tiistai 14. tammikuuta 2020

Tavallisen ihmisen pommi

Kuten hyvin tiedetään, on Ruotsista tullut viime vuosina jengirikollisuuden mekka: ampumavälikohtauksia ja käsikranaatti-iskuja on lähes päivittäin ja autojen polttamisesta on tullut yleistä hupia. Myös seksuaalirikollisuus on maailman huipulla.

Jotain kertoi myös eilinen Ylen uutinen (sekä myös Helsingin Sanomat), joka kertoi pommista, jonka laukeaminen oli poliisin mukaan "yksi voimakkaimmista räjähdyksistä, joita läänissämme on tapahtunut". Viime vuosien tapahtumien jälkeen mielenkiintoani ei varsinaisesti herättänyt se, että Tukholmassa räjähti pommi, vaan ettei räjähdyksestä ole löydetty viitteitä terrorismista eikä mistään muustakaan.

Tarkemmin sanottuna minusta on mielenkiintoista, että Tukholmassa joku muu kuin terroristi räjäytti pommin, jonka vaikutuksesta Yle kertoi, että "kerrostalo vaurioitui pahasti räjähdyksessä varsinkin ensimmäisen kerroksen ja rappukäytävän osalta, ja talon asukkaat evakuoitiin läheiseen koulurakennukseen. Myös lähitaloista rikkoutui useita ikkunoita. Yksi auto tuhoutui täysin, ja katu täyttyi lasinsirpaleista ja autonosista."

Uutisen luettuani jäin pohdiskelemaan, että jos kyse ei ollut terroristista eikä mistään muustakaan, niin voiko siitä päätellä pommin laukaisijan olleen aivan tavallinen ruotsalainen. Jos näin on, niin mitä mahtaisi tehdä oikea ruotsalainen terroristi? Onhan selvää, että samanlainen räjähdys jossain muussa kohteessa saattaisi hyvinkin aiheuttaa huomattavia henkilövahinkoja ja siten globaalin uutiskynnyksen ylittävän mielenilmauksen.

Pitäisikö tästä siis tehdä sellainen johtopäätös, että tukholmalaisten tulisi olla tyytyväisiä siitä, ettei siellä ole terroristisin motiivein toimivia pomminvirittäjiä? Eli siitä, että Ruotsin pääkaupungissa pommeja räjäyttelevät vain tavalliset ihmiset?

Aiempia ajatuksia samastaa aihepiiristä:
HS: Ruotsin väkivaltarikollisuudella ei maahanmuuttajakytkentää
Valeuutisia Ruotsin muslimimääristä
Kehitysmaalaista menoa

10 kommenttia:

  1. Sven ja Åke ovat ilmeisesti erinomaisen taitavia pomminrakentajia. Heidän motiivinsa kyllä pistävät ihmettelemään.

    VastaaPoista
  2. Suomen päättäjien pitäisi nyt katsoa hyvin tarkasti, mitä Ruotsissa on tehty maahanmuuttoasioissa, ja tehdä asiat juuri päinvastoin. Tanska ja Viro pitäisi nyt ottaa esikuviksi.

    VastaaPoista
  3. Kyseessä ovat naapurissamme monilukuiset "ketääneioleotettukiinnit". Näin voidaan sulkea terroristien lisäksi uskonnolliset vähemmistöt pois epäiltyjen joukosta.

    VastaaPoista
  4. Kun ensimmäinen varsinaisesti noteerattava kansainvaellusaalto rantautui Eurooppaan loppukesästä 2015, ja karvaisia nuoria miehiä läpi Ruotsin ohjattuina virtasi oman rajamme yli, ihmettelin miksi tv-kamerat etsimällä etsivät joukosta mukana olleita muutamia naisia ja lapsia, joihin sitten zoomasivat linssinsä.

    Se on journalismin perisynti, tuo kuvan rajaaminen ja fokusoiminen siihen mikä edustaa näiden itseään "valistuneina" pitävien mielipidemanipulaattoreiden niin sanottuja "arvoja". Eli journalistinen "totuus" on se mikä toimittajan putken läpi katsottuna edustaa toimittajan omaa ideologiaa ja propagandaa.

    Ja kas, tämän saman "valikoivan katseen" tonen sovellus on se, että kun rikollisen tuntomerkkejä pitäisi luetella, jostain syystä jokin olennainen jää aina sanomatta. Ja kun yhteiskunnallisen häiriön tilastolliset numerot suorastaan huutavat tulkintaa ja johtopäätösten tarpeellisuutta, jostain syystä numerotkin kielletään, sensuroidaan ja lopulta katoavat kuvasta.

    Ja tätä journalistista gloriatriumfia helpottaa vasta se, että yhteiskunnallisen romahduksen edetessä kas vain, jengeissä ja muissa joukoissa alkaa olla mukana myös ihan kantaruotsalaisiakin -- sillä juuri niin tämä yhteiskunnallinen romahdus käytännössä etenee. Moraali murenee aina läpi koko yhteiskunnan -- ja juuri siinä eriperusteiset kulttuurit käytännössä syövät toistensa sisäisen eheyden. Ja valpas toimittaja on tässä taas haukansilmineen hereillä ja poimii ammattitaidolla nyt kuvaansa sen muutaman kantaväestön edustajan. Taas on valtakunnassa kaikki hyvin, ja humanismille hyvät perusteet.

    Britit tekivät brexit-ratkaisunsa uskoakseni paljon uutisoitua enemmän nimenomaan monikulttuurikehitystä vastaan protestoidakseen. Me emme tule tätä näkemään journalistien jutuissa tai kuvissa, mutta on helppo uskoa että se saattoi olla pääasiallinen vaikutin. Jos olisimme älyllisesti rehellisiä ja viisaita, miettisimme miten seuraisimme perässä. Rajat kiinni. Rahat kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Brexitin yhteydessä on tosiaan aika tehokkaasti vaiettu humanitaarisen maahanmuuton vaikutuksesta, vaikka sen täytyy olla varsin suuri jos ajatellaan vaikkapa maan pakistanilaisten pyörittämää raiskausrinkisaldoa.

      Poista
  5. Ruotsin polpolla on sapluuna: jos pommi räjähtää kantaväestön alueella, kyseessä ei ole terrori-isku; jos pommi räjähtää vastaanottokeskuksen lähellä, kyseessä on Vastarintaliikkeen tekemä julma terrori-isku. Tosin näitä jälkimmäisiä ei liene sattunut, mutta silti rasisimi on kamalaa ja kansallismieliset pitää vaientaa.

    Seppo Oikkosen huomio journalismin harrastamasta aivopesusta on oikea. Samaa vaikuttamista näkee myös muualla. Mainoksissa käytetään suhteettoman paljon ei-eurooppalaista jengiä. "Viihdeohjelmat" täytetään homoilla, tummilla ja feministeillä. Kohta arjalaisen näköisen heteromiehen näyttämistä tiedotusvälineissä pidetään kiihottamisena kansanryhmää vastaan.

    Muistetaan, että tämä on sitä ihanaa suvaitsevaisuutta.

    Kalashnikov

    VastaaPoista
  6. Kaikki muut näkevät mitä siellä tapahtuu mutta ei ruotsalaiset. Minusta ruotsalaisten pitäisi herätä.

    He ovat luulleet, että "turvapaikanhakijat" ovat kilttejä raukkaparkoja, jotka tarvitsevat apua ja heidän ruotsalaisten kunniatehtävä on auttaa "hädänalaisia".

    Nyt on selvinnyt, että maahan on otettu väkivaltaisia sivistymämmömiä Saddamin vallan alla olleita ja muita väkivaltaan tottuneita ihmisiä, Allahin sotureita.
    Väkivalta on näille tulijoille arkipäivää, työkalu, jolla muut voitetaan ja alistetaan.

    Nyt ruotsalaiset kokevat sen ja ovat paskat housuissa kun eivät tiedä miten puolustautua kun kaikilla tulijoillakin on "ihmisoikeus".
    Väkivaltaiset ihmiset eivät koskaan pysähdy puheisiin, he uskovat vain voimaa.
    Se on nähty Mussolinin, Hitlerin, Saddam Husseinin jne kanssa.

    Ruotsalaisilta itseltään ei näytä sitä voimaa löytyvän ja kansan alistumisesta kertoo hetki sitten uutisoitu kysely, jossa ruotsalaiset eivät usko edes armeijaansa.
    Kuka heitä sitten auttaisi, jollei se, koska poliisi on pelkkää pullamössöä?

    Väkivalta jatkuu ja jatkuu kunnes jostain löytyy se vastavoima, jolla maahan päästetyt "rikastuttajat" laitetaan kuriin ja järjestykseen.

    VastaaPoista
  7. On hyvin todennäköistä että Östermalmin pommiräjähdyksen takana ovat ne samat ryhmät jotka ovat Ruotsin hallinnon, erityisesti Demareiden erityissuojelun kohteena. Näin ollen ketään ei saada kiinni eikä teon tekijöistä esitetä sen enempää arveluja. Haastatellaan vain hysteerisiä asukkaita jotka ovat joutuneet sen tosiasian eteen että Ruotsi on saapunut tähän paremman väen asuttamaan lintukotoon.

    VastaaPoista
  8. Jotenkin ajattelisin, että suojelubisnes valtaa uusia markkina-alueita. Keskiluokan medelsvenssonien omakotialueilla löytyy maksukykyä ihan eri lailla, kuin joistain parin euron pitserioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi sinne nouseekin muureja. Sen sijaan varsinaisen ongelman ja sen syiden ratkaisemiseen ei ruotsalaisella yläluokalla ole edelleenkään halua.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!