keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?

Helsingin Sanomat analysoi tuoreen gallupinsa merkitystä pidemmällä aikavälillä. Sinänsä asiallisen kirjoituksen loppupuolella oli väite, joka ei pidä paikkaansa, minkä seurauksena jutun analyysi ei löydä ilmeisintä syytä viime aikojen puoluekannatuksen muutoksiin.

Jutun mukaan "vanhojen valtapuolueiden on keksittävä keinot perussuomalaisten ja vihreiden kannatusnousun kääntämiseksi tai opittava elämään tilanteen kanssa. Sdp:n pitää keksiä, miten se ei jää vihreiden varjoon. Kokoomuksen pitää oppia elämään sen kanssa, että Suomessa on toinenkin suuri konservatiivinen puolue."

Huomiotani kiinnittänyt virhe oli väite nyky-Kokoomuksen konservatiivisuudesta. Elinkeinoelämän valtuuskunnan tutkimuksen mukaan puolueen äänestäjät ovat suorastaan arvoliberaaleja. Puolueen linjan voi puolestaan tarkastaa HS:n omasta jutusta, jossa kartoitettiin viime eduskuntavaalien alla eri puolueiden ehdokkaiden sijoittumista konservatiivisuuden, arvoliberaaliuden, talouspoliittisen oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden nelikenttään.

Tuossa kartassa Kokoomus on kyllä oikeistolainen eli markkinataloudelle suopea puolue, mutta ei arvokonservatiivi vaan Keskustaa hiukan arvoliberaalimpi keskitien kulkija, jolle suomalaisuus ja kulttuurimme perinteiset arvot eivät ole kovin tärkeitä. Konservatiivisia ovat nykyisistä eduskuntapuolueista sen sijaan Kristillisdemokraatit ja etenkin Perussuomalaiset.

Tästä pääsemme myös kiinni siihen syyhyn, joka on johtanut Perussuomalaisten nousuun. Sen kerää taakseen ne henkilöt, jotka arvostavat suomalaisuutta ja kulttuuriperintöämme, eivätkä kannata syvällistä muutosta elämäntapaamme, mutta ovat talouspolitiikan osalta pehmeän markkinatalouden kannalla.

Tämä tontti on aiemmin ollut pitkälti keskustan hallussa, mutta puolueen avoin halveksunta vaalikarjaa kohtaan on johtanut jo vaaleissa nähtyyn ja edelleen syvenevään äänestäjien luottamuksen menettämiseen. Asiaa ei auta, että puolue avasi tien sosialistiselle kokeilulle seuraavaksi neljäksi vuodeksi, joten on helppo yhtyä HS:n johtopäätökseen siitä, että "Keskustan tulevaisuus näyttää tuoreiden galluplukujen valossa synkältä" ja olla asiasta hyvin tyytyväinen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Perussuomalaisilla 23 prosentin etumatka seuraavaan
EVA:n tutkimus osoitti median poliittisen retoriikan ontuvuuden
Keskustan linja pitää

18 kommenttia:

  1. Tässä kirjoituksessa myös pari hyvää näkökohtaa.

    IL eilen:

    Pääkirjoitus: Perussuomalaiset ja vihreät järisyttävät puoluekarttaa - vanhojen valtapuolueiden asema on pahasti uhattuna

    Perinteisten valtapuolueiden SDP:n, keskustan ja kokoomuksen pitäisi kirkastaa linjaansa tai muuten niiden voi käydä hullusti, kirjoittaa Iltalehden Mika Koskinen.

    https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/124b1be2-329b-4c10-9610-ab988a1e2c2f

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Vanhojen puolueiden yksi ongelma on siinä, että ne kaikki yrittävät olla kevytvihreitä, koska vihreys on katsottu jonkinlaiseksi tulevaisuuden megatrendiksi. Siihen on toisaalta päästävä mukaan ja toisaalta on pystyttävä tulppaamaan Vihreiden nousu. Jälkimmäinen koskee erityisesti muita vasemmistopuolueita eli vassareita ja demareita.

      Poista
  2. Tässä vähän lisää mietittävää poliitikoille - otammeko tänne Isis naisia vai emme?

    IL eilen:

    "Al-Holin leirillä Isisin lippu liehuu korkealla – naiset ovat puukottaneet ja kivittäneet vartijoita ja avustustyöntekijöitä"

    Leirillä on vakaumuksellisia Isisin kannattajia.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/32e194d5-a5e3-4d88-842a-c20f34e77744

    Artikkelista poimittua:

    Al-Holin pakolaisleirillä olevat Isis-taistelijoiden naiset ja lapset ovat puukottaneet vartijoita, kivittäneet avustusjärjestöjen työntekijöitä ja liehuttaneet Isisin lippua, kertoo uutistoimisto AFP.

    Kurdien vartioimalla Al-Holin leirillä 70 000 ihmisen joukossa on Isis-taistelijoiden perheitä, jotka vannovat yhä Isisin nimeen.
    ...
    ...
    Lisäksi he ylistävät Isis-johtaja Abu Bakr al-Baghdadia ja sanovat odottavansa käskyjä johtajiltaan.
    ...
    ...
    –Tulimme näille leireille vain Baghdadin määräyksestä, Umm Suhaib sanoo.
    ///////////////////

    Jos tänne otetaan joku leiriläinen, kukaan ei varmasti tiedä mitä he ovat tehneet eikä tiedetä mitkä ovat henkilön perimmäiset ajatukset.
    On täysin selvää, että kysyttäessä jokainen osaa valehdella sujuvasti päästäkseen pois leiriltä mutta seuraavassa hetkessä ovat valmiit tottelemaan johtajansa käskyä.
    On hirvittävä turvallisuusriski yhteiskunnalle ottaa tällainen henkilö takaisin ja siksi niin ei tule toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kaikki on totta, mutta vastassa on oikeusvaltioperiaate, joka ei salli kollektiivisia rangaistuksia. Siksi meillä on näiden ihmisten osalta käsissämme ns. vittumainen ongelma (wicked problem) - eli ongelma, johon ei ole yksiselitteistä ratkaisua. Eli ratkaisu riippuu siitä, painotammeko turvallisuutta vai oikeusvaltioperiaatetta.

      Itse olen näiden tapauksessa sillä kannalla, että olkoon Syyriassa kunnes heidät on saatu oikeuden eteen siellä (missä on parhaat mahdollisuudet löytää oikeudenmukainen ratkaisu) ja mikäli he sen jälkeen he ovat "syyttömiksi" todettuja, palatkoon Suomeen, mutta suojelupoliisin erityistarkkailun alle.

      Poista
  3. Perussuomalaisten valtti on rehellinen ja isänmaallinen linja haittamaahanmuuttoon. Tässä asiassa muut keskisuuret puolueet joutuvat omaksumaan persujen linjauksia mutta sitä ennen mamujen tekeminen raiskausten ja muiden rikosten määrä lisääntyy tuhansilla.

    Persujen kannatusnousu hillinnee myös ilmastopolitiikan kovimpien älyttömyyksien nopeata toimeenpanoa. Elämän tarkoituksena ei ole mahdollisimman pieni hiilijalanjälki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Nuo kaksi asiaa sisältyvät kirjoituksessani mainitsemani suomalaisuuden ja kulttuurimmme arvostukseen ja säilyttämiseen.

      Poista
  4. Ajatushistoriassa uudet aatteet kehittyvät "dialogisesti" vastakohtina edeltäjilleen, mikä näkyy sitten sellaisena kaksinapaisuutena, joka nyt nostaa yhtäältä vihreiden, toisaalta perussuomalaisten kannatusta. Jos noita jatkumoita tarkasteltaisiin sisältä käsin, esimerkiksi perussuomalaisissa olisi vanhasuomalaista isänmaallista väkeä ja toisaalta sitten ihan uutta porukkaa, joka ehkä nimenomaan on kannatuksen kasvun moottori ja johon kuitenkaan ei voi soveltaa samoja reagensseja kuin vanhaan kannattajakuntaan.

    Perussuomalaisethan ovat tällaisesta sisäisestä kahtiajaosta hyvä esimerkki, kun puolue oikeastikin jakautui kahtia.

    Vihreiden sisällä varsin vähän ymmärretään millaisen aatteellisen perinnön apinoijia he ovat -- historiantajuttomuus pelastaa sen porukan yhtenäisyyden. Liberaalien asenteiden tunnustaminen näkyy kyselyissä koska kyselyiden reagenssit eivät reagoi varsinaisiin historiallisiin vakioihin -- jos reagoisivat, vihreät kaikkine nollatoleranssien vaatimuksineen olisivat varmaan maan "konservatiivisin" puolue.

    Oikeisto - vasemmisto kahtiajako pitäisi hylätä kokonaan, koska sosialismi on maailmassa romahtanut. Pitkä historiallinen kehitys talousajattelun "tunnustuksellisessa" sisällössä jakaa rintamat toisin kuin "oikeistolaiset" tai "vasemmistolaiset" opit reagensseina. Nyt pitäisi enemmänkin jäljittää sijoittumista akselilla "rahaohjasteinen kapitalismi" vs. "reaalimarkkinatalous".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellä mainitsemani EVA:n tutkimuksen mukaan vihreiden äänestäjät ovat erittäin konservatiivisia sananvapauden ja holhousmentaliteetiin suhteen. Liberaaleiksi heidät tekee vain vapaamielisyys identiteetinvapauden eli käytännössä seksuaalisen vapauden suhteen.

      Poista
    2. Yhdyn 100% Hra. Oikkosen ja Proffan ajatuksiin.

      Kulttuurimarxilaiset ovat mädättäneet vakiintuneita käsitteitä niin paljon, että tuskin edes itse ymmärtävät, mitä esimerkiksi "konservatiivisuus" tarkoittaa.

      He tuskin voivat mitenkään ymmärtää, miten joku voisi olla kansallismielinen JA vihreä aatteeltaan.

      Tästä esimerkkinä naurettava vääntö siitä, oliko Turun jihadistinen puukkohyökkäys "terrori"- vaiko "puukko"-isku.

      Ja juuri tuota mädättämistä vastaan taistelun pitää ehdottomasti olla tärkeysjärjestyksessä ensimmäisten joukossa!


      t: Vitjaantunut Stadilainen

      Poista
  5. Yle tänään:

    "Teollisuuden investointien laahaaminen hämmentää tutkijoita – Miksi yhteisöveron alennus tai kiky-sopimus eivät tepsi?"

    https://yle.fi/uutiset/3-10898875

    Artikkelista poimittua:

    Pylkkäsen mukaan Suomen on lisättävä korkeasti koulutetun työvoiman määrää, jotta investoinnit saadaan taas nousuun.
    //////////////////

    Miten tähän sisältyy se, että tänne pyritään rahtaamaan kouluttamattomia, kielitaidottomia, kenties lukutaidottomia siirtolaisia tai niin sanottuja turvapaikanhakijoita?

    Meidän tulee entisestään tukea omia lapsiamme ja huolehtia ettei kenelläkään ole syytä muuttaa täältä pois, siis ennemmin lisätä pitovoimatekijöitä.
    Suomi on edelleen kansainvälisesti verraten hyvää maa elää ja asua. Pidetään se sellaisena ilman haittamaahanmuuttoa - ja tässä luotamme Perussuomalaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi hienoa jos kansan enemmistö ymmärtäisi tämän ja toimisi vaaleissa sen mukaisesti.

      Poista
  6. Keskustalla ja Kokoomuksella on ollut puolueuskollisia mutta johtoaan arvokonservatiivisempia kannattajia, jotka ovat alkaneet vähitellen siirtyä Perussuomalaisten puolelle. Monelle Kokoomus-henkiselle arvoja ja yhteiskunnallisia kysymyksiä tärkeämpää on kuitenkin oma raha ja sosiaalinen status/imago, mikä on hillinnyt siirtymistä.

    VastaaPoista
  7. Yllättäen noi v.2013 blogin Ilta-lehti linkit eivät toimikaan?
    Capo di Tutti Capi Sipilä teki tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä?

    VastaaPoista
  8. Viime vuosina sisäministerinä on toiminut kokoomuslaisia kuten Orpo, Risikko ja Mykkänen. Rajat ovat olleet auki kaiken kansan tulla maahamme sisään.
    Tulijat ovat olleet niin sanottuja turvapaikanhakijoita.
    Nyt sisäministeri Ohisalo on pyrkinyt "taakanjako"sopimuksen edistämiseen, jolla taas saataisiin lisää tulijoita maahamme.
    Tämä tietysti sataa Perussuomalaisten laariin, ei siinä mitään mutta silti toivoisin järjellisempää toimintaa ministeriltä koska kokemuksesta jo tiedetään,
    että siirtolaisten eli niin sanottujen turvapaikanhakijoiden joukossa tulee raiskaajia, puukottajia yms epämääräistä ainesta, joista emme tiedä mitään ennen saapumista.

    Suomi ei näitä tulijoita tarvitse ja on syytä muistaa ettei moni muukaan maailman maa toimi kuten EU. EU:lla vain on jokin syy harrastaa moraaliposeerausta?
    Suomelle tulijat maksavat jo nyt miljardeja vuodessa ja sisäinen turvallisuutemme kärsii kuten Ruotsissa.

    Alla on esimerkin vuoksi muutamalta viime päivältä otsikoita ja niille yhteistä on seksuaalirikollisuuden kasvu.
    Ei sovi myöskään unohtaa Oulun tapausta ja kahdeksaa tuomittua tai nyt uutisoitua "Enoa", alunperin marokkolaista miestä. Tai Turun torin puukottajaa, marokkolaista tp-hakijaa.
    Samoin on viimepäivinä ollut jengiväkivaltaa mm. Vuosaaressa, Kaivopuistossa ja metroasemalla.
    Eikä unohdeta Kampin teloitusyritystä

    Siksi toivonkin, että sisäministeri Ohisalo keskittyy kotimaan asioihin ja vaikka kotimaan turvallisuuden lisäämiseen. Sille työlle on tarvetta!

    Yle 26.7.
    "Poliisi: Seksuaalirikosten ilmoitusmäärä kasvoi 16 prosenttia"
    Esimerkiksi Oulun ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitosten alueilla lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ilmoitettiin enemmän kuin vuosi sitten
    https://yle.fi/uutiset/3-10894732

    Yle 26.7.
    "Seksuaalirikosten määrä kasvoi Oulun poliisilaitoksen alueella"
    Alkuvuoden aikana kasvua oli erityisesti Oulun kaupungin alueella.
    https://yle.fi/uutiset/3-10895018

    Yle 26.7.
    "Seksuaalirikokset kasvussa Kaakkois-Suomessa – poliisi: Julkisuus madaltanut ilmoituskynnystä"
    https://yle.fi/uutiset/3-10894937

    IS 30.7.
    "Muutti Suomeen ja päätyi katumuusikoksi – tällainen on lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista epäilty ”Eno”
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006189533.html

    AL 30.7.
    "Seksuaalirikoksista tehtyjen ilmoitusten määrässä hätkähdyttävä kasvu Tampereella – raiskauksia tullut poliisin tietoon alkuvuoden aikana 131 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten"
    Myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on tilastojen mukaan kasvussa Tampereella.
    https://www.aamulehti.fi/a/d9096b2c-5d62-4397-996e-52340ee4fb6d

    IL 30.7.
    "Raiskausten määrä kasvoi rajusti Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla – Poliisin mukaan seksuaalirikoksia ilmoitetaan yhä aktiivisemmin"
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8c87e836-4aed-48ff-aab8-512b664af738

    IS 31.7.
    "Rikosten määrä väheni Varsinais-Suomessa, seksuaalirikokset lisääntyivät – poliisin mukaan taustalla yksi merkittävä syy"
    https://www.is.fi/turun-seutu/art-2000006190135.html

    IL 31.7.
    "Silminnäkijähavainnot: Verinen väkivallanteko Helsingin keskustassa – uhri riitaantui nuorisojoukon kanssa"
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/811a58a1-dbb3-40b3-ba8c-41c1dd497b55

    IL 16.7.
    "Näin kalliin laskun Oulun raiskaajat jättivät veronmaksajille – pelkkä ylläpito vankilassa maksaa yli 1,1 miljoonaa euroa"
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/970a7725-9f7a-4b3b-9292-f490f388f4df

    VastaaPoista
  9. Minun on mahdotonta käsittää miksi Syyriassa tai Irakissa tehdyt teot pitäisi tuomita Suomessa. Muutamasta syystä.

    Suomessa on käytännössä mahdotonta tutkia, syyttää ja tuomita sellaista joka on tapahtunut Syyriassa tai Irakissa.

    Suomessa tehty tutkiminen, syyttäminen ja tuomitseminen olisi sekaatumista Syyrian ja Irakin sisäisiin asioihin ja tuomioistuinjärjestelmiin.

    Sitten ne jotka ovat lähteneet Syyriaan ja Irakiin liittyäkseen ISIS:iin, muodostavat Suomessa jatkuvan turvallisuusriskin.

    Maallikkona voi todeta että kun teot on tehty Syyriassa tai Irakissa, niin tekijät tulee tuomita Syyrian ja Irakin lakien mukaan. Kärsiköön tekojensa seuraukset. He ovat itse tehdneet valintansa kun lähtivät Suomesta liittyäkseen ISIS:iin. Jos tuomitaan vaikka kuolemaan, niin oma vika.

    Oikeudenkäynnissä on semmoinen periaate että teko tuomitaan siellä missä se on tehty. Siis tutkitaan, syytetään, ja tuomitaan siellä missä se on tehty. Varsinainen tuomion täytäntöönpano eli rangaistuksen suorittaminen voidaan sitten tehdä muualla. Tätä pitäisi soveltaa esim. ulkomaalaisten rikollisten kanssa. Eli tuomitaan Suomessa mutta karkotetaan kotimaahansa tai johonkin maahan jossa hän suorittaa tuomion.

    VastaaPoista
  10. Tuo oikeusvaltioperiaate on jännä sana. Tarkalleen ottaen se tarkoittaa samaa kuin laillisuuperiaate, englanniksi rule of law.

    Antti "oikeusvaltio" Rinteen kielenkäytössä "oikeusvaltio" tai "oikeusvaltioperiaate" tarkoittaa pakkomaahanmuuttoa.

    Olet varmasti huomannut että sana "oikeusvaltio" on ollut muodissa viime aikoina, varsinkin pääministeri Antti Rinteen sanomana. Sanasta "oikeusvaltio" on ajat sitten tullut poliittisesti tarkoitushakuinen termi. Tuon termin käytöllä on jokin motiivi. Politisoituneen termin käyttäjät eivät kuitenkaan selvennä mitä he tarkoittavat sillä. He tarkoittavat sillä eri asiaa kuin mitä se tarkoittaa "yleisölle" ja mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa. Rinne tms. väittää että jokin maa on toiminut oikeusvaltiota vastaan tai rikkonut oikeuvaltioperiaatetta. Ei ole mikäli se on toiminut lakien mukaan. Rinteen harrastama oikeuvaltoretoriikka pitäisi haastaa ja lyödä lyttyyn

    Mitä oikeusvaltio tarkalleen ottaen tarkoittaa? Kielitoimisto ja Wikisanakirja kertovat mikä se on.

    Kielitoimiston sanakirjan mukaan oikeusvaltio on "valtio jonka hallintoelimet toimivat oikeusjärjestyksen mukaisesti ja jossa yksilöillä on oikeusturva mm. hengen, vapauden ja omaisuuden osalta."

    Wikisanakirjan mukaan oikeusvaltio on "valtio, jota hallitaan lakien mukaan ja jossa kansalaiset ovat suojassa viranomaisten mielivallalta".

    Oikeusvaltio on siis valtio joka noudattaa laillisuusperiaatetta. Laillisuusperiaate on englanniksi on "rule of law". Suomennettu selitys "rule of law"´lle on että
    1) kukaan ei ole lain yläpuolella ja jokainen on vastuussa lain edessä
    2) periaate jonka mukaan julkisen vallan päätökset tehdään soveltamalla tunnettuja lainopillisia periaatteita

    Oikeusvaltiossa rikokset selvitetään siten että poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomioistuin tuomitsee.

    VastaaPoista
  11. "Huomiotani kiinnittänyt virhe oli väite nyky-Kokoomuksen konservatiivisuudesta."

    KANSATTOMAAN ISÄNMAATTOMAAN NYKY-kokoomukseen pätee hyvin se mitä Juha Ahvio on sanonut siitä:

    ”Näyttää siltä, että perinteisesti kokoomuksen aatemaailman yhteenvetona käytetyn koti, uskonto ja isänmaa -kolmikannan kaikki elementit ovat nykyisen punavihreän ja Open Borders -internationalistisen ja HLBTIQ- ja velkaelvytyskokoomuksen pahimpia inhokkeja ja kauhistelun esineitä. Pidetään mielessä sekin, että kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja Orpo julisti viime vuonna Suomen kansallisvaltiollisen itsenäisyyden satavuotisuutta juhlistaneessa veteraanijuhlassa, että kansallismielisyydestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

    Jos vertailukohdaksi otetaan 1950–1970-lukujen kokoomuspuolue ja sen silloiset merkittävät ja aidosti konservatiiviset päivänpoliittiset vaikuttajat, näyttäytyy nykykokoomus johtavine vasemmistoliberaaleine kellokkaineen erittäin rappeutuneelta ja kulttuurimarxilaisen eetoksen läpitunkemalta. Nykykokoomuksen virallisten kannanottojen perusteella voidaan todeta, että niiden mukaan arvioituna takavuosikymmenien kansalliskonservatiivinen ja isänmaalliskristillinen kokoomuspuolue ja sen selkärankaiset edustajat kuten esimerkiksi Olavi Lähteenmäki, Margit Borg-Sundman, Tuure Junnila ja Pentti Mäki-Hakola näyttäytyvät lähinnä nykykokoomuslaisen sekulaarin humanistisen globalismin ja rajattoman raha ja yksilön mielihyvä ratkaisee -eetoksen arkkivihollisina, jollaisista nykykokoomusjohtajien mukaan koko maailma mitä ilmeisimminkin täytyy – mieluiten ”vapaakaupan” varjolla pystytetyn jonkinlaisen maailmanhallituksen voimakeinoin – vapauttaa pikimmiten. ” – http://oikeamedia.com/o1-69712

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  12. Maailmaa halaavalla ja "väriä" eduskuntaamme haluavalla viherkommunisti- ja natsittaja-sisäministeri Ohisalolla olisi Saksastakin opittavaa:

    "Saksassa asuvat ulkomaalaiset ovat pahast
    i yliedustettuina rikostilastoissa",
    https://www.kansalainen.fi/saksassa-asuvat-ulkomaalaiset-ovat-pahasti-yliedustettuina-rikostilastoissa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!