torstai 7. lokakuuta 2021

Ylen punavihreä sitoutuneisuus herätti ihmetystä

Sosiaalisessa mediassa nousi eilen kriittinen keskustelu Ylen ohjelmatarjonnasta, jossa haastateltiin "eri alojen asiantuntijoita ja ilmastokysymyksissä aktiivisia mielipidevaikuttajia". Käytännössä haastatellut olivat kaikista asioista liikuttavan samanmielisiä eli erittäin punavihreitä. 

Keskustelijoiden taustoihin kiinnitti huomiota toimittaja Sanna Ukkola, joka ihmetteli sitä kun "Elokapina vaatii ilmastotekoja, joten Yle kysyy aktivisteilta, koomikko Iikka Kiveltä ja Suvi Auviselta, mitä tarttis tehdä. Yle mitä ihmettä puuhaatte?"

Samasta ilmiöstä esitti huolensa Ilta-Sanomien Tapio Sadeoja, joka yhdisti - aivan oikein - nykyjournalismin 1970- ja 1980-luvun Yleen. Seuraavaksi lainaus hänen kirjoituksestaan.

"Koko 1970-luvun, kuten 1980-luvun alunkin, yhteiskunnallinen ilmapiiri oli tukahduttava. Se heijastui myös journalismiin, jos sitä nyt journalismiksi aina saattoi kutsua. Elettiin suomettumisen ja YYA-Suomen synkintä aikaa... Monien tiedotusvälineiden sisällä käytiin kovia ideologisia taisteluita, joissa taistolaiset ja heidän hengenheimolaisensa yrittivät vaientaa toisin ajattelevat journalistit. Usein onnistuivatkin, keinoinaan mm. eristäminen, mustamaalaaminen ja savustaminen. Monet toimittajat vaikenivat ja alistuivat itsesensuuriin... Oli vain yksi totuus, eikä siitä sopinut poiketa."

Ukkolan ja Sadeojan ilmaisema huoli nykyjournalismin tilasta ei tietenkään ole uusi asia teille, arvoisat lukijani. On kuitenkin virkistävää, että vielä löytyy toimittajia, jotka eivät alistu orwellilaiseen woke- ja känselöintikulttuuriin, vaan jaksavat muistuttaa lehdistön tehtävästä monipuolisen tiedon jakajana ja vallan vahtikoirana. 

Valitettavasti veroautomaatin varassa elävän - ja siten tulosvastuusta vapaan - Yleisradion toimituskunta on tälle kritiikille kuuro. Sen saattoi eilen todeta paitsi kyseiden median tarjoamasta sisällöstä, myös sen piiristä tulleesta vastauksesta eilisessä Twitter-keskustelussa.

Siinä Ylen Helsingin toimitus ei ollut edes ymmärtävinään heihin kohdistuvaa kritiikkiä vaan loihe twiittaamaan, että "Olemme pahoillamme mikäli aiheutimme tästä aiheesta väärän mielikuvan. Tarkoituksemme oli kysyä asiasta aktiivisesti keskustelleilta henkilöiltä näkemyksiä Ylen antamiin väitteisiin Elokapinan esiin nostamista teemoista...  Yle siis ei väitä, vaan Yle esittää julkisessa keskustelussakin esilletulleita väitteitä eri alojen asiantuntijoille ja vaikuttajille herättääkseen keskustelua kyseisen teeman ympärille."

Tästä - ja käytännössä kaikesta muustakin Ylen toiminnasta - ei voi vetää kuin yhden johtopäätöksen. Se on vaatimus seuraavalle hallitukselle (nykyisellehän ei kannata) Yle-veron lopettamisesta ja Ylen toimituskunnan siirtämisestä sellaiseen todellisuuteen, jossa kykenemättömyys poliittiseen tasapuolisuuteen johtaa resurssien kapenemiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vastinetta puolen miljardin Yle-verolle
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa
MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

11 kommenttia:

  1. Minä uskon, että he ovat aivan oikeasti ymmällään tästä palautteesta. Hehän ovat haastatelleet "kaikkia".

    VastaaPoista
  2. Aina ajoittain päädytään tilanteeseen, jossa valtaapitävä luokka näkee koko yhteiskunnan ja historian hegeliläisittäin edistyksen ja taantumuksen dialektiikkana. Edistyksellisillä on hallussaan gnostilainen tieto asioiden "korjaamisesta", mutta esteenä (tai hidasteena) ovat lamaantuneet ja itsekkäät, jotka eivät näe valoa. Siksi Ylekin ajattelee vain olevansa historian oikealla puolella. Objektiivista näkemystä ei tarvitse kompromettoida eikä pyydellä anteeksi. Ja tässähän oli myös taistolaisen mielenmaiseman ydin.

    VastaaPoista
  3. Ruotsin televisio SVT sekä radio SR pysyy pystyssä verorahoilla. Ja tulos on kyllä sen mukaista.
    Laki tuli voimaan 2018 ja vain Sverigedemokraatterna SD oli vastaan.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Tämä on aivan sama kuin jos kysymys olisi jonkin rikollisjengin suorittamasta murhasta ja Yle haastattelisi ainoastaan jengin päällikköä ja (oletettua) ampujaa otsikolla "Haastattelemme eri alojen asiantuntijoita...".

    VastaaPoista
  6. Hitler ei saarnannut pahuutta, vaan vetosi uhriajatteluun, uhrituntoihin. Saksan kansaa oli kohdeltu roistomaisesti, sillä oli historiallinen oikeus ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä.

    Uhriajattelu johtaa omankädenoikeuteen. Uhrirooleihin samaistuminen on voimaannuttavinta mitä ihmisen alitajunta voi tietoisuudelle antaa. Kollektiivisiin sosiopsyykkisiin taantumiin -- "totalitarismiin" -- vajotaan nimenomaan uhriajattelun tiedollisten verisioiden kulisseissa. Totalitarismeissa ei koskaan ole totalitaristeja, on vain oikeassaolijoita.

    Rotutieto oli kansatieteen viimeisin sana viime vuosisadan alkuvuosikymmenillä. Se tarjosi tiedolliset kulissit natsismin oppirakennelmiin. Mitkä ovat nyt -- kun länsimaailma on jälleen uhriajattelun mekanismeilla vajoamassa kollektiivisen taantuman valtaan -- ne tiedolliset "totuudet", joiden kulisseissa joukkomittainen syyllistäminen ja onmankädenoikeus saattaisivat toteutua?

    Ruotsalainen demari esitti Hitlerille Nobel-rauhanpalkintoa 1939. Myöhemmin hän selitti tehneensä vain parodiaa, ironiaa. Silloinkin oli jo mahdotonta erottaa parodiaa ja todellisuutta toisistaan. Kun nyt Greta Thunbergia on esitetty Nobel-palkittavaksi. ymmärtääkö kukaan historian ironiaa?

    VastaaPoista
  7. Tanskan Yleisradio teki juuri viime vuosina 20% leikkaukset ja irtisanoi satoja. Vaikka Tanskalla on ulkomasnvelkaa vain puolet siitä mitä Suomella.

    Janne Saarikivi, Teemu Keskisarja ja Sanna Ukkola kertoivat "pornotähti" Rakel Liekin sensuroivan ja määräävän heidän kolumniensa aiheet. Kaksi ensimmäistä perui puheensa ja Ukkola erosi!!

    Kuinka paljon YLE maksaa kolumnisteilleen ja onko niiden tuottaminen verorahoilla Ylen tehtävä!!??

    VastaaPoista
  8. Kirkollisverosta pääsee irti, kun eroaa kirkosta. Yle-verostaa pääsee irti, jos luopuu Suomen kansallisuudesta. Pitäisiköhän lähteä erakoksi jollekin autiolle Tyynen meren saarelle?

    VastaaPoista
  9. En tiedä olenko oikeassa, mutta minusta näyttää siltä, että ainakin iltapäivälehtien uutisointi Elokapinan viimeisimmästä mielenylennystempauksesta olisi varsin vähäistä.

    Sen voisi tulkita niin, että toimittajat tuntevat tarvetta suojella Elokapinaa, jonka touhut alkavat näyttää enemmän säälittäviltä kuin pelkästään typeriltä. Ja vastaavasti YLE:n tiedonvälitys, joka siis kokoaa hassuja "asiantuntijoita" antamaan edes hieman vissampia muotoiluja tuolle kapinalapsien älyttömyydelle, olisi myös valinta jonka tarkoitus on kohdella Elokapinaa "suojeltavana" ryhmänä.

    Kirjoitin taannoin, vuosi sitten, Elokapinasta oman arvioni -- silloin kun porukan käytöksen pelkästää "ilmaisullista" luonnetta ei vielä paljoa korostettu. Nyt luettuna tuo juttu tuntuu jo liiankin kohteliaalta.

    VastaaPoista
  10. Ylen komukoitten ikioma vihreä siirtymä: Poistetaan tiedonvälitys ja korvataan se mielisairaalla,Suomalaisvastaisella,punafasistisella vihapropagandalla sekä harhaisilla ideologisilla houreilla.Luonnollisesti vastuullisen median puolesta röhkien sekä omaa erinoimaisuuttaan korostaen ja verorahoilla loisien.

    VastaaPoista
  11. Ceterum censeo YLE esse delendam!


    t: Wee-tuuntunut Stadilainen

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!