tiistai 10. marraskuuta 2020

Ajatusten säyneenjoesta ja koronaviruksesta

Ajatusten säyneenjoki eli Sitran ylijohtaja Jyrki Katainen (kok) on ilmoittanut omaavansa metsälintujen metsästäjän maalaisjärjen. Sen mukaisesti hän arveli, ettei avohakkuissa olisi järkeä. 

Näin siitä huolimatta, että Suomen metsien puumäärä on kasvanut rajusti 1960-luvulta lähtien eli sen jälkeen kun nykymuotoisesta tasaikäismetsätaloudesta tuli vallitseva käytäntö sitä ennen pääosin jatkuvaan kasvatukseen ja luontaiseen uudistamiseen perustuvan metsänhoidon sijaan. Eikä metsälintujen metsästäjän maalaisjärki taida olla tietoinen myöskään jatkuvan kasvatuksen taimettumis-, kuusettumis- tai tyvilaho-ongelmista.

Kataisen kannanoton jälkeen onkin syytä ihmetellä, millä perusteella ajatusten säyneenjoki aikanaan päätyi maamme siihen mennessä huonoimman hallituksen johtoon. Ja miten ihmeessä hän koki uransa kohokohdan EU:n komissaarina. Ainakaan se ei perustunut säkenöivään älykkyyteen eikä loogiseen ajattelukykyyn.

* * *

Lääkejätti Pfizer uutisoi eilen, että sen kehittämä SARS-CoV-2 rokote on osoittautunut tehokkaaksi. Suomeen näitä rokotteita ollaan saamassa noin 3,69 miljoonaa annosta. Näyttää siis siltä, että COVID-19-pandemian loppu olisi häämöttämässä ja normaali elämä palaamassa.

Nähtäväksi kuitenkin jää kuinka pysyviä muutoksia tämä aika jättää jälkeensä. Käykö niin, että vain osa etätyöhön tottuneista työntekijäistä palaa päivittäiseen matkarumbaan kodin ja työpaikan välillä? Tai pidetäänkö erilaisia kokouksia jatkossakin etäyhteyksin sen sijaan, että kokoonnuttaisiin yhteisen neuvottelupöydän ympärille? Entä väheneekö erilaisiin tiedekongresseihin ja -seminaareihin lentäminen?

Jos korona-ajan käytänteet säilyvät syntyy myös kysymys siitä, miten eri organisaatioissa toimivien ihmisten henkilökohtaisten suhteiden väheneminen vaikuttaa. Aiemminhan varsinkin pitkien etäisyyksien välillä tapahtuneiden matkojen aikana on järjestetty usein myös epävirallista illanviettoa, jolloin eri organisaatioissa toimivien ihmisten välille on syntynyt eriasteisia ystävyyssuhteita. 

Toistaiseksi on mahdoton antaa näihin kysymyksiin vastauksia. Siitä huolimatta lienee turvallista arvella, ettei COVID-19:ää edeltänyt maailma palaa takaisin aivan pian. Etenkin kun muodissa olevat vihreät aatteet tukevat ihmisten välisen suoran kanssakäymisen välttämistä. Näin siitä huolimatta, ettei asialla liene merkitystä virusten leviämisen ja evoluution kannalta tärkeiden lomamatkojen suhteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt
Valeuutinen metsässä
Koska rajoitustoimet kannattaa purkaa?


11 kommenttia:

  1. ""Poikani, jos tietäisit miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan...""

    Ilkka Kanerva joutui lähtemään Kataisen hallituksesta ulkoministerin pallilta kun narahti toistamiseen seksitekstiviestittelyistä. Tiedotustilaisuus televisioitiin, ja yksi aikamme poliittisen narrinpelin ja korruptoituneisuuden huippuhetkiä koettiin, kun Katainen yritti tekoitkua tyrskien vielä herättää ihmisten viimeiset sympatiat Kanerva-ressukalle.

    Sitten marssitettiin podiumille yhtä teennäinen hymynaama Alexander Stubb, joka myöhemmin kunnostautui korkeimmallakin kukkulalla ja jonka suusta päässyttä sammakkoa "Monikulttuurisuus on rikkaus, ei mulla muuta" ei tainnut pitkään aikaan ylittää kukaan. Nythän Ohisalo jopa pandemiatiedotustilaisuudessa pullautettuine "turvapaikahaku aina mahdollista"- yms. ilmoituksineen panee vielä paremmaksi.

    Politiikka on ihmisinä keskenkasvuisten narsistien esilläoloareena, ja jos joku voisi jokaisen naurettavuuden rakoon sujauttaa rautakangen ja vähän vääntää, koko rakennelma rutisisi alas kuin vanha purkuräjäytettävä tehtaanpiippu.

    Yhä useampaan poliitikkoon ja kohta kaikkiin näiden suista tuleviin lausuntoihin suhtautumisen ensimmäisenä reaktiona on jo vaistomaisesti: miten härski hän nyt uskaltaa olla kokeillessaan miten pitkälle tyhmiä ihmisiä pystyy vedättämään. Luottamus on aikalailla laidasta laitaan mennyt.

    Trump oli ja on aikamme ilmiö. Sillä ei hän ole minnekään menossa, pikemminkin päinvastoin -- voi sanoa, että hän syntyy yhä useammassa poliitikossa jatkuvasti aina uudestaan ja uudestaan. Jos Bush nuorempi pani pystyyn kaikkien sotien äidin, jonka seurauksia saamme nyt nauttia -- ohisalojen ja muiden kukkaistyttöjen kansainvaeltajille kuuluttamien seireenilaulujen säestämänä -- niin ehkäpä Trumpista tulee vastaavanlainen miespoliitikkojen äijäidentiteetti, jota pienen ajallisen etäisyydenoton jälkeen yksi ja toinen narsisti täälläkin alkaa matkia.

    VastaaPoista
  2. Olikohan tuo metsälinnunaivo vapaamuurari, kun pääsi pöytäkirjojen väärentämisestä kuin koira veräjästä, jos vaihtoehtomediaan on asiassa uskominen.

    VastaaPoista
  3. Varsinainen troikka, Stub, Katainen ja Orpo!
    Vapaavuori petaa kunnallisvaaleihin kokoomukselle rökäletappiota, siis persuille voittoa jättäytymällä pois kunnallispolitiikasta ja siirtymällä paalulle kutsua puolueen pelastajaksi Orpon tilalle. Huonolta näyttää kokoomuksen tulevaisuus kun menettäävät omalla sekoilullaan ja saamattomuudellaan Helsingin vihreille ja demareille.

    VastaaPoista
  4. Tuohon listaan vielä Risikko, Mykkänen ja Grahn-Laasonen, jotka ovat kunnostautuneet vihapuhejahdissa ja maahanmuuton puolestapuhujina. Lisäksi puolueessa on Ben Zyskoviczin kaltaisia kaksilla rattailla ajavia, joilla on kovat puheet, mutta äänestyksissä mennään aina puoluejohdon pillin mukaan. Lepsu maahanmuuttopolitiikka, johon liittyy vielä halpatyövoiman haaliminen, ei juurikaan poikkea vihervasemmistosta. Joten jäähyväiset piti jättää Kokoomukselle.

    VastaaPoista
  5. "Lääkejätti Pfizer uutisoi eilen, että sen kehittämä SARS-CoV-2 rokote on osoittautunut tehokkaaksi. Suomeen näitä rokotteita ollaan saamassa noin 3,69 miljoonaa annosta. Näyttää siis siltä, että COVID-19-pandemian loppu olisi häämöttämässä ja normaali elämä palaamassa."

    Noinkohan mahtaa olla?

    "THIRD study finds that COVID-19 antibodies fade “very, very quickly,” rendering vaccine useless.
    (Natural News) The third such study in recent days to make this suggestion, a new paper published by researchers from Guy’s and St. Thomas’ National Health Service Foundation Trust in London has determined that the antibodies developed after infection with the Wuhan coronavirus (COVID-19) only last a very short time, meaning any future vaccine for the novel virus will be certifiably useless.

    After analyzing the immune responses of patients and health care workers who became infected with the Wuhan coronavirus (COVID-19), researchers from this institution found that the antibodies created to destroy the virus waned rather quickly, typically within just a few short weeks. After a couple of months, only 16.7 percent of patients still had any antibody response at all.

    “The study found that 60 percent of the patients had a ‘potent’ antibody response at the peak of their battle with the coronavirus,” reports reveal. “After about two months, however, just 16.7 percent of the patients had a potent antibody response.”
    https://www.naturalnews.com/2020-11-09-study-finds-covid19-antibodies-fade-quickly-vaccine-useless.html

    https://www.naturalnews.com/2020-11-09-study-finds-covid19-antibodies-fade-quickly-vaccine-useless.html

    Voiton maksimointiin tähtäävä lääketeollisuus on taas löytänyt uuden jatkohaaran vanhalle kultasuonelleen rokoteliiketoiminnalle. Siitä pitävät huolen joukko sen korruptoimia lääketieteen professoreita, johtavia lääkäreitä ja ylimpiä terveysviranomaisia - muistetaanpa Suomen narkolepsia-lapset.

    Ks. myös "Professori vertaa lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen",
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014090718638829

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain luin, että Pfizerin rokote antaisi vuoden suojan. Narkolepsiatapaus oli ikävä, mutta sairastuneita oli kuitenkin vähemmän kuin olisi ollut kuolleita ilman rokotuksia. Puhumattakaan siitä, että paljonko olisi ollut kuolleita, mikäli virus olisi ollut niin tappava kuin ensitietojen jälkeen luultiin.

      Poista
    2. Vasta aika näyttää, kuinka pitkän ajan suojan Pfizerin rokote antaa. Sama koskee mm. todennäköisiä ns. sivuvaikutuksia.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Professori ei ole nyt selvästi tutkinut rokotuksia kaikilta mahdollisilta kulmilta. Itse ole 79 v. terveyshörhö, enkä missään tapauksessa tule ottamaan rokotetta, tai sitten pitää tapahtua melkoinen tieteellinen mullistus hyöty- haittasuhteessa. Toisaalta toivon rokotteen pikaista tulemista, koska tämä laumapsykoosi ei kai muuten tokene, kunhan piikin ottavat vain ne jotka sen haluavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin sitä laajennettua kulmaa näkyy:

      "How COVID-19 Vaccine Can Destroy Your Immune System",
      https://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2020/11/11/coronavirus-antibody-dependent-enhancement.aspx?cid_source=dnl&cid_medium=email&cid_content=art1HL&cid=20201111Z2&mid=DM706728&rid=1008353612

      Korona-rokote voi siis olla tuhoisa ihmisen immuunijärjestelmälle.
      Artikkeli perustuu useihin siinä mainittuihin tutkimustuloksiin.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. Eihän rokotteita edes riitä kaikille. Turha pelätä mitään pakkorokottamista.

    VastaaPoista
  8. Lisää laajennettua näkökulmaa tarjoaa paljastaja (whistleblower), Pfizerin aikaisempi varapääjohtaja professori Michael Yeadon:

    "Top Pfizer Whistleblower Trashes Company’s Vaccine ‘Breakthrough’ Spin",
    http://tapnewswire.com/2020/11/top-pfizer-whistleblower-trashes-companys-vaccine-breakthrough-spin/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!