tiistai 23. maaliskuuta 2021

Miksei lehdistömme kritisoi ihmisten toimeentulon tuhoamista?

Vaatevalmistaja Makia on sanonut irti yhteistyönsä tavarataloketju Kärkkäisen kanssa, koska sen omistajilla on - Makian johdon mukaan - mielipiteitä, joita ei voi hyväksyä. Tällä tarkoitettaneen Juha Kärkkäisen erilaisia salaliittohöpinöitä, joilla on yhtäläisyyksiä Hitlerin Saksassa vallinneiden ajatusten kanssa.

Olen samaa mieltä siitä, etteivät kauppias Kärkkäisen mielipiteet ole täysjärkisen puheita, mutta en siitä huolimatta aio ryhtyä boikotoimaan hänen kauppaansa. Näin siksi, että kannatan sananvapautta myös silloin, kun joku on kanssani eri mieltä. 

Tarkalleen ottaen sananvapaudella on kuitenkin rajansa. Se kulkee siinä, kun ihmisiä uhkaillaan erilaisilla vakavilla toimilla, kuten tappamisella, pahoinpitelyllä tai toimeentulon menetyksellä.

Tässä suhteessa Makian - ja jo aiemmin esimerkiksi Tammen, Finlaysonin, Fiskarsin ja Otavan - toiminta on nähtävä sananvapauden rajoja hipovana. Näin siksi, että eihän sen tekemän päätöksen taustalla voi nähdä muuta kuin pyrkimyksen kaventaa Kärkkäisen tuloja tämän mielipiteiden takia.

Toisaalta, kyllähän kaikenlaisten tavaroiden valmistajilla on oikeus kaupata tuotteitaan siellä missä haluavat. Tai olla kauppaamatta. Siinä mielessä en tuomitse itse Makian päätöstä yhteistyön lopettamisesta vaan ainoastaan sen perustelun.

Tapaukselle antaa oman värinsä myös siitä syntynyt juupas-eipäs-väittely, jossa Kärkkäinen väittää päätöksen taustalla olleen Makiaan kohdistunutta painostusta, jonka tämän omistajat taas kieltävät kiivaasti. En tietenkään ole perillä siitä, kumpi on oikeassa, mutta ilman painostusta Makian toimet olisivat loogisesti täysin käsittämättömiä. 

Ja joka tapauksessa Makialla ei tässä vaiheessa ole muita vaihtoehtoja kuin kiistää ulkopuolinen painostus. Muutenhan olisi vaara siitä, että myös se itse joutuisi jonkinlaisen vihervasemmiston taloudellisen boikotin kohteeksi.

Laajassa mielessä Makian ja Kärkkäisen tapaus on osa ns. cancel-kulttuuria, jossa ihmisiä pyritään rankaisemaan vihervasemmiston näkemysten suhteen väärien mielipiteiden esittämisestä - tästähän on myös Suomessa lukuisia esimerkkejä (yksi, kaksi, kolme). Hämmästyttävintä meidän oloissamme tässä on se, ettei kyseistä tuontikulttuuria näytetä kritisoitavan juuri millään lailla julkisessa sanassa, vaan se näköjään hyväksytään silmää räpäyttämättä. 

Siis toistan: suomalainen lehdistö näyttää hyväksyvän ilman varauksia sen, että punavihreät aktivistit tekevät kaikkensa tuhotakseen heidän kanssaan erilaisia mielipiteitä lausuneen ihmisen mahdollisuuden hankkia toimeentulonsa laillisella yrittämisellä tai työnteolla. 

16 kommenttia:

  1. Heti, kun saan tietää, missä on lähin kärkkäisen myymälä, marssin sinne! Enkä vaahtoamaan, vaan ostamaan!!! Lisänä se on hänelläkin rikka rokassa!

    VastaaPoista
  2. Täytyykin tehdä se tilaus Kärkkäiselle, mitä olen jonkin aikaa jo suunnitellut. Tämä blogi saa aktivoitumaan..

    VastaaPoista
  3. Jokkoontuminen ja pakoreaktio. Kulttuurisen narsismin neonvaloja sykkivässä maailmassa nämä pirimitiivireaktiot ovat syntyneet uudelleen.

    Yhä useamman yhä useammassa vaatteessa on valmistajan logo. Kuluttaja samaistuu niihin, ja myös hänen aatteensa ovat vaatteita. Identiteettileimoja. Ja kun maailmasta häviävät varsinaiset ajatukset, yhä useampi identiteetti määrittelee maailmaa "kielteisestä käsin". Tarjoaa enemmän "varmuutta" olla jotakin vastaan kuin koota hajoavia ajatuksiaan muodostaakseen jonkin positiivisen vision.

    Epävarmuuden aikoina negatiiviset kultit valtaavat yhteiskunnan tunnot ja yhteiskunnallisen keskustelun. Totaliteetti sementoituu. Totalitarismilla ei ole koskaan nimeä, tai siis sen nimellä ei ole väliä. Totalitarismeissa ei ole totalitaristeja, vaan vain oikeassa olijoita.

    Pandemian aika on osoittanut sen, miten kipeäksi yhteiskunnat muuttuvat, kun ihmisiltä kielletään mahdollisuudet joukkoutua. Rajoituksista tulee mielenterveydellisiä kysymyksiä. Kun taustalla vaikuttaa aikakautemme kulttuurinen narsismi, joka ajaa ihmiset jatkuvasti "pakoon" -- pakoon omasta "itsestä", etsimään elämyksiä ja matkustamaan maailman ääriin -- edes lievää pandemiaa on mahdotonta saada tukahdutettua.

    Nämä kaupallisten tuotteiden politisoinnit ovat osa jo toivottomassa mitassa hajoavaa kulttuurista narsismia. Luulisi että tilanteen absurdius havahduttaisi esimerkiksi intellektuellit, mutta käy aivan päin vastoin. No, he ovat kyllä historiassakin olleet aina ensimmäisiä totalitarismien mielistelijöitä ja tukijoita.

    VastaaPoista
  4. Olen ostellu Kärkkäisen verkkokaupasta ja hyvin on toiminut. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat kokemukset on toimivuudesta kyllä. Ja toimituskin nopeaa, vaikka Ylivieskasta asti tulikin... :D

      Poista
  5. Yritykset päättävät, kenen kautta ne tuotteitaan myyvät ja toiset yritykset päättävät, kenen tuotteita ne ottavat myyntiinsä. Henkilöasiakkaat puolestaan päättävät mitä tuotteita he ostavat ja mistä ostavat. Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Tässä tapauksessa lienee niin, että Makia tarvitsee enemmän Kärkkäistä kuin Kärkkäinen Makiaa, mutta kyse saattaa lopultakin olla Makian mainoskampanjasta. Kun myynnin kanssa on vaikeuksia, eikä edessäpäin näy ainakaan helpottumista, huomiota täytyy saada jollakin tavalla ja massaliikkeisiin kallellaan olevan porukan aktivoiminen moralisoivilla julistuksilla on helppo ja halpa keino. Tuoko se toivottua tulosta muutoin kuin enintään hetkellisesti, on sitten oma kysymyksensä. Ja minulla siitä tuloksesta oma epäilykseni. Tämä kuulunee niihin tapauksiin, jossa ei maksa vaivaa provosoitua, vaikka yritetään provosoida. Ja siihen provosoimiseen ja provosoitutumiseenhan se cancel-kulttuurikin perustuu.

    VastaaPoista
  6. Tänään tuli Hesarin välissä mainosliite nimeltään Ideat, jonka viimeisen sivun juttu liippaa läheltä Professorin otsikkoa. Jutussa "Metsälinja tuo sähkön etelään" kuvaillaan tyylikkäin sanakääntein, kuinka päästötön tuuli-ja vesivoimasähkö tulevaisuudessa siirretään pohjoisesta etelään, jossa voimalaitoksia tullaan ajamaan alas. Ohessa olevassa karttakuvassa esitetään kuinka pohjoiseen tulee satoja uusia voimaloita (tuuli), Oulun ja Petäjäveden välille yli 800 uutta voimajohtopylvästä ja työllistääkin noin 200 henkeä. Nimensä mukaisesti Metsälinja halkoo maan keskiosien metsäisiä seutuja.

    Tämänkin suunnitelman osalta voidaan kysyä, "Miksei lehdistömme kritisoi ihmisten toimeentulon tuhoamista?"
    Esimerkiksi pohjoisessa tuulivoimarakentamisen jalkoihin jää porotalous, joka nykymuodossaan ei ole mitään Petteri Punakuonon piharuokintaa, vaan useilla seuduilla liikevaihdoltaan suurin bisnes. Kun tuulivoiman haitat vielä koskevat koko poronhoitoaluette, koen häiritsevänä että lehdistössä nostetaan esille yksittäisiä paliskuntia, muttei asiaa käsitellä koko porotalouden kannalta.
    Asiaa voisi verrata, jos peltopinta-alasta kymmenen prosenttia varattaisiin aurinkosähkön tuotantoon, eikä viljelijät voisi olla varmoja mihin kennoja laitetaan ja kenen pelloille. Vaikka maasta saisi täyden korvauksen, voisi v***tusta ilmetä.

    Sama koskee metsänomistajia, "Voimajohtoalueiden ei tarvitse olla joutomaata, vaan maanomistaja voi hyödyntää monin tavoin". Kun linja on valmis, me Helsinkiläiset saamme halvalla joulukuusia.

    Koskee asia myös kiinteistöjen omistajia. Mökki tai talo ei välttämättä ole juuri minkään arvoinen, kun "Vihreä siirtymä" iskee lähistölle nousseisiin isoihin tuulettimiin. Metsämaan arvossa ns.puuhapalsta- ja maisemalisä katoaa.

    Metsälinjan lisäksi on tulossa Järvilinja (Oulu-Lappeenranta), Rannikkolinja (Turku-Keminmaa) ja Aurora line Suomesta Pohjois-Ruotsiin.

    Planeetan kokoinen virhe, kuten Jarkko Tontti tämän kehityksen kuvaili.
    Ja oli oikeassa.

    VastaaPoista
  7. Intersektionaaliaate on vallannut itselleen monopolin määrittää mikä on oikein ja mikä väärin tässä maailmassa. Käsittämättömän moni vasemmistolainen seuraa kyseistä aatetta orjallisesti ja loput, koska eivät voi muutakaan. Aatteesta on tulossa pikku hiljaa uusi normaali, josta suurin osa suomalaisista ei osaa olla edes tietoinen.

    VastaaPoista
  8. Canceloijat boikottiin ja ei kannata lotkauttaa korvaansakaan niiden ininälle. Tukekaa kaikkia cancel-kulttuurin uhreja.

    VastaaPoista
  9. Mahtaakohan risuparroilla olla rahaa Makian paitoihin, 39 €/kpl? Tokmanni myy hyviä t-paitoja hintaan 10 €/4 kpl. Mulle ainakin välttävät :-).

    VastaaPoista
  10. Niin, Juha Kärkkäistä syytetään mm. antisemitistiksi. No, antisemitismiin kuuluu mm. juutalaisten yritysten boikotointi. Pikaisella tarkastuksella Kärkkäinen myy israelilaisia tuotteita. Että semmoinen "antisemisti". Sen sijaan voikin kysyä, että minkä puolueen edustajat vaativat juutalaisvaltion tuotteiden boikotointia? Syksy Räsänen? Paavo Steen Chistensen? Anna Palestiina Kontula?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin juuri Lidlin outletista SodaStreamin hiilihapottimen, 30 €. Tyytyväisenä panin merkille, että se oli Made in Israel. Siinä vieläpä luki, että juutalaiset ja muslimit tekevät näitä siellä yhdessä ja sulassa sovussa.

      Poista
  11. Cancel -sana olisi suomennettava, mitätöinti? Ymmärrettäisiin paremmin mistä on kyse.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!