keskiviikko 21. elokuuta 2019

Suomalaiset nihkeitä Välimeren taksiliikenteen tukemiselle

Saksa on alkanut ottaa vastaan jihadistien lapsia Syyriasta. Ensimmäinen erä sisälsi neljä lasta, mutta jatkossa on tarkoitus järjestää paljon suurempi ISIS-lasten joukkomuutto germaanien elätettäväksi ja kasvatettavaksi. Toivottavasti heistä yksikään ei kasvaessaan kiitä pelastajiaan terroriteoilla, raiskauksilla tai muilla väkivallanteoilla.

Suomi ei ole vielä muotoillut selkeästi kantaansa ISIS-lapsiin, mutta on selvää, että rajoillemme ilmaantuvat maamme kansalaiset otetaan vastaan. Tämän takaa perustuslakimme. Sen sijaan olisi hämmästyttävää, jos maamme hallitus ryhtyisi aktiivitoimiin heidän pelastamisekseen, vaikka kantaväestöön kuuluvien henkilöiden on annettu jopa kuolla korvaa lotkauttamatta.

Pääministeri Antti Rinne (sd) kertoi Reykjavikissa, että erilainen suhtautuminen maahanmuuttoon on uhka pohjoismaiden väliselle toveruudelle. Tällä hän viittasi Ruotsin ja Tanskan kiristyneisiin väleihin, joihin epäilemättä vaikutti eteläruotsalaisten maahanmuuttajien tekemä Kööpenhaminan verotoimiston räjäyttäminen.

Suomessa on viime aikoina puhuttanut se, että Rinteen hallitus päätti osallistua Välimeren taksiliikenteen tukemiseen, eli loppusijoittaa sen maksavia asiakkaita meidän elätettäväksemme. Nyt on Maaseudun tulevaisuus tuonut tietoa suomalaisten näkemyksiä asiasta, mistä sille kiitos.

Tulosten mukaan 47 % suomalaista vastustaa tällaista maahanmuuttoaktiivisuutta ja vain 37 % kannattaa sitä. 16 %:lla ei ole asiaan kantaa. Siten on selvää, ettei hallituksen toimilla ole kansalaisten hyväksyntää, mutta nähtäväksi jää, onko tällä mitään merkitystä.

Tai no. Mikäli Suomi tukee jatkossakin Välimeren taksibisnestä, saattaa sillä olla vaikutusta seuraavien vaalien tuloksiin. Välimeren yli tulijoiden vastaanottamista vastustivat nimittäin selvimmin Perussuomalaisten ja Keskustan kannattajat.

Siten nyt nähdyn kaltaisen holtittoman maahanmuuttopolitiikan jatkaminen on vaaraksi erityisesti hallituspuolue Keskustalle. Heidän kannattajiensa näkemysten vastainen toiminta saattaa nimittäin johtaa näiden äänestyskäyttäytymisen muutokseen siten, että he siirtyvät maahanmuuttoasioissa ainoan kansalaisten enemmistön tahtoa heijastavan suomalaispuolueen kannattajiksi. Tästä varoittavana esimerkkinä toiminee soinilaisten perussuomalaisten kannatuksen katoaminen edellisen hallituskauden aikana.

Lopuksi on syytä todeta jälleen kerran, että myös suomalaisten nihkeydelle maahanmuuttopolitiikkaan on hyvät syyt. Sen osoittaa tänä aamuna lukemani uutinen, jonka mukaan geelitukkainen irakilaismies oli tuomittu ehdonalaiseen 14-vuotiaan tytön raiskauksista, mutta hänen epäillään tuomiosta huolimatta jatkaneen entiseen tapaan raiskaamalla uuden uhrin törkeästi kolmena peräkkäisenä päivänä.

Tässä yhteydessä lienee turha kysellä niiden poliitikkojen ja virkamiesten vastuuta, jotka olivat aikanaan päästäneet geelitukan Suomeen. Tai niiden hovioikeuden jäsenten syyllisyyttä, jotka päästivät miehen tämän edellisten tekojen jälkeen ehdonalaiselle. Mutta toivottavasti voimme kuitenkin luottaa äänestäjäkuntaamme, jotta se valitsee jatkossa sellaisen eduskunnan, joka noudattaa kansan tahtoa ja lopettaa tämän hulluuden.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansa tuomitsi vallankaappauksen
Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet
Suomalaisten mielestä kulttuuri ja uskonto ovat seksuaalirikosten tärkeimpiä selittäjiä

15 kommenttia:

  1. Se että runsas kolmannes -- 37 prosenttia -- suomalaisista vieläkin kannattaa kansainvaeltajien auttamista ja vastaanottamista, on kyllä käsittämättömän paljon. Tokihan YLE:lla Hesarilla ja muulla mussuhumanismissaan vastuuttomalla valtamedialla on vahva manipuloiva vaikutuksensa, mutta sittenkin -- että vieläkin noin moni näkee jotain arvokasta tuossa irvokkaassa suursijoittajien tukemassa väestö-operaatiossa.

    Ja meillä on ministerinäkin vihreä köyhyystutkija, joka on Soroksen kanssa samaa mieltä massavaelluksesta. Miten voi olla? -- Ehkä tavankansalaisen pitäisi vain kunnon sotamies Svejkin tavoin kohottaa hurraahuuto kaikelle tälle ylevälle hölmöilylle: "Eläköön Antti Rinne ja hallitus!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo Oikkonen on täysin oikeassa kommentissaan. Tuon uutisen hälyttävin piirrre on, että noinkin moni ihminen kannattaa edelleenkin avointa elintasosiirtolaisuutta. Mutta tulee muistaa, että hyvin moni ihminen lukee edelleenkin vain ja ainoastaan valtamediaa. Siksi tätä vaihtoehtomediaa - niin kuin esmes Professorin blogia - tulee pitää yllä ja pyrkiä levittämään kaikin mahdollisin keinoin.

      Sinänsä tuo lukuhan menee melko lailla yksiin avoimen vihervasemmiston kannattajien (vaalit) kanssa. Mistä voidaan päätellä sen porukan määrä joka on vapauttanut itsensä reaalimaailman kahleista. Ja luku on todellakin pelottavan suuri.

      Poista
    2. Tämän kommentin lisäarvo keskustelulle on olematon, mutta en voi kuin ihmetellä mitä tapahtui Suomelle noin 20 vuodessa. Mistä nämä 37% löytyvät? Mihin katosi ihan perusjärki? En juuri seuraa mitään mediaa (=kaikkea tasapuolisesti). Jos vaan pitää silmät auki, havainnoi itse ja tekee johtopäätöksiä omilla aivoilla, niin ei mitään uutisia tarvitse seurata tässä asiassa.

      Olen hyvin humaani ihmisenä, mutta en vaan ymmärrä miksi näitä maailmanmatkaajia roudataan Suomeen ties millä perusteilla. Vedotaan sotaan: tällä hetkellä pakolaiset tulevat käytännössä muualta kuin sotaa käyvistä maista. Naisia ja lapsia pitää auttaa sodan jaloista: öööö… missäs nämä naiset ja oikeat lapset ovat? Pakolaisia vainotaan kotimaissaan ja kuuluvat ns. vähemmistöihin. Kännykkä ja rahaa on sekä siistimmät vaatteet kuin suurimmalla osalla suomalaisista, mutta ei papereita, jolla voisi todeta keitä he ovat ja siten toden-taa heidän vainoamista. Tarvitaan paikkaamaan työvoimavajetta: siis paikkaamaan mitä ja millä osaamisella? Meillä on varaa auttaa: Aha, maalla jonka menestys perustuu osaamiseen, ei öljyihin tai kaivoksiin tms.. Siis maalla joka velkaantuu vauhdilla.

      Oma auttamishaluni on tasan nolla, kun tuntuu että järjenkäyttö lopetettiin joskus 1900-luvun lopussa ja oikeasti apua tarvitsevat jätetään täysin auttamatta. Ihan Ylenkin uutisissa löytyy kyllä tietoa Suomen omista köyhistä, asunnottomuudesta, syrjäytyneistä yms., jos siihen uutisia tarvitsee.

      Poista
    3. MT:n jutun mukaan tuohon 37 prosenttiin sisältyi muitakin kuin vihervasemmistolaisia. Heidän joukossaan on siis niitäkin (luultavasti lähinnä demareita), jotka eivät kannata Suomen väestönvaihtoa.

      Poista
    4. Vaikea ymmärtää ja koska eikö vihervassareista löydy ne köyhimmät,jotka itse tarvitsevat paljon tukia, niin tajuavatko noiden elättien tulevan samalle jääkaapille? Samaan aikaan valitetaan leikkauksista, pakkohan ne on tehdä että somaliprinsessat sun muut saadaa eläetettyä. Miks ei ne tajua??

      Poista
  2. Ai että 14-vuotiaan makaamisesta selviää ehdollisella...?
    Ei sovi minun oikeustajuuni.
    Se, että kyseisen rikoksen tehnyt selviää ehdolisella ja pääsee vapauteen, on vain selkeä viesti rikolliselle, että hommaa saa jatkaa.
    Hänhän siis toimi juuri kuten viestissä annettiin ymmärtää.
    Kuinka vähä-älyisia Suomen oikeuslaitoksen tuomarit oikein on?

    VastaaPoista
  3. Luettuani blogin tekstin, jäin miettimään - minkälainen oikeusjärjestelmä Suomessa on?

    Entä naapurissa?

    OM eilen:

    "Ruotsalaiskirjailija kertoo totuuden maansa läpimädästä oikeusjärjestelmästä avoimessa kirjeessään Trumpille"
    Vastine Valkoiseen taloon lähetetylle IKEA-käyttöohjeelle", jonka kaksi mainosalalla toimivaa ruotsalaiskaveria keksivät ilkkuakseen Trumpia A$AP Rocky -tapauksen jälkeen

    https://oikeamedia.com/o1-118512

    Artikkelista poimittua:

    Seuraavaksi hän luettelee esimerkkejä siitä, "miten ruotsalainen oikeusjärjestelmä toimii".

    Kun sinua epäillään väkivaltaisesta hyökkäyksestä poliisien päälle, onnettomuuspaikalta pakenemisesta, ylinopeudesta ja rattijuoppoudesta, sinut vapautetaan.

    Kun huumeiden vaikutuksen alaisena juoksentelet ympäriinsä Kalashnikov-kiväärein aseistettuna keskellä Malmöä, Malmön käräjäoikeuden mukaan et ole syyllistynyt vakavaan aserikokseen ja sinut vapautetaan.

    Olet Ruotsissa vuodesta 2010 asunut raiskaaja ja sinulla on pysyvä oleskelulupa. Sinua on sakotettu neljä kertaa vähäisistä huumausainerikoksista, erilaisista liikennerikkomuksista ja humalassa ajamisesta.
    Sinua ei tarvitse karkottaa maasta, koska korkeimman oikeuden mukaan raiskaus ei ole "äärimmäinen poikkeustapaus".

    jne jne
    ////////////////////

    Kannattaa lukea läpi. Ja toivottavasti Ruotsissakin äänestäjät heräävät ja lopettavat sikäläisen hulluuden.

    VastaaPoista
  4. Rinne (sanoessaan, että erilainen suhtautuminen maahanmuuttoon on uhka pohjoismaiden väliselle toveruudelle) tarkoittaa käytännössä sitä, että on suljettava silmät todellisuudelta ja ylistettävä kuorossa unisonossa monikulttuuria. Se on tehtävä niin kovaan ääneen, että konetuliaseiden rätinä, gangsta-räjähdykset, "puukkoiskut", kantaväestön valitukset jne peittyvät sen alle. Rinne on kuin Bagdad Bob tai elokuvan Mies ja alaston ase komisario, joiden lausunto on: "Kaikki hyvin, hajaantukaa". Pääministeri on itsensä parodia.

    Terroristien maahantuonnin kannatus on ilmaus kuplaisesta laumailmiöstä. Yksi lääke siihen olisi, että maahanmuutto kustannetaan veroilmoituksen yhteydessä ilmaistuilla vapaaehtoisilla korvamerkityillä lahjoituksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaaehtoinen lahjoitus...sopii minulle sillä latin latia ei tipu siihen keräykseen.
      Saavat nämä iki-ihanat suvaitsevaiset kustantaa rattopoikansa ihan itse.
      On vaan kova homma kerätä 3,2mrd per vuosi mutta yrittänyttä ei laiteta...

      Ja muistin virkistykseksi IL artikkeli:

      Pauli Vahtera: Maahanmuutto maksaa Suomelle 3,2 miljardia euroa vuodessa – ”Viimeinen hätähuutoni suomalaisille päättäjille”

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/200a4e99-a71a-4b7a-a6de-6369cca9e348

      Poista
    2. Maahanmuuton kustannusten kattaminen vapaaehtoisilla suorituksilla olisi todella kannatettava ajatus. Jos 37 % Suomen kansasta, eli noin 2 miljoonaa ihmista maksaisi osuutensa 3,2 mrd eurosta olisi kustannus keskimäärin vain 1570 € / maahanmuuttoa kannattava.
      Muistellen aikoinaan auton ikkunoihin lunastettavia käyttömaksutarroja voisi käytäntönä olla, että vapaaehtoisille kansalaisille ja yksityisille yrityksille myytäisiin esimerkiksi pinssejä hintaan 1000 € / kpl. Sopiva pinssi voisi olla vaikka kurttulehtiruusun kukka/oksa, joita vapaaehtoiset voisivat käyttää asusteissaan ja osoittaa kannatuksensa.

      Ruusu se on kurttulehtiruusukin

      Poista
  5. KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen Vapaavuoren ja viherkommunisti, natsittaja-sisäministeri Ohisalon yhteinen unelma "värikkäästä" SuOMALIASTA on hyvää vauhtia toteutumassa:

    "Joillain Helsingin alueilla jo liki 40 prosenttia vieraskielisiä, osalla kasvu huimaa vuodesta 2010 – ”Muutamia huolestuttavia merkkejä”",
    https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/793170-joillain-helsingin-alueilla-jo-liki-40-prosenttia-vieraskielisia-osalla-kasvu?fbclid=IwAR2UfQyL036d0q-bgym6iltKFtFCFn3VaVavGE-bFTe-Gr8yG8Qok9ZcXjU

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. Olli Pusa: ”Uusi Eurooppa tuhoon tuomittu?

    Jostakin syystä eurooppalaiset poliitikot (määräyksestä?) ajavat valtavaa maahanmuuttoa Afrikasta ja islamilaisesta maailmasta. Vaikea ymmärtää, mitä järkeä tässä maahanmuutossa on?

    Tulijat ovat pääasiassa kouluttamattomia ja kielitaidottomia. Parhaillaan on käynnissä muutos, jossa tekoäly ja automaatio tuhoavat 5-10 vuodessa suurimman osan sellaisista työpaikoista, joihin tulijat voisivat työllistyä. Eli työvoimaa ei tule, sen sijaan eurooppalaisille jää vuosikymmeniksi heidän elättämisvelvollisuutensa.

    Tulijat aiheuttavat valtavan määrän kustannuksia, joka johtaa eurooppalaisten elintason laskuun. Tutkimukset osoittavat, että tulijoiden lapset vaikuttavat kielteisesti koulujen toimintaan. He oppivat huonosti, liittoutuvat samanuskoisten kanssa ja pahimmillaan terrorisoivat kouluja. Ruotsissa monissa maahanmuuttajalähiöissä on valtavia vaikeuksia saada opettajia kouluihin. Mikä on tämän koulutuksen rapautumisen vaikutus eurooppalaisten maiden kilpailukykyyn tulevaisuudessa? Tuhoisa.

    Entä sitten yhteiskuntarauha? Ruotsissa lähes kaikki raiskaukset aiheuttavat maahanmuuttajat Afrikasta ja islamilaisista maista. Monissa maahanmuuttajalähiöissä poliisin ja pelastushenkilöstön toimintamahdollisuudet ovat olemattomat. Ammuskelu, räjähdykset, autojen polttaminen ja väkivalta ovat jokapäiväistä – vaikka suomalainen valtamedia sitä yrittääkin pimittää…”

    Koko artikkeli: https://oikeamedia.com/o1-118405

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. Nämä kyllä/ei-äänestykset tapaavat päätyä melkein tasan. Saihan Pekka Haavistokin 37 % äänistä presidentivaalien II kierroksella 2012.

    Kysymykset tehdään niin ovelasti, että kansa vastaa mielin kielin. Kun kehitysavun nostamista 0,7 %:iin selvitettiin gallupilla, ihmettelin korkeaa kyllä-vastausten määrää. Tilasin kyselylomakkeen. Kysymys oli suunnilleen näin: YK:n suositus kehitysavuksi on 0,7 % ja tämän tavoitteen on Ruotsi päättänyt toteuttaa. Haluatko, että Suomen kehitysavun määrä tulisi myös olla 0,7%. Vaihtoehdot Kyllä 0,7/0,* %/nykyinen määrä. Kirjoitin tästä pikku jutun Suomen Kuvalehteen ja julkaisivat, ihme kyllä. Siinä kysyin, että mikä olisi ollut vastaus, jos olisi kysytty: Kehitysapua pitää nostaa 500 miljoonaa euroa nykyisen * miljoonan päälle, jotta määrä vastaisi kansainvälisiä suosituksia. Apu rahoitetaan velkaa ottamalla tai muita menoja vähentämällä. Kyllä vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansalta ei ole edes kysytty, haluaako se että meille päästetään lisää maahamme tunkeutuvia raiskaus- ja muita rikoksia tehtailevia kehitysmaalaisia muslimi-barbaareja, "partalapsia", joista jo nyt aiheutuu selvityksesi mukaan reilun 3 miljardin euron vuotuiset kustannukset - jotka käytännössä rahoitetaan paisuttamalla vastaavalla summalla KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME ja mm. ottamalla kantasuomalaisilta vähäosaisilta kuten makuuttamalla monia heikkoja vanhuksia paskavaipoissaan. Tuollaista kustannuslaskelmaahan Brysseliä kumartavat vallanpitäjämme eivät ole suostuneet teettämään tai ainakaan eivät ole uskaltaneet julkistaa:

      ”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ”New Norm””, https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      "Suomen tuhoamisohjelma": https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      Ks. myös www.velkakello.fi

      Sellaista kysymystä ei kansalle esittänyt KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen PettUri Urpo, kun hän syksyllä 2015 päästi maahamme 30000 miehittäjää ja komensi vieläpä omia asevelvollisiamme kantamaan noiden maahantunkeutujien matkalaukkuja odottamaan tilattuihin linja-autoihin Torniossa. Orpon nenässä Brysselin lihapatojen tuoksu on varmasti vastustamaton. Eikä ole mitään merkkejä siitä, että "värikkäästä" SuOMALIASTA unelmoiva nykyinen natsittaja-sisäministeri, viherkommunisti Ohisalo esittäisi vastaavaa kysymystä kansalle!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  8. Vihreät kannattavat Välimeren taksiliikennettä muiden vasemmistopuolueiden (kuten kokoomus ja RKP) tapaan. Vihreän liikkeen juuret ovat sekä kansallissosialismissa että DDR-kommunismissa. Puolueen nimenä voisikin olla Suomen natsikommunistinen puolue (SNKP). Läheinen liittolainen natseille oli islam ja niin se on vihreillekin.

    Vihreiden retoriikka on projisointia, eli he syyttävät poliittisia vastustajiaan siitä, mitä he itse ovat. Lisämausteena on ajatusmaailman kaoottinen ristiriitaisuus. Vastustetaan ilmaston lämpenemistä, mutta halutaan samalla massamaahanmuuttoa kylmän ilmaston (=korkean sosiaalituen) alueelle. Puolueen sisällä on osajoukkoja, joiden välillä on sovittamattomia ristiriitoja, esim. LGBTQ-osasto satoine sukupuolineen ja toisaalta sharialain kannattajat. Onkin jo tapauksia, joissa nämä osajoukot ovat otaneet yhteen ja niissä islam on jyrännyt vastustajansa olemattomiin.

    On kauhistuttavaa, jos valtakunnan johtajat rankaisevat omien psykologisten ongelmiensa ajamina syyttömiä sivullisia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!