torstai 13. tammikuuta 2022

Puoli vuotta valehtelusta

MTV3 kertoi tapauksesta, jossa nainen oli valehdellut miehen raiskanneen itsensä, minkä seurauksena hänen poikansa oli puukottanut tätä. Sen jälkeen poliisi otti miehen kiinni ja vei hänet ns. pahnoille. 

Tapaus selvisi kun nainen tunnusti keksineensä koko jutun ja sai höpinöistään kuuden kuukauden mittaisen ehdollisen vankeusrangaistuksen. Lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan miehelle 3 000 euroa kärsimyksestä. 

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, että raiskaus on äärimmäisen tunteita herättävä rikos. Ei ole kuin pari päivää siitä, kun Iltalehti kertoi hovioikeuden alentaneen rappukäytävässä tapahtuneen raiskauksen tehneen miehen tuomiota ehdolliseksi. Perusteluksi se kertoi, ettei teko sisältänyt erityisen pelottavia elementtejä, ettei siinä käytetty kovaa väkivaltaa eikä se kestänyt kuin muutaman minuutin. 

Jälkimmäinen tuomio herätti itsessäni ja monessa muussa ihmisessä tyrmistystä. Omalta osaltani eniten varsin omituisten perustelujensa takia. 

Mutta tyrmistystä herätti myös MTV3:n kertoman tapauksen tuomio. Ainakaan se ei lisännyt kynnystä sille, että naiset syystä tai toisesta käyttäisivät keksittyä raiskausta miesten maineen tahrimiseksi. 

Ongelmahan muodostuu siitä, että pelkkä vihjaus miehen tekemästä seksuaalisesta - tai myös muusta - väkivallasta leimaa ihmisen loppuiäkseen. Tosin puheena olevassa tapauksessa leimautuminen on todennäköisesti kohtuullisen vähäistä, koska nainen tunnusti keksineensä koko jutun. 

On kuitenkin varmaa, että osassa näytön puutteen takia vapauttavaan tuomioon johtaneista raiskausjutuista kyse on keksityistä tapauksista. Eikä niistä syntynyt ikävä leima poistu helposti ainakaan asian pitkään muistavassa miehen lähipiirissä.

Siksi väärästä ilmiannosta tulisi mielestäni antaa tuomio, joka vastaa väitetystä rikoksesta tyypillisesti annettavaa tuomiota. Erityisen tärkeää tämä olisi erilaisten seksuaali- ja väkivaltarikosten suhteen, sillä juuri niihin liittyneitä väitteitä naisten tiedetään käyttävän parisuhdeongelmien ja avioeroihin liittyvien huoltajuuskiistojen yhteydessä. 

Ja siksi yhteiskunnan tulisi huolehtia siitä, että tällaiselle valehtelulle olisi mahdollisimman korkea kynnys. Eikä puolen vuoden ehdonalainen rangaistus ole sitä.


6 kommenttia:

  1. Aggressio tuo mukanaan regression, ja päinvastoin. Väkivallantekijät ovat tyypillisesti joko syntyjään -- ja on syytä tässkin sanoa ääneen, että meidän pitäisi puhua enemmän kulttuurisesta rikollisuudesta -- tai tilanteen taanuuttamina sellaisessa tajunnantilassa, jossa mitään päämäärärationaalista syysuhdeajattelua ei esiinny, joten siis rangaistusten koventaminen ei johda siihen että niiden pelko estäisi väkivaltarikollisuutta.

    Oikosulussa oleva psyyke viis veisaa tekojen seurauksista. Kovat rangaistukset tyydyttävät enemmänkin yhteiskuntaa, joka tarvitsee omalle moraalilleen mittareita ja kokee turvallisuuden lisääntyvän kun aggressiiviset tyypit regressioineen suljetaan mahdollisimman pitäksi aikaa pois katukuvasta.

    Paljon suurempi vaikutus yleiseen turvallisuuteen sattaisi olla sillä, että rikostentekijöiden sosiaaliset taustatiedot uutisoitaisiin nykyistä paljon avoimemmin. Nykyinen uutisointihan on mennyt poliittisessa korrektiudessaan jo naurettavuuden asteelle -- juurikin tuo kulttuurinen rikollisuus nauttii ihan erityistä lain suojaa. Ehkä järjettömin esimerkki moraalimme nykyisestä kieroutuneisuudesta on, että meillä on voimassa jopa lakipykälä, jossa nimenomaan loukkaantumisherkät ja oikosulun kaltaisiin väkivaltaisiin reaktioihin taipuvaiset uskonnlliset ryhmät nauttivat lain erityissuojelua.

    VastaaPoista
  2. Väärän syytökset tai lakipykälien käyttö kelvottomalla tavalla ei ole vain meidän aikamme ongelma. Lähes 4000 vuotta vanha Hammurabin laki tuntee ja tunnustaa tämän ja alkaa siksi sanoin: "Joka syyttää toista murhasta mutta ei pysty sitä todistamaan, surmattakoon" (If a man accuses another man and charges him with homicide, but cannot bring proof against him, his accuser shall be killed.)

    VastaaPoista
  3. Naisilla on kummallisia oikeuksia nykyisin - ainakin omasta mielestään.

    Miestä voi nimitellä natsiksi ja natsipelleksi tuosta vaan tai miestä voi syyttää siis jopa raiskauksesta tuosta vaan.
    Nämä ilman huolta rangaistuksesta.

    Viimeinkin täytyy uskoa, että valkoinen heteromies on yleistä riistaa. Ei tiedä yhteiskunnan kehitykselle hyvää.

    Ei tiedä hyvää myöskään oikeuden päätökset mitä blogissa on kuvattu eilen ja tänään. Mihin tämä yhteiskunta on menossa?

    VastaaPoista
  4. Miehen ja lasten isän maine on helppoa mustamaalata. Esim huoltajuus tms kiistoissa, ei tarvitse kuin kylvää siemen ja mies on kusessa. Heittää ilmoille vaan että, epäilee pedofiiliksi. Lisää siihen aggressiivisuuden sekä että mies raiskasi kotona saunassa. Tutkintaa pukkaa vähintään 6kk tai 1 vuosi. Todistustaakka miehellä, ettei pidä paikkaansa. Seurauksena maineen menetys, terveyden menetys, helvetillinen stressi. Jopa kuolema oman käden kautta. Työpaikan menetys, nimen muuttaminen, asuinpaikan vaihtaminen kauemmaksi lapsista jne jne. Ja sitten kun tulee ilmoitus, ettei syytä epäillä rikosta jne, onkin paska jo lentänyt tuulettimeen. Näistä perättömistä valheista jne, pitäisi antaa kovat tuomiot. Sekä korvaukset ihmisen elämän pilaamisesta. Ja summa saisi olla 6 numeroinen.

    VastaaPoista
  5. Jos poliisi on uskovinaan, että väitetty seksuaalirikos on tapahtunut, niin syyttäjä on uskovinaan poliisia ja tuomari(t) syyttäjää. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että väitteiden kohteeksi joutuneelle syytetylle miehelle muodostuu selitystaakka, joka liittyy näytön arviointiin. Todistusharkinnassa voidaan päätyä syytetylle epäedullisiin johtopäätöksiin siksi, että syytetty ei anna selitystä tai selvitystä tietyistä häntä vastaan puhuvista seikoista. Toisin sanoen, jos väitteiden kohteeksi joutunut mies ei pysty todistamaan itseään syyttömäksi, niin pelkästään naisen väitteiden johdosta mies voi tulla Suomessa tuomituksi raiskauksesta vaikka ei olisi koskaan ollut väitteitä esittävän naisen kanssa seksuaalisesti missään tekemisissä.

    VastaaPoista
  6. Iltalehden mukaan mies ja nainen olivat aiemmin viettäneet aikaa yhdessä, ja mies oli yöllä lähtenyt naisen luo tämän antamaan osoitteeseen. Mies kiisti käyttäneensä väkivaltaa, pakottaneensa naista yhdyntään tai käyttäneensä hyväksi tämän humalatilaa.

    Nähtävästi Suomessa mies voidaan tuomita raiskauksesta pelkästään sen johdosta, että nainen alkaa sittemmin väittämään, että mies on hänet raiskannut.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!