tiistai 2. toukokuuta 2017

Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista

Perussuomalaisten puheenjohtajakilpailu oli esillä myös Vappuna. Tarkalleen ottaen se kuului merkittävimpien ehdokkaiden eli Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon puheissa.

Lehdistö uutisoi niistä varsin vaihtelevasti. Täydellisin silmiini osunut kertomus löytyi Iltalehdestä. Käytän siis sitä lähteenä seuraaviin referaatteihin

* * *

Otetaan ensin Sampo Terho, jonka lyhyestä puheesta on syytä nostaa esille seuraavat  asiat.

Tuore ministeri totesi, etteivät Perussuomalaisten äänestäjät ole puolueeseensa täysin tyytyväisiä. Olisi siis ryhdistäydyttävä, terästäydyttävä ja uudistuttava.

Perussuomalaisten pitäisi Terhon puheen mukaan olla tulevaisuudessa isänmaallinen puolue, joka arvostaa Suomea, suomalaisuutta ja Suomen itsenäisyyttä - ja vastustaa liittovaltiota Euroopan unionissa. Sekä puolustaa tavallisen suomalaisen hyvää elämää.

Terho määritteli myös perussuomalaisen populismin: se on luottamusta tavalliseen suomalaiseen ja hänen kykyynsä ja haluunsa kantaa vastuuta sekä nauttia vapautta.

Tulevaisuudessa hän nosti ratkaistaviksi talouteen, maahanmuuttoon, ympäristöön ja Euroopan Unioniin liittyviä ongelmia sekä huomautti maamme väestörakenteesta, jolla on valtava vaikutus palveluiden järjestämisen ja taloudelliseen rasituksen kannalta. Terhon mukaan Perussuomalaisten pitää olla se puolue, jolla on vastaukset näihin kysymyksiin.

Lopuksi Terho linjasi, että Perussuomalaisten tulee olla "ilon ja toivon liike". Tässä hän viittaa kansalaisiin, jotka eivät vaivaudu enää edes äänestämään.

* * *

Jussi Halla-ahon paljon pidemmästä puheesta on puolestaan syytä nostaa näkyviin seuraavat asiat.

Europarlamentaarikko nosti esille Ruotsin ensi vuoden valtiopäivävaalit, joissa hän arveli perinteinen vallan tasapainon porvari- ja sosialistipuolueiden välillä hajoavan. Samalla hän osoitti ontoksi median ja poliitikkojen retoriikan kysymällä, että "onko 20 prosenttia ranskalaisista tai ruotsalaisista oikeasti äärioikeistolaisia kannattaessaan kansallista rintamaa tai ruotsidemokraatteja?"

Halla-ahon mukaan länsimaiset yhteiskunnat ovat globalisaation myötä muuttumassa uudelleen luokkayhteiskunniksi. Tämän kehityksen kärsijöiksi hän nimesi länsimaisen työväestön ja alemman keskiluokan.

Näin siksi, että heidän työpaikkansa katoavat halvan työvoiman maihin. Sen seurauksena palvelut heikkenevät ja turvallisuuden tunne katoavat ilman, että omassa kuplassaan elävä eliitti välittäisi siitä.

Halla-aho totesi perinteisen oikeisto-vasemmisto-jaon olevan katoamassa. Hänen mukaansa kaikki verottavat työtä tekevää keskiluokkaa yhtä himokkaasti ja vaativat myös rajoja auki. Vanhan jaon sijaan Halla-aho nosti uuden jakolinjan globalistien ja kansallismielisten välille, mutta kiisti vertaukset 1930-luvulle todeten kansakunnan olevan ihmisten luonnollinen viiteryhmä.

Jussi Halla-ahon mukaan kaikilla kansoilla on oikeus omaan maahan, eikä "suomalaisten rakentama hyvinvointiyhteiskunta ole mikään globaali sosiaalitoimisto, johon kuka tahansa voi marssia esittämään röyhkeitä vaatimuksiaan".  Pieni piikki lähti vasemmiston suuntaan, kun hän totesi, että "vielä joitakin vuosikymmeniä sitten nämä olisivat olleet itsestäänselvyyksiä punaisimmallekin sosialidemokraatille".

Hän ilmaisi myös tyytymättömyytensä Euroopan Unioniin, mutta tyrmäsi kansanäänestyksen ennen kuin kansalaisten asenteet ovat kielteiset. Sen eteen tulisi jatkossa tehdä työtä, sillä "kun kansa on puhunut, pulinat pois". Hänen mukaansa perustelut EU:n haitallisuudet ovat kuitenkin selkeät.

Euroopan unionilla ei ole Halla-ahon mukaan yökaluja korjata niitä ongelmia, joita se itse jäsenmaille aiheuttaa. Esimerkkinä hän mainitsi yhteisvaluutta euron, joka merkitsi käytännössä velkojen yhteisvastuuta, vaikka asiasta ei olekaan juuri puhuttu.

Ongelman ainoaksi unionitason ratkaisuksi europarlamentaarikko näki jäsenmaiden itsenäisestä päätösvallasta - ja omien rahojen käyttöoikeudesta - luopumisen ja kysyi, että onko tämä on liian suuri uhraus sellaisen yhteisvaluutan pelastamiseksi, josta ei ole Suomelle oikeastaan mitään hyötyä.

Maahanmuuton osalta Halla-aho kritisoi voimakkaasti EU-kansalaisten vapaata liikkuvuutta. Hänen mukaansa se "tuo tänne kymmeniä tuhansia köyhempien jäsenmaiden matalapalkkatyöntekijöitä, jotka tekevät työt halvemmalla kuin suomalainen".

Tätä ongelmaa voitaisiin hillitä vain varainsiirroilla Suomen kaltaisten maiden keskiluokilta köyhemmille EU-maille. Hiukan pessimistisesti hän totesi, etteivät asiat oleva vielä "riittävän huonosti", mutta sitten kun ne ovat, on jo myöhäistä. Tässä vaiheessa Suomen pitäisi valita tarkasti ne jäsenmaat, joiden kanssa on järkevää tehdä yhteistyötä ja joista Suomen kannattaa ottaa mallia.

Lopuksi hän totesi, että vuoden 2015 irakilaisten nuorten miesten turva olisi voitu torjua tavoilla, jotka moni muu jäsenmaa on toteuttanut "liberaalien itkusta ja valituksesta piittaamatta". Siihen olisi tarvittu vain poliittista tahtoa.

* * *

Itselleni jäi kahden puheenjohtajaehdokkaan puheista sellainen käsitys, että Terho liikkui yleisellä tasolla Halla-ahon hakiessa puheeseensa enemmän konkretiaa. Sinänsä olen enimmäkseen samaa mieltä molempien herrojen kanssa, mutta itseeni vetosi enemmän Halla-ahon asialinja.

Odotettavissa on siis mielenkiintoien puheenjohtajakamppailu. Uskon myös Sampo Terhon jatkossa laskeutuvan metatasolta käytännön kysymyksiin. Vasta sitten voivat puolueen jäsenet tehdä valintansa näiden kahden ehdokkaan välillä.

* * *

Lopuksi pari sanaa vasemmistosta, koska vappu on ollut erityisesti sen kotikenttää.

Perinteisten vasemmistopuolueiden puheenjohtajien vappupuheista en tosin näe juurikaan kommentoitavaa. Antti Rinne osoitti suunsoitollaan eilisen kirjoitukseni oikeaksi ja Li Andersson ratkaisisi Suomen talous- ja väestörakenneongelmat työllistämisen kustannuksia nostamalla ja työpäivää lyhentämällä.

Sen sijaan kolmannen vasemmistopuolueemme puheenjohtaja Ville Niinistö yllätti ja halusi etteivät yrittäjät menettäisi sosiaaliturvaansa. Tästä aloitteesta on lähtökohtaisesti helppo olla samaa mieltä, vaikka Vihreiden väistyvä puheenjohtaja ei kertonutkaan mistä uudistukseen tarkoitetut varat otettaisiin - toivottavasti ei ainakaan aloittelevilta yrittäjiltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden alamäen syynä on heidän politiikkansa
Jan Vapaavuori ja Jussi Halla-aho
Perussuomalaiset puhuivat viisaita

17 kommenttia:

  1. Satuin työpaikan kahvivälikössä törmäämään uusimpaan Voima lehteen. Pientä polittista kansalaisvaikuttamista...

    Voima -lehden artikkeli Tuomari Nurmiosta kertoi artistin julkaisseen uuden albumin "Demari". Erityisesti lehti kehui kappaletta "Demaririllumarei".

    Itse artistin mielipiteitä en kommentoi muuta kuin että lehti toteaa artistin laulujen sanomilla olevan taas kysyntää poliittisesti. Tosin leijonien kultajuhlien tapaisiin voitonjuhliin Nurmion hittikappaleita ei ole kuulemma tähän mennessä jostain syytä kelpuutettu. Artisti on vain tyytyväinen ettei näin ole käynyt. "Happamia", sanoi kettu.

    Setarkos

    VastaaPoista
  2. Enemmän kuin Terhon vappupuheeseen uskon seuraavassa esitettyyn siitä mitä hän on aikaisemmin sanonut:

    "Terho valehteli perussuomalaisten suhteesta euroon – teki pesäeron maahanmuuttokriitikoihin",
    http://magneettimedia.com/terho-valehteli-perussuomalaisten-suhteesta-euroon-teki-pesaeron-maahanmuuttokriitikoihin/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Em. Magneettimedian artikkelissa todetaan siis myös Halla-ahosta seuraavaa:

      "Merkittävissä reaalipoliittisissa kysymyksissä Terho on siis täysin samalla linjalla päähaastajansa, Jussi Halla-ahon, kanssa. Myös Halla-aho on vaatinut, että Suomi pitää kiinni finanssieliitin määräämistä linjauksista, jotka ovat alistaneet Suomen valtion ulkomaalaisten pankkien orjaksi.

      Terho ja Halla-aho vastustavat molemmat politiikkaa, joka tähtäisi kotimaisen teollisuuden uudelleenrakentamiseen ja pankkijärjestelmän kansallistamiseen. Toisin sanoen he ovat globalisteja – eivät nationalisteja. Perussuomalaiset tahtovat lahjoittaa rehellisten työntekijöiden palkat ylikansallisille pankeille."

      Poista
    2. Tuohon Suomen valtion alistamisesta ulkomaisten pankkien orjuuteen liittyy myös meillä valtaapitävien Brysselin syöttiläiden tavan takaa suoltama vale kansalle, josta puhutaan seuraavassa:

      ""Kestävyysvajeena" kerrotun valheen ainoa tarkoitus", http://ebolakani.blogspot.fi/2013/11/kestavyysvajeena-kerrotun-valheen-ainoa.html
      sekä myös Suomen valtionvelan paisuttaminen jo selvästi yli kriittisenä pidetyn rajan 60% bruttokansantuotteesta, runsaat 100 miljardia euroa - lähes kaikki KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA.

      Poista
    3. Magneettimedia on mielenkiintoinen julkaisu. Ihan kaikkea sen julkaisemaa en kuitenkaan ottaisi Jumalan sanana.

      Poista
  3. Professori kirjoitti:
    "... vaikka Vihreiden väistyvä puheenjohtaja ei kertonutkaan mistä uudistukseen tarkoitetut varat otettaisiin - "

    On taivahan tosi, että hyvin harvoin poliitikot asiallisesti kertovat miten jokin vakovara rahoitetaan ja Professorikin on useasti "tuominnut" vasemmistopuolueet juuri tästä jakovaran käytöstä kun he yrittävät huolehtia myös vähäosaisista.

    Nyt meillä on oikeistoon kallellaan oleva hallitus mutta totuuden nimessä täytyy
    sanoa ettei touhu sen parempaa ole.

    Keskusta jakaa mielellään maataloustukea suuret määrät ja samalla tavalla jaetaan "yritystukia" eikä se haittaa esim. kokoomusta millään tavalla.
    Eli puoliväliriihessä ei saatu yritystukia karsittua vaikka syytä olisi.

    Alla lyhyt ote HS uutisesta:

    "Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) laskelman mukaan yrityksille jaetaan vuosittain noin
    neljä miljardia euroa erilaisia tukia.
    Jokseenkin kaikki tutkijat ovat sitä mieltä,
    että useat tuet ovat kuluttajien ja kansalaisten sekä yritysten välisen kilpailun kannalta haitallisia.

    Myös elinkeinoelämän etujärjestöt kannattavat periaatteessa tukien leikkaamista.
    Ongelma on, että harva yritys on valmis luopumaan omasta tuestaan."

    http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005146252.html


    On kuitenkin tahoja joilla on huoli julkisen talouden tasapainosta.
    Olisi siis hyvä alkaa parlamentaarisesti käymään pyöreänpöydän neuvotteluja
    kaikenlaisten tukien osalta ja harkita mikä on kansakunnan edun mukaista.
    Päätökset on parempi tehdä itse yhteistyössä kuin, että joku muu ne tekee meidän puolesta
    tai vappupuheissa asioita vatvotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin asia on. Yritys- ja maataloustuet pitäisi harjata ja mahdollisuuksien mukaan poistaa.

      Poista
  4. Vasuri Li Andersssonin hatarat vaatimukset minimipalkkalain säätämisestä ja työajan lyhentämisestä eivät saa edes puolueen ay-väen jakamatonta kannatusta.

    Palkkojen minimitasoistahan sovitaan työehtosopimuksin. Työajan lyhentäminen 30 viikkotyötuntiin alentaisi myös palkkoja ja verotuloja, tai korottaisi tuntipalkkoja niin, ettei suomalainen työ olisi enää kilpailukykyistä, mikä nykyisestä kokonaisansiotasosta pidettäisiin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hyvä myös aloittaa keskustelut digitalisaation ja robotisaation vaikutuksista tulevaisuuteemme ja miten mahdolliset "ongelmat" yhteiskunnassa voitetaan? Ettei tarvi vappupuheissa niistäkin pauhata...

      Poista
    2. Robotit kun vievät kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomilta entisiltä kamelikuskeiltakin tällä hetkellä mahdollisesti löytyvät vähäiset työllistymisvaihtoehdot - mutta onhan heillä turvanaan maailman runsaskätisimpiin kuuluva suomalainen sosiaaliturva!

      Poista
    3. Sosiaaliturvakaan ei säily ellei talous toimi.

      Poista
    4. Tuo viittaus sosiaaliturvaan oli tarkoitettu ironiaksi, koska nyt jo vähäosaisilta suomalaisilta leikataan ja kriittisenä pidetyn rajan ylittänyttä korollista ulkomaanvelkaamme paisutetaan mm. jotta maahantunkeutujat voivat elellä mukavasti.

      Poista
  5. Halosen kosto on suloinen!

    Demokraatti: Razmyar nousemassa SDP:n apulaispormestariehdokkaaksi Helsinkiin
    Puheenjohtaja Pentti Arajärvi ratkaisi tasan menneen äänestyksen Nasima Razmyarin hyväksi.

    http://yle.fi/uutiset/3-9592054

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja ei näköjään petä koskaan. Mutta ei kai Nasima Sinnemäkeä suurempi katastrofi voi olla?

      Poista
    2. Ei mutta yhdistelmänä (?) ja Helsingin tulevaisuus jännittää vielä kun vihreitä siellä on kaksi.
      Vihreiden ehdokkaat ovat Anni Sinnemäki ja Sanna Vesikansa.
      Siihen päälle Nasima Razmyar, syntyjään afganistanilainen ja Anna lehden haastattelun mukaan jo 60% suomalainen.
      Pahnan pohjimmaisena Pia Pakarinen. Pidetään Helsingille peukkuja...
      Ai niin, valtuuston tuleva puheenjohtajakin taitaa vihertää.

      Poista
  6. Perussuomalainen äänestäjä3. toukokuuta 2017 klo 18.21

    Taitaa olla niin, miten amerikkalainen kirjailija totesi sattuvasti sikäläisestä politiikasta, että olemme siitä hankalassa tilanteessa, että on liian myöhäistä vaikuttaa politiikan kautta, mutta liian aikaista taluttaa roistot saunan taakse tai hiekkamontulle.

    Eurosekoilun ja maahanmuuton myötä on jaettavana ei niin suuria tappioita, ettei niille löydy vapaaehtoisia maksajia. Moottorin sanoin kohta tullaan tilanteeseen, jossa poliitikkojen keinot loppuvat ja on sotilaiden vuoro kokeilla, kuka käskee ja kenen säännöillä pelataan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!