maanantai 5. elokuuta 2019

Perinteisiä kylätappeluita vai ruotsalaistyyppistä väkivaltaa?

Vuosaaren tapahtumat nousivat kuluneella viikolla otsikoihin, mutta niistä ei kerrottu julkisuudessa kovinkaan tarkasti. Edes nuorisojoukkojen etnistä koostumusta en huomannut mainittavan.

Tämän aamun Helsingin Sanomat otti kuitenkin asiakseen todeta tutkija Mikko Salasuon suulla, ettei nuorison levottomuus ole mitenkään uutta, vaan historiasta tuttua kylätappeluiden perinnettä. Saimme myös tietää, että "marraskuussa 1978 helsinkiläispoika kuoli eiralaisten ja kalliolaisten nuorten välisessä kaupunginosatappelussa".

On tietenkin hienoa, että asioita suhteutetaan viitekehykseensä. Siitä huolimatta jäin miettimään, että oliko HS:n jutun tarkoituksena peitellä sitä, että Vuosaari on erittäin maahanmuuttajavaltainen lähiö, jollaisessa ruotsalaistyyppinen maahanmuuttajajengien tekemä väkivaltakierre syntyy jos on syntyäkseen.

Onhan kuitenkin niin, että tämä on se uhkakuva, josta ihmiset ovat huolissaan kuullessaan Vuosaaren tapahtumista. Kyllä kaikki suomalaiset tietävät, että kantaväestöön kuuluva nuoriso on kesympää kuin koskaan ennen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimiiko Itä-Helsingissä väkivaltainen maahanmuuttajajengi?
Kiitos siitä, ettei Suomi ole enää lintukoto
Vantaalle ilmaantui pahoinpitelevä nuorisojoukko

20 kommenttia:

  1. Hesarin koomista ja lapsellista, lukijoita johdattelevaa agendajournalismia on tavallaan huvittavaa seurata, vaikka se todellisuudessa kuvastaa lehden täydellistä alennustilaa. Kuinka nopeasti he lähtevätkään painamaan villaisella mahdollisia maahanmuuttajien aiheuttamia ongelmia, ja hakemaan perusteita väitteelle "tekeväthän suomalaisetkin". Osaavatkohan toimittajat ikäänkuin luonnostaan, tai ehkä toimituksen sosiaalisen paineen ohjaamina, valita oikean tarkastelukulman maahanmuuttokysymyksiin, vai vaaditaankohan siihen paljonkin esimiesten ohjausta. Luultavasti vaaditaan. Olisi mukava olla kärpäsenä katossa seuraamassa, miten ohjeistus tapahtuu.

    VastaaPoista
  2. Se on tragikoomista,ei koomista.

    VastaaPoista
  3. IL eilen:

    "Veitsi pojan kurkulle, tyttöystävä paiskattiin seinään - Jengi ryösti 15-vuotiaan Ison Omenan lähellä"
    – Anna reppu tai mä viillän sun kaulan auki! 15-vuotiasta poikaa takaapäin kuristanut ryöstäjä sähisi pitäen veistä uhrin kaulalla.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/838e8c29-2dfc-4982-b48a-612bd29a17db

    Artikkelista poimittua:

    * Isossa Omenassa oleillut neljän nuoren jengi ryösti 15-vuotiaan pojan kauppakeskuksen lähellä.
    * Yksi ryöstäjistä kuristi uhria ja piti veistä tämän kurkulla uhaten tappaa.
    * Apuun yrittänyt tyttöystävä paiskattiin julmasti seinään ja maahan

    Espoon Ison Omenan kauppakeskuksen liepeillä tapahtunut ryöstö oli etukäteen suunniteltu.
    Neljän 17-18 -vuotiaan nuorukaisen porukka oli päättänyt ottaa kohteekseen 15-vuotiaan pojan, jonka yksi jengiläinen tunsi koulusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisäministeri Ohisalon tärkein tehtävä on Suomen sisäisen turvallisuuden lisääminen kun lomat on ohi.
      Se on tehtävä tavalla tai toisella, mutta näin ei voi jatkua, että tämäntyyppisiä tekoja tapahtuu ja ihmiset ovat hengenvaarassa.

      Poista
    2. Lisäinfo: https://oikeamedia.com/o1-116719

      Poista
  4. Ennakkovaroitus, Yle eilen:

    "Pikkupoika heitettiin 10. kerroksen näköalatasanteelta Tate Modern -museossa Lontoossa – poliisi pidätti teinin epäiltynä murhan yrityksestä"
    Poliisi arvelee, että epäilty ei tuntenut uhria ennalta.

    https://yle.fi/uutiset/3-10908463

    Artikkelista poimittua:

    Lontoon poliisi pidätti sunnuntaina 17-vuotiaan nuoren miehen epäiltynä murhan yrityksestä sen jälkeen,
    kun 6-vuotias poika heitettiin alas 10. kerroksen näköalatasanteelta Tate Modern -modernin taiteen museossa.

    Poliisin mukaan pahasti loukkaantunut poika löytyi viidennen kerroksen katolta. Hänet vietiin sairaalahoitoon lääkintähelikopterilla.

    Poliisi arvelee, että epäilty nuori mies ei tuntenut pikkupoikaa. Epäilty oli jäänyt näköalatasanteelle lapsen putoamisen jälkeen.
    /////////////////

    Suomessa on syytä alkaa ennakoimaan ettei näitä tapahdu täällä.
    Tällainen "katolta" heittely ei kuulu meidän kulttuuriimme, joten on syytä huolehtia ettei tänne päästetä pesiytymään henkilöitä joiden kulttuuriin nämä piirteet kuuluvat.

    VastaaPoista
  5. Ennakkovaroitus, IL 31.7.19

    "Amanda, 19, ei päässyt bussiin Malmössä topissa ja sortseissa - kuljettaja piti liian vähäpukeisena"
    Bussikuljettajan mukaan Amandan vaatetus oli vastoin bussiyhtiön pukeutumismääräyksiä.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9d837544-0721-42fb-afc9-b85d219a90ca

    Artikkelista poimittua:

    Malmössä oli viime perjantaina 27 astetta lämmintä, ja 19-vuotias Amanda Hansson oli pukeutunut sään mukaan. Nuorella naisella oli päällään sortsit ja toppi.

    Bussiin Amandalle ei kuitenkaan ollut asiaa. Kuskin mukaan Amandan vaatetus oli vastoin bussiyhtiön pukeutumismääräyksiä: liikaa paljasta ihoa oli näkyvissä.
    ...
    ...
    Skånetrafiken ja Nobina ovat jo esittäneet anteeksipyyntönsä Amandalle. Kuljettaja on myös hyllytetty tehtävistään tutkinnan ajaksi.
    ...
    ...
    – Voin vahvistaa, ettei kuljettajan toiminta perustunut uskonnollisiin tai poliittisiin syihin, Erixon sanoi
    //////////////////

    Katso myös https://pt-media.org/2019/07/29/malmolainen-bussikuski-epasi-matkan-nuorelta-naiselta/
    //////////////////

    Tämä viimeinen lause...Ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa mutta jälleen on kysymys kulttuurista (bussikuski).
    Myös ruotsalainen kulttuuri on muuttunut koska valehdellaan selvässä asiassa.
    Tällainen "bussista ulos-" heittely vaatetuksen vuoksi ei kuulu meidän kulttuuriimme, joten on syytä huolehtia ettei tänne päästetä pesiytymään henkilöitä joiden kulttuuriin nämä piirteet kuuluvat.

    VastaaPoista
  6. Hesarin ja muun journalismiin lähinnä jonkinlaisena junttikansalaisille suunnattuna opetustoimena suhtautuvan valtalehdistön uutisointi vieraskulttuuristen "maahanmuuttajien" epäsosiaalisuudesta on jonkinlainen älyllisen epärehellisyyden täydellistymä.

    Asiatieto, jonka pitäisi jokaisessa uutisessa olla aivan päällimmäisenä -- koska kaikki "ihmisyys" on nimenomaan kulttuurista ihmisyyttä -- pyritään piilottamaan täydellisesti näkyviltä. Sitten kutsutaan vielä kuultavaksi joku "asiantuntija", jonka tehtävänä on esittää yksittäistapaukseen soveltuva muunnelma teemasta "ei tässä ole mitään mitä ihmiset siellä tai täällä eivät olisi jo ennenkin tehneet".

    Aivan kuin yhteiskunnissa ei olisi juuri siitä kysymys. Siis siitä mitä niissä on tehty ennen ja mitä tapahtuu nyt. Että yhteiskunnissa on kysymys nimenomaan siitä -- yhteiskunnallisesta kehityksestä.

    En ymmärrä miksi nimenomaan journalistit ovat se ammattiryhmä joka sortuu suurimpaan älylliseen epärehellisyyteen. Sen ymmärrän paremmin, että lehtien otsikoissa ilmenevä valtavirta-ajattelu on poliitikoille kaiken heidän "ajattelunsa" ainoa lähtökohta. Poliitikoille kannatuksen säilyminen ja kasvattaminen on ainoa ammatillinen tavoite, ja heidän on tanssittava ihan sen mukaan millaiseksi valtalehdistö "yhteiskunnallisen keskustelun" eli mielipidemanipulaation asettaa.

    Älyllinen epärehellisyys on suurin synti mihin ihminen saattaa syyllistyä. Siksi toivoisi etteivät journalistit "alistuisi" siihen -- se ei oikein kuulu läntisen kulttuurin kehityskuvaan. Ehkä he sitten vähän kerrallaan alkavatkin alistua jo aivan toiseen valtakulttuuriin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. ”En ymmärrä miksi nimenomaan journalistit ovat se ammattiryhmä joka sortuu suurimpaan älylliseen epärehellisyyteen”. Journalismilla on pitkät tendenssimäisyyden ja älyllisen epärehellisyyden perinteet alkaen ainakin Ranskan vallankumouksen ajoista ja jatkuen kautta lehdistön historian niin idässä kuin lännessäkin. Lehdistöllä on myös yhtä pitkät perinteet tekopyhyydessä, jossa ylevillä julistuksilla pyritään piilottelemaan raadollista todellisuutta. Mistä tämän päivän epärehellisyys johtuu, on tietysti oma kysymyksensä mutta alenevien levikkilukujen tuoma angsti johon yhdistyy ylimielinen usko lukevan rahvaan petettävyydestä ja skandaalien myyvyydestä sekä ylikorostunut vaikuttamisen halu saattaa johtaa oikean vastauksen suuntaan. Jossain tietysti saattaa olla sylttytehdas joka laskee hyötyvänsä tällaisesta toiminnasta, joka nakertaa yhteiskunnallista luottamusta.
      PS. Jonkinlaisena aiheeseen liittyvänä kevennyksenä kannattaa lukea Mark Twainin pakina ”Tenneseeläistä journalismia”

      Poista
    3. Saattaa myös Orwell tässä ajassa uudelleen luettuna yllättää monet -- ainakin minä hämäästyin sitä miten hyvin hän kuvaa totalitarismille ominaisen "itsetarkoituksellisuuden", siis sen, ettei yhteiskunnan systeemin taantuessa enää mikään "päämäärärationaalinen" järki pysty selittämään mitään. Kaikessa on lopulta kysymys vain "vallasta" -- ja "vallassa" ei ole lopulta kysymys oikein mistään. Ei ainakaan mistään missä olisi mitään järkeä.

      Orwellilaisittain tämä nykymeno näyttää täysin kuvauksen mukaiselta. On yhteiskunnan säätelemä ja suuntaama virallinen "viha" (eli suvakit saavat vihata maahanmuuttokriitikoita), on toimiva ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuuri (eli kaikki poliitikot pokkuroivat leimasanoja vastaan eli "ei me olla rasisteja"), ja tosiaan, tiedonvälitys kautta linjan on sisäistänyt itsesensuurin, jolla se kuvittelee säilyttävänsä työpaikkansa "totuusministeriön" kuuliaisina mallioppilaina.

      Ehkä jossain on sylttytehdas -- miten muuten selittyisi se että suursijoittajat omistaisivat lehtiä tai että he masinoisivat kansainvaellusta mm. Unkarin sisäisen vastarinnan romauttaaakseen -- mutta ei siinä syltynteossa kyllä mitään järkeä ole. Sitäkin absurdimmalta sitten näyttää se kun joku itsensä "asiantuntijana" noteeraava lähtee kelkkaan mukaan ja ulosantaa julkisuuteen noita alusta alkaen ihan lähtökohtaisesti järjettömiä lausuntojaan.

      Poista
  7. Toisaalta intuitiosta päin päättelykin saattaa omalla tavallaan hämätä.

    VastaaPoista
  8. Linkki siis tänne http://lahjattomuustutkimuslaitos.blogspot.com/2019/08/nakymattomat-armeijat-henkeva-havainto.html

    VastaaPoista
  9. Ennakkovaroitus, IL tänään:

    Migri: Alkuvuoden pakkoavioliitoista 4 solmittu Suomessa – ihmiskaupan uhrien määrä kasvanut Suomessa rajusti
    Maahanmuuttovirasto Migrin mukaan Suomessa paljastuu myös kerjäämään pakottamista ja elinkaupan uhreja.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/31a73fcc-2697-48b2-84ad-c764abc1a2ff

    Artikkelista poimittua:

    Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään on kuluvan vuoden tämän ensimmäisellä puoliskolla otettu 115 uutta asiakasta, Maahanmuuttovirasto Migri kertoo tiedotteessaan.
    ...
    ...
    Migrin mukaan eniten Suomessa tunnistettiin työvoiman hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan uhreja (12 henkilöä) sekä pakkoavioliittoon liittyvän ihmiskaupan uhreja (12 henkilöä).
    Työvoiman hyväksikäyttöä havaittiin etenkin ravintola-alalla sekä maataloudessa.
    Pakkoavioliitoista neljä oli Migrin mukaan solmittu Suomessa.
    ...
    ...
    – Tässä ihmiskaupan muodossa alisteisessa asemassa oleva henkilö pakotetaan kerjäämään ja luovuttamaan saamansa varat hyväksikäyttäjilleen.
    Uhri voidaan myös pakottaa tekemään pikkurikoksia tai esimerkiksi keräämään pulloja, Migrin tiedotteessa sanotaan.
    ...
    ...
    Migrin mukaan Suomessa seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan uhreja on alkuvuodesta tunnistettu ”hälyttävän vähän.”
    ...
    ...
    Elinkaupan uhriksi joutui kaksi henkilöä.
    /////////////////

    Nämäkään esimerkit eivät kuulu meidän kulttuuriimme, joten on syytä huolehtia ettei tänne päästetä pesiytymään henkilöitä joiden kulttuuriin nämä piirteet kuuluvat.

    VastaaPoista
  10. Eikö näitä saada millään loppumaan?

    IL tänään:

    "Lapsen hyväksikäyttäjä pahoinpiteli 15-vuotiasta – kolme etuhammasta katkesi, tyttö menetti tajuntansa"
    Törkeä lapsen hyväksikäyttö tapahtui Pohjanmaalla viime vuoden huhtikuun ja kuluvan vuoden tammikuun välisenä aikana.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/18a17a0f-b3e1-44a2-ac1f-d9d77c6f830a

    Artikkelista poimittua:

    * Maassa luvattomasti oleskeleva mies tapaili teinityttöä.
    * Sukupuoliyhteyksiä oli useita tytön ollessa 14—15-vuotias.
    * Suhde päättyi riitaan, jonka seurauksena mies sekä löi että kuristi uhriaan.

    Laittomasti maassa
    Mies otettiin kiinni vielä samana päivänä. Hän on ollut telkien takana siitä lähtien.

    Mies sai syytteet törkeästä lapsen hyväksikäytöstä, pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta sekä ulkomaalaisrikkomuksesta.
    ...
    ...
    Yhteinen vankeusrangaistus on kaksi vuotta ja kuukausi vankeutta.
    ///////////////

    Hei, tienataaks me tällä - vai joutuuko yhteiskunta taas maksumieheksi?

    VastaaPoista
  11. Olis aika Suomalaisen nuorison ottaa käyttöön anha kunnon pesäpallomailat ja opettaa mutiaislle asioita vähän kunnolla joukolla ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku voisi kutsua naapurikaupungista kovia kundeja lukemaan lakia rötösteleville ja rettelöiville muukalaisille.

      Poista
  12. Brysselin Pravda tukee takapirunsa bilderberg-globalisti Antti Herlinin Uuden maailmanjärjestyksen agendan mukaisesti propagandallaan myös EU-diktatuuri-agendaan kuuluvaa kantaeurooppalaisten matalan intensiteetin etnistä kansanmurhaa:

    "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be "New Norm"",
    https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    "Joulukuussa 2018 Marokossa 152 maan allekirjoittamaa GCM-siirtolaisuussopimusta (Global Compact on Refugees and Migration) pannaan käytäntöön EU-alueella kiireellä",
    https://www.kansalainen.fi/ykn-gcm-siirtolaisuussopimuksen-kaytantoonpano-on-kaynnissa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pravdan, kuten erityisesti myös Ylenkin viherkommunisti-toimittajat ovat luonnollisesti maailmaa halaavan kommunistisen internationaalinsa mukaisesti antaumuksellisesti, "solidaarisesti" tukemassa "hätääkärsivien pakolaisten" pääsyä nauttimaan kantasuomalaisten veronmaksajien kustantamasta avokätisestä sosiaaliturvasta.

      Se tosin onnistuu vain KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME lisäämäällä vastaavalla summalla ja ottamalla pois kantasuomalaisilta vähäosaisilta, kuten viruttamalla kantasuomalaisia dementikko-vanhuksia paskavaipoissaan. Pauli Vahteran selvityksen mukaanhan tuo kehitysmaalaisten "hätääkärsivien" hyysääminen maksaa jo nyt yli 3 miljardia euroa vuositasolla, mutta se varmastikaan ei huoleta "natsittaja", viherpunikki-sisäministeri Ohisaloa: eduskuntaan pitää saada lisää "väriä", rahaa saa automaatista, sähköä saa seinästä eikä valtionvelkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin - ja maahantunkeutuneet raiskaajat, murhaajat ja muut rikolliset saadaan kilteiksi paapomalla ja "sopeuttamalla" yhteiskuntaamme.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  13. Alkaa vaikuttaa siltä, että pääkaupunkiseudulla on isoja ongelmia, jotka alkavat "pulpahdella" esiin myös valtamediassa...

    Yle tänään:

    "Laiton pillerikauppa on rävähtänyt silmille Helsingissä – Poliisi: "Pillereitä tarjottu myös nuorille"

    https://yle.fi/uutiset/3-10908896

    Artikkelista poimittua:

    – Silminnäkijöiden mukaan pillerikauppa on poikkeuksellisen avointa ja pillereitä on tarjottu myös nuorille, ylikomisario Jari Taponen Helsingin poliisista kertoo tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).
    ...
    "Tarjotaan käteen huumepakkauksia ja sitten vaaditaan rahaa"
    ...
    Loppuviikosta ja viikonloppuna kiinniotetut ovat kaikki olleet kotoisin Romaniasta.
    ...
    – Tilanteessa tärkeitä tietoja ovat erityisesti tarkka tapahtumapaikka sekä myyjien yksityiskohtaiset tuntomerkit ja muut yksilöivät tiedot, jos sellaisia on,
    poliisin tiedotteessa todetaan.
    ////////////////

    Rivien välistä luen ettei Taponen pysty tekemään mitään kun ei ole yksityiskohtaisia tuntomerkkejä?
    Kukaan tervejärkinen ei mene huumediileriltä kysymään tietoja - poliisin kyvykkyyden täytyy lisääntyä!
    Mitkä ovat sisäministeri Ohisalon toimenpiteet ongelmien ratkaisemiseksi?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!