sunnuntai 25. elokuuta 2019

Miksi Yle syyllisti suomalaisia, vaikka olisi pitänyt kehua?

Yle teki joitakin aikoja sitten lanseeraamallaan rasittavalla tavalla luettavan jutun maailmaa riivaavien metsäpalojen syistä. Niissä se löysi kaksi jo annalta arvattavaa syytä: ilmastonmuutoksen ja eurooppalaisten lihanhimon. 

En kiistä lämpenevän ilmaston enkä brasilialaislihan himon osuutta metsäpaloissa, mutta muistelin aiemmin kuulleeni samoille asioille muitakin selityksiä kuin Ylen jutussa mainitut. Niinpä tein muutaman google-haun saadakseni paremman käsityksen metsäpalojen syistä.

Ihan ensiksi törmäsin suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksiin. Metsäntutkimuslaitoksen tutkijaa Ilkka Vanha-Majamaata muutama vuosi sitten haastatellut Kaleva nimittäin kommentoi lisääntyvää metsäpalotrendiä ja totesi, että erityisesti Afrikassa, Australiassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Pohjois-Venäjällä palojen syynä on yleensä ihmisen toiminta: tupakka, huonosti sammutetut nuotiot ja metsätyökoneet. 

Samassa jutussa Suomen Ympäristökeskuksen Heikki Toivonen totesi, että "Venäjän ja Kanadan pohjoisissa havumetsissä on hyvin suuria paloja, joita ei teiden ja kaluston puuttuessa pystytä sammuttamaan". Yle itse teki viime vuonna jutun Ruotsin metsäpaloista, joissa se nimesi syyksi ihmisten huolimattoman grillaamiskulttuurin (enkä tarkoita tällä sikäläisiä autojen tuhopolttoja).

Lisäksi Ilta-Sanomat totesi, että Ruotsissa alkavat metsäpalot karkaavat Suomea helpommin käsistä, koska siellä ei ole samanlaista metsäautotieverkostoa eikä vapaapalokuntatoimintaa kuin meillä. Niinpä metsäpalojen alkuja ei saada kiinni eikä sammutuskalustoa paikalle yhtä nopeasti kuin meillä.

Oli myös mielenkiintoista huomata, että jutussa mainittiin pohjoisamerikkalaisten arvioineen, että "he voisivat pienentää metsäpalojen riskiä, ja monet keinoista ovat olleet sellaisia, jotka ovat toteutuneet Suomessa sotien jälkeisen metsänhoidon tuloksena".

Eikä tässä kaikki. Jutusta löytyi myös oikein todellinen helmi. Siinä sanottiin, että "avohakkuualueet estävätkin metsäpalon leviämisen laajemmalle". Tämä ei kaivanne kommenttia - ottaen huomioon minkälaisen kritiikin kohteeksi avohakkuisiin perustuva suomalainen metsätalous on viime vuosina joutunut - vaan ainoastaan syvän huokauksen siitä älyllisestä epärehellisyydestä, joka vallitsee suomalaisessa metsäkeskustelussa.

Vielä yhdenlaisen näkökulman toi samoilla google-hauilla löytynyt Tekniikan Maailman anonyymi kommentoija, joka esitti, että "sata vuotta sitten paloi pohjoisella pallonpuoliskolla vuosittain huomattavasti enemmän metsää kuin nykyisin! Nykyisten pienien metsäpalojen aika alkoi vasta palojen sammutuksen ja havaitsemisen kaikinpuolisen tehostumisen myötä."  Wikipedian mukaan kommentoija oli oikeassa.

Tämän kaiken siis löysin pienellä googletuksella. Ja sen tehtyäni meni sormi suuhun.

Sormi suussani jäin sitten ihmettelemään, että miksi tästä sinänsä äärimmäisen vakavasta asiasta uutisoitaessa halutaan veronmaksajien rahoilla toimittaessa ilmiselvästi unohtaa kaikki neutraalit selitykset? Sekä ylikorostaa ilmaston lämpenemistä ja tehdä eurooppalaisista ja siis myös meistä suomalaisista syyllisiä niihinkin asioihin, joihin meillä ei ole osaa eikä arpaa. Ja joissa erityisesti meillä suomalaisilla on sellaisia ansioita, joista kannattaisi ottaa mallia muuallakin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sademetsätuhon syyt
Se mikä on Afrikassa hyvä, halutaan lopettaa Suomesta
Suomen metsäpolitiikka on kohdallaan

11 kommenttia:

  1. Eräs keskustapuolueen ministeri ehtikin
    jo esittää tiukan vaatimuksen Brasilian
    metsäpalojen johdosta.

    ”Brasilialaisen lihan tuonti Suomeen
    on heti kiellettävä”

    Olisihan sellainen kielto toki suomalaisille karjankasvattajille suuri taloudellinen etu ja lihan ostajille uusi menoerä rahan käytössä.

    Saa nähdä minkä puolueen ministeri
    ryhtyy vaatimaan ulkomailta tuotavien autojen ja polttoaineiden tuonnin kieltämisen Suomeen.

    VastaaPoista
  2. Että siis miksi kyhätään maailmanlopun eskatologia jokaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan ympäristökysymykseen? No, onhan siihen selvät syynsä, vaikka YLE ei marssitakaan ruutuun kulttuuriantropologeja niitä selittämään.

    Se syy on yksinkertaisesti se, että valistuneessa ja globaalitunnoissa elävässä maailmassa vanhakantaiset uskonnot ovat menettäneet roolinsa niin tiedollisen kuin katsomuksellisen totuudellisuuden edustajina, ja ne ovat korvautuneet uususkonnoilla. "Talous" on nykyajan uusi suuri maailmanuskonto. Mutta taloudella ei ole kaikille uskonnoille tarpeellista eskatologiaa, joten niin sanottu "vihreä ajattelu" on ottanut maailmanlopun ennustamisen saarnojensa sisällöksi.

    ""Ilmaston muutoksesta mahdollisesti saadaan jatkuvasti kumuloituvaa "oikeaakin" tositietoa, ja olisi yhteiskunnalliselle keskustelulle eduksi, jos yhä useampi valistunut ihminen yhä useammin huomauttaisi siitä miten vähäistä tämä tieto toistaiseksi on. Emme todellakaan vielä edes tiedä miten monimuuttujaisten ilmiöiden kanssa olemme tekemisissä. ""

    Tilanne yhteiskunnallisen keskustelun kannalta on kauttaaltaan tragikoominen. Yhtäältä "totuuden torviksi" nousevat nämä "vihreät" eskatologit, toisaalla olemme ihan lakipykäliin kirjaamalla sementoineet kaikkien mahdollisten, ihan primitiivisimpien ja väkivaltaisimpienkin "uskontojen" oikeudet koskemattomuuteen ja jopa loukkaamiselta suojeluun. Voi meitä.

    VastaaPoista
  3. Suomi on suuri eurooppalainen sivistysvaltio, joka nousee jatkuvasti esiin ruoskimalla omia kansalaisiaan muualla maailmassa tapahtuvien härdellien vuoksi. Ei tietysti koko aikaa, pitäähän sitä Trumpia ja Putiniakin ehtiä ruotimaan. Olisikohan Suomi copycat lilliputtivaltio Luxemburgista, jonka poispotkittu alkoholisoitunut ex-pääministeri on kyykyttänyt Eurooppaa keisarin ottein vuosikausia. Suurvaltio Suomi yrittää tehdä samaa komentelemalla Venäjää ja USAa ja vähän siinä välissä Unkaria ja Italiaakin.

    Hävettää olla Suomen kansalainen.

    VastaaPoista
  4. Porvoossa ammuttu yöllä kahta poliisia. Syynä varmaankin ilmaston lämpeneminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista aikanaan kuulla, mistä Porvoon tapauksessa oli kyse. Sekä siinä aiemmassa kaasutoimisella ilma-aseella tapahtuneessa ampumatapauksessa.

      Poista
    2. Hassua, etteivät nuo kaksi lausetta ("Porvoossa ammuttu poliisia" ja "Syynä ilmastonmuutos") oikeasti todellakaan ole mikään kognitiivinen dissonanssi, vaan ihan samaan koherenssiin kutoutuvia propositioita.

      Ne eivät ole "eri asioita" vaan voivat kumpikin palata samaan ajassamme vahvistuvaan mielenmekanismiin, psykososiaaliseen kuolemankulttiin. Siis ihan sillä perusteella että ampumisen kohteena on poliisi -- olipa ampumisen tapauskohtainen motiivi mikä tahansa.

      Antti Rinne ympäripyörittelee, että juttu "henkii vakavasta muutoksesta yhteiskunnassa". Tuohon voi sanoa vain, että yksi on kuitenkin muuttumaton, ja se on poliittisten päättäjiemme kyvyttömyys irtautua omasta "poliittisesta korrektiudestaan".

      Omien kansalaisten turvallisuudesta ei edelleenkään haluta pitää korostetusti kiinni. Vieraskulttuuristen "oikeudet" ajavat mennen tullen suomalaisten oikeuksien yli -- ja oikeastaan vielä enemmän: omat poliisimme on viime aikoina ""suunnannut hullunkurisesti parhaat voimansa omien kansalaistemme kontrolloimiseen, rasistijahtiin ja vihapuhevainoon"".

      Poista
  5. No nyt kun ne hillidioksidinielut ovat tulessa siellä Brasseissa, niin on mielenkiintoista nähdä mihin taivaallisiin arvoihin CO2-pitoisuudet nousevat palojen vuoksi globaaltasolla, ja kuinka korkeisiin arvoihin ne asettuvatkaan, kun maailman keuhkot jäävät ilman alveoleja.
    Minusta blogin ei-aiheena oleva parin poliisin ammunta on hyttysen se verrattuna maapallon kuhkojen tuhoutumiseen. Toivottavasti Greta ei saa savumyrkytystä (tai paniikkihäiriötä poliisiampujaisista) kilpaveneessä.

    VastaaPoista
  6. Yhdessä Ylen luonto-ohjelmassa kerrottiin taannoin, ettei Amazon tuota happea muille, vaan se kuluttaa tuottamansa hapen itse. Asian mekanismia en tunne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni sademetsät ovat aika lailla hiilineutraaleja, mutta suuria hiilivarastoja. Metsäpalossa tuo varasto vapautuu ilmakehään.

      Poista
    2. IL eilen

      "Ilmastotutkija: Amazonin metsäpalo kiihdyttää ilmastonmuutosta seuraavien satojen vuosien ajan - ”Tähän jokainen voi vaikuttaa”
      Suomalaiset voivat vaikuttaa yksinkertaisesti suosimalla suomalaista ruokaa, sanoo professori.

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a79cff9d-736a-4259-b655-e3cbab3b96c1

      Poista
  7. Lukaiskaa Risto Jääskeläisen kirjoitus:

    http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/279967-miksi-afrikkalaisia-ei-syyteta-maastopaloista

    Kommenttiosuudessa hyviä linkkejä. Ja tuttuun tapaan riehakasta keskustelua, jossa aatteet tanassa painellaan päin punaisia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!