keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Malmöläismies syytettynä

Iltalehdessä oli mielenkiintoinen uutinen, jonka mukaan suomalaisnainen oli kustantanut 34-vuotiaan ruotsalaismiehen Suomeen, ja sen jälkeen ryypiskellyt tämän kanssa. Lopputuloksena nainen oli kuristunut telttanaruihin. Ruotsalaismiehen epäillään aiheuttaneen kuristumisen.

Jutussa ei ole kovin tarkkaa kuvausta ruotsalaismiehestä. Sen sijaan hänen aiemmasta elämästään oli seuraava kooste.

"34-vuotias ruotsalainen on asunut useissa Euroopan maissa. Viimeisin osoite menee Malmön kaupunkiin Etelä-Ruotsiin. Sitä ennen miehen osoite oli Maltalla."

Hänet on myös pidetty vangittuna, koska "on oletettavissa, että hän lähtisi muutoin pakoon tai muuten karttaisin rangaistuksen täytäntöönpanoa".

Mitä tapauksesta on syytä oppia? Ellei muuta, niin ainakin sen, ettei suomalaisnaisten kannattaisi kustantaa Suomeen Välimeren rannoilla ja ympäri Eurooppaa aiemmin aikaansa viettäneitä malmöläismiehiä, koska sellaisiin saattaa liittyä kuristumisen riski.

Myöhemmin - mikäli ruotsalaismies todetaan syylliseksi murhaan  - oppinemme myös sen, oliko raiskaajan nimi Sven vai Åke, koska suomalainen media on ilmoittanut kertovansa yli kahden vuoden vankeustuomion saaneiden rikollisten nimet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Löytyykö vastuunkantajaa?
Onko oikeus väkivaltaan Suomessa suurempi kuin oikeus turvallisuuteen?
Miksi Sven ja Åke näpistelevät ja raiskaavat?

JK 25.7. kello 22:15. PT-median mukaan malmöläismiehen nimi olisi Martin Erik Jansson. Siitä päätellen kyseessä näyttäisi olevan kantaruotsalainen henkilö. Mielenkiintoista, että tämä on vaellellut ympäri Eurooppaa ja asustellut ennen Ruotsiin hakeutumistaan Maltalla sekä maksattaa lemmenmatkansa morsiamellaan. Jääkäämme siis odottelemaan tapauksen seuraavia käänteitä.

3 kommenttia:

  1. Säälittäviä tapauksia ovat naiset, jotka hairahtuvat ruskeiden silmien tenhoon. Taustat pitäisi suomalaisen osapuolen aina selvittää harkitsevasti.

    Tappaja on ollut lyhytpinnainen kaveri. Suuttui, kun tuli torjutuksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutisen perusteella ei ole syytä epäillä torjutuksi tulemista. Sen sijaan voisi kuvitella, että naisen oksentaminen ja alle virtsaaminen ovat saattaneet harmittaa. Tai sitten ei.

      Poista
  2. Voinhan minäkin muuttaa Ruotsiin, saada kansalaisuuden ja vaihtaa nimekseni Pelle Herman Svensson, mutta ei se minusta taida silti kantaruotsalaista tehdä?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!