, mutta Jäätävän Vihan se jätti.

      Soma Li Lystikäs on tottunut koko ikänsä saamaan mitä haluaa, vaikkapa kivaa hulinaa.

      Iiris Rukka on lukiolaistyttö, joka on luokkaretkellä lempannut valvojasetämiehen kyydistä ja riemuitsee nyt tyttökavereidensa kanssa isin luottokortti vinkuen.

      Siinäpä tärkeimmät.

      Poista
  5. Varissuo on mainettansa parempi paikka nykyään ja sinnehän poliisi ja kaupunki ovatkin suunnanneet paljon resursseja huonon kehityksen estämiseksi.
    Vielä kun tekisivät saman Lausteella, Halisissa ja muutamassa muussa Turun lähiössä...

    Pääkaupunkiseutu se kuitenkin on pahimmassa jamassa tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  6. Pahimmat mamurötöstelijät kun saataisiin vain yksinkertaisesti karkoitettua pois maasta ja näiden mahdollinen kansalaisuus perua tarpeen tullen.

    Aina voi unelmoida.

    VastaaPoista
  7. ei ne mamut ole suunniteelleet lähiöiden mamu prosentin nostamista vaan tämä on luonnnollinen kehitys tilastollisesti ja loogisesti

    noh..tiettyhän minun mielestän on hyvä, että ongelmallinen aines keskitettään yhteen paikkaan.

    siksi on keksitty muun muasssa kaatopaikta, jonne roskat keskitettään ja täten yleishaitallinen....haitta minimoidaan

    VastaaPoista
  8. en usko mihinkään telepaattiseen "kotoutumiseen", että mamut kotoutuisivat jotenkin paremmin jos ympärillä on kantasuomalaisia.

    kun esim. normi kerrostalossa edes suomalaiset tuskin tuntevat toisiaan, hyvä jos hississä tai rappukäytävässä vaivaantuneesti tervehditään vähän kättä nostamalla

    VastaaPoista
  9. sama koskee kouluja...matu-kakaran äo tai oppiminen ei parane siittä, jos vierellä istuu suomi-penska.. kun en usko telepaattiseen säteilyyn

    VastaaPoista
  10. Mamujen "hajauttamisen" tarkoitus eli Helsingissä on vain Virheiden viivytystaaktiikkaaa, eli saadaan mahdollisimman paljon mamuja sissään Suomeen ennen kuin väeestö nousee vastarintaan, mut sit onkin koko maa kusessa.

    Se tässä on kansanvihollisten pointti..soluttaaa mamut sisään, yrittää kätkeä haitat ja sitten kun koko alue..maaa...valtio on solutettu ja kriisissä, onkin enää myähäistä tehdä juuri mitään

    VastaaPoista
  11. Kokoomus unohtui tuosta sun listasta, vaikka kyllähän ne _sanovat_ "tiukkoja" lausuntoja, mutta tosiasia on se, että perussuomalaiset piti potkia hallituksesta kun ne _sanat_ piti syödä eli pettää hallitusojelma niinkuin joka kerta ovat tehneet myös muissakin asiossa joita ovat _sanoneet_.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on, että Kokoomus on menettänyt tässä asiassa uskottavuutensa kokonaan. Erityisen vahingollisia ovat olleet ne kansanedustajat - etunenässä Ben Z - joka on puheistaan huolimatta kannattanut eduskunnan äänestyksissä poikkeuksetta leväperäistä maahanmuuttopolitiikkaa. Ikään kuin heidän tavoitteenaan olisi syödä ääniä maahanmuuttoon oikeasti kriittisesti suhtautuvilta kansanedustajilta.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!