torstai 22. elokuuta 2019

Kaksi poliittista naista kuin yö ja päivä

Päivi Räsänen (kd) halusi, ettei kristityksi kääntyneitä maahanmuuttajia saisi palauttaa lähtömaihinsa. Lisäksi hän totesi, että "epäselvissä tilanteissa mieluummin kunnioittaa ihmisen omaa kertomusta ja kokemusta kuin kiistää se".

Räsäsen kannanotto kertoi varsin paljon kyseisen naispoliitikon järjenjuoksusta. Sen valossa näyttää siltä, että uskonto on hänelle niin keskeinen asia, ettei siitä valehteleminen ole mitenkään mahdollista. Ja sen mukaisesti hän kuvittelee, ettei myöskään muslimi kykene valehtelemaan vaihtaneensa uskontoa maahanpääsyn toivossa.

On todennäköistä, että mikäli Räsäsen näkemys muuttuisi Suomen linjaksi, tapahtuisi maahanmuuttajien parissa varsinainen massakääntyminen kristinuskoon. Ja nämä vastakääntyneet jatkaisivat edelleen rukoiluaan kohti Mekkaa - käytöksellä kun ei olisi merkitystä, koska pelkästään oma sana riittäisi pääsyyn suomalaisten veronmaksajien piikkiin tapahtuvaan ikuiseeen elatukseen.

Maahanmuuttajiin otti kantaa myös Arja Juvonen (ps), joka vaati lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten minimirangaistusten nostamista niin, ettei niistä voisi selvitä ehdonalaisella. Taustalla on tapaus, jossa maahanmuuttajataustainen geelitukkamies sai oikeudessa lapseen kohdistuneesta rikoksestaan ehdonalaisen tuomion, mutta jatkoi tyylillään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Lisäksi Juvonen vaati, että tällaiset rikolliset tulee palauttaa aina lähtömaihinsa. Ja huolehtia siitä, etteivät he pääse palaamaan takaisin Suomeen. Sen sijaan tänne sopeutuneet ja työtä tekevät maahanmuuttajat ovat hänen mukaansa tervetulleita.

Kun vertaa näiden kahden naispoliitikon näkemyksiä toisiinsa voi vain todeta, ettei kaikkia naisia ole veistetty yhdestä puusta. Siinä missä valtakunnallisesti tunnetumpi heistä on älyllisesti epärehellinen ja sinisilmäinen, on tuntemattomampi selväjärkinen ja tosiasiat tunnustava.

Onneksi näistä naisista tunnetumpi on jo jäämässä syrjään poliittisesta päätöksenteosta, kun jälkimmäisen tähti on vasta nousussa. Harmi vain, etteivät kaikki nousussa olevat naispoliitikot jaa Juvosen kykyä ajatella perustellusti ja loogisesti. Mikä vielä ikävämpää, ei sitä kykyä ole monilla miespoliitikoillakaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kai Mykkänen ilmoittautui älyllisesti epärehelliseksi
Teuvo Hakkainen ja ihmisarvot
Onko Päivi Räsänen tyhmä vai epärehellinen?

12 kommenttia:

  1. On traagista, etteivät oman narsistisen aikamme pintakristityt, joille vain yksilön kokemuksellinen "totuus" on tärkeä, ymmärrä mitään siitä erityisestä kulttuuristen alkukuvien perinteestä joka kristinuskoon olemuksellisesti kuuluu. Tarkoitan eurooppalaisessa kulttuurissa antiikin ajoista asti vaikuttanutta jumalakuvaa -- ihmishahmoisen jumalan kuvaa.

    Tuo kulttuurinen alkuva on sallinut läntisessä kulttuuripiirissä yhtä ja toista mikä on ollut kiellettyä ja tabu esimerkiksi islamin maailmassa. Juuri eriytyvän yksilön itserefleksio ja vuoropuhelu objektivoituvan todellisuuden kanssa muutti eurooppalaisella uudella ajalla koko tiedollisen perinteen. Ilman ihmismuotoista jumaluutta ei valistuskaan olisi ollut mahdollinen.

    Nyt nämä höperehtijät sitten suhtautuvat kristinuskoon kuin sillä ei olisi perinnettä ollenkaan. Kuin vain oman aikamme sokean individualistin omien korvien välissä syntyvä kokemus merkitsisi kaikkea. Piistpat saattavat kaveerata imaamien kanssa ihan samalla tavalla kuin natsiupseerit kaveerasivat amerikkalaisten sotilaiden kanssa -- suhtautuivat kollegiaalisesti kuin saman ammatin harjoittajat ainakin ja tarjosivat näille aseitaan ja muita reliikkejä sotamuistoiksi.

    Kristityt olisivat hurskaampia jos eivät suhtautuisi omaan uskontoonsa samalla tavalla kuin sateenkaariaatteisiin hurahtaneet narsistit riemunkirjaviin kokemuksellis-opillsiin "ismeihinsä". Ja jos kristittyjen lisäksi myös maallistuneet ja itsensä intellektuelleina noteeraavat oppineet suhtautuisivat yhteiskunnallisiin kysymyksiin niin että ne pitäisi kuvata, selittää ja ratkaista yhteiskuntatiedolliselta pohjalta eikä yksilöiden kokemuksellisten vaikutelmien pohjalta, silloin edes jokin osa aikamme pimeydestä ja hulluudesta raotteuisi.

    Esimerkiksi se, miten kovia kognitiivisia tosiasioita niin sanotut "kulttuurit" ovat -- ja se, ettei toisilleen sosiodynaamisesti erisuuntaisia kulttuureja saada millään sopeutumaan toisiinsa, vaan seurauksena on aina kulttuurisia hylkimisreaktioita. Siinä mikään yksilöiden kokemuksellinen tunne tai pyrkimys ei paina vaa'assa mitään.

    VastaaPoista
  2. Olen pitänyt Päivi Räsästä analyyttisenä, rehellisenä ja rohkeana. Mutta valitettavasti hänellä on sokea piste kristinuskoa koskevissa asioissa.

    VastaaPoista
  3. Ainakin hieman asioissa voisi auttaa peruskoulujen pakollinen kansantaloustiede. Tällä hetkellä sama porukka vastustaa taittuvan nousukauden vekataloudessa satojen miljoonien säästöjä, mutta kannattaa miljardien lisäkuluja.

    Vaikka kyllähän ne miinukselle kääntyvä talouskin opettaa, mutta oma osuus ei taida valjeta. Että jos 5% valtion tuloista käytetään kehitysmaamuslimeihin, niin muualta leikataan isosti.

    Valtsu

    VastaaPoista
  4. Selväjärkisyyttä horisontissa - Jo alkaa totuus valkenemaan...
    Ruotsin sisäministerin näkemyksiä.

    Vielä kun tunnustettaisiin tehty virhe ja korjattaisiin ongelmien perussyy...
    Ja jännä, että jopa valtamedia kirjoittaa asiasta lahden molemmin puolin :)
    Ja valokuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa!

    Yle tänään:

    "Räjähdeiskuja tehdään Ruotsissa yhä enemmän – Sisäministeri: Ammuskelut ja räjäytykset suurimpia ongelmiamme"
    Dagens Nyheter -lehden selvityksen mukaan räjähdysten määrä lisääntyi vuodessa 45 prosenttia.

    https://yle.fi/uutiset/3-10932948

    Artikkelista poimittua:

    Tammikuun ja heinäkuun välisenä aikana Ruotsissa sattui 120 räjähdystä, kun vuotta aiemmin niitä oli vastaavana aikana 83. Koko viime vuonna räjähdyksiä oli 157.
    ...
    ...
    Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg myöntää räjähdeiskujen olevan vakava ongelma.

    – Ammuskelut ja räjähdykset ovat suurimpia yhteiskunnallisia ongelmiamme, Damberg sanoo Dagens Nyheterissä (siirryt toiseen palveluun).
    ///////////////////////
    Katso myös

    https://pt-media.org/2019/08/21/pommi-iskut-tuplaantuneet-edellisvuodesta-120-iskua-jo-tana-vuonna/

    Entä sitten Suomen 3. poliittinen nainen, sisäministeri Ohisalo?
    Miten estetään ettei Suomen tulevaisuudessa kylvetä viljan sijaan pommeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tuo selväjärkisyys tulisi mukaan kuvaan vasta kun tunnustettaisiin sosiologiset tosiasiat -- siis se, etteivät nuo häiriöilmiöt ole mitään yksittäisten yksilöiden tekemiä "yksittäistapauksia", vaan että ne ovat olemuksellinen osa tiettyä kulttuuria, eikä niitä saada häviämään vaikka jokainen niihin syllistynyt yksilö otettaisiin kiinni ja eristettäisiin pysyvästi.

      Kulttuuri on nimenomaan institutionaalisten ilmiöiden jatkumo, ja jokaisen "mädän omenan" tilalle kulttuuri tuottaa uuden.

      Tämä sosiologinen tosiasia on liian vaikea ellei ihan mahdoton omalle, individualismin sokaisemalle järjellemme hyväksyttäväksi. Silti se on tilastollinen tosiasia. -- Mutta me emme ymmärrä tilastoja, vaan käännämme niiden sanoman omaan nilkkaamme -- eli ääritapauksessa jopa rankaisemme käräjillä itseämme siitä että "yleistämme" tilastojen sanoman väärällä tavalla.

      Yleistämisen kriminalisoiminen on yksi älyllisen epärehellisyytemme kärjistyneimmistä esimerkeistä. Se on todellinen häränpylly, hirttäytyminen poliittisen korrektiuden ja hyvien tarkoitusten hirteen. "Euroopan outo itsemurha", jos Douglas Murrayn termiä käytetään.

      Kuinka pääsisimme näistä kognitiivisista dissonansseistamme, jotka varsinkin "vihreän" ajattelun piirissä noituvat ymmärryksemme täysin? -- Koska ymmärretään yleisemmin, miten kovia kognitiivisia tosiasioita "kulttuurit" ovat?

      Poista
    2. Ei niinkään tämän kommentin kumoamisena, mutta mielestäni tärkeänä kontrapunktina, esimerkki:
      https://yle.fi/uutiset/3-10822005

      Sosiaalisen anomian käytännön ilmenemismuodot toki ammentanevat 'kemianomaisesti' myös siihen osallisten kultuurien (JA kulttuuristen segmenttien; esim. 'vähemmistö' tai 'naapuri' ei ole absoluuttisesti sama asia kuin ko. kulttuuri, vaan kaikille kulttuureille yleensäkin ominaiset sääntöihin takertumisen, seksuaalisen epäonnistumisen ja muun huonouden muodot elävät ja muuntuvat) sisällöistä ja toimintatavoista, mutta on myös omanlaistaan älyllistä epärehellisyyttä sivuuttaa vaikka myöhäisen kapitalismin / uskonnollistuvan liberalismin oma räjähtävä potentiaali.

      Oikeastaan räjähtävyyttä on varmaan jossain määrin missä tahansa, missä seksuaalisuus on alistettu kilpailluksi, eli enemmän tai vähemmän missä tahansa sivilisaatiomuodossa, toki sen mukaan muunnellen, kuinka pyhitettyä/normalisoitua sadismi on. Eräs ilmeisimmistä paradokseista onkin, että 'islamisaatiosta' eniten huolissaan olevat ovat islamia kulttuurisesti usein lähimpänä olevia Euroopassa, kaikenlaisia kuriin, omaisuuteen ja lakiin uskovia; ja he asettuvat vastakkain tavallaan sellaisten tahojen (höttöidealistien) kanssa, jotka he itse luovat antamalla 'kasvot' (Amerikassa ns. 'valkoinen keski-ikäinen heteromies') yhteisön pyhittämälle itseriittoiselle epäoikeudenmukaisuudelle. Nuiva porukka ikään kuin vainoaa ja halveksii sitä heihin oidipaalisesti sidoksissa olevaa energiaa, joka yrittää vetää heitä alas papin pallilta, mutta samaan aikaan moni heistä tekee kaikkensa, että heidän elämänmuotonsa nauttisi mahdollisimman suurta suojelua - mistä seuraa aivan suoraan neurootikkojen kampituskampanja, jonka yksi ulottuvuus 'hyysäys' on.

      Poista
    3. Yle 23.8.19

      "Kerrostaloja Ruotsissa vaurioittanut räjähdys aiheutui jopa 20 kilosta räjähdysainetta – Poliisi ei vieläkään tiedä Linköpingin iskun tekijää"
      Poikkeuksellisen suuri räjähde olisi pahimmillaan voinut vaatia useita kuolonuhreja.

      https://yle.fi/uutiset/3-10934803

      Poista
  5. Hyväuskoisuus on kristillinen piirre, voiko siitä kristillistä Räsästä moittia?

    Kääntyminen kristityksi (tai oma ilmoitus siitä) ei toki aina tuota hyvää tulosta. Teljän seurakunnasta kuuluu, että paluu islamilaisiin tapoihin on mahdollista.

    Juvosen Arja on erittäin hyväsydäminen ihminen hänkin. Sen lisäksi hän on realisti. Turvattomuutta luovalle ihmiselle on melko toivotonta antaa turvapaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun kysymys ei ole yksilöiden hyvistä pyrkimyksistä, vaan siitä tosiasiasta, etteivät oman eurooppalaisen kulttuurimme hyveet suinkaan toimi sosiodynaamisesti erisuuntaisten kulttuurien integraation työkaluina. Että mitä enemmän Eurooppa sietää ja suvaitsee, sitä vahvempia projektiivisia viholliskuvia on ryhmävahvistautumiseen perustuvien kulttuurin sisällään kehitettävä säilyttääkseen oman sosiaalisen eheytensä. Että jo maahantulijoiden toiset sukupolvet ovat edeltäjiään radikalisoituneempia.

      Poista
  6. Laista pitäisi poista se pykälä joka kieltää palauttamisen kotimaahan jos häntä uhkaa siellä kuolemantuomio tai muuten uhataan tappaa.

    Tuo lakipykälä on selvä vetovoimatekijä. Kannattaa sotia tai tehdä terroritekoja, ja kun häviö uhkaa, niin siirtyy Suomeen ja hakee turvapaikkaa. Kun laki kieltää palautuksen, niin voi jäädä maahan perseilemään.

    Mutta kun tuota lainkohtaa ei olisikaan, niin palautus olisi juridisesti mahdollista. Vielä enemmän se olisi mahdollista jos on palautussopimus. Ainahan voidaan palauttaa siihen maahan missä oli ennen kuin saapui Suomeen. Ei ne saavu Suomeen suoraan, vaan usean turvallisen maan kautta.

    Jos nyt rehellisiä ollaan, niin jos on sotinut tai tehnyt terroritekoja jossain maassa, niin kyseinen maa haluaa varmasti rangaista häntä sopivalla tavalla. Jos se on kuolemantuomio niin on ansainnutkin kun on siellä tappanut paikallisia.

    VastaaPoista
  7. Yle tänään:

    "Mies tuomittiin elinkautiseen vankeuteen entisen vaimonsa murhasta Tampereella"

    https://yle.fi/uutiset/3-10933926

    Artikkelista poimittua:

    Shwan Ahmed Hassan tuomittiin torstaian elinkautiseen vankeuteen entisen vaimonsa murhasta. Miehen syyksi luettiin myös salakuuntelu.
    ...
    Hassan tuomittiin myös salakuuntelusta. Hän oli asentanut oikeuden mukaan valvontakameran entisen vaimonsa keittiöön keittiölieden taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IS tänään:

      Ex-vaimonsa puukottaneelle miehelle elinkautinen murhasta – mustasukkainen mies ”teurasti” uhrin

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006212839.html

      Artikkelista poimittua:

      Mies löi ja viilsi ex-puolisoaan veitsellä 16 kertaa tämän omassa kodissaan. Yksi veitsenpistoista osui sydämeen.
      Mies oli puhunut uhrin tappamisesta käydessään Irakissa vain reilua viikkoa ennen tekoa.
      ...
      Asiasta käytiin oikeutta elokuun alussa Pirkanmaan käräjäoikeudessa Tampereella. Tuolloin syyttäjä kuvaili miehen tekoa ”teurastukseksi”.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!