lauantai 25. elokuuta 2018

Vegaaniarmeija?

Minulta oli jotenkin mennyt ohi puolustusvoimien aikomus pakkosyöttää varusmiehille kasvisruokaa. Ajatus on järkyttävä ottaen huomioon sen, että varusmiehistä vain häviävän pieni vähemmistö on kasvissyöjiä.

Konservatiiviseksi tiedetylle puolustusministeri Jussi Niinistölle (sin) asiasta ei oltu kerrottu etukäteen. Se viittaa siihen, että hän on oikeassa ounastellessaan valinnan olleen ideologinen.

Puolustusvoimien tavoitteena kasvisruuan pakkosyötölle on ilmastonmuutoksen vastustaminen ja ravitsemuksen terveellisyyden parantaminen. Veganismin ja ilmastonmuutoksen suhdetta olen käsitelly jo aiemmin, joten siitä ei sen enempää.

Sen sijaan haluan kiinnittää arvoisan lukijani huomion siihen, että ihminen on evolutiivisesti ajatellen sekasyöjä, josta merkkinä on hänen kyvyttömyytensä elää pelkällä kasvisruualla. Juuri siksihän täysvegaanien on täydennettävä ruokavaliotaan pilleripurkista.

Tästä voisi päätellä sen, että ihmiselle terveellisintä ravintoa lienee kohtuullisesti lihaa tai kalaa sisältävä ruoka, johon sisältyy monipuolisesti kasviksia. Yksiselitteistä tutkimustietoa kasvisruuan terveellisyydestä ei kuitenkaan ole, vaikka se näyttäisikin seurantatutkimuksissa vähentävän esimerkiksi syöpäriskiä ja alentavan kolesterolia. Siitä ei voi kuitenkaan vetää mitään johtopäätöksiä lihansyönnin välttämisen terveellisyydestä, sillä kasvisruokaa nauttivat eivät ole likimainkaan satunnaisotos väestöstä.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan kasvissyöjät olivat muita todennäköisimmin 30–65-vuotiaita, naisia, muita kuin latinoja, kotoisin USA:n länsiosista, ainakin lukion käyneitä, kroonisesti sairaita ja fyysisesti aktiivisia. He olivat myös muita harvemmin yksin eläviä, ylipainoisia tai tupakoivia eikä heillä ollut sairasvakuutusta yhtä usein kuin muilla amerikkalaisilla. Kuten arvoisa lukijani huomasi, on suurin osa edellä luetelluista sellaisia piirteitä, joiden tiedetään muutenkin assosioituvan hyvään terveyteen.

Tässä kirjoituksessa tahdon nostaa esille vielä yhden seikan, jota en huomannut käsitellyn julkisuudessa. Nimittäin sen, että lihattomien aterioiden määrän kasvattaminen saattaa vähentää monien nuorten miesten halukkuutta uhrata elämästään pitkä jakso maan aseelliselle puolustukselle - ei ehkä vielä kahden kasvisaterian seurauksena, mutta mikäli niiden määrä kasvaa vaikkapa puoleen aterioista. Sen sijaan en usko, että se nostaisi siviilipalveluksen valinneiden - ja käsittääkseni asepalveluun meneviä useammin kasvissyöjien - intoa tarttua rynnäkkökivääriin.

Tämä johtuu siitä, ettei kasvisruoka pidä nälkää loitolla lainkaan yhtä tehokkaasti kuin sekaruoka. Tämän olen nähnyt jopa omassa jälkikasvussani, joka koulun kasvisruokapäivän tultua käyttöön kävi täydentämässä ravintoaan epäterveellisellä pikaruualla kuten lihapiirakoilla tms. jaksaakseen pitkän päivän loppuun.

Armeijan päivät ovat monesti merkittävästi raskaammat kuin koulupäivät. Pitkät taisteluharjoitukset tai marssit vaativat runsaasti energiaa. Samoin ajoittainen valvominen esimerkiksi vartiotehtävissä. Siksi olisikin tärkeää, että puolustusvoimien keittiöväki pitäisi uuden ratkaisunsa jälkeen tiukasti huolta siitä, ettei kasvisruokavalio sisällä vähempää energiaa eikä näläntunnetta pisimpään poissa pitävää proteiinia kuin sekaruokakaan.

Kaiken edellä kirjoittamani yhteenvetona totean, että puolustusvoimissa olisi hyvä ottaa järki käteen, ja tarjota varusmiehille monipuolista ruokaa, jossa kaikille aterioille on edelleen vaihtoehtona sekä sekaruoka- että lihaton vaihtoehto.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erilaisuuden korostaminen päivähoidossa
Kuinka maapallo pelastuu?
Pitäisikö kaikkien brittien kustantaa veganismin seuraukset?

21 kommenttia:

  1. Oma vahva veikkaus on, että kasvisruokapäivinä ruokalan jäte-ämpärit ovat täynnä, ja sotkussa lihapiirakoiden menekki kaksinkertaistuu.

    VastaaPoista
  2. Yle 24.8.18

    "Ravitsemustieteiden professori: "Puolustusministeri ei taida kovin paljon tietää ruokavalioista"
    Puolustusministeri Niinistön ulostulon syy on tietämättömyys, ennakkoluulo ja poliittinen agenda, sanoo Mikael Fogelholm.

    Artikkelista poimittua:

    – Ihan pelkkää potaskaa ja höpöä, sanoo Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.

    – Ihan varmasti armeija marssii vaikka pelkällä maitovalmisteita sisältävällä kasvisruoalla. Puolustusministeri ei taida kovin paljon tietää ruokavalioista.

    Fogelholmin oma tausta on vihreissä, ja hän on toiminut puolueen eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 2007.

    – Huonoimmillaan tässä käy niin, että varusmiehet lähtevät sotkuun syömään pizzaa.

    https://yle.fi/uutiset/3-10369888
    -------------------------

    Vihreät tarvitsevat kipeästi vaaliaiheen, jossa ovat vahvoilla, jotta Ainon hölmöys unohtuu?

    VastaaPoista
  3. En muista, että intin hernevellissä olisi 60-luvun lopulla ollut kinkun suikaleita. Kyllä torstai oli kasvisruokapäivä pannareine ja hilloineen.

    Nykyiset nuoret miehet ovat tottuneet ainakin jauhelihaan. He ovat paljon kookkaampia kuin isoisänsä rintamalla. Kasvisruokaa joudutaan täydentämään sotkun antimilla. Nälkä tulee nopeammin. Ideologista huu-haata koko kasvisruokaidea.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi25. elokuuta 2018 klo 8.42 kirjoitti, että "Oma vahva veikkaus on, että kasvisruokapäivinä ruokalan jäte-ämpärit ovat täynnä".

    Noinkin siinä voi käydä ja onko tuo sitten kestävää ruokakulttuuria, voinee jokainen pohtia tykönään.. etenkin kun esim. Helsingin yliopisto yrittää jäteastioihin asentamilla vaa'oilla osoittaa ruokajätteestä aiheutuvaa kuormaa, tai jotain.. en usko, että ovat esim. huomioineet aterioiden eroavuutta päivittäisissä ruokahävikeissä, joihin olennaisesti vaikuttaa, mikäli ateriavaihtoehtona on ollut kanankoipea tai kirjo-/lohta, jolloin edellisestä muodostuu nahasta ja luustosta jo pakollista ruokahävikkiä ja jälkimmäisestä nahasta, jolloin päivien keskinäiset vertailut menettävät merkityksensä, validiteetin ja reliabiliteetin, jotka lienevät tieteellisen tutkimuksen kaksi olennaisinta tekijää.

    Anonyymi25. elokuuta 2018 klo 9.15

    Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmin (vihr) ideologia ja agenda on tuskin kenellekään epäselvä.. jos nyt kuitenkin sen verran, että Suomessa maitotuotteet - etenkään juotavat - eivät enää vuosiin (vuosikymmeniin) ole olleet itse asiassa aitoa maitoa.. ja sienistä saattaa aiheutua niiden sisältämän sienisokerin johdosta kivuliaita ja kiusallisia vaivoja joillekin varusmiehistä.

    Itse ajattelen, että tässä Suomen Puolustusvoimien sotku-sotkussa ei ole vielä kiinnitetty huomiota riittävästi mahdollisiin kytköksiin yritysmaailmaan, jossa viime aikoina on rummutettu suurella innolla kotimaisten härkisten ja sirkkojen korvaavan proteiininlähteemme.. ettei vain tästäkin olisi käyty salaisia neuvotteluja Mäntyniemen sysimustissa peräkammareissa ohi puolustusministerin, koska varmaan ihmiset ovat voineet käynneillään kaupoissa huomata, etteivät härkikset ja sirkat käy kaupaksi edes -30 % ja -60 % hinnoilla, joten ettei vain jollekin/joillekin tahoille olisi tullut kiusausta käyttää tätä sosialistiskommunistista väylää parantaa oman yrityksensä tulosta ja mainetta kyseenalaisin keinoin?!

    VastaaPoista
  5. Itse haluaisin kiinnittää arvoisan Professorin huomion siihen, että ihminen on evolutiivisesti ollut sekasyöjä tähän päivään. Ihminen pärjää myös pelkällä kasvisravinnolla elääkseen. Siihen ei kuole, päinvastoin suurin osa länsimaitten elintasosairauksista on lähtöisin eläinkunnan tuotteita painottavasta ruokavaliosta: sydän- ja verisuonisairaudet, syövät, autoimmunologiset taudit jne jne. Kaikkien yhteys esim teollisesti tuotettuun punaista lihaa suosivaan ruokavalioon on todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Tämä on siis näkökulma terveyden kannalta asiaan. Luulen, että terveellinen ruokavalio ja terveet elintavat ovat Professorinkin mieleen niin siviilissä kuin ihan armeijassakin.

    Ja kuten loppuun toteatkin, on ehdottoman hyvä siis erityisesti tässäkin valossa suosia kasvisruokaa - myös armeijassa.

    Vielä Proffalle faktat kuntoon, veganismi tarkoittaa eläinkunnan tuotteista pidättäytymistä. Vegetarismissa syödään myös eläinkunnan tuotteita kuten maitotuotteita ja kananmunia. Ethän sotke termejä keskenään!

    Ystävällisesti, Sahara

    VastaaPoista
  6. "...että lihattomien aterioiden määrän kasvattaminen saattaa vähentää monien nuorten miesten halukkuutta uhrata elämästään pitkä jakso maan aseelliselle puolustukselle - ei ehkä vielä kahden kasvisaterian seurauksena, mutta mikäli niiden määrä kasvaa vaikkapa puoleen aterioista."

    Sisäinen salaliittoteoreetikkoni kuiskii, että tämä on valtionjohdon & ylimmän upseeriston salajuoni yleisen asevelvollisuuden murskaamiseksi ja siten valtion ohjaaminen hoitamaan maanpuolustuksen pakkoratkaisuna NATO-jäsenyydellä.

    VastaaPoista
  7. Haluasin vielä lisätä, että pidän kirjoituksen kahdesta viimeisestä kappaleesta niin niiden sisällön kuin tyylin suhteen. Niissä on positiivinen, arvostava, nöyrä ja kaunis sävy yleisesti. Toivon lisää sellaista otetta tähän blogiin!

    Ystävällisesti, Sahara

    VastaaPoista
  8. Itse haluaisin kiinnittää arvoisan Anonyymin huomion siihen, että ihminen on evolutiivisesti ollut sekasyöjä tähän päivään. Ihminen pärjää myös pelkällä eläinravinnolla elääkseen (Eskimot). Siihen ei kuole.

    Pointti ei olekaan se millä pärjää tai ei pärjää. Pointti on se että ihmisille pakkosyötetään (kerrankin kuvaava termi) ideologiaa "terveyden" varjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä nykyajan elämässä ja tulevaisuuteen kurkistellessa pointti on se, millä pärjää, mitä tulee vaikkapa ihmisen ravitsemukseen ja ravinnon hankkimiseen. Liittynee kiinnostukseeni minimalismia ja sen kaltaisia ilmiöitä kohtaan.

      Onhan kahdesta kasvisruokapäivästä vielä matkaa, jos vertaa ja tai siihen suuntaan haluaisi matkailla, siihen, että toisissa yhteiskunnissa aletaan paastolle vuosittain ihan ihmisten omasta halusta. Syyt ovat käsittääkseni terveydelliset ja tähtäävät kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sielläkin.

      Suomessa asuvana koen, että aikamoinen paine täällä kohdistuu lihankulutukseen. Lihansyönnin kulutus onkin noussut 60-luvulta hurjasti elintasosairauksien ohella. En itse pidä trendiä erityisen terveellisenä.

      Ystävällisesti, Sahara

      Poista
  9. Kasvisruuan terveellisyys on suuren luokan huijaus. Se ei perustu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen.

    On epäeettistä pakottaa ihminen luonnottomaan ruokavalioon, eihän ole olemassa kaiketi pakollista pelkkää liharuokapäivääkään (nam) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rolf hyvä, kertoisitko lisää mielestäsi terveellisestä ruokavaliosta?

      Ystävällisesti, Sahara

      Poista
    2. Väitös: 21.4.2018: Kasvispainotteinen ruokavalio parantaa fyysistä suorituskykyä (Hietavala),
      https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2018/03/tapahtuma-2018-03-19-10-21-44-987588

      Eikös hyvää fyysistä suorituskykyä tarvita mm. armeijassa ja erityisesti sotatilanteessa, kuten esim. pitkillä partioretkillä vihollisen selustassa?! (Kuten viime sotien isänmaalliset, kunniakkaat kaukopartiomiehet. Kokonaisuutena ottaen nykyinen kommunistisen Frankfurt-koulukunnan sekä feministien mädätystekniikoilla viherkommunisti-valtaVALEmedian ja vastaavaan saastan indoktrinoimiseen ohjeistettujen koulujen henkisesti degeneroima isänmaaton, selkärangaton pullamössö-sukupolvi tietysti ei vastaavaan pystyisi edes ns. superruoan avulla.)

      Poista
    3. Nykyiset ylikansallisia takapirujaan kumartavat ja omaa kansaansa vastaan sotaakäyvät, punaliberaalit kansanpetturi-vallanpitäjät ovat juuri tuota erilaisilla mädädystekniikoilla henkisesti degeneroitua, selkärangatonta sukupolvea.

      Poista
    4. Pullan pohjana olevista valkoisista jauhoista on poistettu lähes kaikki kokojyväjauhoissa olevat, elimistölle välttämättömät vitamiinit ja mineraalit, joten sanonnalle 'pullamössö-sukupolvesta' on sellaistakin faktapohjaa - ei siksi, että kysymyksessä on eräs kasvisruokalaji (vaikka pullataikinaan tietääkseni yleensä lisätään myös maitoa).

      Poista
    5. Spelttijauhoissa on hyvin b-vitamiineja jäljellä ja niistä saa leivottua oikein hyvän pullan. Kannattaa kokeilla!

      Ystävällisesti, Sahara

      Poista
    6. Mässytä sie sahara vaan sitä sapuskaas, mie syön kunnon pihvin ..

      Poista
    7. Kyl mie uskon et myö pärjätää hyvinnii

      Ystävällisesti, Sahara

      Poista
  10. Jänisten ravinto riittää monikulttuuriseen laukunkantoon.

    VastaaPoista
  11. Vaikka tämä poikkeaakin käsillä olevan artikkelin aiheesta:

    Näin Merkel tuhoaa ainakin SAKSALAISEN Saksan: Saksan liittohallitus rahoittaa perustuslain vastaisia maahanmutto-lobbaajia yli 100 milj. eurolla vuodessa - liittohallitus antoi vuonna 2017 yhteensä 100 milj. euroa ja vuonna 2018 tähän mennessä yli 50 milj. euroa ns. kansalaisjärjestöille, jotka ovat tekemisissä turvapaikka- ja maahanmuutto asioiden kanssa.

    "Petr Bystron: Bundesregierung finanziert verfassungswidrig Migrationslobby mit über 100 Mio. im Jahr
    ...
    Die Bundesregierung gab im Jahr 2017 insgesamt über 100 Millionen Euro (104.263.871,49 €) und im Jahr 2018 bisher schon über 50 Millionen Euro (54.507.994,41 €) für NGOs aus, die sich mit den Themen Asyl und Migration beschäftigen..."
    https://juergenfritz.com/2018/08/23/bundesregierung-finanziert-migrationslobby/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen punaliberaali punaporvarien kansanpetturihallitus kulkee Merkelin vanavedessä tässäkin asiassa.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  12. Hyvä kirjoitus, kiitos professori.
    Suomen ja länsimaiden vegaaniravintoa valitettavasti kuvaa korostunut soijan käyttö.
    Itse olen tuohon myrkkyyn tutustunut ja kieltänyt sen lasten ravinnosta tykkänään, vaikka kuinka viherpunikkihöttöinen opettajakunta huutaisi sitä syömään pää punaisena.
    Ainakin tästä artikkelista (liite) löytyy riittävästi näyttöä ettei jokaisen markkinoijan myyntilauseisiin kannata uskoa.

    https://www.elinahytonen.fi/2011/01/soija-ongelmaruokaa/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!