perjantai 4. kesäkuuta 2021

Ranskalaisen teinitytön tapaus

Helsingin sanomat kertoi tositarinan siitä, kuinka yhteiskunnallinen monikulttuurisuus muuttaa Eurooppaa. Tällä kertaa tarkalleen sanottuna Ranskaa. 

Jutun mukaan Galliassa käydään oikeutta sellaisia henkilöitä vastaan, jotka olivat uhkailleet tappamisella islamia 16-vuotiaana arvostellutta - nykyisin 18-vuotiasta - nuorta naista. Oleellista tässä on se, ettei nainen ole rikkonut ensimmäistäkään Ranskan lakia, mutta joutuu uhkailujen takia elämään erityksissä ympärivuotisessa poliisivartiossa. 

Soisin, ettei tätä asiaa ohitettaisi olankohautuksella sen enempää Suomen vihervasemmistossa kuin keskustaoikeistolaisissa maahanmuuttokritiikittömissä puolueissakaan. Näin etenkin kun ranskalaisnainen ei suinkaan ole ainoa ihminen, joka on joutunut lain sallimista puheistaan vaikeuksiin muslimien kanssa - viittaan tässä esimerkiksi ruotsalaiseen Lars Vilksiin.   

Rautalangasta väännettynä: arvoiltaan toisistaan oleellisesti poikkeavien kulttuurien välille syntyy luonnonlain tavoin ongelmia silloin kun niiden noudattajat asuvat samassa ympäristössä. Eivätkä ne voi ratketa kuin siten, että toinen tai molemmat kulttuurit luopuvat joistain oleellisista piirteistään.

Islamin ja kristillis-helleeniseen perinteeseen nojaavan sekulaarin länsimaisen kulttuurin tapauksessa tämä tarkoittaa joko ensimmäisen maallistumista ja monien Koraanin sekä hadithien määräysten vesittämisestä mukaan lukien uskonnollisten näkemysten, Allahin ja Muhammedin loukkaamattomuus tai vaihtoehtoisesti länsimaisen elämäntavan palauttamista satoja vuosia taaksepäin luopumalla sananvapaudesta ja suuresta osasta yksilöllisiä oikeuksia esimerkiksi pukeutumisen ja tasa-arvon suhteen.

Tämä on asia, joka kaikkien suomalaisten puolueiden tulisi käydä läpi julkisesti ja ilmoittaa äänestäjilleen kannattavatko ne edellä kuvattuja kehitysvaihtoehtoja - vai kenties Suomen jatkamista demokraattisena länsimaisena yhteiskuntana. Äänestäjien tulisi vastaavasti ymmärtää, että kulttuurien toisiinsa sulautumisen esittäminen ratkaisuna on tosiasioiden valossa älyllisesti ja tosiasiallisesti epärehellistä silloin, kun maahanmuutto on niin runsasta, ettei tulijoiden kotoutumiselle eli länsimaiseen elämäntapaan sopeutumiselle ole realistisia edellytyksiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kulttuuri istuu syvässä - ja se määrittää myös suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden
Ranskalainen hätähuuto vai rasistinen möläytys?
Teinitytön jorinat johtivat opettajan murhaan

12 kommenttia:

  1. Belgiassa kuohuttaa 14- vuotiaan tytön joukkoraiskaus, joka sai hänet tekemään itsemurhan. Tekijöistä pari 18- 19 vuotiaita. Maassa tehdään 200 joukkoraiskausta vuodessa!!!! (IL tai IS)

    Ruotsissa tunnetaan jo hyvin termi tuplaraiskaus: nainen raiskataan ja siitä selvittyään hänet raiskataan uudelleen muuutaman sadan metrin päässä!

    Expressen lehti kirjoitteli joskus ruotsalaisista, jotka joutuivat ottamaan salaisen henkilöllisyyden.

    Eräs nuori nainen oli todistanut oikeudessa ja häntä ruvettiin jahtaamaan oikein urakalla. Hän sai salatun henkilöllisyyden, mutta se oli kauhea virhe.

    Hänen piti muuttaa pois kotiseudultaan, hylätä perhe ja ystävät, eikä hän voinut esittää mitään ammatti- tai työtodistuksia missään. Poliisi kävi kerran viikossa tuomassa 150€ rahaa elämiseen. Koko loppuelämä tuota!

    Nils- Aslak

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kannattaa muistaa Oulussa tapahtunut nuoren tytön raiskaus, mikä johti siihen, että tyttö hirtti itsensä. Oululainen poliisi Markus Kiiskinen kiisti julkisuudessa mitään tällaista tapahtuneen, kunnes Junes Lokka uhkasi paljastaa tapauksen yksityiskohdat. Vasta sen jälkeen Kiiskinen myönsi tapahtuneen. Mielestäni on hyvin vakavaa, että poliisi valehtelee julkisuudessa, ja siksi suomalaisten olisi syytä muistaa tämän poliisin nimi.

      Poista
    2. Aina kun mahdollista kannattaa mainita kotimainenkin esimerkki. Vaalit taas menossa ja puolella vaalikarjasta on keskimääräistä vähemmän tietoa/ uteliaisuutta/ mielikuvitusta. -jussi n

      Poista
  2. Yksinkertainen tosiasia, josta kaiken ajattelun tulisi lähteä liikkeelle: siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", ei mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään.

    Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita. Kaikki ihmisyys on kulttuurista ihmisyyttä, kaikki sosiaalisuus kulttuurista sosiaalisuutta ja kaikki epäsosiaalisuus kulttuurista epäsosiaalisuutta. Ainoatakaan todellista kulttuuriselta pohjalta nousevaa ongelmaa ei pystytä ratkaisemaan nostamalla yksilöitä tikun nokkaan ja todistelemalla yksilöistä kulttuureihin päin.

    Jos me eurooppalaisen uuden ajan kasvatit jotenkin pystyisimme ymmärtämään miten ainutlaatuista kulttuurikognitiivista perinnettä edustamme -- perinnettä joka on muutamassa vuosisadassa saanut maailmassa ja ihmisen elinehdoissa aikaan muutoksen, joka on miljoonakertainen verrattuna koko ihmissuvun aiempaan miljoonan vuoden kehityshistoriaan -- me ehkä pystyisimme pitämään omasta eristyislaatuisuudestamme paremmin kiinni. Mutta nyt meillä ovat vallassa kaakattajat, jotka kaakattavat "ihmisarvosta- ja -oikeuksista" vaikka eivät ymmärrä ihmisyydestä yhtään mitään.

    VastaaPoista
  3. Mantrat, kuten demokratia ja yhdenvertaisuus ovat tyhjiä hokemia, joihin ei todellisuudessa pyritä. Jos nämä maahanmuuttajien mukana tulleet klaanit, muotiraiskaukset ynnä muut ilmiöt olisivat liitettävissä paljon puhuttuun äärioikeistoon, asiaa olisi jo ratkomassa valtion koko väkivalta-arsenaali armeijaa myöten. Nyt sen sijaan valtamedia sanoo jotain vetelää ja pikselöityä tarinaa tapahtumista. Ensin tapauksista vaiettiin ja nyt ne ovat jo niin arkipäivää, että ne eivät ole enää edes uutisia. Valtamedia voi huokaista helpotuksesta, kun aika hoiti heidän tiedonvälitystehtävänsä.

    Sillä, mihin päättäjämme sanovat pyrkivänsä ei ole enää mitään kosketuskohtaa siihen, mihin he teoillaan todella pyrkivät. Kunnallisvaalimainokset ovat täynnä irvokkaita ja valheellisia iskulauseita. Käytännössä laki, vastuut ja oikeudet ovat erilaisia eri ihmisryhmille. Demokratiasta pyritään eroon propagandan ja tarvittaessa vaalipetoksen avulla ja myöhemmässä vaiheessa siirtämällä kaikki paikallinen vaikutusvalta rajojemme takaiselle keskusvallalle. Siihen kaikkeen pyrkii hallitus ja suuri osa oppositiostakin intersektionaalisen feminismin nimissä yhdessä jättirikkaiden WEF-patriarkkojen kanssa. Perustuslakien kunnioitus on jätetty euroa edeltävälle ajalle.

    VastaaPoista
  4. Vieläköhän Jeannette Bougrab, Ranskan entinen oikeusministeri ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsen, mahtaa olla islamismia paossa Suomessa?

    VastaaPoista
  5. Tämänpäivän SK:ssä on Teppo Tiilikaisen arvostelu Johanna Bäckström Lernedbyn kirjasta Mafioso vai Ruotsalaislähiöiden ongelmaratkaisija. Ottamatta kantaa arvosteluun yleisemmin en voi kuin ihmetellä Tiilikaisen kommenttia "Ruotsissa oli 366 ampumatapausta joissa kuoli 47 ihmistä. Mutta suomessa tapettiin enempi ihmisiä" Tilastot kertovat että Suomessa tapettiin 67 ihmistä joisyta 58% oli alkoholisoituneidenkeski-ikäisten miesten keskinäisiä tappoja. Miten kukaan vakavasti otettavasti voi puolustella Ruotsin maahanmuuttajataustaisten ampuma-aseilla ja räjähteillä tehtyjä raakoja murhia humalaisten keskinäisiin äkkipikaistuksissaan tehtyihin tappoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ottiatuota, ei kukaan vakavsti otettava, muuta nämä ei ns. vakavasti otettavat saavta äänensä kuuluviin valtavalemedian sivuila.

      Poista
  6. Saksassa elää jo useampikin ihminen jatkuvassa islamistien pelossa, osa myös väkivaltaisten vasemmistoaktivistien. Valtamediaa eivät kiinnosta nämä ilmiöt.

    VastaaPoista
  7. Länsimainen eliitti on niin unelmansa sokaisema, että ottaa ihmisiä "turvaan" kulttuureista, jotka ovat brutaaliudessaan kuin toiselta planeetalta. Ja eipä aikaakaan, kun joudumme pelkäämään näitä turvaan otettuja. Täyttä hulluutta.

    VastaaPoista
  8. Yritäppäs lähettää islamismia tai muslimien hirmutekoja arvostelevia tekstareita (puhumattakaan ihan yleisönosastoon tarkoitetuista allekirjoituksella varustetuista mielipiteistä) esim. pohjalaiseen lehteen, ei mene läpi ei. Niin ovat pelokkaita toimittajat, sensuuri iskee, jos liian suoraan kirjoittaa. No ehkäpä on aihettakin pelätä, jos vaikka täkäläiset muslimit tekisivät kostoiskun toimitukseen, heitähän ei saa loukata. Ja jos eivät itse osaa lukea, kyllä joku tiedostava ihminen kantelee..

    VastaaPoista
  9. Nkynyt tietoja, että tuo ranskalaistyttö Miia olisi sanonut 16-vuotiaana, että islam on paska uskonto. Hän ei tietääkseni todistanut väitettään, mutta sitten ilmestyi iso joukko muslimeja, jotka todistivat tytön puhuneen totta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!