maanantai 16. marraskuuta 2020

Onko kestävä kehitys mahdollista mustassa Afrikassa?

Kirjoitin viisi vuotta sitten, että "Etiopian nousu on lupauksia herättävä, sillä maassa on taloudellisen nousun lisäksi alueen maille tyypillinen nopea väestönkasvu: 2,89%. Nykyisen 10% talouskasvun ja tiukan yhteiskuntakurin oloissa se ei aiheuttane ongelmia, mutta mikäli talouskasvu heikkenee tai hallituksen ote lipsuu, voi muinainen keisarikunta vaipua samanlaiseen sekasortoon kuin muutkin Afrikan maat".

Etiopia on edelle kopioimani kirjoituksen jälkeenkin ollut Afrikan ihme, sillä sen talouskasvu on kiinalaisten tuella ollut jo pitkään varsin ripeää. Ja saihan sen pääministerikin viime vuonna Nobelin rauhanpalkinnon solmittuaan rauhan naapurimaansa Eritrean kanssa.

Onko siis niin, että kestävä talouskehitys on mahdollista myös mustassa Afrikassa siitä huolimatta, että alueen johtotähden - valkoisten vallasta enemmistön johtoon siirtyneen Etelä-Afrikan - yhteiskunta on vähä vähältä rapistumassa

Tähän kysymykseen olemme viime viikkoina saaneet mahdollisesti ainakin osavastauksen Etiopiassa syttyneen sodan muodossa. Sen syistä ja syyllisistä on kuitenkin vaikea saada ainakaan suomalaismedian valossa luotettavaa näkemystä. 

Wikipedian mukaan taustalla on ainakin rauhannobelisti-pääministerin pyrkimys vähentää Etiopiassa perinteisesti maata johtaneiden tigraylaisten valtaa, jonka osana hän kielsi maakunnasta paikallisvaalit. Sen jälkeen tapahtui ilmeisesti Tigrayn joukkojen hyökkäys Etiopian asevoimia vastaan, joka luonnollisesti käynnisti maan armeijan vastatoimet. 

Nyttemmin sota on kasvanut täysimittaiseksi ja julmaksi sisällissodaksi sekä levinnyt myös naapurimaan Eritrean puolelle. Nähtäväksi jää kuinka pahaksi tilanne menee, mutta lienee selvää, etteivät nyt käynnissä olevat tapahtumat ainakaan edistä Etiopian taloustilannetta, jonka stabiliteetti - kuten viisi vuotta sitten jo totesin - on nopean väestönkasvun takia muutenkin äärimmäisen altis häiriöille. 

Seuratkaamme siis mielenkiinnolla miten mustan Afrikan viime vuosien tähtivaltio ja sen palkittu pääministeri selvittävät tilanteen. Siinä auttanee ainakin Kiina, joka tuskin haluaa Afrikkaan tekemisensä sijoitusten katoavan kuin pieru Saharaan mustien keskinäisten nahisteluiden takia. 

Noin muuten minusta näyttää juuri nyt pahasti siltä, ettei Etiopian väestöstä taida sittenkään olla kestävän talouskasvun ja hyvinvoinnin luojiksi. Ei edes kiinalaisten tukemana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Etiopian opetukset Suomelle ja Euroopalle
Kaksi hyvää uutista - vai onko?
Oppiiko suomalainen, kun kiinalainen opettaa Afrikassa?

17 kommenttia:

  1. Minusta näyttää, että Suomi on Afrikan tiellä. Luonnovarat siirtyvät ulkomaalaisten käsiin ja orjamentaliteetti saa voiton. Itsenäisyydestä luovutaan vapaaehtoisesti. Ankarissa oloissa eläneiden esi-isiemme ponnistelut heitetään menemään. Typerät päättäjät lahjoittavat miljardeja Etelä-Euroopan lämpimien viinimaiden mafisoille samalla kurittaen omia kansalaisiaan veronkorotuksilla. Persujakaan ei enää kiinnosta elvytyspaketin kaataminen. Kansanäänestystä paketista tai EU:sta eromisesta ei tulla järjestämään, vaikka aloitteet keräisivät miljoona allekirjoitusta. Ukkabuka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vailla omaatuntoa olevat selkärangattomat/kyvyttömät, vain hillotolpista ja Brysselin diktatuurin lihapatojen antimista kiinnostuneet maanpetturi-psykopaatit vallankahvaan kiipineinä ovat tuhoamassa suomalaista kansallisvaltiotamme. Heitä ei näytä kiinnostavan edes se, millaista tummien pintojen hallitsemaa helvettiä he ovat valmistelemassa omalle jälkikasvulleenkin.

      "Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä",
      https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Nämä megalomaaniset yleiskäsitteet -- kuten "kehitys" -- ovat maagisia taikasanoja, jotka noituvat ymmärryksen. Numeerisesti mitattu "rahaan" sisältyvä pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma ei edusta yhtään eksaktimpaa ajattelua.

    Kritereiksi pitäisi jäljittää sellaisia seikkoja jotka ovat kognitiivisesti ottaen välttämättömiä jotta inhimillisestä kehityksestä voitaisiin puhua. Sellainen on yksilöllisen eriytymisen määrä, jonka täytyisi tulla näkyviin esimerkiksi syntyvyyden laskuna. Ja mitään juuri sellaistahan ei näissä pimeissä kulttuureissa ole toistaiseksi tapahtunut.

    Me länsimaiset ihmiset, jotka ammennamme oman ihmisyytemme siemenet jo antiikin Kreikasta, jossa Aristoteles sanoi että "ihminen on eläin joka rakentaa kaupunkeja", kuvittelemme että voimme "viedä" omaa sivistystämme keskelle kehittymätöntä maailmaa, jossa mitään niistä kognitiivisista perusedellytyksistä ei ole koskaan syntynytkään jotka ovat oman vajaat kolmetuhatta vuotta vanhan sivistyksemme kovaa ydintä. Se on kuin yrittäisi liimata revittyjä kirjan lehtiä ympäri kehitysmaailman ihmisiä ja hokisi itselleen, no nyt se sivistys on sinne viety.

    Kulttuurit vcoivat kehittyä vain omilla voimillaan omaa laatuaan omalla vauhdillaan, jos ovat yleensä kehittyäkseen. Toistaiseksi Saharan etäpuoleisessa Afrikassa ei ole ainoatakaan kulttuuria joka olisi kehittänyt kirjoitus- ja lukutaidon tai "rakentanut kaupunkeja".

    Nämä tosiasiat pitäisi hyväksyä. Eikä ihmetellä sitä miksi aina päädytään heimojen välisiin sotiin. Eikä meidän pitäisi toivottaa tervetulleiksi niitä miehiä jotka sotien keskeltä pakenevat Eurooppaan jota kuvittelevat itselleen kultamaaksi. Yhtä mahdotonta kuin on viedä kognitiivisia edellytyksiä kehitysmaailmaan, yhtä väistämättömästi joukkoomme joukkomitassa tunkeutuvat kehitysmaalaiset romauttavat oman kognitiivisen kehittyneisyytemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydennän vielä kommenttiani toteamalla, etten halua olla tyly sellaisia suurta utopistista unelmaa ruokkiville avustushankkeille jollaisista esimerkkinä katselimme juuri kokonaisen illan YLE:n nenäpäivälähetystä -- tuollaisesta touhusta tulee järjestäjille ja muutamille lahjoittajille hyvä mieli ja kentien joku yksittäistapaus tulee autetuksikin -- mutta suuressa kokonaiskuvassa vaikuttavat kokonaan eri realiteetit, ja juuri niihin pitäisi poliittisten päätösten perustua.

      Eli olennaista olisi juuri tuo oikeiden kehityksen kriteerien tunnistaminen ja tunnustaminen -- jos syntyvyyttä ei saada laskuun, ongelmat eivät ole ratkeamassa vaan kaikki annettu apukin vain on omiaan kasvattamaan niitä.

      Siksi kokonaisen illan kyyneleinen kavalkadi afrikkalaisten äitien ja lapsien kurjista kohtaloista ei saisi sumentaa silmiänne näkemästä sitä mikä todellinen tilanne on. Sitä ei paranneta jättämällä sotivat ja Eurooppaan karkaavat äijät kokonaan pois kuvista, kuten YLE tekee, vaan nimenomaan tekemällä päätöksiä joissa nämä miehet pannaan vastaamaan omasta kehittymättömyydestään.

      Poista
    2. "katselimme juuri kokonaisen illan YLE:n nenäpäivälähetystä"!!

      Ylewatch'kin ottanut asiaan kantaa nyt ja jo vuodesta 2015 alkaen. Poiminto artikkelista:

      "Britannian alkuperäisväestöä jo pitkään halveksunut pahamaineinen propagandatehdas BBC aloitti yhdessä Comic Reliefin kanssa Red Nose Dayn vuonna 1988. Suomeen tämä moraaliposeerajien ja hyväntahtoisten hölmöjen hyväntekeväisyyskampanja apinoitiin vuonna 2007, jonka jälkeen siitä on tullut jokavuotinen huonon huumorin päivä Yleisradiossa. Tätä nykyä Nenäpäivä-säätiön (ent. Ylen Hyvä Säätiön) järjestämä Nenäpäivä on vallannut Ylen kanavat jo viikkoja ennen itse varsinaista varainkeruupäivää marraskuussa.

      Tapahtuma on otettu valtamediassa kritiikittä vastaan ja ainoastaan muutamat vaihtoehtomediat ovat kyseenlaistaneet sen motiivit ja tavoitteet. Yle Watch on raportoinut Nenäpäivästä ainakin vuosina 2015, 2016, 2017, 2018 ja 2019.

      Vuosien varrella mikään ei ole muuttunut Nenäpäivässä. Luultavasti suurta yleisöä alkaa jo kyllästyttää sen tekohuumori ja rahankeräys, jolla vain lisätään ekologisesti tuhoisaa väestönkasvua. Kaikissa YW:n kritiikeissä juuri väestöräjähdyksen edistäminen ja sitä kautta tapahtuvat luonnon tuhoutuminen on ollut blogin pääargumentti Nenäpäivää vastaan. Vuonna 2017:

      Sanotaan, että kyynisyys on helppoa, mutta minkäs teet, kun hyväkkäät tekevät sen helpoksi tarjoilemalla läpinäkyvää tekopyhyyttään suoraan tarjottimelta. Jos asiaa halutaan tarkastella objektiivisesti ja avoimesti, niin on päivän selvää, että Nenäpäivällä saadulla hetken hyvänolon tunteella kehitysmaiden "auttajat" riistävät koko ekosysteemin elämisen edellytykset. Lahjoittamalla 20 euroa Nenäpäivä-keräykseen, kasvatat Afrikan väkilukua 50 lapsella. Pelkästään Nigeriassa on jo nyt (vuonna 1962 40 miljoonaa) 186 miljoonaa asukasta....

      Kehitysavun mielekkyyttä pohdittin puolestaan viime vuonna:

      Vanha suomalaisen viisaus "kannettu vesi ei kaivossa pysy" sopii hyvin myös Afrikan auttamiseen. Jo melko pitkään on löytynyt vahvaa empiiristä näyttöä siitä, että kehitysavusta on enimmäkseen vain haittaa kohdemailleen, koska se lisää niiden riippuvuutta länsimaista samalla kun se passivoi vastaanottajamaan kansalaisia. Ehkä pragmaattiset kiinalaiset onnistuvat Afrikan auttamisessa toisin kuin eurooppalaiset, jotka nääntyvät valkoisen miehen taakkansa alle?

      Nenäpäivää kyynisesti hyväksikäyttävistä oman edun tavoittelijoista Yle Watchissa puhuttiin vuonna 2015:..."

      Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/11/joko-ylen-nenakkyys-alkaa-kyllastyttaa.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Tuhka huomasi että joidenkin tilastojen mukaan Etiopian keskimääräinen älykkyysosamäärä oli siinä 70 pistettä. Se on aika karu tilanne, se olisi saatava nousemaan jotta yhteiskunta kehittyisi ja pystyisi ylläpitämään kehitystä.

    Surullista, se on yksi syistä miksi maalla on niin paljon vaikeuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa primitiivisissä kulttuureissa serkusavioliitot eli sukurutsa on arkipäivää, ja ollut kautta aikojen. Mikä lienee tuon perinteen vaikutus älykkyysosamäärään, eli kannattaako edes toivoa että noilta alueilta tulisi älykkyyttä vaativiin tehtäviin pystyviä henkilöitä. Suomessa on aika rajoitetusti töitä kamelipaimenille.

      Poista
    2. Sukurutsalla on negatiiviset vaikutukset, mutta ne katoavat yhdessä sukupolvessa mikäli pariutuminen tapahtuu ei-sukulaisten välillä.

      Poista
  4. Tatu "Matinisä" Vanhanen tutki näiden älykkyysosamääräpisteiden keskiarvoja eri maissa. Serkusavioliitot degeneroivat perimää. Näin se on Suomen ensimmäisen maahanmuuttajaryhmän kanssakin. Hai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Lynn-Vanhanen -kirja on siitä jännä, että sitä luetaan ahkerasti alan tutkijoiden parissa, mutta siitä ei koskaan kukaan tee lähdeviittauksia omiin tutkimuksiinsa. Kirja on ns. toksinen.

      Poista
    2. Olen kyllä nähnyt sitä siteerattavan laadukkaissa tutkimuksissa. Mutta on totta, ettei sitä tuoda esiin populaarimediassa. Ehkä juuri mainitsemastasi syystä.

      Poista
  5. Kehitysmaat eivät voi mitään kehittymättömyydelleen. Jos ympäristö ei vaadi sopeutumista ja kehitystä, sitä ei tapahdu edes tuhansien vuosien aikaskaalassa. Jääkauden jäljiltä pohjoiseen siirtyvä väestö joutui etsimään keinoja selvitäkseen hengissä. Onnistujat selvisivät ja siirsivät edellytykset tuleville polville. Samalla syntyivät eväät toimivan yhteiskunnan ylläpitämiseen.

    Suuria globaaleja mullistuksia syntyy siitä, kun osa maailmasta ottaa kehitysspurtin, kuten on käynyt eurooppalaisperäisissä maissa sekä Kauko-Idässä, jossa on ollut hallinnollista ja älyllistä kapasiteettia omaksua läntiset innovaatiot. EU on intoillut, että Euroopasta tehdään maailmanluokan taloudellinen ja poliittinen toimija. Tosiasiassa se ei pysty edes puolustamaan sitä, mitä sillä on nyt. Kauko-Itä sen sijaan on vapaa eurooppalaisesta itseinhosta ja kykenee kasvattamaan valtaansa.

    Länsimaat ovat saaneet Afrikassa aikaan valtavaa kehitystä etenkin kahdessa asiassa: Väestökehitys on saatu katastrofaaliselle tasolle, mikä on kiihdyttänyt heimo- ja klaaniyhteiskuntiin luontaisesti kuuluvaa jatkuvaa sodankäyntiä. Toisekseen afrikkalaisten tietoisuus eurooppalaisten itsetuhoisesta pehmeydestä on sysännyt liikkeelle kansainvaelluksen Eurooppaan, jossa siintää ikuinen ilmainen elämä maanmiesten ympäröimänä. Siinäpä parametreja Euroopan kehityksen ennustemallille. Laitetaan malliin vielä islamille annettava kasvava jalansija, niin masentava lopputulos varmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäyksenä vielä edelliseen: Afrikkalaisille on vakuutettu (koraanikoulussa?), että he ovat itse asiassa kaiken kehityksen takana. Viime kesäkuussa Senaatintorilla somalityttö uhosi, että heillä on lupa hajottaa nämä rakennukset, sillä he ovat ne rakentaneetkin ja vieläpä joutuneet tekemään sen ilmaiseksi! Onko tämä uutta historiantulkintaa, johon yliopistoissakin ollaan menossa?

      Poista
    2. "Toisekseen afrikkalaisten tietoisuus eurooppalaisten itsetuhoisesta pehmeydestä..."

      Pehmeä on oikea sana.

      Ehkä kaikki onnistuu niinkin helposti, että ostaa lentolipun Suomeen ja sitten täällä vaatii turvapaikkaa. Ei tarvita ihmissalakuljettajia. Hieman teatteria niin saa jäädä. Asunnon saanee vaatimalla ja esittämällä suuttumusta. Ehkä prosessi kestää muutaman vuoden. Mutta mikäs siinä loikoillessa yhteismajoituksissa.

      Kukavaan

      Poista
  6. Loppuosassa hyvää blogia on pommi, jota ei ole vielä kommentoitu:
    "Kiina, joka tuskin haluaa Afrikkaan tekemisensä sijoitusten katoavan kuin pieru Saharaan mustien keskinäisten nahisteluiden takia."

    No sehän on selvä, ettei minkään väristen nahisteluiden tai pierujen takia minnekään.
    Toki Kiina haluaa tapansa mukaan toimia avoimesti, kuten ylekin (!!!) joskus kirjoitti: "Sri Lanka ei pystynyt maksamaan takaisin kiinalaisten rahoittamaa satamaa ja joutui viime joulukuussa luovuttamaan sataman ja suuren palan maata Kiinalle 99 vuodeksi . Kiina kontrolloi nyt maata lähellä kilpailijansa Intian rannikkoa ja sai strategista jalansijaa sekä sotilaallisesti että kaupallisesti tärkeän vesiväylän varrelta."
    https://yle.fi/uutiset/3-10432198

    Italialaiset luovuttivat osan vaateteollisuuttaan kiinalaisille, jotka ovat varmastikin älykkäämpi ja ahkerampi kansa tuottamaan kalleimpia merkkejä Italiassa.
    https://ww.fashionnetwork.com/news/made-in-italy-by-chinese-workers,377237.html


    No, EU:n kautta pääsemme avustamaan italialaisia taloudellisissa ongelmissaan helpottaen heidän velkaantumistaan saksalaisille ja ranskalaisille pankeille.

    No, Huaweit käteen ja pääsemme kansainvälisten tietopankkien toimihenkilöiksi Kiinan suuntaan tapahtuvassa tiedonkulussa.

    VastaaPoista
  7. Kiinalaiset on niin ovelia, että kannattaa niiden kanssa olla varovaisia. Saattavat vaikka joku päivä laittaa liikkeelle jonkun viruksen, joka laittaa muun maailman talouden niin kuralle, että sitten ostelevat halvalla bisneksiä itselleen. Vai voisko ne olla niin röyhkeitä?

    Juha R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinalaiset eivät ole ehkä kovin ovelia, mutta ovat ahkeria, ahneita, röyhkeitä ja epäluotettavia.

      He ovat tarkkoja poikia. Löysivät pakastelihasta, jonka alkuperä on Australia ja muutama muu kaukainen maa, coronavirusta.
      https://www.reuters.com/article/idUSKBN27V03M

      Testit varmaankin tehtiin Wuhanin viruslabrassa samoilla välineillä, joita käytetään jokapäiväisessä virusten kanssa touhuamisessa. (voi sis. sarkasmia)

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!